Vappupäivä

Vappupäivä valkeni sangen valoisana. Ihan kirjaimellisesti. Ihan miltä kantilta katsottuna tahansa. Aurinko armas paistaa herttaisesti, kenties jopa lämmittääkin hiukan - toisin kuin eilen, kun jokin kumma pikkupuhuri leikkasi tuon lämpövaikutuksen olemattomaksi. Paitsi sää, myös oloni on valoisa ...ja virkeä, eivätkä tukanjuuret ole kipeinä! :) Vietin nimittäin ehkä tylsimmän vappuaaton ever.

Tulin nuutuneena iltavuorosta kotiin. Huuhtoakseni kurkkuani kaihertavat paperipölyt pois korkkasin Golden Capin Blackin. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, että tuo yksi musta tölkki oli osoittautuva "kahdeksi siideriksi": ensimmäiseksi ja viimeiseksi tänä vappuaattona ;) Siemailin tuota uuden uutukaista kuplajuomaa sangen verkkaisaan tahtiin ja päätin samalla katsoa digiboxille tallentamaani leffaa. Tölkki tyhjeni, ja niin tyhjeni virta minustakin, nahkalaput valahtivat silmilleni tämän tästä. Torkahdettuani kolmannen kerran parin replan jälkeen, ymmärsin viimein luovuttaa ja hinata luuni sohvalta makuuhuoneen puolelle. Onko minusta tullut tylsä vai vain vanha?!

Vappupäivän aamuni on sujunut raukeissa tunnelmissa. Pirpana yritti pikkupeijoonin tarmokkuudella raastaa minua jalkeille jo 6.30; taputteli tassulla, hurisi ynnä purisi korvani juuressa ja hieroi poskeaan omaani. Vaikka luovinkin eilen illalla Höyhensaarille jo puolenyön tietämissä, en silti vielä tuohon aikaan aamusta ollut järin innokas kampeamaan itseäni punkan pohjalta ylös, jotta Pirpana ja Neiti Söpö saisivat ruokaa pikkukitoihinsa. Päätin köllötellä vielä tovin, antaa kropan ja mielen herätä ihan kunnolla ja kaikessa rauhassa ennen kuin hipsin keittiöön keittämään pannullisen aamukahvia ja tarjoilemaan tassukkaille aamiaisen.

Näissä kevätkesäisissä aamuissa on ihan parasta se, että voi mennä parvekkeelle kahvikuppi kourassa ja istahtaa rauhassa polttamaan aamun ensimmäisen savukkeen ilman, että kylmä tunkeutuu luihin ja ytimiin tai jäähdyttää kahvin kelvottomaksi niinkin nopeasti kuin savukkeen mittaisessa ajassa. Ja vaikka tupakka tulisikin jo poltettua ja tumpattua, saatan istua katselemassa maailmanmenoa talon vieritse kulkevalla kylämme pääraitilla ja nauttimassa aamun lempeästä viileydestä parvekkeellani - iltapäivästä länsiparveke nimittäin on jo epämiellyttävä pätsi jopa näinkin varhaisessa vaiheessa kevättä/kesää, kun aurinko paistaa siihen armottomasti.

Tänä aamuna panin merkille, että ilmeisesti on muillakin ollut rauhaisa vappuaatto. Kello ei ollut vielä kymmentäkään, kun bongasin ensimmäisen reippailijan talomme editse menevällä jalkakäytävällä. Nuorehko nainen askelsi lenkkeilytamineissaan rivakasti kävellen, kotvan kuluttua porhalsi toinen juosten. Ja eipä aikaakaan, kun suihki muutama polkupyöräilijä keskustan suuntaan, heidän joukossaan fillaristi-isä lapsikatraan kera. Pari isompaa tenavaa polki omia pyöriään ja pikkuisin istui istuimessa isänsä kyydissä. Kaikilla pikkupilteillä oli pyöräilykypärät visusti päässä, vaan ei isällä. Miksiköhän?? Voihan se fillaristi-isän ohjastama jopokin nyykähtää nurin ja kuuppa kolahtaa kohtalokkaasti asfalttiin, eikö!?

No, oli miten oli. Koska vappu mielletään paitsi työväen tai opiskelijoiden juhlaksi, myös kesän "viralliseksi" avaukseksi, taidanpa minäkin kaivaa Helkamani esiin ja polkaista satamaan pälyilemään vappuhumua... ja aloittaa kesäni ainoalla, oikealla tavalla: ostamalla sataman kioskista vedyn ja kupposen ehtaa pannukahvia!

Aurinkoista vappupäivää kaikille!! B-)

Varjoja auringon alla

Aurinko paistaa suloisesti, linnut laulavat ja puut lykkäävät hiirenkorvaa... Ihanainen kevät on viimeinkin saapunut Suomenkin leveysasteille!! Tosin täytyy myöntää, että yksi varjopuoli tässä päivänpaisteessa kuitenkin on: aurinko paljastaa armottomasti pölyiset pinnat hyllyistä ja pöydiltä, jotka kipeästi kaipaavat pyyhkimistä, sekä ennen kaikkea likaiset ikkunat, jotka suorastaan huutavat pesemistä - ulkopuolella on epämääräisiä, rapaisia roiskeita (miten se on mahdollista kerrostalon 2. kerroksessa?!) ja sisäpuolella hikisten tassujen & kosteiden kuononpäiden jälkiä. No, siivoussavotta saa vielä tovin odottaa...

Huolimatta viimeaikaisesta takapakista työrintamalla, myös mieleni on sangen aurinkoinen, eikä yksin keväisen kelin johdosta. Kiitos Pellavapään, joka on vallannut yhä vankemman jalansijan elämästäni ...ja kyllä vaan, saanut vanhanpiian vakaumukseni vakavasti horjumaan! :)

Tosin eräs varjo lankeaa myös Pellavapään valostuttamaan mieleenikin. Tämä blogi. Painiskelen siis samantyyppisen ongelmakimpun kanssa kuin capri, vuohenkasvattaja-voikukkaviininmaistelija-ystäväni =). En tosin mieti bloggaamisen lopettamista tykkänään, mutta käyn harva se päivä kamppailua itseni kanssa löytääkseni ratkaisun sisintäni korventavaan pulmaan ...tai pulmiin, jos ihan tarkkoja ollaan:

1) Kerronko Pellavapäälle blogistani?
(Käsittääkseni miekkonen ei ole tietoinen näistä kirjallisista hengentuotteistani - vielä)?

Ei sillä, että tässä blogissa olisi mitään hävettävää tai salailemisen arvoista. Mutta kieltämättä, jos kertoisin tästä blogista hänelle, tuntisin itseni kenties jollain tapaa alastomaksi. Tai vähintäänkin paljaaksi, suojattomaksi. Ovathan nämä rivit yksityisiä ajatuksiani, vaikka ovatkin tiedon valtatiellä julkisesti kenen tahansa luettavissa. Mutta kirjoitan nickin suojissa, ja vain kourallinen blogissani vierailevista ihmisistä tuntee minut myös IRL; olen tietoisesti pitänyt tosielämästä minut tuntevan lukijakunnan mahdollisimman suppeana. Nimittäin kuta useampi minut oikeassa elämässä tuntee, sitä korkeammaksi nousee kynnys kirjoittaa vapaasti. Muuttuisivatko postaukseni sitten hajuttomiksi ja värittömiksi (sikäli kun eivät sitä ole jo olleet), jos lukijakuntani kasvaisi yhden viehättävän herrasmiehen verran?

Toisaalta taas, jos en saata Pellavapäätä kartalle puuhistani blogistaniassa, voi olla vain ajankysymys, kun herra suunnistaessaan ympäri virtualiaa harhautuu ehkä myös blogiini. Ja se puolestaan voisi herättää hämmennystä ja kiusallisen kysymyksen, miksi en ole kertonut blogistani aiemmin...

2) Kirjoitanko jatkossa myös Pellavapäästä, orastavasta ihmissuhteestamme ja siihen liittyvistä asioista?

Aloitin bloggaamisen, koska sisälläni virisi tarve kirjata ylös oman elämän pieniä ja suuria sattumuksia. Ja Pellavapää sydämeni valtaajana lukeutuu näihin "sattumuksiin". Joten siltä kantilta olisi ainakin etäisesti perusteltua kirjoittaa merkityksellisestä miehestä elämässäni ja hänen muassaan tuomista käänteistä. Tietenkään en kirjoittaisi liian yksityiskohtaisesti tai paljastavasti siitä, mihin polkumme on tulevaisuudessa kulkeva, etten tulisi loukanneeksi Pellavapäätä... Mutta veisikö se, epämääräisen sanahelinän naputtelu, sitten terän koko hommalta?

No, täytyy kypsytellä, pureksia, märehtiä, sulatella asiaa. Ehkäpä Helkaman hurmaava kyyti keväisessä, auringonpaisteisessa ulkoilmassa kirkastaa ajatukseni ja selvittää pienen sievän pääni näiden pulmien suhteen... :)