keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Sydämellinen tunnustus

Minulla oli ilo ja kunnia saada Stanstalta blogiini sydämellistä tunnustusta:



Kyllä tällainen lämmittää mieltä - ja sydäntäkin :) - kiitos kaunis ja kumarrus!

Laitan tällä kertaa hyvän kiertämään kolmeen huomionarvoiseen blogiin, joita seurailen tiiviisti:

Tämä sydän on paikallaan ehdottomasti caprille, joka blogissaan sivaltaa sanan säilällä niin taitavasti ja herkullisesti, että se lähes poikkeuksetta kutkuttaa joka kerta nauruhermojakin :D

Sydämen on myöskin ansainnut Siru71, joka inspiroi raportoimalla askarruksistaan käsitöiden ym. parissa.

Ei myöskään sovi unohtaa Ziriliiniä, joka on uuden elämän alkumetreillä ja joka toivottavasti onnistuu unohtamaan tämän sydämellisen tunnustuksen myötä rikkinäisen ruotonsa hetkeksi.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Varjoja auringon alla

Aurinko paistaa suloisesti, linnut laulavat ja puut lykkäävät hiirenkorvaa... Ihanainen kevät on viimeinkin saapunut Suomenkin leveysasteille!! Tosin täytyy myöntää, että yksi varjopuoli tässä päivänpaisteessa kuitenkin on: aurinko paljastaa armottomasti pölyiset pinnat hyllyistä ja pöydiltä, jotka kipeästi kaipaavat pyyhkimistä, sekä ennen kaikkea likaiset ikkunat, jotka suorastaan huutavat pesemistä - ulkopuolella on epämääräisiä, rapaisia roiskeita (miten se on mahdollista kerrostalon 2. kerroksessa?!) ja sisäpuolella hikisten tassujen & kosteiden kuononpäiden jälkiä. No, siivoussavotta saa vielä tovin odottaa...

Huolimatta viimeaikaisesta takapakista työrintamalla, myös mieleni on sangen aurinkoinen, eikä yksin keväisen kelin johdosta. Kiitos Pellavapään, joka on vallannut yhä vankemman jalansijan elämästäni ...ja kyllä vaan, saanut vanhanpiian vakaumukseni vakavasti horjumaan! :)

Tosin eräs varjo lankeaa myös Pellavapään valostuttamaan mieleenikin. Tämä blogi. Painiskelen siis samantyyppisen ongelmakimpun kanssa kuin capri, vuohenkasvattaja-voikukkaviininmaistelija-ystäväni =). En tosin mieti bloggaamisen lopettamista tykkänään, mutta käyn harva se päivä kamppailua itseni kanssa löytääkseni ratkaisun sisintäni korventavaan pulmaan ...tai pulmiin, jos ihan tarkkoja ollaan:

1) Kerronko Pellavapäälle blogistani?
(Käsittääkseni miekkonen ei ole tietoinen näistä kirjallisista hengentuotteistani - vielä)?

Ei sillä, että tässä blogissa olisi mitään hävettävää tai salailemisen arvoista. Mutta kieltämättä, jos kertoisin tästä blogista hänelle, tuntisin itseni kenties jollain tapaa alastomaksi. Tai vähintäänkin paljaaksi, suojattomaksi. Ovathan nämä rivit yksityisiä ajatuksiani, vaikka ovatkin tiedon valtatiellä julkisesti kenen tahansa luettavissa. Mutta kirjoitan nickin suojissa, ja vain kourallinen blogissani vierailevista ihmisistä tuntee minut myös IRL; olen tietoisesti pitänyt tosielämästä minut tuntevan lukijakunnan mahdollisimman suppeana. Nimittäin kuta useampi minut oikeassa elämässä tuntee, sitä korkeammaksi nousee kynnys kirjoittaa vapaasti. Muuttuisivatko postaukseni sitten hajuttomiksi ja värittömiksi (sikäli kun eivät sitä ole jo olleet), jos lukijakuntani kasvaisi yhden viehättävän herrasmiehen verran?

Toisaalta taas, jos en saata Pellavapäätä kartalle puuhistani blogistaniassa, voi olla vain ajankysymys, kun herra suunnistaessaan ympäri virtualiaa harhautuu ehkä myös blogiini. Ja se puolestaan voisi herättää hämmennystä ja kiusallisen kysymyksen, miksi en ole kertonut blogistani aiemmin...

2) Kirjoitanko jatkossa myös Pellavapäästä, orastavasta ihmissuhteestamme ja siihen liittyvistä asioista?

Aloitin bloggaamisen, koska sisälläni virisi tarve kirjata ylös oman elämän pieniä ja suuria sattumuksia. Ja Pellavapää sydämeni valtaajana lukeutuu näihin "sattumuksiin". Joten siltä kantilta olisi ainakin etäisesti perusteltua kirjoittaa merkityksellisestä miehestä elämässäni ja hänen muassaan tuomista käänteistä. Tietenkään en kirjoittaisi liian yksityiskohtaisesti tai paljastavasti siitä, mihin polkumme on tulevaisuudessa kulkeva, etten tulisi loukanneeksi Pellavapäätä... Mutta veisikö se, epämääräisen sanahelinän naputtelu, sitten terän koko hommalta?

No, täytyy kypsytellä, pureksia, märehtiä, sulatella asiaa. Ehkäpä Helkaman hurmaava kyyti keväisessä, auringonpaisteisessa ulkoilmassa kirkastaa ajatukseni ja selvittää pienen sievän pääni näiden pulmien suhteen... :)

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Please keep her going

Tämä nainen marssii rintasyövän puolesta. Lähetä hänet matkaan maailman ympäri, niin että hän pääsee perille. Tee se tukeaksesi kaikkia niitä naisia, jotka ovat sairastuneet tähän vakavaan tautiin. Hän kulkee maailman ympäri – blogistaniassa!


*Lähetä hänet jatkamaan matkaa* - paina copy-nappia nyt!
Liitä kirjoitukseen ja julkaise!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Hyvän ja tärkeän asian puolesta tuokin ylläoleva blogistaniassa kiertävä viesti taatusti on. Siksi ei pitäisikään alkaa viilailla pilkkua, mutta valitettavasti kielipoliisin korvani kuulee lieviä riitasointuja muodossa "marssii rintasyövän puolesta". Viestin perimmäinen ajatus on "rintasyöpää vastaan", minkä kaikki luonnollisesti ymmärtävät, olipa viesti muotoiltu miten tahtojaan... Vaan ei näemmä pääse leopardi - tai kielipoliisikaan - pilkuistaan! ;) Niinpä kerron kevennykseksi pienen tarinan pilkun paikasta:

Olipa kerran muinainen Venäjä ja siellä tsaarilla kaikki valta päättää kaidalta polulta poikenneiden kansalaisten kohtalosta joko passittamalla heidät Siperiaan tai armahtamalla heidät. Kotvan harkittuaan tsaari kuitenkin päätyi armahtamaan erään erittäin paatuneena tunnetun rikollisen ja lausui kirjurille tuomionsa:"Armoa, ei Siperiaa." Vaan kynäniekan tarkkaavaisuuspa herpaantui juuri kohtalokkaalla hetkellä, ja hän kirjasi tsaarin päätökseksi:"Armoa ei, Siperiaa."

Niin, se pilkun paikka voi olla tuiki tärkeä toisinaan, mutta nyt unohdan kuitenkin sen viilailun toviksi ja poistun takavasemmalle nauttimaan ihanan aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä! :)

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Jatkoaika

Taannoin raportoin Wanhan Rouwan määräaikaiskatsastuksesta ja hylkypäätöksestä, joka kenties ei ollut äärimmäisen suuri yllätys allekirjoittaneelle. Hylky tuli heti tuoreeltaan myös ohimennen puheeksi Automiehen, Myyn aviomiehen, kanssa. Automies halusi ihan vain mielenkiinnosta vilkaista vikalistaa. Ja pelkkä vilkaisu sai hänet pyörittelemään silmiään ja hymähtelemään.

Automies nimittäin rohkeni epäillä, että minulla oli ollut sangen huonoa tuuria joutuessani Wanhan Rouwan kanssa pilkuntarkkana ja virkaintoisena tunnetun katsastusmies Nuivalaisen kynsiin. Ja että katsastusmies Nuivalainen oli ehkä tullut tehneeksi kärpäsestä härkäsen antaessaan ymmärtää, että ruostevauriot ikäkulun peltilehmäni alustassa ovat sikäli työläät laittaa, että olisi silkkaa ajan, rahan ja energian haaskausta yrittää saattaa Wanha Rouwa ajokuntoiseksi. Joten saadakseen tälle vahvalle uskolleen vahvistusta ja kiitoksena Myyn tyttären kissoille tarjoamastani tilapäiskodista Automies lupasi vilkaista Wanhaa Rouwaa ja arvioida, oliko katsastusmies Nuivalainen todellakin sortunut karkeaan liioitteluun antaessaan tylyn tuomionsa Wanhan Rouwan ruostevaurioista.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että vilkaisu Wanhan Rouwan alustaan osoitti Automiehen epäilyksen osuneen naulan kantaan; viat eivät olleetkaan ihan niin mittavat kuin mitä katsastusmies Nuivalainen oli esittänyt. Mutta se täytyy sanoa, että viat kyllä yllättivät Automiehen - ne nimittäin löytyivät täysin eri puolelta autoa kuin mitä "hemmetin hyvään hylkykorttiin" (kuten Automies asian ilmaisi) oli präntätty! "Vasemmanpuoleinen pitkittäiskotelo" tarkoittikin käytännössä oikeanpuoleista ja niin edespäin. Mikä näitä ns. viranomaisia vaivaa, kun vasemman erottaminen oikeasta on niin perin juurin haasteellista?! ;) Nimittäin vastahan minulla oli kohtaaminen Kissalan poikien kanssa, ja tuolloin toinen koppalakki joutui hyvän tovin miettimään, kumpi silmä Wanhalta Rouwalta olikaan himmennyt, kun huomautti asiasta ystävällismieleisesti minulle.

No, Automies laittoi Rouwan kuntoon viikonlopun aikana, vikojen korjaamisen lisäksi puunasi ja puleerasi sekä sisältä että ulkoa. Karauttipa vielä jälkitarkastukseenkin eilen minun tietämättäni, perusteli vain jälkeen päin, että jos uusintakatselmuksessa olisi herännyt vielä jotain kysymyksiä korjauksista, hänen olisi ollut helpompi selittää tehdyt toimenpiteet katsastusmiehelle kuin minun. Mikä oli epäilemättä viisas ratkaisu, minä kun olen täyttäymmärrystä vailla mitä tulee autoihin tai niille tehtäviin korjaustoimiin! ;)

Vaikka Rouwa saikin katsastusleiman myötä jatkoaikaa taipaleelleen ainakin seuraavaan katsastukseen asti eli noin vuoden verran (ellei mitään uutta vaivaa ilmene), on minun ennemmin tai myöhemmin ratkaistava, jatkuuko matkani Rouwan kanssa koko tulevan vuoden vai olisko yksi vaihtoehto lähteä eri teille, myydä Rouwa syksyn tullen, kun työtkin loppuvat. Eihän ikäkulusta peltilehmän raakista varmasti kummoisia summia saisi nyt katsastettunakaan lypsettyä, mutta olisipahan yksi rahareikä vähemmän, jos tai kun sattuu käymään niin kurjasti, että valtion leivän loputtua päädyn kortiston koristeeksi. Ja koska juuri ennen katsastusta pulitin sievoisen summan sekä liikennevakuutukseen että ajoneuvoveroon, joista kummastakaan ei siis tarvitse huolehtia ennen kuin syksy saa, voin rauhassa puntaroida Wanhan Rouwan kohtaloa.

Kieltämättä kutkuttavalta tuntuisi jatkaa yllätyksientäyteistä taivaltani Wanhan Rouwan kanssa. Nimittäin Rouwa on rekisteröity v. 1990, joten tuleva vuosi 2010 - jos luoja & katsastusmies suovat - on Wanhalle Rouwalle juhlavuosi. Joten kuka tietää, voisinhan juhlan kunniaksi vaikka tarjota Rouwalle voiteluaineet, että koneisto jaksaa edelleen kehrätä... niin, ja minun olisi ehdottomasti etsittävä ajovaloahivelevän komea huoltomies rassaamaan sitä konetta... ;-D

No, päädynpä mihin ratkaisuun tahansa, en aio hylätä suunnitelmaani työmatkapyöräilystä, varmasti se fillarointikin maistunee makoisammalta nyt, kun sitä ei tarvitsekaan tehdä ihan pelkästään olosuhteiden pakosta! Yhtä järkähtämättömästi aion pysyä myös ekotehoilu-päätöksessäni eli pitää autoilut minimissä. Vaikka Rouwan matkanteko jatkuukin, hurauttelen Rouwan kyydissä pitäjille vain tarpeen vaatiessa. Tosin vaikuttaa vahvasti siltä, että sitä tarvetta ilmenee kyllä, kenties yhä enenevässä määrin, nyt kun riiustelu Pellavapään kanssa on saanut ihan uudet ulottuvuudet... :) Mutta se onkin sitten jo ihan eri tarina!

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kärsimysnäytelmä

Tämä pääsiäinen on jäävä pysyvästi mieleeni, sillä en kuunaan ole munajuhlaa niin apeissa tunnelmissa viettänyt kuin tänä vuonna. Siitäkin huolimatta, että sain kauan kaivattuja & kaukaisia vieraita: siskoni tyttärineen tuli pääsiäisen viettoon synnyinkaupunkiinsa jo kiirastorstain iltana, mutta myös äitini innostui pikaisesta pääsiäisvierailusta ja pölähti tänne kaakonkulmalle pääkaupunkiseudun humusta lankalauantaina.

Sekä siskoani katraineen että äitiäni oli mukava nähdä pitkästä aikaa, samaten muita sukulaisia, jotka kylläkin asuvat tällä samalla kylällä, mutta joihin valitettavan harvoin tulee pidettyä yhteyttä. Joten vaikka pääsiäinen menikin käytännössä siirtymiseen kahvipöydästä toiseen, niin sitä ei suin surminkaan voi kutsua kärsimysnäytelmäksi... tai no, ehkä sentään vatsan kannalta, kun useammin kuin kerran pyhien mittaan sitä huomasi syöneensä itsensä typeräksi :)

Hyvän ruuan, rakkaiden sukulaisten ja pitkien pyhien raukean olla-öllöttelyn mukanaan tuomaa euforiaa väkisin himmensi takaraivossa aika-ajoin armottomanakin häilyvä, ankea ja karu tulevaisuuden kuva - kiitos työnantajani, joka pudotti uutispommin juuri pääsiäisen kynnyksellä:

"Ja tapahtui niinä päivinä, että valtion ylimmäiseltä kirstunvartijalta kävi käsky, että kaikki virastot oli säästökuurille pantava. Niin saavutti säästösanoma myös kaakonkulmalla sijaitsevan byroon, jäädyttäen uudet virat ja toimet, pistäen pisteen sijaisten palkkaamiselle ja hätistäen vakibyrokraatit vaihtamaan lomarahansa vapaaksi..."

Tarkalleen ottaen keskiviikkona, kiirastorstain "aattona" minäkin sitten pääsin osalliseksi tuosta säästämisen ah, niin trendikkäästä sanomasta, kun Päällikkö kutsui kammioonsa ja kertoi, että se pätkä valtion paperinmakuista patonkia, joka juuri nyt minulla on hampaissani, on oleva viimeinen murunen. Nimittäin syksyn tullen uutta siivua ei minulle enää tarjota, sillä nyt säästetään, joten se on sitten dasvidaanja.

Olin tyrmistynyt. Väri pakeni kasvoiltani. Silmissä sumeni (saattoi johtua pettymyksen karvaista kyyneleistäkin, jotka väkisin pyrkivät pintaan ja joita väkisin yritin räpytellä pysymään poissa). Korvissa kohisi. Vatsaa väänsi. Jostain etäältä kuulin Päällikön sanat: "...ei johdu sinusta... sijaisia ei nyt vain palkata... virkoja ei täytetä jonkun eläköityessä... blaa-blaa-blaa-blaa-blaa... yritä nyt kuitenkin tsempata!"

Syöksyin suorinta tietä vessan. En itkenyt. En oksentanut. Mutta lähellä oli. Mulkaisu peiliin vahvisti sen, että asiakaspalveluun ei vielä toviin ollut menemistä, tunnekuohut ja naaman väri oli saatava tasaantumaan. "Koita nyt tsempata kuitenkin." Voi jumalauta! Helppohan se on sanoa, kun ei itse ole tyrmistynyt, vihainen, järkyttynyt, pettynyt, surullinen, yllättynyt, kiukustunut, katkera, turhautunut, ahdistunut, kauhistunut... Nujerrettu.

Minä luulin, että kärsimysnäytelmä olisi jo käyty läpi tuona uutispommi-päivänä. Että olisin saanut pommin aiheuttamat, pahimmat henkiset kolhut paikattua pyhien mittaan. Ehei. Ei sinne päinkään. Kärsimysnäytelmä sai uusia ulottuvuuksia tänään, kun pyhien jälkeen arki taas alkoi!

Minulla oli tänä aamuna tunne, jota en ole kokenut reiluun 2 vuoteen, koko sinä aikana, kun olen ollut nykyisessä työpaikassani. Outo tunne. Epämiellyttävä tunne. Onhan noita hankalia aamuja ennenkin ollut, sellaisia kun kaikki menee pieleen... tai kun unihiekka ei vain lähde, vaikka miten huuhdon sitä pois ulkoisesti vedellä ja sisäisesti kofeiinilla. Mutta koskaan aiemmin tässä työpaikassa ollessani ei ole vituttanut lähteä töihin. Nyt vitutti. Vitutti niin, ettei veri kiertänyt...

Mutta yhden asian kuitenkin päätin: vituttaa tahi ei, niin työni hoidan tunnollisesti ja kunnollisesti, katkeraan loppuun asti. En ehkä nauti siitä kuten ennen, mutta hoidan sen.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Vain pakki puuttuu ...ja vakionopeudensäädin ;)

Vihdoin ja viimein pääsin avaamaan fillarointikauden! Keli ei valitettavasti ollut mitä parhain, sillä aurinko ei paistanut, mutta sentään taivas ei työntänyt alas mitään - vodaa tai räntää siis. Joten päätin aamupäivällä polkaista lähimpään markettiin (4 - 5 km yhteen suuntaan) ikään kuin suorittaakseni pienimuotoisen lämmittelyajon ennen kuin fillarointi toden teolla pyörähtäisi käyntiin tänä vuonna.

Vaikka eipä silti, Helkamani satula on todella hyvin muotoiltu ja pehmustettu, siitä ei jää perinteistä satulan kuvaa persauksiin ensimmäisten fillarointien jälkeen :) Lämmittelyajon tarkoituksena ei siis ollutkaan totuttaa haaruksia ja pakaralihaksia satulassa istumiseen, vaan jalkojen lihaksia polkemiseen. Polkeminen kun epäilemättä käy hiukan eri tavalla ja mahdollisesti jopa hiukan eri lihaksiin kuin esim. kitkaravilenkit, joita olen tähän asti harrastanut, joten kinttuparkanihan voisivat vallan kangistua ja jäykistyä tunnollisista jälkivenyttelyistä huolimatta, jos huitaisisin ensipolkaisulla esim. töihin ja takaisin (13 km/siivu)...

Jo parin polkaisun jälkeen huomasin saman kuin lukuisia kertoja aiemminkin hypättyäni Helkaman selkään: pyörä kulki kuin unelma, se vaan lähti viemään aikamoista haipakkaa... Vaikka minulla ei sinänsä kiire ollutkaan. Ja vaikka olisi pitänyt pitää järki päässä ja aloittaa riittävän rauhallisesti. Nimittäin kaurapuurokäyttöinen moottori ei toki yleensä ulvahtele kiihdytettäessä vauhtia, mutta reisilihaksistoni miltei alkoi jo kiljahdella hoosiannaa liian äkkinäisen rasituksen johdosta. Vaan onneksi reitilleni sattui juuri parahiksi siivu loivaa alamäkeä, jonka myötä soin jalkaparoilleni hengähdys- ja palautumistauon rullailemalla rennon letkeästi mäkeä alas. Loppumatkaa marketille rytmittivätkin sitten pari isoa risteystä, joten vauhti pysyi kohtuuden rajoissa. Ja kotimatka huolimatta muutaman kilon lisäpainosta repussa sujui yhtä kitkattomasti ja vauhdikkaasti.

Fillarointi teki selvästi terää minulle, niin henkisesti kuin fyysisestikin. En muistanutkaan, miten euforinen olo voi olla pyöräpyrähdyksen jälkeen! Toisaalta olin hiukan väsynyt, toisaalta taas tunsin itseni ylivertaisen energiseksi ja iloiseksi. Tunnustan, jäin heti koukkuun tähän kokonaisvaltaiseen, hyvään fiilikseen; lisää tätä ja mahdollisimman äkkiä!! :)