keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kellopeliä - 2. erä, yövuoro

Olo on kuin eilen kuolleella sillillä, silmissä orpo katse ja järki aivan jäässä. Ohimoissa kivistää orastava päänsäryn alku. Paleltaa. Korvissa kohisee. Väsymys kaihertaa kropan joka sopukkaa, vaikka olen juuri nukkunut kahdeksan tunnin unet edellisen yövuoron päälle, reilusti yli vähimmäissuosituksen (6h).

Hämärä on jo mailleen hiipinyt, sillä onhan kello reilusti yli neljän iltapäivällä. Ulkona on taas pimeää. Kuten oli aamullakin tullessani kotiin. Alan muistuttaa enempi menninkäistä kuin päivänsädettä, sillä olen jörö ja alavireinen - huolimatta siitä, että olen nukkunut sikeää, raskasta unta riittävän määrän. Kaipaan kipeästi luonnonvaloa! En varmaan koskaan pystyisi elämään Lapissa kaamoksen keskellä?

Isäntä yrittää selvittää jotain päivänsä tapahtumista, mutta äänensä on kuin kärpäsen surinaa korvissani, aivan kuin puhuisi minulle tuntemattomalla kielellä. Niin, minun täytyy kovasti pinnistellä, sillä yksinkertaiset asiatkin ovat tavattoman vaikeita, kun olen vielä täydellisessä horteessa ;)

Juon verkkaisaan tahtiin kahvia. Ehkäpä minä tämän kupillisen myötä tokenen. Tai seuraavan. Tai jos en tokene, aina voin ottaa kylmän suihkun. Ei. Se on täysin kuolleena syntynyt ajatus, sillä kuten alussa mainitsin: minua paleltaa jo valmiiksi.

Jotain täytyisi saada syötyäkin, mutta ”aamiaiseksi” ei sovellu herkullisesta tuoksustaan huolimatta jauhelihapastakastike, jonka Isäntä on juuri kokkaillut. Se on aivan liian raskasta apetta heti ensimmäiseksi ateriaksi, kun elimistöni ei tunnu olevan kovin vatsaanottavainen muutenkaan yövuorojen aikaan. Sen sijaan käteni kurottelee kohti hedelmäkorissa lojuvia klementiinejä. Ehkäpä aimo annos C-vitamiinia virvoittaa, kun kofeiini ei tänään tunnu tehoavan.

Laahustan suihkuun ja vilkaisen peiliin. Z-sus. Silmien alla on niin tummat varjot, että niillä pääsisi jo pandakerhon puheenjohtajaksi! ;)

Kumma kyllä, nahkaa korventavan kuuma suihku herättää minut viimein, sillä suihkun jälkeen olen piirun verran pirteämpi… ja jauhelihapastakastikekin on maistillaan jo. Kyllä se vaan totta on: hyvä ruoka, parempi mieli! :)

Syötyäni valmistelen eväät tulevaa yötä varten. Vaatimattomat tosin, sillä tiedän, että pelkkä ajatuskin vahvemmasta ruuasta keskellä yötä saa vatsan vellomaan, joten vedän yöt hyvin kevyellä linjalla: ruisleipää, jogurttia ja hedelmiä. Vatsa ei muutenkaan tahdo oikein toimia, ja minua turvottaa – navasta nilkkoihin. Ihan totta. Työni on istumavoittoista, joten vaikka pyörittelen nilkkojani ja kipristelen varpaitani, on minun silti yön mittaan lähdettävä aika ajoin liikekannalle pökkelökinttujen verryttämiseksi.

Vilkaisen kelloa. Aikaa on runsaasti ennen kuin pitäisi suunnistaa vielä yhteen yöhön. Niin runsaasti, että ehtisin käydä vaikkapa lenkillä. Tai kolata lumet pihalta. Mutta mikä tahansa fyysinen ponnistus tuntuu juuri nyt ylivoimaiselta, sillä sydän läpättää levottomasti jo muutenkin, joten ei. Parempi kaihtaa turhia riskejä ja ottaa ihan rauhallisesti vain, onhan viimeisen yön jälkeen edessä kolmen päivän vapaat ja pikkulomanenkin. Jahka saan levättyä itseni terhakkaampaan kuntoon, ehdin varmasti ulkoilla ja urheilla ihan kyllästymiseen asti.

2 kommenttia:

ziriliini kirjoitti...

Tuo kuulostaa jokseenkin tutulta... ajoilta jolloin olin tarjoilijana, eli ajalta enne lapsia, eli jostain muinaishistoriasta. ;)

Silloin olen todistanut kyllä iloisesti millaiset unenlahjat omaakaan. ;)

Voimia viimeiseen rutistukseen ja sitten huilaamaaan.

Nerikah kirjoitti...

Kiitos, Ziri! Kyllä tämä varsinaista pöllön elämää on välillä... Mutta kun pitkän yön jälkeen lopenuupuneena pääsee viimein kotiin, mikään ei voita sitä tunnetta, kun kömpii lämpimien vällyjen väliin ja painaa päänsä tyynyyn - tietoisena siitä, että "normityöläisillä" on vielä kokonainen työpäivä edessään... =)