maanantai 23. helmikuuta 2009

"Minä juon nyt kahvia"

Enpä olisi tätä päivää hetkeen aikaan luullut näkeväni. Vanhanpiian kivettynyt & kovettunut sydän taitaa sykkiä sittenkin!

Taannoin mainitsin treffeistä tuttavani veljen kanssa. Kutsuttakoon häntä vast'edes vaikkapa Pellavapääksi. En vielä tuolloin, heti tuoreeltaan ollut valmis kirjoittamaan sen enempiä asiasta, mutta nyt voin sanoa, että kahvihetkemme sujui sangen miellyttävissä tunnelmissa. Jopa siinä määrin, että kun koitti hetki, jolloin piti päättää seuraavasta kahvihetkestä, epäröimättä vastasin "kyllä" ...tietäen tasan tarkkaan faktat, että maailma tulee piakkoin sotkemaan ainakin toviksi jos toiseksi orastavan ...kahvittelumme ;)

Lähtölaskenta on tosiaan lähellä. Pellavapää lennähtää toiselle puolelle maapalloa raatamaan ennen kuin maaliskuu ehtii kunnolla alkaa. Ja ennen sitä, jos luoja suo, eikä tapahdu mitään katastrofeja (esim. kaamea kulkutauti iske) tai kuolo korjaa jompaa kumpaa ;) niin juomme toiset kupit kahvia viikon keskivaiheilla, mahdollisesti kolmannet viikonloppuna.

Sitä odotellessa olemme siirtyneet yhteydenpidossa seuraavalle tasolle, persoonattomasta meilaamisesta laulattamaan puhelinlankoja. Operaattorit eivät meidän kustannuksellamme rahoiksi lyö, tai heidän verkkonsa sentään kaatuile aiheuttamastamme kiivaasta kuormituksesta ;) vaikka yhteydenpitomme onkin ollut kovin tiivistä - ainakin minun mittapuuni mukaan. Vaan kaikkein oudointa tässä on se, että omaa reviiriäni / rauhaani erittäin korkealle arvostavana ihmisenä en silti millään muotoa koe "ilmatilani tulleen loukatuksi". Mikä mua oikein vaivaa?!

Minulla ei ole aavistustakaan, mihin tämä johtaa - entistä ankarampaan kahviaddiktioon?? ;) - vai johtaako mihinkään. Mutta toivon totisesti, ettei tämä kahvittelu ota ainakaan kovin kipeää siihen pehmeään, muuta sydäntä heikompaan kohtaan, jota niin kummasti lämmittää ajatus Pellavapäästä kahvikupin äärellä... ;)

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hehee, eikö ookkin ihanaa huomata olevansa elossa. Toi ilmatilan loukkaaminen ja miltä se tuntuu, on ainakin mulle henk.koht. aina sellainen perustavanlaatuinen mittari.

Mikä sua vaivaa? Ei taida olla tarpeen edes vastata ;)

Neiti F. kirjoitti...

Oih, ihanasti kirjoitettu! Rupesi oikein tämänkin uusiovanhanpiian sydäntä läpätyttämään :)

Nerikah kirjoitti...

Terve, ladyt!

Joo, capri, osuit naulan kantaan. Sitä todellakin huomaa olevansa elossa...! :)

Ja Neiti F, hienoa että jonkun muunkin "elintoiminnot vahvistuvat" tässä samalla :) - sehän se pointti näissä stooreissa onkin: olla iloksi ja hyödyksi myös muille!

Anonyymi kirjoitti...

Kevät, voi edessä oleva kevät! ;) Mukavia kahvihetkiä toivotellen...