Sika sisäsiistiksi!

Ei, nettideittailu ei ole vielä edennyt siihen pisteeseen, että täällä miestä jo koulutettaisiin, vaikka joku sellaisen mielleyhtymän voikin otsikoinnista saada ;)

Sen sijaan tassukkaat ovat alkaneet koulia minisika Wagneria sisäsiistiksi:



Mitä luultavimmin tämä on pikku-paholaisen, Pirpanan, tekosia. Jätkä kun on viime päivinä ankarasti heitellyt tätä pikku-possua. Viimeksi pari päivää sitten se löytyi tyynyltäni, kun olin vetäytymässä yöpuulle. Ilmeisesti sitä on ajateltu, että kotiorja on unilelun tarpeessa! ;) Tämän hiekkalaatikko-käynnin jälkeen Wagner ei kyllä ole enää tervetullut sänkyyni, ei lähimaillekaan sitä - ainakaan ennen kuin on käynyt pesukoneessa!

Takinkääntäjä

Täytyy tunnustautua takinkääntäjäksi. Taannoin kaiketi melkein vannoin, etten netin deittipalstoille virtuaalinokkaani työnnä... Vaan kuinkas sitten kävikään! Ajatus nettideittaamisesta jäi jotenkin kaivelemaan pientä sievää päätäni, joten yhtenä kauniina iltana naputtelin profiilini eräälle sivustolle. Verkko on siis viritetty...

Tavoittelin ilmossani omaperäisyyttä ja onnistuin siinä vähintäänkin kohtuullisesti. Kerroin varsin selväsanaisesti, millä konstein minua voi ja kannattaa lähestyä, jos meinaa käännyttää minut vanhanpiian vakaumuksestani: mm. omaperäisyys ja flirttaava huumori on kaiken A ja O.

Haaviin on tähän mennessä tarttunut kourallinen viestejä, joista vain parissa hassussa täyttyvät nuo kriteerit. Olen äimistynyt (siis en viestien määrästä, vaan siitä laadusta)! Loput viesteistä ovat vähintäänkin tylsiä, niissä ei ole mitään koukkua, joka herättäisi ihastusta. Tai edes vihastusta.

No, joku teistä voi olla sitä mieltä, että minun tilanteessani ei ole paljon varaa heittäytyä ronkeliksi. Mutta onko täysin kohtuutonta odottaa, että ensimmäinen yhteydenotto saa hymyn karehtimaan suupielissäni tai edes uteliaisuuteni heräämään?! Sitä ei valitettavasti saavuteta viestillä, joka on sisältää yhden ainokaisen sanan "moikka" höystettynä hymiöllä...

Sama pätee jamppojen omiin profiileihin. En odota mitään virtuoosimaista verbaaliakrobatiaa, mutta jos profiili ei saa minua nauramaan, innostumaan, tuntemaan kihelmöintiä, kiinnostusta, niin eipä laula näppiksenikään viestiä jampalle, valitettavasti.

Edit:
Eikö se kuitenkin ole niin, että siellä deittisaitilla ollaan "markkinoimassa" itseään, tavoitteena saada kontaktia toiseen ihmiseen, huomaa minut! -tyyliin? Eikö silloin olisi syytä panna parastaan, tuoda julki niitä hyviä ominaisuuksia, jotka ihmisestä tekevät tutustumisen arvoisen? Vaikka sitten pelkästään sanan säilän voimin, jos ei kuvaansa halua kaikkien nähtäville laittaa. Kyllähän oikeassakin elämässä ihmiset laittautuvat parhaimpiinsa lähtiessään yöhön tai treffeille, ja tuovat edustavimmat puolensa muutoinkin esiin (ei siis pelkät ulkoiset ominaisuudet).

Voi olla julmaa, mutta ei minua elävässä elämässäkään kiinnosta ihminen, joka ei jätä minkäänlaista vaikutusta, on niin sanotusti hajuton ja väritön, tai joka ei juuri puhua pukahda, lukuunottamatta moi-ilmoja-pitelee-käytkö-täällä-usein -tyyppistä jaarittelua.

No, oli miten oli... Ei kai se muu auta kuin jatkaa kalastelua, ehkäpä sitä vielä jossain vaiheessa tarttuu joku vonkale onkeen! =)

Jotain jäi hampaan koloon

Kävin eilen hammaslääkärissä, olin varannut ajan ihan rutiinitarkastukseen ja hammaskiven poistoon. Tai niin ainakin luulin. Kun viimein herra tohtori otti minut vastaan 10 minuuttia myöhässä, hän ei marssittanutkaan minua toimenpidehuoneeseen, vaan ihan toisaalle. Otattamaan hammaskuvat, kun edellisestä kuvauksesta on jo vierähtänyt hyvä tovi. Mietin hiljaa mielessäni, mitähän tämä lysti tulisikaan kustantamaan vielä...

Kuvaamisen jälkeen tohtori iski kouraani kirjekuoren - entiset hammaskuvat: "Saat ne itsellesi." Mitä hittoa minä niillä teen?!? Laitan profiilikuvaksi nettideitti-ilmoon vai?! "Tässäpä kova pala purtavaksi: puolivallaton sinkku..." ;) Joopa joo.

No, sainhan minä sen perustarkastuksenkin. Vaan hammaskiveä ei tohtori suostunut poistamaan vielä, vaikka sitä olikin hiukan purukalustoon taas ilmaantunut. Ensi kerralla sitten, muiden toimenpiteiden yhteydessä. Kiristelin hampaitani, hommassa alkoi olla hiukan rahastuksen makua... Vaan mitäpä olikaan vielä tulossa?! Tietenkin juhlallisen suuruinen lasku varttitunnin sessiosta. Meinasin nyrjäyttää leukani, niin auki se loksahti, kun kuulin summan... (hmm... taidan sittenkin kehystää ne entiset hammaskuvat, jos ne noin arvokkaita ovat!) Arvon tohtori olisi voinut vallan hyvin lätkäistä laskun kouraan kuvien ottamisen jälkeen, kun levittäydyin toimenpidetuolille selälleni tutkimusta varten! Eipä olisi erikseen tarvinnut leukaperiä venytellä auki! ;)

Tokihan niistä uusista kuvista oli iso ilo muutenkin kuin vain sen puoleen, että kukkaroni laihtui silmänräpäyksessä: mitään hälyyttävää tai epäilyttävää ei ole leukaperissäni tai purukalustossani - jos nyt ei oteta lukuun löysähköjä kielenkantoja, jotka suoltavat levottomia juttuja vähän perästä ja uudestaan... ;)

Kompurointia kielimuurilla

Huh-huh. Olen aivan rätti-poikki-puhki. Ei niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Nimittäin tänään töissä osakseni koitui selvitellä ulkomaalaiselle asiakkaalle vaikeahkoa asiaa ja pelkällä lontoonmurteella! Osaan kyllä puhua englantia ihan kohtuullisen sujuvasti. Ja periaatteessa tunnen & osaan asiankin. Mutta ko. herra puhui melko eksoottista englantia, selvästi se ei ollut hänenkään äidinkielensä. Lisäksi asian selittäminen ummikolle mahdollisimman yksinkertaisesti (sekä sisällön että kielen puoleen) olikin melkoinen savotta, ja erinäisistä yksityiskohdista jouduimme vääntämään melko pitkäänkin, ennen kuin viesti viimein meni perille.

Kollegat olivat seuranneet tilannetta sivusta ja pohtineet, meneekö tukkani kuinka kiharaan (lue: olenko hermo pinteessä) noin ankaran väännön johdosta. Ja se totta vie meni kiharaan. Kirjaimellisesti. Olen nimittäin hylännyt kireän virkanutturan pitämisen ja sitaissut leijonanharjani tiukahkolle palmikolle viime aikoina. Ja kappas, liki kaksi tuntia kestäneen (1h 45min) erittäin haastavan asiakastilanteen jälkeen Mrs. Willow-B huomasi paksun palmikkoni alkaneen purkautua - keskeltä. :) No, päivä oli jo likipitäen pulkassa muutenkin, joten en enää siinä vaiheessa nähnyt tarpeelliseksi könytä vessaan sukimaan harottavia hapsiani kuriin. Olkoot. Who cares anyway...

Intoni, saati puhtini ei riittänyt töiden jälkeen edes varsinaiseen ruuanlaittoon, vaan turvauduin kotitekoiseen pikaruokaan: tein lämpimiä curry-tonnikala-ananas-voileipiä ja hörppäsin kyytipojaksi pari kuppia kahvia. Nimittäin pikaisen tankkauksen ja blogin päivittelyn jälkeen minun on laittauduttava imurin jatkoksi, sillä noin ziljardi kissankarvaa pyörii jälleen nurkissa ;) Sen jälkeen todennäköisesti olen myös fyysisesti melko zipissä. Sinänsä se ei haittaa, sillä tarvitsen tänäyönä intensiiviset treffit Nukkumatin kanssa, minulla on nääs hammaslääkäri huomenna aamupäivällä...

Jokin tytöstä niin levottoman tekee...

Syvä hiljaisuus on vallinnut blogissani. Olen jotenkin tukossa. Tai lukossa. Osin syistä, jotka eivät suoranaisesti liity omaan elämääni. Valitettavasti lähipiirissäni kuohuu rajusti, mikä tavallaan tuli yllätyksenä, mutta toisaalta taas... ei sittenkään. Sitä vain olisi suonut, että asiat olisivat saanet hiukan toisenlaisen käänteen. Se on osaltaan painanut mieltäni. Toivoisin voivani olla ko. tilanteessa muutoinkin hyödyksi kuin vain kuuntelemalla tai tarjoamalla apuani, mutta onhan sekin jo jotain, eikö...?!

Mutta kyllä niitä syitä löytyy omastakin takaa. Yhä enenevässä määrin koen olevani yksinäinen. Siis ei siinä mielessä, etteikö minulla olisi ystäviä. On toki. Mutta valitettavasti he eivät voi täyttää sitä aukkoa, jonka toisen ihmisen läheisyys ja kosketus jättävät jälkeensä puuttuessaan. Tarttis tehdä jotain. Mutta mitä?!

Olen miettinyt eri vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi... Ensinnäkin nettitreffit - been there, done that, got the broken heart. En mene vannomaan, ettenkö saattaisi toista kertaa moista konstia kokeilla, vaikkei se nyt ihan minun makuuni ollutkaan - edes silloin viimeksi. Se vain vaikuttaa jotenkin niin ...amerikkailaiselta deittailulta, mikä mielestäni sangen huonosti istuu suomalaiseen kulttuuriin. Tai ainakin minuun. Vaikka onhan siinäkin puolensa. Voi ensin viestitellä ja arvioida sitten sen perusteella, onko kohde live-tapaamisen väärti vai silkkaa ajanhaaskausta. Toisaalta taas supliikki sanailija voi osoittautua täydelliseksi tuppisuuksi in the real life.

Sitten on tietenkin tämä "perinteinen" konsti: ylös, ulos ja tanssimaan. Mutta. En koe olevani mikään yöperhonen tai bilehile, vaikka ajoittain jaksankin tanssia aamuun asti. Näillä kymmenillä sitä ei vain kovin taajaan pysty tekemään... ;) Lisäksi olen siitä erilainen "nuori" (?), että oikeastaan kaikki ystäväni ovat perheellisiä. En sitä sano, etteikö perhellinen tai lapsellinenkin ihminen kävisi ulkona tuulettumassa, mutta se lähteminen ei ole aivan niin yksinkertaista kuin minun tilanteessani... että lähdetään vaan. 15 vuotta sitten ei tuottanut niin minkäänlaista vaikeutta lähteä ilman "esiliinaa" ulos, mutta nyt... kynnys on kovin korkea, enkä ole ollenkaan varma, että minusta on sen ylittäjäksi omin päin. Vaikka voihan se Uljas Uros tulla vastaan muuallakin kuin baarissa; kirjastossa, kirkossa, kaupan kassalla... Ihan missä vain, milloin vain...

Vaan kaikista paras konsti taitaa olla kuitenkin se, että unohdan koko jutun. Siis siinä mielessä, etten ole haku päällä, kun ei se onni ennenkään ole etsien tullut, vaan tupsahtanut eteen täysin yllätyksenä ja pyytämättä - kuten se kuuluisa faksikin Jäätteenmäelle ;)

Sitä sun tätä

Viikonlopun virkistelyreissu on painanut puntissa vielä alkuviikostakin, vaikka arki onkin jo alkanut ihan tosissaan. Retki oli ratkisen riemukas, ja toi kipeästi kaipaamaani vaihtelua tavalliseen taapertamiseen ja kissojen paimentamiseen... Tuli istuskeltua, tarinoitua ja turinoitua liki aamuun asti, joten yöunet jäivät luvattoman lyhkäisiksi. Ja se tietenkin kostautui hiukan pidemmän kaavan kautta = koko loppuviikonlopun, kun näillä kymmenillä palautuminen ei todellakaan tapahdu yhtä näpsäkästi kuin hamassa nuoruudessa, kun yöuniksi saattoi riittää se, että tuijotti vartin pimeää nurkkaa! ;)

Niinpä viikonloppua voisikin kuvailla oikeastaan millä tahansa muulla sanalla kuin "reipas" tai "aktiivinen", sillä en saanut juuri mitään aikaiseksi kotona (esim. sohvaprojekti / kotityöt), saati tänne blogiinkaan, mitä nyt fiksasin blogin ilmeen hiukan freesimmäksi! :) Ja virkistin mieltäni kuuntelemalla musiikkia, lähinnä sitä raskaamman sorttista osastoa, kuten esim. Metallicaa...

MiesMan (aiemmin siis pelkkä Mies, nyt selvyyden vuoksi tuo, kun on kuitenkin exästä kyse) oli suostunut huoltamaan kissat yhden yön reissuni ajan, joten hän soitteli vielä lauantaina ja varmisteli, että olen selviytynyt ehjin nahoin kotiin korvesta. Ja kyseli samalla, onko minulla luistimia. (No, eipä ole, ei... kun en ole luistellut lukion jälkeen kertaakaan). Patisteli minua menemään jäälle, edes kävelemään, ja ottamaan vaikka kameran mukaan. Ei siis kutsunut kanssaan ulkoilemaan, kehotti minua vain reippailemaan... No, en oikein ymmärtänyt jutun pointtia, mutta kukapa nyt miesten aivoituksia ymmärtäisikään! ;)

Lötköttely-viikonlopun jälkeen, eilen & tänään, olen sitten ottanut vahingon takaisin, ainakin mitä tulee kotitöihin. Tein ruokaa useamman päivän eväiksi. Tiskailin. Pyykkäilin ja viikkailin. Imuroin. Sain myös hiukan asioita hoideltua: palautin reilusti myöhässä olleen kirjan kirjastoon. Ja muistin kuin muistinkin käydä asioimassa Internet Operaattorin myymälässä; ilmoitin tyytyväisyyteni uuteen, uljaaseen mobiilielämääni, irtisanoin kiinteän laajakaistani ja siirrätin sen yhteydessä olleen sähköpostitilini mobiilikaistani yhteyteen. Joten kallisarvoisten viestieni ja osoitekirjani pitäisi oleman turvassa.

Lisäpuhtia noihin pikkupuuhiin varmaan toi jutustelu Pomon kanssa töissä tänään. Nimittäin kevään mittaan eräs kollega jää virkavapaalle, joten minulle voisi ehkä-kenties-mahdollisesti olla luvassa lisää valtion leipää järsittäväksi. Ja vieläpä hiukkasen uusin maustein. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa! Sillä varmaahan se on vasta sitten, kun on mustaa valkoisella.

Tällä viikolla posti toi pilkkahinnalla hankkimani läjän leffoja: Horton, Ice Age, Madagaskar, Kala nimeltä Wanda ja Menetetty maa. Olen jotenkin hullaantunut näihin nykyajan "piirrettyihin", sillä ne mielestäni viihdyttävät yhtä hyvin pikkukansaa kuin meitä vähän isompiakin. Katson ne kaikkein mieluiten alkuperäisäänillä, vaikka suomennokset ovatkin liki poikkeuksetta varsin osuvia. Kala nimeltä Wanda puolestaan on legenda, ja ollakseen kasarileffa, se on kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta! Menetetty maa niitti Oscareita ja ylistystä vasta viime vuonna... Tosin MiesMan väitti, että hänen on vaikea nähdä minua viihtymässä Menetetyn maan äärellä. No, sehän nähdään!

Mutta nyt iltapuuhiin, ennen kuin on aika luovia taas Höyhensaarille!

Sohvaprojekti ja vähän muuta

Kuten aiemmin mainitsinkin, aloitin vuoden uudistuksien merkeissä laittamalla internet- ja matkapuhelinasiani uudelle tolalle. Netti on toiminut moitteettomasti tämän ensimmäisen kokeellisen viikon ajan, tosin täytyy myöntää, että vielä en ole napannut läppäriä kainalooni ja lähtenyt Kodin ulkopuolelle testailemaan mobiilielämän sujuvuutta. Kaipa sekin täytyisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä...

Matkapuhelinliittymäni ei ole ihan vielä siirtynyt Kilpailijalta Uudelle Operaattorille, se tapahtuu vasta lähipäivinä. Sen sijaan tieto irtiotostani on jo saavuttanut Kilpailijan korvat. Sain nimittäin tällä viikolla puhelun; Kilpailijahan se siellä "itki perääni", halusi tietää, miksi tiemme erkanevat. Ja varsin innokkaasti "halusi yrittää vielä", vastatarjouksen voimin. Totesin sen olevan täysin turhaa, sillä pysyn järkähtämättömästi päätöksessäni. Kyse kun ei ole pelkästään rahasta. Nimittäin Kilpailija sortui alkeelliseen virheeseen: pitämään minua, pitkäaikaista asiakasta, itsestäänselvyytenä. Olisin kaivannut niitä "huomionosoituksia" karvan verran aiemmin, enkä vasta nyt, kun olen jo hypännyt Uuden Operaattorin kelkkaan! ;)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sisustusprojektini, eli sohvan uusi ilme, on hyvällä alulla: kahdesta selkänojatyynystä toisen päällinen on valmis, toisenkin päällinen on jo leikattu, mutta odottaa vielä tikkaamista. Ja vaikka itse sanonkin, niin onnistuin melkoisen hyvin ainakin noissa omatekoisissa kaavoissani selkänojatyynyihin, tyynyt kun eivät ole mitenkään säännöllisen muotoisia... ottaen huomioon sen tosiasian, että viime vuosina en ole juuri muuta ommellut kuin lyhentänyt housuista lahkeita tai vaihtanut rikkoontuneen vetoketjun takkiin tms.

Nyt uusi sohvan kuori on saanut levätä pari päivää. Kas kun kävi niin, että työ tuli "häiritsemään" harrastustani... ;) eli en ole oikein työpäivän päälle jaksanut laulattaa ompelukonetta - edes sen vertaa, että olisin ommellut sen toisen selkänojatyynyn päällisen valmiiksi.

Sitä paitsi aarteistostani ei löytynytkään kangasta ihan koko sohvan päällystämiseen, vaan ainoastaan noihin selkänojatyynyihin, raikkaan raidallinen tilkku (entinen verho). Tai no, jos ihan tarkkoja ollaan, niin tavallaan löytyi kyllä kangasta myös loppusohvaa ajatellen. Mutta ensinnäkin se oli aavistuksen verran liian ohutta. Toisekseen olisi ollut järjen köyhyyttä tehdä sohvasta pääasiassa valkoinen, vaikka uudet, raidalliset selkänojat olisivatkin sopineet siihen... Mutta vitisen valkoinen on kovin arka väri muutenkin, puhumattakaan kun taloudessa vilistää noita tassukkaita!

Niinpä parina päivänä olen juossut pitkin kaupunkia metsästämässä juuri oikean sävyistä kangasta loppusohvan päälliseen - minäkö perfektionisti?! ;) No, tänään sellainen viimein löytyi, napakka ja oikean värinen kangas, ja mikä tärkeintä: siedettävään hintaan! En nimittäin ollut ollenkaan halukas sijoittamaan suuria summia johonkin kalliiseen huonekalukankaaseen, kun on hyvinkin todennäköistä, että nuo kattimukset jättävät epäilemättä oman tassun- tai pikemminkin kynnenjälkensä päälliseen, ainakin hypätessään sohvalle tai siitä pois, josseivät nyt sentään ihan tarkoituksellisessa tärvelymielessä.

Mutta vaikka sormeni suorastaan jo syyhyävät sohvaprojektin loppuun saattamiseksi, niin minun on maltettava mieleni ainakin lauantaihin asti. Nimittäin viikonloppu on alkava virkistelyllä keskellä korpea: saunomista, hyvää ruokaa ja juomaa sekä laatuseuraa = armaat kollegat... Ja ennen sitä on muistettava levätä hyvin, että jaksaa sitten huolella virkistäytyä viikonloppuna... ;) Siispä iltapuuhiin ennen luovimista Höyhensaarille!

Sattuman varassa

Kiitos Pilviharso haasteesta!

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

1. En ole koskaan ollut naimisissa.
2. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta... ts. en ole kokenut silmitöntä, välitöntä lisääntymisen tarvetta, vaikka olisin ollut pitkässäkin suhteessa ja vaikka olisin päässyt näkemään & pitämään sylissä ystävien/sukulaisten lapsia... edes vauvanvaatteista "ei nouse lämpöä"... ;)
3. Käytän "gore-tex" meikkejä: Kanebon 38 astetta ripsaria ja saman sarjan eye lineria sekä Max Factorin huulimaalia. Nuo tuotteet ovat ihan ykkösjuttu, kestävät siistinä tuleepa eteen mitä vaan... Kanebo lähtee nimensä mukaisesti vain lämpimällä vedellä; Max Factor kestää aamusta iltaan suttaantumatta - myös vaikka suuteloisi kuinka kiihkeästi ;) (olen testannut)... ainoa, mitä se ei kestä, on voissa paistetut muikut, tai muu vastaava, yltiörasvainen ruoka.
4. Aniharvoin avaan oven, jos ovikello/summeri soi ja jos en odota ketään vierasta tulevaksi. Ihan siksi, että en varsinaisesti pidä yllätysvieraista, vaan haluan nauttia omasta rauhastani, jos/kun koen olevani sen tarpeessa. Toisekseen, en jaksa kuunnella "kiertävien saarnaajien" saarnoja tms (joita nykyäänkin kyllä vielä liikkuu)...
5. Laitan wc-paperin telineeseen aina niin päin, että se puoli/pää, mistä nyhdetään arkkeja, ei hiulaa seinää vasten vaan on ulospäin.
6. En ole koskaan pelannut yhtäkään peliä pleikalla... ja tuskin tulen pelaamaankaan, luulen ma. Ensinnäkään en noin yleensä ottaenkaan ole mikään pelifriikki, toisekseen minulla itselläni ei ole pleikkaa, kuten ei myöskään kellään niistä henkilöistä, joiden kanssa olen läheisesti tekemisissä (okei, Siskon perheessä on, mutta siellä käyn harvakseltaan, johtuen siitä, että he asuvat toisella puolella Suomea).
   
   Haastan Zirin, Sirun, -A- :n ja kaikki ne blogissani harhailevat, ketkä haluavat heittäytyä sattuman varaan! =)

Kaavailuja

Mies kävi tänään hiukan hakemassa tavaroitaan, paino sanalla hiukan... Hän koppasi mukaansa pienen pahvilaatikollisen sekalaista sälää. Tavaraa, minkä olin vielä löytänyt olohuoneesta viereksimästä ja latonut laatikkoon; tuikkukippoa, kastekynttilää, viiriä, shakki-kirjaa... sen sellaista pikku-tilpehööriä. Niin ja kourallisen... en dollareita, vaan ruåtsinkruunuja, jotka olivat yhteen kippoon unohtuneet ajelehtimaan Ruotsin reissulta, jonka Mies teki reilusti yli vuosi sitten. Olin laittanut kruunut pieneen minigrip-pussiin päällimmäiseksi eteisessä avoinaisena noutajaansa odottavaan lootaan. Kissat ovat ilmeisesti suunnitelleet lomamatkaa (tai pakomatkaa) Svealandiaan, sillä tuo kruunupussi löytyi yhtenä päivänä keskeltä eteisen lattiaa! ;)

Mutta palatakseni asiaan... Onneksi ostin taannoin oman, uuden digiboxin, nimittäin Mies vei tänään mennessään myös boxin, samaten imurin viemästä siivouskomerosta tilaa. Ja metritolkut johtoja. Vaikka vielähän piuhoja jäi minullekin: 2 scarttia ja 3 antennijohtoa. Kaikki eri mittaisia, kaikki yhtä joutilaita; eivät silti kelvanneet Miehelle. Mitä hittoa minä niillä teen?! Eihän minulla ole edes teknisiä vehkeitä noihin kaikkiin johtoihin!

No, sentään vähän jotain ylimääräistä painolastia poistui Kodistani. Ja siitäkös minä sitten innostuin! Sain sisustuskärpäsen pureman, ja pahemman laatuisen sittenkin... Uudistin hiukkasen olohuoneen ilmettä: järjestelin mm. kirjat uuteen uskoon - mutta aakkostamisesta en silti luovu! ;) - ja vaihtelin muutenkin tavaroita järkevämpiin paikkoihin; itseasiassa muutamat jutut hakevat vieläkin paikkaansa...

Silmittelin sohvan raakkiani, ja yritin tehdä päätöstä. Ostaako uusi vai uudistaako sohva vain uudella päällisellä? Uusi on aina uusi, mutta toisaalta en jaksaisi lähteä marhaamaan liikkeestä toiseen ja etsimään täydellistä sohvaa. Siis siinä mielessä täydellistä, että malli miellyttää, kangas kestää eläimellistä menoa, materiaali on helppo puhdistaa, sohva on riittävän pehmeä, mutta ei liian upottava, hinta on kohtuullinen... ja... ja...

Toisaalta taas pelkästään nuhvaantunut, ehkä hiukan kärsinyt ulkonäkö (kiitos kissat!) ei mielestäni tuntunut riittävän suurelta syyltä vaihtaa uudempaan ja trendikkäämpään sohvaan. Kun sohvavanhus on kuitenkin muuten toimiva ja siitä saa tarvittaessa varavuoteenkin vieraille.

Kotvasen vatkattuani vaihtoehtoja ees ja taas päädyin ihan vain huvikseni ottamaan sohvan strategiset mitat ylös... Sitten syöksyin vaatehuoneeseen ja pengoin läpikotaisin "aarrearkkuni" - jättimäisen pahvilaatikon, jonne olen säilönyt lankoja... kankaita... vaatteenriepuja, joille vielä koittaa uusi elämä uusiokäytössä - josko kässylootastani löytyisi jotain varteenotettavaa vaihtoehtoa sohvan pikauudistamiseen. Ja löytyihän sieltä jotain, ehkä.

Tosin, jos ja kun tarpeet riittävät sohvanpäälliseen ja saan sen vieläpä kunnialla kursittua kasaan, tarkoittaa se auttamatta sitä, että myös verhot menevät olohuoneesta uusiksi... Näinköhän tuo mattokaan enää istuu uuteen, pirteämpään sohvaan?! Ja seuraavaksi varmaan tapetitkin näyttävät tylsiltä, ellei jopa kellastuneilta & ikäkuluilta...

Mutta yksi asia kerrallaan! Katsotaan nyt ensin, saanko loihdittua sohvan kaavat paperille... että voin sitten sommitella noita materiaaleja ja varmistaa niiden riittävyyden... Epäilemättä siinä samalla kypsyttelen muitakin ideoita, miten saisin pikkuvaivalla ja pikkurahalla Kotiini uutta ilmettä. Siitä se lähtee, uusi vuosi, uusi elämä! ;)

Sulo Vilén -syndrooma jatkuu

No, jos eilen sainkin kevyen mielen, kun kukkaron keveneminen hiukan hidastuu internet- ja matkapuhelinasioideni uudelleen järjestelyjen johdosta, niin olen tänään jatkanut tallaamista samaisella saiturin tiellä... ;)

Tämän päiväiset aikaansannokseni eivät kylläkään olleet mitenkään suunnitelmallisia, vaan kaikki alkoi ihan viattomasti siitä, kun palasin töistä kotiin. Tuolla naapuritalossa, mistä olen vuokrannut autotallin Wanhaa Rouwalle, on mitä ilmeisimmin menoillaan jonnin sortin remppa. Ainakin pihamaalle, parkkipaikkojen ja autotallien läheisyyteen on kärrätty miehekkään kokoisia roskalavoja, joille on ilmestynyt ikkunoita, parvekkeen ovia tms.

Todellakin autotallien läheisyyteen. Sanonpahan vaan, että vähempikin läheisyys olisi riittänyt! Nimittäin yksi lava on niin liki, että sain tänäänkin hyvän tovin yrittää survoa ohjaustehostinta vailla olevaa Rouwaa talliin, kun ei kosla meinannut niin millään taipua sinne. Sentti eteen, kaksi taakse ...pyöritä, kieritä rattia ees ja taas... Argh! No, eipähän tartte salille vaivautua habaa kasvattelemaan, kun auton ratin veivaaminenkin on niin työlästä, että hiki miltei lentää! ;)

Kun viimein sain Rouwan talliin, olin vahvasti sitä mieltä, että nyt jos koskaan minä olen ansainnut i-iison kupin höyryävää kahvia ja siunatun hengähdystauon sohvalla. Sitten muistin, että kahvi oli aivan finaalissa jo eilen, ja minun oli tarkoitus muistaa käydä kotimatkalla kaupassa, mutta kuinkas sitten kävikään... En muistanut, en. No, ei muuta kuin lapikasta toisen eteen, lähikauppaanhan on vain reilu kivenheiton matka!

Kaupassa oli työn alla valikoimien uudistaminen. Toivon hartaasti, ettei siinä samalla uudisteta myös hintoja "vieläkin lähemmäs kattoa" ;) Nimittäin jos lähikaupassa asiointi onkin yhden sortin ekoteko ympäristölle (kun menee jalan), niin ainakaan kukkarolle se ei sitä ole, sitä luokkaa ovat hinnat, valitettavasti.

Kun olin poiminut koriini ne asiat, joita olin tullut hakemaankin, bongasin alennuskärryn, johon oli lastattu erinäisiä tex-mex-tuotteita... ja kaikissa tuotteissa oli päiväykset pitkälle ensi vuoteen, joten ei ihan pian menossa huonoksi. Silloin se sitten iski, Sulo Vilén -syndrooma. Pitäähän se nyt ostaa, kun halvalla saa! ;) Mukaan tarttui 1 aski Mini-taco-tubseja, 1 tölkki salsaa (mietoa), 1 purnukka cheddarjuusto-dippiä, 2 pussia taco-maustetta (kermaviilipohjaiseen kastikkeeseen), 2 pussia taco-maustetta lihalle ja 2 pussia fajita-maustetta kanalle. Hintaa koko satsilla oli peräti 8 euroa! Johan noilla ruokkii pienen heimon... ;)

Ei tämä nyt vallan poikkeuksellista käytöstä minulle ollut. Nimittäin harrastan aika useinkin sitä, että katselen kauppojen ruokahyllyjä sillä silmällä, josko siellä olisi oranssilla hintalapulla varustettuja tuotteita, jotka joko poistuvat valikoimasta tai sitten niiden paras käyttöhetki on menoillaan umpeen viimeistään seuraavana päivänä. Ostan sitten näitä poisto-tuotteita, vaikka en juuri sillä hetkellä niitä tarvitsisikaan, ja laitan ne pakkaseen pahan päivän varalle. Odottamaan siis sitä hetkeä, kun minulla on kiljuva nälkä jo kotiintullessa eikä kaapeissa ole mitään syötävää enkä ole muistanut taaskaan käydä kotimatkalla kaupassa.

Vaan loppuillaksi taidan köllähtää sohvalle neulomus näpeissäni, tuleehan tölöstäkin peräti siedettävää ohjelmaa - ainakin House... :)

Eroamisia

Tänään se alkoi. Nimittäin Uusi ja Uljas elämä! Otin eron kiinteästä suhteestani internetin ihmeelliseen maailmaan, ja nyt huristelen tiedon valtatietä ilman johtoa, ilman lankaa, täysin mobiilisti! Ja voin tehdä sitä ihan missä vain, milloin vain :) ...mutta mikä parasta: tämä mobiilielämä ei kevennä kukkaroani likikään niin raskaasti kuin kiinteä (jostain kumman syystä)!

Mutta aloitetaanpas aivan alusta. Köröttelin tänään uteliain mielin töistä asioimaan Internet-Operaattorini toimipisteeseen, missä sain osakseni miesmyyjän jakamattoman huomion. Poika-polo jaksoi vastailla, ah, niin kärsivällisesti typerimpiinkin kysymyksiini koskien tuota valkoista, pitkulaista, pötkyläistä mobiilisauvaa, joka pian olisi vapauttava minut kaikista "kahleista"...

Ennen kaikkea minua askarrutti, kuinka kinkkinen tuo patukka olisi saattaa täyteen toimintakuntoon, minä kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi. Myyjä vakuutti laitteen asentavan itse itsensä, mikään Mobiilimodeemi for Dummies -opas ei olisi tarpeen, kuten ei myöskään ammattiasentaja! ;)

Mutta tätäkin suurempaa huolta ehkä aiheutti pelko Operaattorin tarjoaman, kiinteään laajakaistaani kuuluvan sähköpostitilin menettämisestä, sillä enhän minä suinkaan kykenisi hahmottamaan puoliakaan niistä tahoista, joille mahdollisesta osoitteen muutoksesta olisi älyttävä tiedottaa! Sitä minun olisi kuulemma turha murehtia, sillä Operaattori antaisi mobiilisauvalle 2 viikon koeajan... Jona aikana voisin kaikessa rauhassa testailla sen ominaisuuksia ja toimintavarmuutta, katsella ja kuulosella, miltä se yhteiselo alkaa maistua. Vaikka tänä aikana huomaisin olevani enempi tyytyväinen kuin tyytymätön, minun olisi muistettava ilmoittaa siitä Operaattorilleni, sillä tuon seikan unohtaminen koituisi kohtalokkaaksi: sähköpostitilini viesteineen päivineen katoaisi bittiavaruuteen ja minun olisi luotava uusi tilalle. No, se olisi ainakin ajoittain turvoksissa olevan sähköpostin varsin tehokas kevätsiivous ;) Pyrin silti välttämään tuollaisen katastrofin syntymisen!

Viekoittelipa urho minut vielä hoitamaan puhelinasiatkin kuntoon. Kas kun heiltäkin saisi puhetta ynnä tekstiä, yhtä kätevästi käärittynä pakettiin kuin Kilpailijalla, jonka kirstuun roposeni tällä haavaa kilahtavat. Erona on ainoastaan huomattavasti huokeampi hinta... JA Uuden Elämän alkutaivalta helpottamaan vielä tuntuvat huojennukset ensimmäisiin kuukausimaksuihin, niin puhumisen kuin surffaamisenkin osalta.

Kerronpa nyt, että tähän mennessä olen sinnikkäästi vakuutellut itselleni puhelinkustannuksieni olevan sikäli olemattomat kuukaudessa, että tuskin kostun kilpailuttamisesta mitään muuta kuin ylimääräisen vaivan siitä, että vähän perästä ja uudestaan juoksen operaattorilta toiselle jahtaamassa tarjousta, josta en voi kieltäytyä, ja hyppään ties minkä operaattorin kelkkaan.

Mutta nyt. Nyt kiusaus kävi yksinkertaisesti liian suureksi! Kohtalokseni koitui säästö - sana, joka saa uskollisimmankin asiakkaan hullaantumaan, hurmaantumaan, ihastumaan... niin, että sentit ja eurot vain vilistävät silmissä vienosti kilisten... niin, että sitä vain lankeaa, silmää räpäyttämättä, hetkeäkään epäröimättä. Niin kävi minullekin. Hylkäsin pitkän, siis todella pitkän suhteeni Kilpailijaan, jolle olen ollut uskollinen asiakas siitä asti, kun hankin ensimmäisen (ja ainoan) matkapuhelinliittymäni... vuonna 1998! Mutta aika aikaansa kutakin...

Nämä eroamiset eivät ole raastaneet sydäntäni karrelle, eivät liioin ruhjoneet kolhuja sieluuni - kuten ero Miehestä teki. Mutta toivon totisesti, että sittenkin, kun alkuhuuma on haihtunut ja arki normaaleine kiemuroineen ynnä kustannuksineen on astunut esiin, vielä sittenkin lompakkoni jatkaa pulskistumista! :)

Kolmas sunnuntai

Loppiainen on käynnistynyt rennon raukeissa merkeissä, ainakin minun osaltani. Pihalta kuuluu ankaraa matontamppauksen läiskettä... Mitä ihmettä?! Siivoaako joku jo tähän aikaan aamusta (kello hätinä 10) joulun jälkiä noin tarmokkaasti pois?! Ja pyhäpäivänä! No, minun ei ainakaan tarvitse joulua siivota kaappiin, kun en sitä ihmeemmin laittanutkaan; ei joulukoristeita, ei kuusta, ei joulumattoja, ei jouluverhoja...

Kuusen & koristeet hylkäsin ihan eläimellisistä syistä: kattimukset olisivat varmasti keksineet kuusen koristeille ja muillekin paljon paremmat ja enempi heidän silmäänsä miellyttävät paikat, joten EI. En myöskään ole koskaan ollut sitä rotua, joka vaihtaa Kotiin joulumatot, jouluverhot jne. - olen aivan liian mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni moiseen puljaamiseen vain parin viikon ajanjakson vuoksi! No, en kyllä vaihda kesä-/talviverhojakaan, vaan verhot vaihtuvat vasta siinä vaiheessa, kun Koti kaipaa oikeasti uutta ilmettä - pysyvästi... tai ainakin siihen asti kunnes sisustuskärpänen puraisee jälleen! ;)

Ajantajuni on viety rajusti hämäränrajamaille - kiitos näiden monituisten pyhien ja vapaapäivien! Uudenvuoden aattona minusta tuntui perjantailta, ja uudenvuodenpäivä puolestaan... ei lauantailta, vaan sunnuntailta, koska seuraavana päivänä piti mennä töihin... Viikonloppu sentään meni ihan normaalin tuntuisesti, mutta tänäänkin tuntuu ihan sunnuntailta, jo kolmatta päivää peräkkäin... ;)

Uuden uutukaiset sarjat eilen tölössä eivät oikein innostaneet. Kotimainen Helppo elämä jäi jotenkin pliisuksi, vaikka alkuasetelma ainakin mainoksen perusteella oli mielenkiintoinen. Life puolestaan yritti olla nokkela, Dr.House-maisella tavalla omalaatuinen ja ties mitä muuta, mutta olen nähnyt monta monituista (poliisi)sarjaa, jotka peittoavat Lifen mennen-tullen. Ja Fringe oli kaikessa scifiydessään vain liian kummallinen, sekä toi liian vahvasti mieleen Minority Report -leffan.

Jokaisessa em. sarjassa oli yksi ja sama puute. Ensimmäisen jakson pitää olla yhtä aikaa paljastava ja salamyhkäinen... Juuri sopivassa suhteessa, niin että katsoja pääsee kartalle keskeisistä hahmoista ja tapahtumista, mutta niitä paljastetaan vain sen verran, että katsojan on pakko vaivautua toisenkin kerran ruudun ääreen. Missään eilisistä sarjoista ei ollut tuollaista koukkua, joten eipä ole vieläkään löytynyt Täydellisten naisten voittanutta, tai edes sellaista, joka pääsisi samaan kastiin eli pakko katsoa -kategoriaan.

Mutta sentään tölön ei-niin-nautittavien sarjojen lomassa sain Miehen villapaidan hihan etenemään vajaat 10 cm, kokonaispituus hihalla on nyt hiukan alle 30 cm. Silmämääräisesti arvioituna hihan pituus ehkä nippa-nappa peittää Miehen hauiksen, kas kun pitkällä miehellä on pitkät kädetkin... Eli vielä on hyvän matkaa silmukoitavaa jäljellä, ennen kuin vasta toinen hiha on valmis!

Kuten kuvasta näkyy, teen hihan hiukan poikkeuksellisesti, Miehen nimenomaisesta pyynnöstä: en aloittanut hihaa ranteesta lähtien, vaan neulon hihan kiinni muuten jo valmiiseen työhön, kun Mies halusi mahdollisimman saumatonta jälkeä... Ei sen hihan neulominen noin päin ole varsinaisesti konstikkaampaa, mutta raskaampaa ainakin, onhan käsissäni koko villapaidan massa, kun neulon hihoja.

Minun piti vaihtaa ainakin toistaiseksi pyöröpuikko sukkapuikkoihin, sillä hihan kavennusten vuoksi pyöröpuikko alkoi käydä liian pitkäksi. Eikä minulla tietenkään ole sopivan mittaista pyöröpuikkoa tähän hommaan, kaikki ovat siimapituudeltaan joko liian pitkiä tai sitten pätkiä.

Tänään varmaankin tämä neulesavotta jatkuu, pitäähän Kahlekunikaan / Köysimiehen paita saada valmiiksi, että pöytä puhdistuu tältäkin osin!

Vapaapäivän viettelyä

Tänään minulla on ollut saldovapaa leipätyöstä. Voi tätä joutilaisuuden sietämätöntä raukeutta! ;) Totta puhuen on tämä kyllä melkoista luksusta. Siis laiskottelu, joutenolo. Joku tunnollisempi ja ahkerampi ihminen varmaan moittisi minua suorastaan vetelehtimisestä, mutta en koe niin minkään valtakunnan tunnontuskia tai pistoksia sielussa, vaikka en ahkeroikaan ylenaikaa tai juokse harrasteista ym. riennoista toiseen pää kolmantena jalkana.

Olen nimittäin kokeillut sitäkin, siis aktiviteetista toiseen ravaamista, muutamia vuosia sitten. Ei minulla ollut kuin kolme Kodin ulkopuolista harrastetta... Ykkösharrasteena oli työpäivän päälle venäjän tunnit kahtena iltana viikossa (klo 17 - 20.30 molempina iltoina) läksyineen. Lisäksi kävin shindossa kerran viikossa ja kehonhallinta-jumpassa (perustuu mm. Pilatekseen) kerran viikossa. Ja suihkimiseen Kodin - työn - harrasteiden - kaiken muun välillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa: apostolin kyyti tai astetta joutuisampi Helkaman vauhti, kun olin ajotaidoton ja autoton leidi vielä tuolloin. Väliin tuntui, etten ehtinyt kuin käydä kääntymässä Kotona, ja taas mentiin - töihin, kauppaan, jumppaan, kylään, ties minne! Siksi nykyään otankin huomattavasti lunkimmin.

Niinpä en sitten tänäänkään, vapaapäivänäni, ole mitään kovin järisyttävää saanut aikaiseksi. Mitä nyt käytin viimeinkin Wanhan Rouwan kylvyssä lähimmällä huoltoasemalla... eikä tarvinnut jonottaa! :) Auton pesettämiseenkin nämä pakkaskelit ovat mitä mainioimmat, kun kerran saan koslan kaikessa rauhassa kuivumaan autotalliin. Täytyy nyt vain toivoa, että ilmojen isäntä jaksaa pitää näitä pakkasia, että pesusta olisi vähän pitkällisempi ilo!

Illan tullen taidan vilkaista tölöstä paria uutta ohjelmaa... Ja puikotella samalla. Todennäköisesti käteeni tarttuu Miehen villapaita, joka on nauttinut UFOn (UnFinishedObject) jo liiankin kanssa! Hmm... vanha kansa sanoo kuulemmati, että miehelle ei saa neuloa paitaa ennen kuin pappi on sanonut aamen, sillä ilman aamenta suhde kestää tasan niin kauan kunnes paita on valmis. Jasså... Mitä lie taikauskoa! Nimittäin tuohon nähden minun ja Miehen suhde päättyi näemmä ennenaikaisesti... ;D

Pastaa & kylmäsavulohta

Tänään ruokalistallani oli pastaa & kylmäsavulohta. Tämä on todella nopeatekoinen ja maukas ruoka, väittäisinpä tämän olevan jopa 2 veen ruoka = vartissa valmista ;) - ainakin siinä tapauksessa, että aloittaa pastan keittelyn ja kastikkeen tekemisen samaan aikaan! Ja kelläpä meistä nyt olisikaan aikaa tai edes intressiä seistä nököttää tuntitolkut hellan ääressä... Ei ainakaan minulla!

Ohjeeni saattaa kuulostaa mielipuolen keittokirjasta reväistyltä, mutta minun on oikeasti todella, todella vaikeata antaa paisto-/keittoaikoja, puhumattakaan tarkoista raaka-ainemääristä. Nimittäin yleensäottaen olen erittäin suurpiirteinen kokki, ja noudatan tunnollisesti melkeinpä yhtä ja ainoaa ohjetta, nimittäin Siskoni nyrkkisääntöä: "Jos ruoka palaa pohjaan, sitä ei toista kertaa tehdä samalla tavalla!" :D

Näillä eväillä se siis syntyy - noin pari annosta... riippuen tietenkin siitä, kuinka isoruokainen syöjä on kyseessä:

• min. 150 g kylmäsavulohta
• min. 100 g mustapippuri-tillituorejuustoa
  TAI: vähintään sama määrä maustamatonta tuorejuustoa + sopiva määrä kokonaisia mustapippureita JA pippurimylly + muutamia oksia tilliä
• tilkka - tölkki ruokakermaa tai aitoa kermaa
• 1 sipuli
• kalaliemikuutioita tai suolaa tai ei mitään
• voita tai öljyä tai ei mitään
• täysjyväpastaa tai vitivalkoista makaronia, kuviolla/muodolla ei väliä
  
  

1. Ota sopivan kokoinen sipuli ja silppua se silpuksi.
   
   
2. Silppua myös kylmäsavulohi(file) suikaleiksi.
   
   
3. Sikäli kun "elämänkatsomus" antaa myöten, laita pannulle nyrkillinen voita tai loraus öljyä; jos tiukasti terveellisessä "elämänkatsomuksessa" ei ole jouston varaa, älä laita mitään ;) -Minä en laittanut mitään, kun lohi on aika rasvainen kala muutenkin.
   
   
4. Lisää pannulle sipulisilppu ja lohisuikaleet, kääntele ynnä kuullottele hetki... (kunnes sipuli alkaa näyttää "läpinäkyvältä" ja/tai lohi on hiukan vaalentunut väriltään)
   
   
5. Lisää 100 g mustapippuri-tillituorejuustoa (kyllä, ihan koko rasia!) pieninä nokareina, sekoittele välillä, anna juuston sulaa... TAI jos valitsit kastikkeen tekemisen pitkän kaavan kautta, lue kohta 6! Muussa tapauksessa etene kohtaan 7...
   
   
6. Lisää naturelli tuorejuusto, pieninä nokareina, sekoittele... jne. jne.
   Lataa pippurimyllyyn sopiva määrä kokonaisia mustapippureita, jauha rouheeksi kattilaan.
   Silppua muutamia tillinoksia puntista kattilaan.
   
   
7. Lisää tilkkasesta tölkilliseen (max 2 dl) aitoa kermaa tai ruokakermaa - kerman laatu "elämänkatsomuksesta" riippuen... sorvaa määrä sopivaksi sen mukaa, kuinka norjaa lopputuloksen pitää oleman. Eli: aloita varovasti, kermaa on helpompi tarvittaessa lisätä kuin ottaa pois (ts. keitellä kokoon, ettei kastike jää ihan löröksi).
   
   
8. Maista kastiketta ennen kuin etenet seuraavaan kohtaan!
   
   
9. Lisää kalaliemikuutio kokonaan tai osittain, tai lisää suolaa tai älä lisää mitään, jos maku on sopiva.
   
   Keitä täysjyväpasta tai vitivalkoinen vehnämakaroni väljässä vedessä, johon on lisätty kalaliemikuutio tai suolaa, tai ei ole lisätty mitään - edelleenkin sen "elämänkatsomuksen mukaan"!
   
   Valuta pasta...
   
   Tarjoile pasta kastikkeineen & nauti!
   
   Helppoa, nopeaa, taivaallista!! :-p
   
   HUOM. Kastikkeesta tulee aika väritöntä, joten ehkä sille tosiaan voisi näyttää hiukan tillipunttia tai hömpsäyttää rippusen kuivattua tilliä piristämään. Tai sitten voi harkita värillisen pastan käyttämistä (onhan sitä vihreänä ja punertavana ainakin)... ;)
   

Automaattinen tupakoinnin rajoitin ja meritähti-asento

En ole polttanut tänään kuin kolme tupakkaa! Ei, en ole sairas, en itseaiheutetusti (lue: krapulainen) enkä edes ole onnistunut saamaan mitään kiertävää lentsuakaan. En myöskään ole lopettanut tupakanpolttoa, ehei! Näiden pakkasten yhä jatkuessa mukavuudenhaluisuuteni on vain voittanut tupakan"himon", en siis ole "jaksanut" kovin taajaan lähteä parvekkeelle palelemaan sätkä hampaissa. En nimittäin mitään vihaa niin kuin kylmää - ihan totta, tämä ei todellakaan ole enää millään söpöllä inhoan kylmää -tasolla! - joten pakkanen on automaattisesti rajoittanut tupakointiani, tupruttelu on vähentynyt olennaisesti normaalista... Varmaan ihan positiivinen asia? ;) No, mutta sepä siitä! Tarkoitukseni ei suinkaan ollut alkaa sen syvällisemmin pohtia tupakoinnin haittoja tai mahdollisia "etuja"...

Olen mennyt noin muutenkin tämän päivän ihan fiiliksillä, ei mitään velvoitetta ahkeroida, mutta ei mitään tarvetta pakkolepoonkaan... Olen vuoroin laiskotellut Mary Higgins Clarkin Yö kuuluu minulle -kirjan parissa tai surffanut netissä, vuoroin vähän askaroinut kotihommia: siivosin veskin, tiskailin käsin pestävät potit pois ajelehtimasta tiskialtaasta ja pyöräytin koneellisen pyykkiä.

Pirpana on ollut jälleen kerran huomattavan oma-aloitteinen pyykkien kanssa. Hätinä sain pari paitaa ripustettua pyykkitelineen narulle kuivamaan, kun jätkä jo loikkasi paitaan roikkumaan meritähti-asennossa! :D Tottahan toki vastaripustettu paita tuli alas alta aikayksikön... Näemmä pikkumies on niin haltioissaan noista pyykeistä, että vielä märät pyykitkin voisi samoin tein "viikata" lattialle kasaan... :) No, parin tähtiesityksen jälkeen se ei enää ollut kovin hauskaa, kun pyykkien ripustamisesta ei kertakaikkisesti meinannut tulla mitään.

Tästä muuten tuli mieleen, että nyt kun oikein muistelen, niin ehkäpä se Mies ei sitten saanutkaan sitä inspiraatiota tavaroidensa nopeutettuun pois kantamiseen siellä Lapissa... Meinaan taisin eilen tulla maininneeksi hänelle, että Pirpana väliin hartaasti esittelee tätä meritähti-temppuaan - joko pyykeissä tai naulakossa roikkumalla. Ja nyt kun vielä enemmän pinnistän muistiani, niin hörppiessämme iltateetä ja Miehen esitellessä Lapin kuviaan taisipa hän siinä samalla liki "kouristuksenomaisesti" ;) varjella tuolin selkämyksellä roikkunutta fleecetakkiaan ...ettei Pirpana nääs saisi mitään inspiraatiota valtoimenaan roikkuvista hihoista tai takin liepeistä. No, ihan sama, mistä Mies on tuon äkillisen intonsa tavaroiden kantamiseen saanut, kunhan se into ei lopahda ennen kuin ehtii alkaakaan! ;)

Ja tuosta "ihan samasta" tulikin sitten vielä kätevä aasinsilta tähän loppuun: jostain kumman syystä nimittäin Apocalyptican uusin biisi, I Don't Care soi vähän väliä päässäni... Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin - toistaiseksi - sillä minä lähden nyt laittamaan ruokaa! :)

Samba has left the building

No niin, nyt on sitten velvollisuus dog-sitterinä hoidettu ja täytetty kunniakkaasti loppuun! Mies palasi tänään Lapin turneeltaan, ja tuli tuossa hiukan klo 22 jälkeen perimään koiraansa takaisin... Sambakone on ihan jees hurtaksi - pieni ...ei mikään räksytin - jos kyseessä ei ole posteljooni/lehdenjakaja ;) ...kiltti - joskin perso kaikelle, minkä ihminen väittää tai Samba luulee olevan ruokaa ;) Vaan kyllä minä luovutin Samban ilomielin takaisin Miehelle, vaikka koirassa itsessään ei varsinaisesti vikaa olekaan. Minusta vain ei taida olla koiraihmiseksi...

Ensinnäkin, minun oli muistettava nostaa kaikki vähänkään ruuaksi luultava tai ruokaa etäisesti muistuttava Samban ulottumattomiin: naulakkoon Marimekon olkakassini, jossa hyvin usein on jotain herkkua, lähinnä karkkia tai suklaata... kaappiin kissojen ruokabaari joka aterian jälkeen, siis ihan koko ruokabaari, sillä jokin olematon hajujälki ruuasta ruokabaarissa vielä oli, vaikka olin jo nostanut ruokabaarin irrotettavat kupit tiskattavaksi. Edes ruokapöydälle en voinut jättää pipareita tai suklaata tarjoilukulhoon, sillä Samba osaa käydä tyhjentämässä pöydän, vaikka tuolit olisivat pöydän ääressä omilla paikoillaan, ikään kuin "esteenä" (tuli koettua pari kertaa, kun vielä asuin Sambakoneen kanssa saman katon alla) - kun taas armaat kissani eivät ole niin millään muotoa kiinnostuneita ihmisten ruuista, vaikka niitä olisi tarjolla missä.

Toisekseen, koira on vietävä ulos tarpeilleen pari-kolme kertaa päivässä, säässä kuin säässä - toisin kuin useimmat kissat... tai kissojen kohdalla on jopa suotavaa, etteivät ne tekisi ulos tarpeitaan! Se on vähän kaksipiippuinen juttu, siis tuo ulkoilu: toisaalta minun olisi ulkoilutettava Sambaa, vaikka taivas työntäisi alas ämmiä äkeet selässä... yhtäältä taas minun olisi Samban vierailun ajan aivan välttämätöntä hinata takalistoni ylös sohvalta tai petistä, hellittää otteeni läppäristä taikka mehukkaasta kirjasta ja lähteä virkistävälle, reippaalle kävelylenkille/happihyppelylle, mikä ei olisi ollenkaan huono juttu!

Vaikka tunnen ja tiedän Sambakoneen tapoineen karvoineen, niin silti olin jotenkin ajatellut saavani käyttööni viikoksi pienoisen personal trainerin, jonka kanssa tulisi liikuttua edes hiukkasen. Enpä saanut personal traineria, en. Sain anti-personal-trainerin: koiran, joka on talvisin kenties jopa kissojakin haluttomampi ulkoilemaan ylipäänsä, saati sitten reippaasti...

Tai ei, ei sittenkään! Haluton kyllä, mutta reippauden puutteesta Sambakonetta ei sentään voi moittia: hurtta kipitti mahdollisimman nopeasti omalta pihalta lähimmän keltaisella kirjotun lumikinoksen luokse, jossa kertakyykyllä suoriutui molemmista tarpeistaan, sitten täyskäännös ja takaisin kotiin. Joten valitettavasti kovin kummoiseksi eivät lenkit sen paremmin Sambakoneen kuin minunkaan liikunnan tarpeen suhteen päässeet muodostumaan, sillä kesto lenkkiä kohden oli max 15 minuuttia ja teho jotakuinkin olematon ;)

No, ei sillä. Kyllä Sambakone on jatkossakin tervetullut väliaikaishoitoon luokseni, kun kerran yhteiselo kissojen kanssakin sujui suuremmitta pulmitta. Voinpahan sitten tulevaisuudessa karhuta Mieheltä vastapalvelusta, jos tarvitsen kissoille hoitajaa! :)

Onpa muuten tainnut Mies tehdä jonnin sortin ajatustyötä siellä pohjoisessa ollessaan. Nimittäin nyt hakiessaan Sambaa hän otti oma-aloitteisesti puheeksi sen, että hänen pitäisi kantaa pois tavaransa, jotka vielä viereksivät autotallissani sekä Kotonani. No, eiväthän nuo romppeet nyt vallan leipää pyydä tuolla autotallin nurkassa tai vintissäkään... Mutta toisaalta taas olin kyllä ajatellut pääseväni aloittamaan tämän vuoden siltä osin puhtaalta pöydältä, että Miehen maallista omaisuutta nurkissani ei enää olisi. No, ajatukseksihan se vain jäi... toivottavasti samoin ei käy Miehen pikaiselle tavaroiden siirto-operaatiolle!

Mutta nyt minulla on kuumat treffit Nukkumatin kanssa! ;) Öitä!!

Kuinka wanna-be-blondi sulattaa pakkasen?

Huh, olipa "raskas työviikko", ohi peräti yhdessä päivässä!! ;) No, okei, korkeintaan typerryttävän pitkäpiimäinen, sillä asiakasvirrat pysyivät erittäin loivina ja muutoinkin oli aika kitsaasti äksöniä. Mutta sellaisiahan nämä välyspäivät tuppaavat monella työpaikalla olemaan, kait. Ihan oikeasti koin vilpitöntä työhön paluun riemua, sillä oli mukava kohdata jälleen kollegat ja oli mukava palata mieluisaan työhön - vaikka päivä ei kovin tapahtumarikas ollutkaan.

Kun tulin iltavuorosta kotiin, Sambakone kirjaimellisesti sambasi eteisessä: vinkui, heilutti häntää, hyppi ilmaan ja heilutti lanteitaan - kaikkea tätä yhtä aikaa. On se kiva, kun joku edes ilahtuu kotiin paluustani! :) Kissat puolestaan katsoivat halveksuen moista riekkumista, ikään kuin sanoen:"Phyi, mitä energian tuhlausta!" ...vaikka kyllähän sekä Neiti Söpö että Pirpana tulivat nyt (kuten ennenkin) eteiseen kiehnäämään.

Tänään on ollut kirpsakka pakkaspäivä. Varmuudella en voi sanoa asteista, kun ei sitä lämpömittaria ole (kiitos jomman kumman kissa-peijoonin, joka söi digitaalisesta mittarista johdon poikki!), mutta nettitietojen mukaan lukemat ovat kaiketi pyörineet jossain -11... -12 celsiuksen hujakoilla. Ja yöksi kuulemmati hiukan kiristymään päin. Jess!! Vihdoinkin oikea talvi!! Tällaisia pakkaspäiviä kun riittäisi, niin kevätkin tuntuisi oikeasti keväältä, eikä kävisi niin kuin vuosi sitten, että syksy, talvi ja kevät sekoittuivat epämääräiseksi puuroksi ainaisen vesisateen ja kuran ja loskan vuoksi...

Olin huomattavan reipas töiden jälkeen. Otin imurin käteen ja imureerasin kaikki ziljaardi kissan karvaa (ja pari koiran karvaa) pois nurkista ja lattioilta. Vaikka keli olisi ollut mitä suotuisin esim. mattojen pöllyttämiseen ulkona, niin sentään siihen en viitsinyt ryhtyä enää ilta-kahdeksan aikaan. Jääkööt johonkin toiseen kertaan, samoin kuin petivaatteiden tamppauskin!

Sen sijaan sain kuningasidean. Sulatan pakkasen! Siis ihan vain kaapista, muuhun eivät valitettavasti ja onneksi kykyni taida riittää... ;) Keli on siihenkin mitä passelein, sillä saanhan kätevästi pakasteet parvekkeelle sulattelun ajaksi ilman, että ne kovasti paljon ottavat siitä itseensä. Joten ei kun tuumasta toimeen!

Kerrottakoon, että pakastimeni on sitä mallia, jossa on kolme eri tasoa ja jokaisella tasolla on oma laatikko, jossa pakasteita säilytetään. No, avasin pakastimen oven ja vedin ensimmäisen lootan auki. Sain puolet sisällöstä mätettyä muovikassiin, jossa pakasteet olisi niin kätevä siirtää parvekkeelle odottamaan pakkaskaapin sulamista ja... Siis hetkinen, haloo! Miksi ihmeessä järkevä - ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen - ihminen tekisi turhaa työtä siirtämällä pakasteet napakasta laatikosta heppoiseen muovikassiin ja sitten vielä takaisin laatikkoon, kun savotta olisi valmis?! Varsinkin kun ne lootat pitäisi joka tapauksessa nostaa pois, että pakkanen sulaa paremmin ja että sen saa myös pestyä & kuivattua paremmin!

No juu, ei niitä älykkäimpiä hetkiäni, myönnetään... Näemmä jälleen kerran pääsi wanna-be-blondius yllättämään minut! Joten lopetin mättämisen... tai siis mätin jo kassiin mätetyt pakasteet takaisin laatikkoon, kannoin laatikon parvekkeelle ja kannoin sitten loputkin laatikot sisältöineen parvekkeelle. Täpärällä oli, mutta onneksi järki leikkasi ajoissa kuitenkin! :D

Jaa, että mikäkö sitten on wanna-be-blondi?? Se on minun ja Myyn keksimä nimitys ihmiselle, joka ei ole synnäinen blondi (kuten meistä ei kumpainenkaan ole edes keinotekoiselta väriltään), mutta joka ehkä haluaisi olla (meissä kaikissahan asuu pikkuinen sisäinen blondi, eikös juu!?)... ja jolle kuitenkin sattuu ja tapahtuu blondimaisia asioita - täysin yllättäen, ja juuri silloin kuin sitä vähiten odottaisi. No, lähinnä tämä wanna-be-blondius ilmenee kummallisten, suusta pääsevien sammakoiden muodossa, mistä varmaan muutama esimerkki lienee paikallaan:

Juttelin muutaman kollegan kanssa tässä männä-syksynä siitä, mistä päin armasta Suomen maata kukakin on kotoisin, siis syntyjään... Totesin sitten eräälle miespuoleiselle kollegalleni, että en tosiaan olisi uskonut hänen olevan puhdasjalkainen stadilainen. :D Koko pöytäseurue repesi! Tarkoitukseni oli siis sanoa paljasjalkainen, mutta jotenkin ne sanat taas kiepsahtivat ihan vinksin-vonksin kielen päällä!

No, eipä aikaakaan, kun Myy yllätti itsensä ja kaikki muut kertomalla, että oli lukenut tietokoneeltaan jotakin infoboxia... että oli sellaista tekstiä, ettei siitä lukitautinen olisi ottanut tolkkua! Jaaha, että ihan tautinen... :D Myyn tarkoittama termi oli luonnollisesti lukihäiriöinen, eikä tarkoituksena ollut loukata ketään siinä mielessä, että tuo lukihäiriö nyt vallan sairaus olisi.

Ja hännän huipuksi vielä tämä: Joulun alla puhuin Siskoni kanssa puhelimessa ja tein lähtöä kauppaan. Samalla kun läyrysin Siskoni kanssa, etsin itselleni varsin tyypillisesti avaimiani, rahapussiani, hansikkaitani... ja tokaisin sitten yhtäkkiä:"Hemmetti, missähän minun puhelin on?" Sisko luurin toisessa päässä vain ilmoitti:"No... missäköhän sä olisit viimeksi voinut sitä käyttää...?" Jep-jep. Niin, missäköhän?!

Mutta nyt keittiön suunnalta kuuluu lupavaa kolinaa - toivottavasti se lähtee tipahtelevista huurrekokkareista eikä esim. siitä, että kaikki elukat ovat ängenneet itsenä syynäämään avoinna olevaa pakastinta... Joten täytyypä kipaista tarkistamaan, joko ne sitkeimmätkin huurtumat ovat sulaneet ja pääsen pyyhkäisemään pakastimen puhtaaksi ja kuivaksi... että sitten voin hyvällä omatunnolla sohvaperunoitua loppuillaksi, kun olen ollut niin reipas!