keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Me, Myself and I

Sain idean Neiti F:n blogista - Katastrofin aineksia... Joten laitanpa sitten itseni likoon! Itse kukin voi sitten vetää omat johtopäätöksensä tästä vanhastapiiasta luettuaan tämän...! ;)

OLEN: Nerikah, ikä 35

TEEN: järsin sitkeästi valtion pitkää, mutta, ah, niin kapeaa leipää... vapaa-aikanani olen orjuutettu kahden kissan toimesta ;)

OSAAN: Kuunnella

KYTTÄÄN: Erinäisiä blogeja sekä Naamakirjan tapahtumia!

SALAILEN: Noh, kaikilla meillähän on luurankomme kaapissa... ;) Pyrin kuitenkin rehellisyyteen, mutta joistain asioista puhun vain kysyttäessä... (Ota tuosta nyt selvää sitten)

KÄYTÄN: Liiallisissa määrin kahvia, tupakkaa ja rahaa...

OLEN HAKA (MISSÄ): Tulemaan toimeen kissojen kanssa :)

OLEN SURKEA (MISSÄ): Laulaja - olen absoluuttisen nuottikorvaton yksilö. Jos tai kun avaan kultakurkkuni, tulee tapahtumaan outoja lintukuolemia = ääneni on sitä tasoa, että pikkulinnut tippuu puusta :D

OLEN PARHAIMMILLANI: Milloin tahansa muulloin kuin aamuisin!

TOIVEAMMATTI?: Näyttelijätär - se joka näyttelee piskuisen Suomen maailman kartalle! ;)

MIKÄ VIHANNES OLISIT?: Tomaatti - ihan vain siitä syystä, että tomaatteihin minulla on jokin sisäsyntyinen himo... :)

EKA KERTA? 16-vuotiaana, vai miten se meni?!

MINNE ET HALUAISI JOUTUA?: Kasvotusten ison, tuntemattoman koiran kanssa!

MINNE HALUAISIT JOUTUA?: Scheycelleille... älkääkä kysykö, miksi!

MINKÄ MAALAISEKSI SINUA LUULLAAN ULKOMAILLA?: Venäläiseksi - kirous vaiko siunaus, mene ja tiedä! ;)

MIKÄ OLIT EDELLISESSÄ ELÄMÄSSÄSI?: Hmm... en ole koskaan oikein uhrannut ajatustakaan asialle... mahdollisesti linnanneito

MITEN HOROSKOOPPISI IHMISKUVAUS OSUU KOHDALLASI OIKEAAN? Osuu ja uppoaa.

IHANNEMIEHESI / NAISESI?: Hmm... hmm... so many men... täytyy sanoa tähän kohtaan, että Daniel Craig, särmä Bond...

ENTÄ MITÄPÄ TEET SEURAAVAKSI?: Korkkaan bonsai-pullon skumppaa, onhan Uusi Vuosi...

MISSÄ MENEE RAJA?: Laittomuuksiin en sorru, enkä myöskään siedä sitä, että puolustuskyvyttömiä, kuten esim. lapsia tai eläimiä kohtaan tehdään julmaa vääryyttä!

INTOHIMOSI?: Kahvi, kahvi ja vielä kerran kahvi. Okei, myös suklaa... ja neuleet - olenhan tuuri-neuloja... ;)

OVATKO MATTI & MERVI YHDESSÄ JUURI NYT?: Kuka tietää, eikä minua niin suuresti kiinnostakaan

MAINITSE 3 SUOMEN PARASTA PAIKKAA?: Oma koti, mikä tahansa järven ranta auringon laskiessa, Tampere...

ERIKOISIN PAIKKA MISSÄ OLET NUKKUNUT?: Hotellihuoneen lattialla Pietarissa

OLETKO KOSKAAN OLLUT "HIRVEESSÄ JIIRISSÄ"?: Ööh, kukapa ei?!

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT PULAAN? Joskus, onneksi vain aniharvoin!!

OLETKO ITSE TYYPILLINEN ALASI EDUSTAJA?: Jaaha, ai että jäykkä ja huumorintajuton virkamies.... No, jos tilanne niin vaatii! ;)

OLETKO TILANNUT MITÄÄN TV-SHOPISTA?: En koskaan!

KUULUISIN / SUURIN JULKKIS, KENET OLET NÄHNYT? : Lauri Ihalainen

TYPERIN ASIA, JOSTA OLET KILPAILLUT?: Teininä vedonlyönti siitä, kuka jää hukkapätkäksi, parittomaksi, suhteettomaksi, vanhaksipiiaksi... ja kukakohan on voittaja?! ;)

PISIN MATKA, JONKA OLET KÄVELLYT?: Höh, olen kova kävelemään - ja kovaa! Matkoista en osaa sanoa, mutta minä määrään vauhdin! ;)

MIHIN KUNINGASPERHEESEEN HALUAISIT KUULUA?: Perheestä en niinkään tiedä, mutta jos saisin valita, olisin (ollut) Katariina Suuri!

TYPERIMMÄN NÄKÖINEN TRENDIVILLITYS, JONKA MUISTAT ? Kasari-olkatoppaukset ja pallohame!

KUINKA SYVÄLLÄ / ALHAALLA OLET KÄYNYT? Henkisesti vuoden 2008 loppupuoli oli todella synkkää. Taloudellisesti ajatellen muutama vuosi sitten, kun koin reilusti yli vuoden kestäneen työttömyyden - taloudellisesti, sosiaalisesti ja ihan miltä tahansa kantilta ajateltuna!

KOSKA KÄVIT VIIMEKSI LENKILLÄ? Tänään ihan pikaisesti, tuon leasing-koiran kanssa, hurtta kun ei ole sitä rotua, joka viihtyy talvisin ulkona...

MITÄ ASENNEVAMMOJA SINULLA ON?: Vaikka en olekaan itse kummoinen kuski, niin toisinaan joudun road-ragen kouriin... ja vaikka ajankin itse pääsääntöisesti varovaisuutta ynnä liikennesääntöjä noudattaen, niin joskus on äärimmäisen vaikea olla soittamatta torvea tai tekemättä niveljumppaa sillä yhdellä sormella... ;)

KEIHIN SUHTAUDUT ENNAKKOLUULOISESTI?: Lipeviin miehiin

ONKO TV-LUPA MAKSETTU?: On

MINKÄ MERKKISILLÄ AUTOILLA OLET AJANUT ? : Autokoulussa Rellulla, pääsääntöisesti Nissanilla ja joskus töissä... ööö... olikohan se Ford, joku missä on neljä pyörää alla kuitenkin...?! ;)

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT TOSITILANTEESEEN JA JOS NIIN MISSÄ: Onnekseni olen välttynyt vääryyksiltä... okei, jos tositilanteeksi lasketaan se, että kerran piti soittaa ambulanssi, kun en tiennyt onko maassa makaava herra vain tuhannen päissään vai sokerikoomassa, niin... (0s0ittautui sitten lääkintähenkilöstön saavuttua, että oli onnellisesti tahi onnettomasti tuhannen päissään)...

MITÄ HALUAISIT TUNNUSTAA MUILLE TÄSSÄ JA NYT?: Elämäni sinkkuna on kaukana hohdokkaasta, raflaavasta ja trendikkäästä! Johan sen kertoo postauksenikin - pääasiassa kissoista tai sukankutomisesta, mutta ennen kaikkea ajankohta, jolloin kirjoitan tähän meemiin vastauksia...

Haastan edelleen Zirin, Sirun ja kuka ikinä haluaakin tehdä tällaisen pienen tutkimuksen itseensä julkisesti... :)

Niin ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille (tuleekohan jo suunnilleen kolmatta kertaa tai jotain)!! =)

Outo valoilmiö

Ihana valo! Aurinko armashan se suvaitsi heti aamusta alkaen hiukkasen pilkistellä pilviverhojen lomasta... Mieleni oli yhtä päivänpaisteinen kuin ilmakin, ja vaikka joulukuun viimeiseen päivään yhdistetään pikemminkin suojalasit kuin aurinkolasit, niin minä tyttöpä se ohjasin Wanhan Rouwan tankin kautta markettiin aurinkolasit silmilläni, sillä niin häikäisevä tuo outo valoilmiö oli! (No, onhan ne yhden sortin suojalasit ne aurinkolasitkin, kun suojaavat uv-säteiltä...)

Lähdin mielestäni liikkeelle varsin hyvissä ajoin, hiukan ennen puolta päivää. Luulin, että tuolloin ei ihan vielä ole kummoinen ruuhka. No, luulo ei todellakaan ole tiedon väärti, minkä olin piakkoin todistava.

Päivänpaisteinen mieleni alkoi himmetä jo parkkihalliin päästessäni. Ärsyttää lähinnä ajokäyttäytyminen, joka kyllä ilmenee muuallakin kaupungissamme kuin vain parkkihalleissa. Myönnän tässä nyt ihan julkisesti ja avoimesti olevani siitä vajavainen ihminen, että valitettavasti en ole ajatusten lukija, en edes auton ratissa. Joten: Mikä ihme siinä vilkun käytössä on niin jumalattoman vaikeaa?!?! Vaikuttaa siltä, että vilkku on yhtä outo valoilmiö aika monelle autoilijalle kuin auringonpaiste näin vuoden viimeisenä päivänä!

No, onhan se tietty yhden sortin energiansäästöä sekin, kun sitä vilkkua ei tohota joka mutkassa ;) ...mutta oikeasti, pliis, käyttäkää vilkkua, ettei kenenkään tarvitse tuhlata energiaa paniikinomaiseen jarrujen kirskutteluun tai mikä vielä pahempaa pikkuruttujen oikomiseen autoista tai ihmisistä! Ja en nyt tarkoita, että itse olisin kaistapää ratissa ajaessani parkkihallissa tai muuallakaan, vaan nytkin matelin rauhaisasti etsien sopivaa parkkiruutua Wanhalle Rouwalle. Silti en voinut olla huomaamatta muutamia tilanteita, joissa se vilkku olisi ollut enemmänkin kuin tuikitarpeellinen.

Kun viimein pääsin muutoin ehjänä, mutta mieli hiukan rutussa parkkihallin uumenista itse markettiin, huomasin tyrmistyksekseni laskelmoineeni väärin... Näköjään "muutama" muukin ihminen oli ajatellut asioivansa suit-sait-sukkelaan päiväseltään ruokaostoksilla. Jono pankkiautomaatille. Jono pitkäripaiseen. Jono pullonpalautukseen. Jono siellä, jono täällä... Voi ei!! Useimmilla oli - kuten joulun allakin - kärritolkut ruokaa ynnä muuta tarpeellista tavaraa, täytyyhän sitä nyt varautua reippaamman kautta, kun huomenna on pyhäpäivä ja kaupatkin kiinni; ruokahan voi loppua vaikka kesken... ;)

Minun ostokseni olivat sangen vaatimattomat tuohon yleiseen toimintatapaan nähden, vaikka menihän minultakin ruokapuoleen hiukan alle 50 euroa (siinä tosin on useamman päivän ruokatarpeet minulle & kissoille) ja a-markettiin kymppi, sillä ostin pullon punaviiniä ja "bonsai-pullon" kuohuvaa illaksi.

Lähtiessäni kauppareissulle olin myös päättänyt ajaa Wanhan Rouwan pesumaattiin kotimatkalla. Pettymyksekseni huomasin muidenkin olevan samoissa aikeissa peltilehmiensä suhteen, sillä matkani varrella olevan huoltoaseman pesumaattiin jonotti puolen tusinaa autoa. No, ehkä ensi vuonna on parempi sauma pesettää Wanha Rouwakin! ;)

Uudenvuoden aatto sujuu minulta tällä kertaa rauhaisasti kotosalla, osin olosuhteiden pakosta. Katselen outoa valoilmiötä eli raketteja korkeintaan omalta parvekkeeltani. Tai televisiosta. Neiti Söpö ja Sambakone eivät juuri korvaansa lotkauta rakettien räiskeelle ja paukkeelle, mutta Pirpanan suhtautumisesta en voi mennä takeisiin - vaikkakin meidän raitilla se paukuttelu on kyllä aloitettu jo: heti tapaninpäivän jälkeen yhä enenevässä määrin on iltahämärissä kuulunut paukahduksia. No, nähtäväksi jää ovatko satunnaiset paukahdukset täysin eri juttu eläimille kuin "armoton" sarjatuli, johon paukuttelu epäilemättä tänäiltana menee, mitä lähemmäs puoltayötä päästään...

Jääkaappiruno

Ostin vuosi-pari sitten jääkaappirunous-setin (se perusrunous, on myös olemassa rakkaus-versio), ja lätkin kaikki sananpätkät ynnä kirjaimet jääkaapin oveen. Joskus (oikeasti valitettavan harvoin) muodostelen sanoista hajatelmia, joista tässä yksi vuoden viimeistä päivää keventämään:











Olkoon tuleva vuosi 2009 itse kullekin onnellisempi ja ennen kaikkea nauruntäyteisempi!! ;)

tiistai 30. joulukuuta 2008

Säihkysääret sukkasillaan



Tulihan siitä valmista, ja vieläpä ennätyksellisen lyhyessä ajassa! Siis Saltkråkan-villasukista, joiden ohjeen löysin Ullaneuleesta. Ensilukemalta ohje meinasi ottaa luulot pois minulta, mutta olikin huomattavasti helpompi toteuttaa, mitä kaaviot ja kirjallinen ohje antoivat ymmärtää :) ...ja ennenkaikkea nopeampi toteuttaa, mitä luulottelin - sanoisin, että nämä sukat ovat sellaisen muutaman elokuvan mittaiset ;)

Lankana käytin Smart Superwashia, joka on 100 % uutta villaa (50 g = n. 100 m). Ja kun puikottelu tapahtui 3½ sukkapuikoilla (vyötteen mukainen koko), niin lankaa kului sellaiset kolmisen kerää.

Syy, miksi valitsin tämän mallin, oli pitkähkö varsi... sukat yltävät n. puoleen väliin pohjettani, vaikka kuva melkein antaakin ymmärtää sukkien yltävän liki polviin asti, mikä johtuu kai kuvakulmasta - en oikein saanut aseteltua gasellin sääriäni sievemmin! ;)

Sukat ovat taivaallisen pehmeät jalassa! Joten jos harmaa täysvillalanka onkin tylsähkö, niin nautinto lievittää kyllä tuota tylsyyttä :)

maanantai 29. joulukuuta 2008

Ready, steady, shoot 2008

En ole aiemmin ollut mitenkään erityisen kiinnostunut valokuvaamisesta, mutta tilanteeseen tuli radikaali muutos, kun ostin ensimmäisen digikamerani tänä vuonna. Roposeni ja intoni riittivät toistaiseksi vain Olympuksen peruspokkariin, mutta nälkä kasvaa syödessä. Eli mitä enemmän olen tutustunut kameraani lähemmin, kokeillut eri toimintoja - ja niitä muuten riittää! - sitä enemmän on mieltäni alkanut kutkuttaa järjestelmäkameran hankkiminen ja sen käytön opettelu. No... ehkä ensi vuonna!

Tässä kuitenkin onnistuneimpia otoksia ensimmäisen digikamera-vuoden varrelta, vaikka kuvaaminen onkin minulla vielä melko harrastelijamaista puuhastelua... :)

1. Kuin jäitä polttelisi

Photobucket

2. Kevätkesän vedet seisauttavin auringonlasku

Photobucket

3. Vesisuksetko?

Photobucket

4. Syttyy kuin saunalyhty

Photobucket

5. Flower-Power

Photobucket

6. Pajunkissat hiirenkorvilla

Photobucket

7. Muu maa ...mustikka

Photobucket

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Mitä Missä Milloin 2008

Näin vuoden 2008 loppumetreillä ja uuden vuoden kynnyksellä lienee syytä hiukan kertailla menneen vuoden merkittävimpiä asioita, tapahtumia, ilmiöitä ym. Ja tämän idean saa ihan vapaasti varastaa tahi kopioida, jos siltä tuntuu!! :)

Nämä eivät nyt sitten ole paremmuus- tai oudoimmuusjärjestyksessä, eivätkä liioin aikajärjestyksessäkään, kirjoittelen sitä mukaa, kun niitä päähän pälähtää...

KISS

Siskoni on armoitettu KISS-yhtyeen fani. En minäkään heidän musiikkiaan kammoksu, en vain fanita yhtyettä ihan niin kovaa kuin Siskoni. KISS herättää ihania nuoruusmuistoja ja ainakin muutamat legendaarisimmat biisit saavat tanssijalkani vipattamaan, yhä vieläkin ja missä tahansa :)

Kun uutiset KISSin Suomen keikasta saavuttivat Siskoni korvat, hän päätti saada liput käsiinsä. Siis päätti. Ja vieläpä onnistui siinä! Ja koska Siskon avokki ei ollut innokas keikalle lähtemään, Siskoni ehdotti keikkareissua minulle.

Niinpä me sitten suuntasimme kohti Helsinkiä ja Hartwall Areenaa 28.5.2008 into pinnassa kuulemaan KISSiä. Kylläpä se olikin ratkiriemukas reissu! Käteen jäi mainiot muistot ja paita, johon KISS on kirjoitettu strassein! :) Ja sivumennen sanoen, tämä oli minun ensimmäinen maailmanluokan bändin keikkani, jos nyt ei oteta lukuun sitä 16-vuotiaana heitettyä Ruisrockia, missä myöskin oli kyllä ulkomaisia esiintyjiä, mutta ei likikään niin Suuria Nimiä kuin KISS.

Työ ja loma

Olin pitkästä aikaa ihan kokonaisen vuoden töissä, vieläpä samassa paikassa, missä aloitin tammikuun 2007 alkumetreillä - teknisesti ottaen en siis ollut ihan koko vuotta 2007 töissä, vaan vasta tänä vuonna. Se on pätkätyöläiselle harvinaista herkkua, tuollainen pitkä suhde! ;)

Työn jatkuvuus tarkoitti myös sitä, että ensimmäistä kertaa 4 vuoteen sain vähintään 3 viikon kesäloman. Siis neljään vuoteen! Ja muutenkin harvinaisen paljon lomaa... keväällä viikon siivu, kesällä 3 viikkoa, syksyllä viikon loma ja vielä joulun alus- ja välyspäivätkin. Ja kaikki rehellisellä työllä ansaittuja, ja kaikki oikea-aikaisesti pidettyjä - ei siis mitään pakkoa pitää kaikkia mahdollisia työsuhteen mittaan kertyneitä lomia, viimevuotisia ja tämänvuotisia, kuten aiemmin on ollut tilanne. Se, jos mikä on harvinaista herkkua pätkätyöläiselle!

Toki olen muissakin työpaikoissani saanut lomailla, se on ollut jopa suotavaa ennen työsuhteen päättymistä. Paino sanalla suotavaa, ettei työnantajan ole tarvinnut raotella rahakirstuaan maksaakseen lomat rahana. Tosin nuo lomat ovat poikenneet tämänvuotisesta lomailusta siten, että ne yleensä ottaen ovat ajoittuneet työsuhteen loppupuolelle, eikä loman jälkeen ole määräaikaisuudesta johtuen ollut enää työtä, johon palata. Edessä on ollut ainoastaan työttömyys. Tai pitäisi kai sanoa enemminkin työnhaku, joka ankarimmillaan on kyllä käynyt täydestä työstä!

Mutta tänä vuonna olen saanut nauttia työhön paluun riemusta loman jälkeen. Ja todella tarkoitan, että se on ollut riemukasta, sillä pidän työstäni ja työyhteisöstäni suunnattomasti.

Ero

Syyskuussa Miehen ja minun polut erkanivat lopullisesti. Ainakin romanttisessa mielessä, toki olemme pitäneet yhteyttä eron jälkeenkin. Tiedä häntä, onko se sitten ollut "olosuhteiden pakosta" (Miehen tavaroiden vieminen omaan kämppäänsä on viivästynyt remontin vuoksi), vai jotain ihan muuta... Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole ollut parisuhteen uudelleen virittelemistä!

Olimme yli 2 vuotta kumppaneita, mutta emme valitettavasti sielunkumppaneita. Minä pidin meitä perheenä, vaikkei meillä lapsia ollutkaan, ja asuntoamme Kotina. Miehen ajatusmaailma oli ihan jotain muuta.

Vaikka päätös olikin minun ja tiesin sen oikeaksi, tuntui se silti raskaalta. Ja tuntuu vieläkin toisinaan... En siltikään kadu päätöstäni. En liioin kaipaa alituista vääntöä "perheen" pelisäännöistä tahi arkisista asioista enkä varsinkaan sitä välinpitämättömyyttä, johon suhteemme lopulta kaatuikin. Se mitä kaipaan, on toisen ihmisen läheisyys ja kosketus, mutta niiden aika tuskin on ihan vielä, sillä haavat ovat vasta vaivoin arpeutuneet... Mutta ehkä ensi vuonna onni potkaisee! :)

Pirpana

Se oli hyinen marraskuinen päivä, kun Pirpana tuli sulostuttamaan Neiti Söpön ja minun elämää. Ja valloitti ainakin minun sydämeni totaalisesti ja kerta laakista! Neiti Söpön sydämen sulattelu kesti hiukan pidempään, mutta viimein likkakin heltyi. Ja kieltämättä Neiti Söpön elämänlaatu on kohentunut huomattavasti pikkujätkän myötä, sillä Pirpanan tultua taloon Neiti ei ole ollut likikään niin seurankipeä kuin aiemmin. Ja onpa Pirpana huolehtinut minunkin mieleni pitämisestä virkeänä, kun olen väliin silmä kovana joutunut seuraamaan pikkuherran toilailuja! :)


Ystävät & Facebook

Olen onnellinen siitä, että ystävyyteni erityisesti kahteen kollegaani, Myyhyn ja Mrs. Willow-B:hen, on syventynyt kuluneen vuoden mittaan. Kumpainenkin heistä on omalta osaltaan auttanut pitämään mieleni virkeänä ikävästä elämänmuutoksestani huolimatta. Kumpainenkin heistä edustaa myös luotettavuutta, siis ihmistä, jolle voin kertoa mitä tahansa, mikä mieltäni painaakin ja joka varmasti säilyttää "salaisuuteni" omana tietonaan, jos en jotakin asiaa halua saattaa kaiken kansan tietoisuuteen.

Olin toki kuullut, nähnyt ja lukenut juttuja ihanan kamalasta & kamalan ihanasta Facebookista, mutta en ollut vielä tohtinut sinne virtuaalijalallani astua... Se oli nimenomaan Mrs. Willow-B, joka minut kutsui Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Ja hyvä olikin, että sain Mrs. Willow-B:ltä tarvittavan potkun ensimmäisen askeleen ottamiseen, sillä Facebookin kautta löysin pari kauan "kadoksissa" ollutta ystävääni!

Erityisen onnellinen ja iloinen olin löydettyäni jälleen Tanssijattaren, jonka kanssa olimme nuorena (yläasteella, lukiossa) kuin paita ja peppu... mutta sitten tuli maailma väliin - ihan kirjaimellisesti: ensin Euroopan manner ja nyttemmin (mikä selvisi Naamakirjassa) Australian manner. Toivon hartaasti - ja aion myös itse toimia aktiivisesti sen eteen - että tällä kertaa yhteydenpitomme ei katkea.

Toinen "löytö" oli Luumäen Leidi, johon tutustuin opiskeluaikoina kämppikseni kaverin, Foxien, myötä. Yhteydenpito on vain vuosien saatossa unohtunut niin minulta Luumäen Leidiin kuin Foxieenkin. Mutta Naamakirjassa päätimme yhdessä Luumäen Leidin kanssa ottaa itseämme niskasta kiinni, korjata tilanteen ja yhyttää yhteen triomme eli minut, Luumäen Leidin ja Foxien. Ja ennen kaikkea pitää paremmin yhteyttä toisiimme jatkossa!

Blogi

Ennen tätä syksyä olin jo pidemmän aikaa seuraillut muutamia blogeja ja erittäinkin vakavasti harkinnut oman aloittamista, sillä sisälläni virisi alati kasvava tarve kirjoittaa. Mietin myös perinteisen päiväkirjan kirjoittamista... Siis päiväkirjan, jota ei ole tarkoitettu kuin for my eyes only, mutta päädyin kuin päädyinkin tähän ratkaisuun, omaan blogiin.

Osin siksi, että halusin jakaa kokemuksiani, tuntemuksiani ym. ystäville, tuttaville, kylänmiehille, miksei tuntemattomillekin. Osin puolestaan siksi, että olen liian laisk... korjaan: mukavuudenhaluinen kirjoittaakseni käsin päiväkirjaa - osaankohan edes enää kirjoittaa käsin kaunoa?! ...tai jos osaisinkin, niin jopa minun täytyisi käyttää oma tekstini apteekissa luettavana, sen verran kamalaa oli käsialani jo aikanaan! ;) No niin, mutta se onkin sitten taas jo ihan eri tarina! Tokihan se varsinainen päiväkirjailu olisi onnistunut tietsikalla yhtä hyvin kuin tämä bloggaaminenkin, mutta jotenkin "oikeaa" päiväkirjaa kuuluu kirjoittaa ilman teknisiä kapineita...

Blogin otsikointi muotoutui miettiessäni erästä nuoruusmuistoa ja nykyistä elämäntilannettani verrattuna muihin ystäviini, jotka kaikki elävät vähintäänkin parisuhteessa, mutta useimmilla on jo lapsiakin, kellä aikuisikään ehtineitä, kellä teinejä, toisilla taas kouluikäisiä, joillakin vasta maha-asukki tuloillaan... He toteuttavat sitä, mikä on ollut minulle erittäin pitkäaikainen ja yhä saavuttamattomammaksi käyvä haave: pykäävät pystyyn omaa perhettä ja onnellista, toimivaa parisuhdetta...

Vaan palataanpas siihen muistoon tai muistikuvaan! Yläasteella meitä oli kolme tyttöä, emme suinkaan sieltä koulun suosituimmasta päästä. Tiedä häntä, johtuiko tuo lievä epäsuosio siitä, että olimme kilttejä, tunnollisia ja kunnollisia, vai jostain ihan muusta. Joka tapauksessa siinä teini-iän hormonimyllerryksessä löimme keskenämme vetoa 1 markasta, että jäämme hukkapätkiksi, parittomiksi, vanhoiksipiioiksi. No, tätä nykyä tilanne on se, että nämä muut kaksi ovat kumpainenkin luovineet avioliiton onnelliseen satamaan ja toisella on jälkikasvuakin (kävi ilmi tiedon valtatiellä erinäisistä lähteistä), ainoastaan minä olen suhteeton... Joten minä olen tuon vedon "onnellinen" voittaja ;)

Lisäksi kuulen säännöllisen epäsäännöllisesti puolivitsikkäitä kommentteja siviilisäädystäni/elämäntilanteestani, joten päätin tunnustaa tosiasiat ...ja olla ylväästi & arvokkaasti vakaumuksellinen vanhapiika - ainakin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ja ainakin siihen asti, kunnes joku urhea urho saa minut käännytettyä! ;)

Samban tahtiin

Taannoin lupasin Miehelle, että voin huolehtia hänen koirastaan Sambakoneesta, kun Mies lähtee allergisine kavereineen Lappiin uutta vuotta vastaanottamaan. Eilen Mies sitten pikipäiten pyörähti illan suussa tuomaan Sambakoneen tarvikkeineen: talutushihnoineen, ruokineen, peteineen ja talvitakkeineen... Ihan totta, Samba tarvitsee takin - vaikka muutoin ankarasti vastustankin eläinten pukemista! - jo ihan pienilläkin pakkasilla, kun brasilianterriereillä lämmittävää aluskarvaa ei ole.

Mies viivähti kuitenkin sen hetken, että keittelin kaffet ja laitoin pöydän koreaksi, tai edes vähän sinne päin eli pipareita, voileipäkeksejä, leipää sekä juustoja, maksapateeta ynnä Talvipaistia tarjolle... Kerkesimme siinä kahvin ryystämisen ja muun särpimisen lomassa sitten vaihtamaan joulukuulumiset.

Voi veljet, siitä se vasta riemu repesikin! Nimittäin Mies kehui saaneensa mantelin joulupuurosta. Minä tokaisin siihen: "Kai sinä tiedät mitä se tarkoittaa..." (Mies oli ilmielävä kysymysmerkin ruumiillistuma) "...sitä että se, joka löytää joulupuurosta mantelin, joutuu ensi vuonna naimisiin!" jatkoin voidellen tyynesti leipääni. Mies meinasi tukehtua ja tikahtua kahviinsa... ja minä puolestani hysteeriseen, liki mielipuoliseen hihityskohtaukseeni, jonka Miehen reaktio aiheutti ja joka väkisin kupli ilmoille (sain vain vaivoin sen pidäteltyä)! :D

Herrantähden ja yhden kerran! Olemmehan me nyt ennenkin leikkiä laskeneet, ja paljon vakavammillakin asioilla, ja Mies varsin hyvin tietää minun... tuota, jokseenkin omalaatuisen huumorintajuni. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitellakaan, että hän sen noin ottaisi! No, yritin korjata tilannetta sanomalla: "Niinno, sillä tavallahan ne vanhat inssit entisellä työpaikallani kiven kovaa väittivät minulle, kun löysin mantelin työmaaruokalan joulupuurosta... ja näkeehän sen nyt tyhmempikin, että ihan huuhaata koko manteli, kun en minäkään ole naimisiin joutunut ja siitä on jo sentään 7 vuotta aikaa..."

Okei. Tiesinhän minä Miehen kannan avioliittoon ylipäänsä, joten kai minä sitten tietoisen alitajuisesti tms. heitin tuon läpän, ihan vain ikki-pikkiriikkisen pienenä piikkinä, mutta en minä nyt uskonut sillä Miestä puolikuoliaaksi säikäyttäväni... Huh-huh! Sitä paitsi, se ei todellakaan ollut mikään kömpelö vihjaus siihen suuntaan, että meillä olisi mitään tulevaisuutta, ainakaan sanan romanttisessa merkityksessä, jos Mies sitä pelkäsi. Minä olen päätökseni tehnyt ja pysyn siinä! No, kahvihetkemme sujuikin siitä eteenpäin sitten hiljaisemmissa merkeissä, mitä nyt haastelimme niitä-näitä-kaalinpäitä...

Mutta palatakseni nyt näihin kaiken karvaisiin kavereihini. Neiti Söpö suhtautui Sambakoneen uuteen, joskin tilapäiseen tulemiseen varovaisen kiinnostuneesti. Näinköhän Neiti muistaa Sambakoneen, onko se mahdollista?! Likka kävi pari kertaa nuuhkaisemassa Sambaa, ja samalla Samba nuuhkutteli Neitiä, ilman sen suurempia mutinoita tai murinoita, mutta sen jälkeen molemmat vetäytyivät omiin oloihinsa - Neiti kiipeilytolpan huipulle, Sambakone taasen lattialle petiinsä köllimään. Olikohan se jokin sanaton viesti Neidin ja Samban arvoasemista...?! ;)

Pirpana puolestaan oli uhkarohkean utelias Sambakonetta kohtaan ja teki kaikki klassiset virheet. Ensin istui lattialla noin metrin päässä Sambasta ja tuijotti koiraa (="koiraksi" uhkaava ele). Sitten Pirpana yritti tarjota varovasti etutassua kohti Sambaa - ja huom, Pirpanalla vain aniharvoin on kynnet esissä, kun tarjoaa tassua kokeillakseen jotain uutta ja ennen näkemätöntä (="kissaksi" se voi olla yhden sortin leikkiin kutsu, mutta ei välttämättä kuitenkaan uhkaava ele, mutta "koiraksi" taas ei niin kovin rauhoittava elekään). Tässä vaiheessa Sambakone jo nosteli clint-eastwoodmaisesti ylähuultaan ja väläytti hammasta sekä urahti - kaikki selviä varoitusmerkkejä, että nyt olisi syytä perääntyä...

Minä lepertelin rauhoittavalla äänellä Samballe ja kehuin, miten hyvä & kiltti koira Samba on jne... jne... ja silittelin Sambaa samalla, tarpeen tullen työnsin hellästi Pirpanaa kauemmas välittömältä vaaravyöhykkeeltä, kun jätkä olisi väenvängällä halunnut työntää pikkunokkansa Sambaan kiinni ...ja sain kuin sainkin tilanteet laukeamaan ilman yhteenottoja!

Jo loppuillasta tilanne oli sikäli lientynyt, että sain paparazzeiltua eli napsaistua peräti foton Sambasta ...öh, hieman kyseenalaisessa seurassa ja hieman kyseenalaisessa tilanteessa - nimittäin köllöttämässä tyynen rauhassa puolivallattoman kissanpojan vieressä! ;)


Näistä hyvistä merkeistä huolimatta pelasin varman päälle, joten minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa suljetun oven takana ja Samba omassa petissään olohuoneessa. Katsotaan nyt, kuinka tämä yhteiselo jatkossa sujuu!

perjantai 26. joulukuuta 2008

Erilainen joulu

Minä tein sen!! Siis toteutin soveltuvin osin Heli Laaksosen Joulupatjan! :) En tosin raahannut olohuoneeseen petistä patjaa, koska 120-senttisen patjan raahaaminen olisi ollut aivan liian työlästä... eikä patja olisi kovin onnistuneesti edes mahtunut olohuoneeseen, ellen olisi ensin siirtänyt joitain huonekaluja toiseen nurkkaan, ja se vasta työlästä olisi ollutkin!

Sen sijaan vietin huomattavan osan ajastani sohvalla, milloin neule kädessä, milloin läppäri sylissä, mutta pääasiassa kädet herkkuja hamuten leffojen katselun, lukemisen, musiikin kuuntelun tai surffaamisen lomassa. Mutta en käynyt missään, eikä luonani liioin käynyt vieraita.

Vietin siis jouluni tänä vuonna maailman parhaassa paikassa ja parhaassa mahdollisessa seurassa: Omassa Kodissani ja yksin - tai no, onhan nuo kattimukset aina seuranani, mutta kuitenkin... Kuulostaako ankealta, surulliselta kenties? No, ei pitäisi! Nimittäin nautin täysin siemauksin siunatusta rauhasta & siunatusta hiljaisuudesta, sillä jouluaatto ja joulupäivä ovat ehkä varmimmat päivät vuodessa, jolloin rauha on taattu. Eikös se joulun perimmäinen juttu olekin hiljentyminen?! Ja mielestäni se vasta surullista onkin, jos ihminen ei osaa olla yksin!

Joulupöytäni oli ehkä erikoinen. En ostanut kinkkua, mutta semmoisen kilon jötkäleen valmiiksi suolattua porsaan Talvipaistia kuitenkin. Pöydässäni ei liioin ollut laatikoita, sillä itse en niitä valmista ja jopa "äitien tekemät" 400 g:n laatikot ovat minun tarpeisiini liian suuria, olisin saanut syödä niitä kyllästymiseen asti...

Riisipuuron korvasin ohrauunipuurolla, jonka nautin ihan pelkän voisilmän kera - jotenkin minusta tuntui, että joulupuuron perinteinen mauste, kaneli-sokeri, ei oikein olisi sopinut yksinkertaisen ohran kylkeen.

Tietenkin minulla oli myös hedelmiä, niin kuivattuja kuin tuoreitakin... sekä juustoja: Aurajuustoa, Musta Leima Emmentalia ja Finlandiaa... unohtamatta pipareita, joulutorttuja, karjalanpiirakoita... Ja aivan ehdottomasti suklaata! Mutta vain kaksi erilaista rasiaa: Wiener Nougat ja Fazerin joulukonvehtirasia (sain Mieheltä).

Tulipa tuossa joulun pyhien mittaan siemailtua pari kuppia glögiäkin. Valitettavasti en tarmokkaista yrityksistäni huolimatta löytänyt paljon mainostamaani viimevuotista omenamehu-chili-glögin ohjetta enkä vaivautunut keittelemään testikeitoksiakaan saadakseni mausteiden suhteet kohdalleen, joten minun oli tyytyminen Marlin Vaaleaan, vaniljaiseen glögiin, joka on muuten kokeilemisen arvoinen!!

Nyt reilun kahden päivän "ankaran" lepäilyn jälkeen - sillä tuo joulupatjan soveltaminen alkoi osaltani jo aatonaattona - akkuni alkavat olla täyteen ladatut; kerrankin sekä mieli että ruumis tuntuvat täysin levänneiltä! Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa kohti ensi vuotta... :)

tiistai 23. joulukuuta 2008

"Lahja" Siskolta siskolle

Siskoni soitteli tuossa eilen illalla ja kyseli, olenko lukenut taikka kuullut uutisia. Ryanair jakaa 500.000 vikkelimmälle "ilmaisia" lentolippuja; liput täytyy varata jouluaattoon klo 12.oo mennessä ja matka tehdä tammi-helmikuun 2009 aikana. Tokihan olin uutisen kuullut, mutta en ollut sitä sen ihmeemmin noteerannut, vaikka kieltämättä lieviä matkakuumeen oireita on pitkin loppuvuotta pulpahdellutkin tämän tästä esiin.

Aluksi suhtauduin uutiseen varovaisen skeptisesti, eihän nyt täysin ilmaista matkaa olekaan. Vai onko? Mutta jos sen matkan saisi, ihan mihin tahansa, järjettömän edullisesti, niin... Siispä Siskoni kehotuksesta tein työtä käskettyä ja istahdin läppäri sylissäni sohvalle zoomailemaan Ryanairin sivuja ...ja siinä sivussa mesettämään Siskon kanssa, jotta pääsimme yhteisymmärrykseen ajankohdasta, kohteesta ym.

Monen monituista vaihtoehtoa ei tarjolla ollut, mikä sinänsä on jo aikuisten oikeasti positiivinen juttu kaltaiselleni vaaka-ihmiselle, jolle ihan yksinkertaisten päätösten tekeminen voi olla käsittämättömän vaikeaa! :) Mutta oli sentään Bremeniä, Dublinia, Frankfurtia, Liverpoolia, Lontoota, Milanoa, Riikaa... Ja näistä vaihtoehdoista Riikaa lukuunottamatta ovat kaikki muut vielä tutkimatonta maailman kolkkaa ainakin minulle, samaten Siskolleni.

Kohteeksemme valikoitui viimein Bremen (Saksa), sillä muistelin kollegoideni käyneen viime vuonna siellä ja kehuneen edullisia kenkä- ja laukkuostoksia, joita tulivat reissullaan tehneeksi. Tänään sitten tein varauksen netissä Bremeniin. Matkaliput itsessään olivat ilmaiset, mutta joitakin maksuja, kuten lentokenttämaksut, meidän täytyi kuitenkin matkastamme maksaa. Joten ei aivan ilmainen matka, mutta samapa tuo! Nimittäin silti sillä summalla, minkä pulitimme matkasta per nuppi, ei pääsisi edes käymään junalla Helsingissä shoppailemassa!

Tänään sukkuloidessani karseassa ryysiksessä ruokakaupassa, mietin hiljaa mielessäni tulevaa helmikuuta ja matkaamme. Kumpainenkin maksoi oman matkansa, mutta silti eräässä mielessä tämä matka alkoi tuntua "lahjalta": lahjoittihan Siskoni minulle laatuaikaa kanssaan ja laatu(matka)seuraa - ja minä hänelle, kun päätimme yhdessä lähteä reissuun. Ja tämäntyyppinen irtiotto arjesta on taatusti meille molemmille enemmän kuin tervetullut!

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Joulupatja by Heli Laaksonen

Sain männä-viikolla tämän Heli Laaksosen Joulupatja -ajatelman / runon sähköpostilla. Ei ollenkaan pöllömpi vaihtoehto joulun viettoon!! :) Joten tässä se tulee:

"Joulupatja o mu omakeksimä perinne, mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisil, ketkä tahto viättä lepojoulu.

Joulupatja tehrä nii, et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja keskel olohuane lattia peittoines tyynyines päivines. Ympärs asetella ruakka (mitä ei ol itte tehty vaa myyjäisist ostettu taik jonku ahkeran jouluihmisen laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama.

Siäl peito al sit maatta uuttevuatte saak, käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja ojenella kätt kohren konvehtei. Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä.

Ei ol väli onk yksinäine, pariline taik perheline – joulupatja o joustava ratkaisu. Ko siit nousse, o niin kyllästyny makkamisse ja niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe."

lauantai 20. joulukuuta 2008

Ultra upeaa!!

Aamulla heräsin kelloon oikein vaivattomasti, siinä seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Mikä kumma noissa työaamuissa sitten niin suurta kitkaa aiheuttaa, kun pitäisi herätä ja nousta ylös?!

Raottelin verhoja ja kaihtimia... Maisema oli vaihtunut yön aikana - jälleen kerran. Nyt maa oli taas valkaistunut ja ihan reilumman kautta sittenkin! Ihanaa!! Eilen aamulla maisema ei ollut niinkään silmiähivelevä, sillä likimain kaikki lumen rippeet olivat kaikonneet tihkusateen myötä, vaikka vielä torstaina oli ihan kelvollisesti lunta maassa. On tämä ja kanssa talvi! Talvi on, talvi off... toivotaan nyt, että tämä soutaminen ja huopaaminen lumen kanssa loppuisi nyt ja lumi kestäisi edes joulun yli maassa!

No, kitkattoman ylösnousemuksen johdosta ehdin kaikessa rauhassa käydä suihkussa, siemaista pari kuppia kahvia ja tsekata meilit ennen kuin oli aika suunnata kohti keskustaa ja Beauty Servicea, josta olin varannut itselleni ajan kasvohoitoon klo 10. Jännittynein mielin huristelin siis kohti keskustaa...

Saavuttuani hoitolaan kosmetologi Susanna ohjeisti minua ottamaan kaikki paidat pois, vain liivit saivat jäädä päälle. No, se olikin minulle tuttua jo entuudestaan, olen jokusen kerran aiemminkin käynyt kasvojani hoidattamassa - tosin eri hoitolassa. Ja sitten petille, missä minut peiteltiin huolella pyyhkeillä sekä muhkealla viltillä ennen kuin hoitotoimet saattoivat alkaa.

Hetken tarkasteltuaan kasvojeni ihoa Susanna sanoi, että ihoni ongelmana taitaa olla pintakuivuus, joka johtaa siihen, että nahka armottomasti yrittää kosteuttaa itse itseään ja siksi rasvoittuu herkemmin. En sitten tiedä, onko tämä talvi-ilma tehnyt tepposet nahkalleni vai käytänkö vain liian yrmäköitä hoitoaineita kotona... Nimittäin kesällä käydessäni Siskoni kanssa kosmetologi-koulun harjoitushoitolassa tuomio oli rasvoittuva iho eikä pintakuivuudesta tietoakaan. Susannan suosituksesta kuitenkin vaihdan kasvovoiteeni pikimmiten, sillä tämä nykyinen on mitä ilmeisimmin liian kosteusköyhä...

Susanna aloitti hoidon puhdistamalla kasvoni huolellisesti. Sen perään hän teki höyryhoidon, jotta mahdolliset "tuloillaan olevat" mustapäät nousevat pintaan ja ne saadaan napsaistua pois. Ai miten niin mahdolliset? Oman säännöllisen tarkastukseni perusteella tiesin, että niitä taatusti nousee sieltä, kuin sieniä sateella! ;)

Höyrytyksen jälkeen hän suihkutti erikoiskasvovettä, jota käytetään ultraääni-ihonpuhdistuksen yhteydessä. Jei, sellaista minulle ei ole ennen tehtykään, ultraääni-ihonpuhdistusta!! Susanna kertoi hoidon olevan täysin kivuton (mikä piti paikkansa!), ja sanoi, että koska ultraääntä on vahvasti valjastettu lääketieteen käyttöön, on sen vaikutuksia ym. tutkittu myös laajemmin kuin jonkin muun menetelmän. Käsittääkseni myös jotkut hammaslääkärit poistavat ultraäänellä hammaskiveä, kivuttomasti ja nopeasti...

Mutta takaisin päiväjärjestykseen!! Susanna halusi hiukan kokeilla myös mikrohiontaa koiran puremasta tulleeseen arpeen, joka "koristaa" vasenta poskeani. Ai että sopiiko? Tarvitseeko sitä edes kysyä?! ;) Mikrohiontakin oli kivuton. Tokihan se nyt jollain tavoin nahkan pinnassa tuntui, mutta lähinnä tuntemus oli miellyttävä eikä tuskallinen tai raastava. :)

Sitten vielä rauhoittava, hoitava naamio toviksi - huom, tässä kohtaa sain yläselän alle savilämpötyynyt, joten reilun mittaisista yöunista huolimatta nukahtaminen ei todellakaan ollut kaukana! :) Päälle päätteeksi tietenkin Susanna siveli vielä hoitavan kasvovoiteen, ja hieroi hiukan decolté-aluetta ja niska-hartia -seutua.

Aivan hoidon loppumetreillä Susanna kysyi, saisiko vielä siistiä kulmakarvani. Kulmani sivumennen sanoen ovat saaneet vapaankasvatuksen viimeisen... öh, ainakin vuoden aikana -> en siis ole jaksanut oikein muotoilla kulmiani, vaan olen antanut kaikkien karvojen kukoistaa. Ei minulla silti mitään Brezhnev-puskia ole silmien yläpuolella! Vastausta esitettyyn kysymykseen tuskin tarvitsee arvailla... Tottahan toki kulmani saa muotoilla! Ehkä minun on sitten helpompi huoltaa niitä itse jatkossa, kun ammattilainen on raivannut risukon ensin edustavampaan malliin! ;)

Vaan ei siinäkään vielä kaikki. Pukeuduttuani ja tassuteltuani kassalle raottelemaan kukkaron nyörejä, sain vielä kasvokartan, johon Susanna oli merkinnyt kasvojeni eri alueiden ongelmat sekä kirjannut ylös, minkätyyppisillä hoitoaineilla tilannetta saisi paremmaksi. No, karttahan oli Dermalogican tuotoksia, samoin hoitoaineet, joita Susanna oli suositellut. Tuotteet ovat hintavia, mutta erinomaisen laadukkaita ja ennen kaikkea riittoisia - olen käyttänytkin niitä joitakin vuosia sitten, kun edellisen kerran kyllästyin tähän ikipuberteettiin. Kartan lisäksi sain pienet näytteet hänen suosittamistaan tuotteista, jotta voisin rauhassa kotona kokeilla, mitä ihoni niistä pitää. Susanna vielä tähdensi, että Dermalogica on sarja, joka aniharvoin aiheuttaa ikäviä ylläreitä, kuten punoitusta, ärsytystä tai peräti allergisia oireita. Hän ei kuitenkaan esittänyt mitään krumeluureja myyntipuheita tai tuputtanut tuotteita, kunhan nyt kokeilisin näytteitä ja harkitsisin sitten kaikessa rauhassa.

Nyt olo on Ultra Upea, lähestulkoon euforinen, iho tuntuu hyvältä ja siistityt kulmat kummasti valostavat kasvojen yleisilmettä. Tällä hoitopaketilla ei ollut edes hinnankiroa, sillä koko lysti maksoi 50 euroa, ja oli taatusti joka sentin arvoinen!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Lahjakuvaelma


Vaikka h-hetkeen eli jouluaattoon onkin vielä hyvän matkaa aikaa, olen ehtinyt saada muutaman lahjan ystäviltäni... Olen siis mitä ilmeisimmin ollut edes pikkuisen kiltti kuluneen vuoden mittaan! ;)

Myy lahjoi minua varsin osuvasti: sain Kiroileva siili -kahvimukin ja askillisen pussikahvia!

Olen ollut kuluneen syksyn mittaan varsin väsähtänyt, välillä myös töissä. Mutta niin on ollut Myykin. Ja mikäs muukaan syynä on ollut kuin liian vähäinen tai liian heikkolaatuinen uni, joka minun kohdallani on johtunut ihan silkasta erostressistä. Varmasti myös mustan synkeällä, vetisellä syksyllä on osuutta väsähtäneisyyteeni. Myyllä puolestaan on omat syynsä... Kerran naureskelimmekin töissä, että olemme Pirteä ja Tosi Pirteä, vaikka todellisuus oli juurikin päin vastoin. Siksi tämä muki onkin sangen osuva kuvateksteineen. Ja erityisen osuva on kylkiäinen, paketti pussikahvia, jota minun on aivan pakko saada työvuoron alkumetreillä - väsytti tai ei! :)


Käydessämme kyläilemässä Maalarin luona sain Maalarilta pikkuruisen joululahjan, niin saivat muutkin rouvat. Lahja on ainoastaan kooltaa pikkuruinen, vaan ei arvoltaan! Maalari on itse huovuttanut tämän avaimenperän; näin meillä jokaisella rouvalla on Maalarin sydän mukanaan :) (Sydän on karhea ja herttaisella tavalla rujo - ihan kuin oma sydämenikin on vielä toistaiseksi eron jäljiltä)



Kolmas lahjanikin on omatekoinen, sain sen Kokilta: kierrätysmateriaalista tehty ekokauppakassi! Kassissa oli myös pieneen biohajoavaan rasiaan pakattuna järjettömän hyviä pikkuleipiä.

Lahjakassi on pienentänyt edes pikkiriikkisen alati kasvavaa jätteiden määrää, kun se on tehty kahvipusseista, mutta säästää luontoa muutenkin pitkään - ja minun roposiani siinä sivussa :) - kun minun ei enää tarvitse turvautua kaupan muovikasseihin ...tai olla vähän perästä ja uudestaan pesemässä kankaisia ekokauppakassejani! No, en minä niitä kangaskasseja nyt niin taajaan pese, mutta kuitenkin. Joka tapauksessa tämä lahja lämmittää erityisesti pientä, orastavaa "viherpipertäjän" sydäntäni!

Viri-viri-tööt-tööt

Huh, nyt se on vihdoin ja viimein takana päin. Nimittäin työvuosi 2008! Tänään totta tosiaan oli viimeinen aamu, kun minun piti tänä vuonna nousta herätyskellon herättämänä töihin - tai yhtään mihinkään muuhunkaan!! :) ...kunnes muistin, että minähän varasin itselleni kasvohoidon lauantaiksi, ja aika on aamu-10:ltä. Mitä ihmettä päässäni on liikkunut, kun olen noin "aikaisen" ajan valkannut?! Ei ilmeisesti mitään... No, ehkä sen miten-kuten sietää, kun luvassa on kuitenkin pientä luksusta heti loman kärkeen! ;)

Vaan harmikseni tämä viimeinen työaamu ei lähtenyt lainkaan niin auvoisissa tunnelmissa käyntiin, kuin olisin toivonut. Nimittäin minulla ei taaskaan ole niin minkäänlaista havaintoa, että herätyskello olisi soinutkin tai että olisin sen peräti sammuttanut. Havahduin umpisesta unesta klo 6.58. KÄÄÄÄK!! Ja jälleen kerran sarjakuva-ylösnousemus... En ehtinyt pestä tukkaa (noin periaatteessa se ei kyllä välttämätöntä olisikaan joka aamu, ellei luonnontaipusa tukkani haluasi taipua mihin tykkää) ...tai käydä sen paremmin suihkussakaan, vaan yritin sukia kurittomat kutrini harjalla kuriin, pesaisin suit-sait naaman ja kainalot, sipaisin kiireesti meikit naamaan, hyppäsin vaatteisiini, ruokin kissat ja syöksyin ovesta ulos tyynyn kuva vielä poskessani.

Mutta ehdin kuin ehdinkin suunnillensa ajoissa töihin, vaikka minun piti vielä koukata lähikaupan kautta hakemassa lomalle lähtijäisiksi herkkuja (jouluisesti suklaakonvehteja aamukahville) ja läheiseltä kylmäasemalta lirauttaa Wanhan Rouwan tankkiin tilkkanen menovettäkin.

Työpäivä sujui muuten varsin normaaliin tahtiin ja malliin, mutta tänään kävimme lähikuppilassa joululounaalla, jossa kokki & kokittaret olivatkin loihtineet kystä kyllä!! Taivaallisen ihania laatikoita... rosollia... salaattia... lohta... kinkkua... herneitä... luumuja... ja jälkkäriksi glögiä ynnä "pätkä joulutorttua", ei siis perinteistä joulutorttua, vaan jouluiseksi sorvattua kääretorttua. Niin se vaan on, että hyvä ruoka on niitä elämän suurimpia nautintoja! :)

Hiukkasen haikein mielin lähdin töistä tänään kotiin ja toivottelin joulut ynnä uudet vuodet rakkaille kollegoilleni. Meneehän ainakin liki kaksi viikkoa, kenties hiukkasen pidempäänkin lomien limittymisen vuoksi, ennen kuin koittaa riemukas jälleennäkeminen (ellen nyt sitten satu törmäämään heihin muissa merkeissä siviilissä). Ja todellakin ansaitusti heistä voi käyttää ilmaisua "rakkaat kollegat", sillä työyhteisömme on erittäin hyvinvoiva, voisi melkein sanoa, että olemme ikään kuin yhtä suurta perhettä... Mutta en saarnaa työhyvinvoinnista tai kollegoiden merkityksestä tällä kertaa sen enempiä.

Kotona minua odotti positiivinen ylläri: digiboxini olisi noudettavissa, joten ei kun täyskäännös eteisen kynnyksellä ja samoin tein kitkaravia kioskille, jossa sijaitsee lähin asiamiesposti (kävelen todella, siis t o d e l l a rivakkaan tahtiin lähestulkoon aina, vaikka ei olisi edes kiire, siitä tuo termi).

Ulkona tihkusade oli muuttunut räntäsateeksi. Sitä räntää kait se oli, mitä taivas alas työnsi... Ei mitään romanttisia, isoja riekaleita. Ehei! Vaan kovan puoleisia, reilun kokoisia, hiukan pisteleviäkin klönttejä. Uh!! Mutta edes tuo kurja koiranilma ei saanut fiiliksiäni laskemaan, niin iloinen mieli minulla oli (ja on siis edelleenkin) loman alkamisesta ja boxin pikaisesta toimittamisesta.

Nyt sitten boxi virittelee itse itseään ja minä odotan kuin kuuta nousevaa, että homma valmistuisi tuota pikaa, jotta pääsen testailemaan boxin ominaisuuksia...

tiistai 16. joulukuuta 2008

Odottavalla kannalla

Olin tänään reipas töiden jälkeen: siivoilin hiukan keittiötä, tiskailin ja laitoin alulle makaronilaatikon. Siinä makaronilootassa onkin minulle loppuviikoksi apetta - lukuunottamatta perjantaita, sillä silloin työpaikkamme lähikuppilassa tarjoillaan joululounas. Odotan jo innolla tuota perjantain juhla-ateriaa, sillä kyseisessä lounaspaikassa on ollut oikein makoisat lounaat, joten tokkopa nämä jouluruuatkaan tuottavat pettymystä!

Täytyy sanoa, että menoillaan on harvinaisen pitkäpiimäinen viikko!! Mutta niinhän viimeinen työviikko ennen lomaa aina on. Tällä viikolla vaan on ollut asiakkaidenkin puoleen niin verkkainen tahti, että ei mitään tolkkua...

Mutta onneksi on enää kaksi aamua ennen lomaa!! :) Siis ihan oikeasti vain kaksi, sillä huomenna minulla on iltavuoro, joten ei sitä oikein aamuksi voi laskea, kun voin vetäistä hiukan normaalia pidemmät yöunetkin... Ja voi pojat, että olenkin onnistunut taas kasvattamaan univelkasaldoani! Nimittäin kahtena viimeisenä yönä on unet jääneet luvattoman lyhykäisiksi, hiukan vajaaseen kuuteen tuntiin, kun en vain ole malttanut käydä nukkumaan, vaikka tiedän, että pitäisi.

Odotan tulevaa lomaa ehkä jopa enemmän kuin joulua. En tiedä, mistä moinen. Varmaankin osaltaan siitä, että kourallisella lomapäiviä saan ihan kunnon siivun lomaa: liki kaksi viikkohan siitä taitaapi tulla pyhineen kaikkineen. Nimittäin heti vuoden vaihduttua, ensimmäisenä arkipäivänä, minun on palattava sorvin ääreen, joten hiukan jää se kaksiviikkoinen vajaaksi. Saan kuitenkin pehmeän laskun takaisin työhön, sillä olen loman jälkeen vain tuon yhden vaivaisen perjantain töissä, ja sitten on 4 päivän vapaa = normi viikonloppu + saldovapaa maanantaina (meillä on ns. liukuva työaika) + loppiainen tiistaina.

Tänään töissä suunnittelimme alkuvuoteen pientä piristystä työporukallemme: päätimme järjestää saunaillan ja vuokrata tähän tarkoitukseen mökin yhdeksi yöksi. Kyseessä on silkka hupireissu; saunomista, hyvää ruokaa & juomaa ja maanmainioiden kollegoiden seuraa... :)

Päädyimme vuokramökkiin siksi, että saamme kyseisen paikan hyvinkin edulliseen hintaan, eikä tuo mökki ole edes mahdottoman taipaleen takana, vaikka korvessa onkin. Mutta noita syitäkin enemmän vaakakupissa painoi se, että jos olisimme vuokranneet saunatilat jostain kaupungista, olisi loppuillan suhteen käynyt kuitenkin niin, että porukka olisi hajaantunut yöhön kuka minnekin; yksi kun tykkää humpasta eikä niin millään muotoa lähde paikkaan, jossa soitetaan "matontamppausmusiikkia" (lue: diskoa/teknoa), toinen tykkäisi kyllä tanssia, mutta ei missään tapauksessa "lavatansseja", kolmatta taas mielyttäisi eniten istua hämyisessä pubissa jne. jne. Nyt kun vietämme saunailtaa keskellä ei mitään, niin kenelläkään ei ole pakotietä - ennen aamunkoittoa! ;)

Laitoin tänään myös tilaukseen uuden digiboxin. En tiedä, onko hankintani nyt sitten hifistelyä, sillä valitsin 2 virittimen & tallentavan mallin, vaiko peräti "syntiä" ekotehoilun kannalta, kun ei pitäisi ostaa mitään, mitä ei tarvitse... Mutta minä oikeasti tarvitsen sen digiboxin, sillä on vain ajan kysymys, milloinka Mies hakee omansa pois Kodistani viereksimästä. Tallennusominaisuuskin on sangen tarpeellinen, sillä vaikka luokittelenkin vain aniharvan tv-ohjelman kategoriaan "pakko katsoa", niin kyllä niitä tilanteita kuitenkin tulee, että jonkin ohjelman haluaisi säilöön odottamaan sopivampaa katseluajankohtaa. Hinnan kiroa ei sentään aparaatilla ollut, siksi ajattelinkin, että tilaisuuteen pitää tarttua nyt... Joten nyt sitten odottelen tuon ihmeellisen boxin saapumistakin (toivottavasti se ehtii ennen joulua)!

Mutta kuten sanotaan: odottavan aika on pitkä... Joten yritän lievittää sitä "tuskaa" rentoutumalla tänään tölön ääressä ja näpertelemällä samalla Myyn joululahjaa, jotta saisin sen valmiiksikin ennen joulua!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Neljän kopla koolla jälleen

Vaikka viihdynkin erinomaisen hyvin työssäni ja työyhteisössäni, niin siitä huolimatta odotin tänään innolla työpäivän päättymistä. Meitä on nimittäin neljän naisen ystäväpiiri, vähän kuin Sinkkuelämää -sarjassa, ja tänään jälleen kokoonnuimme yhteen.

Vuosia sitten ajauduimme kaikki samalle avoimen ammattikorkeakoulun iltakurssille ja olemme sen jälkeen pitäneet säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä, milloin missäkin merkeissä; käyneet käsityömessuilla, testaamassa kaupunkimme ruokaravintoloiden tason, teatterissa, mökkeilemässä... olemmepa järjestäneet jopa ikkunanpesu-talkootkin - onhan ukoillakin kaikenkarvaista mökkitalkoota ja halkosavottaa, joissa kuitenkin perimmäinen tarkoitus on hyvä ruoka yhdistettynä hyvään juomaan ja vielä parempaan seuraan.

Aiemmin me kaikki olimme Sinkkuelämää -sarjasta poiketen joko avo- tai avioliitossa, ja minua lukuunottamatta kaikilla muilla on myös lapsia. Tämän vuoden mittaan minun lisäkseni myös toisella daamilla sakistamme, Maalarilla, on tapahtunut radikaali elämän muutos. Niinpä tämän kertaisen kokoontumisemme yksi syy joulutervehdyksen viemisen lisäksi olikin käydä tutustumassa Maalarin uuteen kotiin.

Tämä koti sijaitsee sillä laidalla kaupunkia, jonka tunnen valitettavan huonosti. Niinpä olinkin töissä printannut ajoreittiohjeet netistä, jotta löytäisin kivuttomammin perille. Minulla oli kuitenkin pari asiaa toimitettavana keskustassa ennen kuin pääsin suuntaamaan Wanhan Rouwan nokan kohti kaupungin länsilaitaa. Palattuani asioilta autolleni, suureksi harmikseni huomasin unohtaneeni reittiprintin töihin... Niinpä tietenkin!! Miten ihmeessä minä - joka olisin Suomen Suuntavaistottomat ry:n puheenjohtaja, jos olisin löytänyt kokouspaikalle ;) ...ihan totta, olen onnistunut eksymään jopa Hesassa Stockalle! - löytäisin ilman nuotteja perille, kun en tosiaankaan tunne läntistä seutua kaupungistamme... KÄÄK!

No, eihän siinä auttanut ottaa kuin puhelin kauniiseen pikku-kätöseen ja kilauttaa kaverille, toiselle rouvista elikkäs Kokille, sillä hän ja kolmas tiimimme jäsen, Madame Au Revoir, olivat menneet jo edeltä käsin Maalarin luokse. Sainkin varsin selkeät ohjeet, joiden perusteella löysin kuin löysinkin oikealle kadulle.

Vaan sittenpä olikin edessä haastavin osuus: löytää oikea talo tuon kadun varrelta, sillä siellä totta vieköön oli monta samanlaista taloa! Kilautin toistamiseen kaverille, ja loppu matka olikin sitten aika metkaa: kaikki muut kolme näkivät minut parvekkeelta/ikkunasta, mutta minä en paikallistanut heitä kuikuilemassa, vaikka kuinka yritin tähyillä, minkä ruudun takaa rouvat kurkistelivat. Madame Au Revoir ohjeisti minua puhelimessa: hei, me nähdään sinut! ...kävele kääntöpaikan yli ...nyt käänny loivasti vasempaan ...mihin sinä hävisti? ...oletko pakettiauton takana? ...no, otapa takaisin ...suuntaa keltaisten puuhökkeleiden väliin ...oikealle, oikealle ...o i k e a l l e!! Ja minä pistän töppöstä toisen eteen, yritän olla näyttämättä liiaksi epämääräiseltä hiipparilta - yea, right, ja kuinka helppoa se on, kun tummissa vaatteissa pyörii epävarmasti pitkin parkkipaikkaa ja pihaa?? ;) Samalla kuikuilin edelleenkin epätoivoisesti ikkunoita ja parvekkeita, josko bongaisin nuo tutut kasvot - tai lähinnä hahmot, eihän minun lievästi heikko näköni riitä hämärässä erottamaan kasvonpiirteitä pitkästä matkasta! Ihan kuin olisi sokkona kävellyt, ja niinhän se tavallaan olikin! :)

No, löysin kuin löysinkin perille. Annoin Maalarille joulutervehdykseksi vääränvänkkyrän pullon punaviiniä (merlotia!!), rasian tryffelisuklaata sekä "herttaisen hyviä pipareita", ei siis omatekoisia, vaan ihan valmiita pipareita kaupan hyllystä, sillä en tosiaan ole mikään leipurimestari. Lisäksi yhteisesti olimme hommanneet lahjakortin, jonka Maalari saa käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla poikansa, itsensä ja heidän uuden kotinsa hyväksi.

Turinoimme, tarinoimme... ja tietenkin teimme "tupatarkastuksen", tai siis Maalari lähinnä esitteli uuden kotinsa perinpohjaisesti. Istuimme keittiöön juomaan hollantilaista kahvia, söimme ciabattaa erilaisilla höysteillä, tuulihattuja & joulutorttuja. Samalla kuulostelimme ja kyselimme lisää toistemme kuulumisia, puhuimme ruuasta ja yritimme ymmärtää miesten aivoituksia... ;) Ja mikä ehkä tärkeintä, pohdimme, milloinka pääsisimme koko konkkaronkka yhdessä ulos tuulettumaan ihan aikuisten oikeasti - siis syömään ja tanssimaan!

Ilta oli oikein onnistunut, ja oli ihana istua yhdessä pitkästä aikaa!! Valitettavasti meillä kaikilla on omat kiireemme, joten emme vallan taajaan saa satutettua aikataulujamme yksiin, jotta saisimme koko neljän koplan koolle. Mutta vaikka tapaammekin harvakseltaan, osaamme käyttää nuo hetket tehokkaasti hyväksemme, sillä näiden kohtaamisien jälkeen askel on aina jotenkin kummasti kevyempi!

Paketointitalkoot ynnä leffailta

Lauantaina tosiaan lähdin Myylle siinä illan suussa mukanani pari rullaa lahjapaperia, pieni säkillinen lahjoja ja repullinen muuta tarpeellista tavaraa, sillä jäin Myyn luokse yökylään. Saimme lahjukset paketoitua mallikkaasti... Siskoni toisesta paketista tuli sennäköinen, että siitä ei melkein arvaa, mitä paketti sisältää... ;) Tosin osa lahjoista on minun osaltani ainakin vielä paketoimatta, sillä ne ovat vielä kaupassa! :)

Illalla katsoimme pari leffaa ja popsimme juustochilipähkinöitä, karkkia & chipsejä, minä siemailin samalla hiukan siideriä, Myy puolestaan breezeriä. Ensin oli vuorossa Numero 23 (Number 23), jossa pääosaa esittää Jim Carrey. Tämäkin on Carreyn vakavampi elokuva, jossa herra ei pelehdi tyypilliseen tapaansa tai vääntele naamaansa hullunkurisesti. Walter Sparrow (Carrey) saa syntymäpäivälahjaksi nuhruisen divari-kirjan Numero 23 ja alkaa huomata yllättävän paljon yhtäläisyyksiä kirjan päähenkilön ja itsensä välillä, jopa pakkomielteeksi asti. Sen enempää leffasta en tohdikaan sanoa, etten tulisi pilanneeksi koko juonta. Jokseenkin painostavasta tunnelmastaan huolimatta leffa on erikoisella tavalla hyvä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Toisena oli sitten vuorossa Million Dollar Baby, jota tähdittävät Clint Eastwood ja Hilary Swank. Nyrkkeilyvalmentaja Frankie Dunnin (Eastwood) salille saapuu sitkeästi nyrkkeilijän urasta haaveileva Maggie Fitzgerald (Swank). Sinnikäs Maggie saa Dunnin myöntymään tämän valmentajaksi, ja kaksikon välille alkaa hiljalleen kehittyä yhteinen kieli ja yhden sortin ystävyys. Edessä on kuitenkin elämää suurempi kamppailu, joka vaatii suunnatonta rohkeutta. En yleensä ole nyrkkeilyelokuvien ystävä, enkä sen paremmin Clint Eastwood -fanikaan (vaikka herra onkin sangen mainio erinäisissä muissa roolisuorituksissaan), mutta tämä elokuva muodostaa poikkeuksen. Järisyttävän hyvä ja koskettava leffa!

Sunnuntaina pyörähdimme vielä kertaalleen joulumarkkinoilla, sillä Myyn mies ei ollut vielä käynyt siellä ihmettelemässä. Lisäksi kiertelimme muutenkin kaupoilla lahjastelemassa, tosin minun saldoni jäi jokseenkin laihaksi, sillä jos ei oteta lukuun uutta kuramattoa eteiseeni ja kissoille toista hiekkalaatikkoa, niin sain tarpeita vain yhteen lahjaan. Toivottavasti kerkiän saada noista tarpeista lahjan valmiiksi! Mutta jos en kerkiä, niin aina on olemassa plan B... :)

Joten vaikka puhdistus-operaationi Kodin ja teknisten kapineiden (läppäri ja puhelin, miksei myös kameran muistikortti) suhteen jäikin pahasti vaiheeseen, kun olin vasta illan suussa sunnuntaina takaisin Kotona, niin viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut. Sisälsihän se mukavaa yhdessä oloa ystävän kanssa, pientä jouluista puuhastelua ja leffanautintoja!

lauantai 13. joulukuuta 2008

Viirauksen maailmanmestari?

Nyt on sitten joulumarkkinat katsastettu. Alkuperäinen ajatukseni oli ekotehoilla tänään eli mennä kävellen markkinoille, eihän täältä Kotikolosta ole kuin vaivaiset muutama kilometri Linnoitukseen, olisipahan tullut päivän happihyppely suoritettua ihan huolella. Senkin puoleen olisi ollut perusteltua mennä jalan tai edes linjuriautolla, että parkkipaikan löytäminen tällaisena päivänä on työn ja tuskan takana, kun on markkinat menoillaan ja kansa muutenkin tungeksii kaupungilla lahjastelemassa. Mutta kun ei niin ei.

Viereksin aamupäivällä täällä tiedon valtatiellä hyvän tovin siemaillessani muutamia kuppeja kahvia samalla. Sitten otin kaikessa rauhassa suihkun, kuivailin tukkaa, etsiskelin vaatteitani ja... hupsista, kello olikin jo puolipäivä! Keli oli kääntynyt eilisestä suloisen talvisesta loskakeliksi, lämpötila plussanpuolella ja ilma kosteahko, joten se ei järin suuresti houkuttanut pistämään töppöstä toisen eteen. Toivottavasti tämä kelin muutos on tilapäinen häiriö, ettei tarvitse kohta todeta: "Hyvästi jää, talvinen sää..." !

Siispä silmittelin linjuriauton aikatauluja, sillä pääsisinhän sukkelampaan kohti keskustaa sillä konstilla kuin kahlaamalla loskassa... Mutta nekään eivät käyneet yksiin, kun viirasin lähtöäni liian pitkään. Oli siis otettava autonavaimet kauniiseen käteen ja huristeltava keskustaan. Joo, tiedän, aika heikkoja syitä, mutta iski äkillinen laisk... korjaan, mukavuudenhaluisuus! ;)

Suureksi mielipahakseni ja harmikseni en löytänyt aiemmin mainitsemaani eliksiiriä, kuusenkerkkäsiirappia, markkinoilta. Sentään en aivan tyhjin käsin palannut reissultani, sain muutamiin lahjoihin täydennystä, mutta en ainakaan vielä paljasta, millaisia täydennyslöytöjä tuli tehtyä... Sain myös ostettua pari rullaa ihania lahjapapereita sekä nyöriä Tiimarista.

Yhtälailla olen viirannut paljon mainostamaani puhdistusta Kotikolossa... Jotenkin tuo keli vaan lyö mieltä vähän matalaksi ja aivan kamalasti kehtuuttaa, ei niin millään viitsisi tarttua toimeen. Mutta tarkoitus olikin toteuttaa tuo puhdistussavotta tänä viikonloppuna - ja nythän on vasta lauantai! ;)

Johan on markkinat!

Tänä aamuna minulla oli poikkeuksellisesti herätyskello soimassa, että varmasti heräisin ajoissa, sillä tänään on ohjelmassa kaikenlaista. Vaikka tokihan nuo karvavekkarini yleensä huolehtivat siitä, että nousen viikonloppuisin ja loma-aikoinakin ajoissa (lue: viimeistään klo 7-8), kun alkavat hillua levottomasti saadakseen kotiorjansa tarjoilemaan aamiaisen samaan aikaan kuin arkenakin.

On se muuten kumma, etteivät nuo kisuliinit vaivautuneet eilen aamulla toteuttamaan herätysoperaatiotaan. Minulla ei nimittäin ole mitään mielikuvaa, että kello olisi soinut, saatika että olisin sen jossain vaiheessa sammuttanut - ja aivan saletisti laitoin vekkarin herättämään illalla ennen kuin kävin nukkumaan ja aivan saletisti oikeaan aikaan, hiukan yli kuuden. No, minä heräsin klo 6.48... enkä todellakaan kaikessa rauhassa, vaan tuli taas sellainen sarjakuvamainen syöksyminen suihkuun: vatsalihaksilla ylös petistä ja ensimmäiset askeleet ruopivat tyhjää ilmaa! :) Niin kiiru tuli, että ehdin kahdeksaksi töihin, kun kuitenkin (pitkä) tukkakin piti pestä ja kuivata, meikata, ruokkia kissat, putsata hiekkalaatikot ym... Mutta sepä siitä!

Tänäaamuna, kun minä siemailin ensimmäistä, höyryävää kupillista kahvia, Pirpana sai ahmaistua aamiaisensa ja osan Neiti Söpönkin aamiaisesta hyvällä ruokahalulla. Sitten olikin duracell-kissassa taas virtaa siihen malliin, että oksat pois!

Tällä viikolla Pirpana on toteuttanut "puutarhaunelmiaan" eli ollut suunnattoman kiinnostunut olohuoneen ikkunalaudalla olevista kasveista - parista anopinkielestä (toinen Miehen) ja sitruunapuiden aluista. Tai ei niinkään itse kasveista, vaan lähinnä siitä mullasta. En ymmärrä, mistä moinen intohimo kukkamultaa kohtaan! Nimittäin Neiti Söpö ei ole koskaan kaivellut multaa ruukuista tai ollut kasveistani kiinnostunut - ainakaan valvovan silmäni alla. No, sinne ikkunalaudallehan tuo pikkujätkä taasen ampaisi heti, kun oli aamiaisensa nauttinut! Ei kait auta muu kuin tehdä tutkimusretki kaapin perukoille, minne olen muistaakseni säilönyt pieniä luonnonkoristekiviä myöhempää käyttöä varten, ja peittää mullan pinta niillä, josko Pirpana sitten luopuisi noista hortonomisista taipumuksistaan.

Mutta palatakseni siihen herätykseen tänään... Oli "pakko" laittaa kello soimaan, että saan oikeasti tänään jotain aikaiseksikin. Meinasin nimittäin jatkaa edellisessä postauksessani mainittua puhdistus-operaatiota ainakin jossain määrin. Myyn kanssa tuli myös sovittua, että järjestämme tänään Myyllä ehkä maailman pienimmät pikkujoulut (=minä ja Myy, mahdollisesti myös hänen miehensä) yhdistettynä paketointitalkoisiin. Nimittäin tuo lahjojen paketoiminen on melkoisen haasteellista kissataloudessa, kun kateista olisi suunnattoman kivaa leikkiä vienosti rapisevalla lahjapaperilla, jahdata käherrettyjä lahjanauhoja ja miksei käpälöidä vähän teipinpalasiakin.

On siis viisaampaa suoriutua paketoinnista muualla. Myymälöiden paketointipalveluihin en ole sen koommin sortunut, kun joitakin vuosia sitten ostin Siskoni vanhimmalle tyttärelle sukset joululahjaksi. Ne olivat sikäli haasteelliset saattaa lahjapaperin suojiin, että mieluusti pulitin omatuntoni mukaisen maksun paketoinnista - ja menihän se hyvään tarkoitukseen, olisko nyt ollut jonkin paikallisen urheiluseuran junnutoimintaan tms. En siis periaatteesta vastusta näitä paketointipalveluita, vaikka ne saattavatkin joskus olla hiukan aikavia, mutta minusta joulun odotukseen kuuluu olennaisesti lahjojen kääriminen paketteihin. Enkä kovin mieluusti luopuisi siitä nautinnosta!

Tänään on myös Linnoituksen Perinteiset Joulumarkkinat, ja vakaa aikomukseni on pyörähtää siellä pälyilemässä, josko saisin muutamiin joululahjoihin hiukan täydennystä. Sieltä voi löytää vaikka mitä metkaa, kun paikalliset tuottajat ja käsityöläiset ovat valloittaneet myyntikojut.

Viime vuonnakin tarttui mukaani sellainen erikoisuus kuin kuusenkerkkäsiirappi. Myyjä vakuutti sen olevan mitä oivallisinta flunssantorjunta-ainetta sekoitettuna teehen tai kuumaan veteen... ja tehot sen kuin kovenevat, jos hömpsäyttää vielä tilkkasen rommia joukkoon! :) Ja totta tosiaan, se oli mainion makuista teen joukossa - ihan ilman terästystäkin! - ei ällö-makea, kuten sokeri tai hunaja saattaa joskus olla, vaan hiukan kirpeällä tavalla pirteä tai ehkä jopa raikas. Joten yritän metsästää ainakin tuota eliksiiriä lisää markkinoilta!

Mutta nyt tuumasta toimeen ja töpinäksi, ensin Koti kuntoon ja sitten markkinoille!

perjantai 12. joulukuuta 2008

Talven come-back ynnä muuta

Mikä ihana aamu eilen olikaan, kun raottelin silmiäni & heti kohta sen jälkeen makuuhuoneen kaihtimia ja suureksi yllätyksekseni havaitsin maan valkaistuneen yön mittaan!! Ihanaa, talvi tuli sittenkin takaisin! :) Tosin se tiesi sitä, että minun oli suunnattava Wanhan Rouwan nokka kohti työmaata varovaisemmalla otteella kuin aiemmin... Mutta toisaalta, johan minä olen tässä pitkin syksyä sorvaillut ajotapaani hiukka ennakoivammaksi juuri näiden talvisempien kelien varalle.

Olen sitä mieltä, että pikkiriikkisen pienestäkin liikkeestä liukkaalla on helpompi lähteä eteen päin kuin jos olen aivan pysähdyksissä. Valitettavasti yhteen valoristeykseen jouduin pysähtymään tykkänänsä, vaikka kuinka yritin madella etanan vauhtia kohti punaisenaan loimottavia liikennevaloja. Tämä risteys oli jo hiukan ennen puoltapäivää ehtinyt hiulaantua jokseenkin liukkaaksi röpelöksi. Kun valo viimein vaihtui ja minä nostin varovaisesti kytkintä, meinasi auto lähteä puskemaan ihan eri suuntaan kuin mihin minä olin ajatellut ajaa, mutta onnekseni sain tilanteen hallintaani.

Kun taas palasin iltavuorosta kotiin, olivat useimmat risteysalueet entistä pahempaa röpelöä. Kyllähän siinä rytkeessä sai yhden sortin hierontaa, kun auto tärisi ylittäessään röpelöitä, mutta toisaalta taas "pelkäsin", että Wanha Rouwan löysät ruuvit singahtavat minä hetkenä hyvänsä irti ja koko kosla kuoriutuu pelleistään sarjakuvamaisesti kuin appelsiini! ;)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tänään töiden jälkeen Mies poikkesi jälleen pikavisiitillä, soitteli kun olin juuri kipittämässä marketin parkkihallissa takaisin autolleni. Olin tykkänänsä unohtanut, että hän oli aiemmin tällä viikolla käydessään napannut mukaansa kissojen kiipeilytelineen yhden tolpan tasoineen korjattavaksi - taso oli länällään pultin varassa tolpan päässä enkä minä saanut omin neuvoin tasoa napakammin tolpan pulttiin kiinni, enkä myöskään tasoa irrotettua tolpan pultista sen paremmin, se vain pyöri tyhjää.

Mies oli luvannut palauttaa tason perjantaina, ja oli kuin olikin saanut jonkinlaisen korjausratkaisun aikaiseksi: hän oli liimannut tason tolppaan kiinni jollain "rakennusammattilaisten liimalla", jolla kuulemma pysyy vaikka kaksi lautaa kiinni päistään eikä liimasauma murru. No, nähtäväksi jää, kestääkö tuo liimaus sitten kahden kissan rajua käsittelyä...

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sain tänään yhden sortin inspiraation lukiessani työpaikkamme intranetin infoa, että jälleen on koittanut se aika vuodesta: sähköpostin ynnä hakemistojen siivous omalta työkoneelta. Niinpä toteutan pienoisen puhdistuksen myös Kotona - siivoan "nurkissa" lojuvat tavarat paikoilleen (ja Miehen täällä viereksivät pikkutavarat autotallin muuttolaatikoihin) & karsin joutavat roskikseen, raakkaan laskumapista turhat paperit pois (en suinkaan paperinkeräykseen vaan odottamaan, että pääsen ne polttamaan poroksi vaikkapa isoäitini mökillä) sekä putsaan niin läppärin kuin puhelimenkin muistin turhista tiedostoista. En tee tätä pelkästään puunatakseni nurkat kuntoon jouluksi, vaan myös siksi, että ennen vuoden vaihtumista on hyvä päästää irti turhasta vanhasta painolastista...

torstai 11. joulukuuta 2008

Rakkautta on...


...yhteinen aamiaishetki kaverin kanssa!! Tosin yleensä peijoonit syövät kylki-kyljessä, nyt on pitänyt muodon vuoksi ottaa hiuka "hajurakoa"... :)

On ihan tuurissaan, että nämä peijoonit malttavat keskittyä syömään oman ruokakuppinsa tyhjäksi, sillä tokihan ruoka on aina makoisampaa kaverin kupissa!! Niinpä olenkin tehnyt sellaisen ratkaisun, että laitan Neiti Söpön kuppiin pääasiassa aikuisten kissojen ruokaa & ihan vain rippusen penturuokaa mausteeksi ja Pirpanalle puolestaan valtaosaksi penturuokaa maustettuna parilla lihaisalla palalla aikuisten kissojen ruokaa. Tällä järjestelyllä katti-karvajalat keskittyvät tyhjentämään oman kuppinsa sisällön eivätkä närki kaverin kupin antimia.

Pirpana oli varsin hoikkanen poikanen tullessaan huusholliini, sisälsi suunnillensa 1200 g elämän iloa... Tänä aamuna punnasin pikkuherran ja painossa on tapahtunut positiivista kehitystä: herra painoi hiukan yli 1500 g. Paino siis kehittyy (mielestäni) normaalisti.

Sen sijaan Neiti Söpön painoa ei voi kuin arvailla. Punnasin likan viimeksi joskus kesällä, ja tuolloin taisi mittari näyttää n. 4,5 kg. Pitäisi hommata "oikea" vaaka, että saisin myös Neidin nykyisen painon selville, sillä se talousvaaka, jolla Pirpanaa on punnailtu, riittää vain 4 kg:aan asti... Tosin Mies epäili Neiti Söpön laihtuneen hiukkasen poiketessaan yllättäin kylälle toissailtana. Sekin on kyllä mahdollista, sillä Kodissani on harva se ilta käynnissä kissaravit tai -painit, joten Pirpana on kyllä huolehtinut kiitettävällä tavalla oman liikunnan tarpeensa lisäksi Neiti Söpön tarpeista! ;)

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Kolmas UFO

Noniin. Tässä se nyt sitten tulee... Kolmas UFOni, joka tuskin kauan nauttii UFOn statuksesta. Nimittäin sain puikoteltua toisen sukan varren valmiiksi kokonaan jo lauantaina, maksimissaan ihan muutamassa tunnissa! :) Seuraavaksi neulon myös toisen varren valmiiksi - ennen kuin aloitan kantapäätä.

Positiivinen yllätys tämän sukkamallin kohdalla oli se, että kuvio ei ollutkaan niin kinkkinen kuin mitä kirjallinen selostus ja ruutukaavio ohjeessa antoivat ymmärtää, vaan oli varsin nopea työstää ja omaksua.

Harmittelen vain sitä, että kuvio olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa, jos lanka olisi valkoinen tai luonnonvalkoinen. Mutta en halunnut niin vaaleita villasukkia, sillä niiden pohjat ovat alta aikayksikön kaikkea muuta kuin valkoiset... No, ei tuo harmaa villalankakaan nyt varsinaisesti ruma ole, mutta ei paljon muutakaan. Tosin Myy sanoi, että vielä tylsemmät sukat olisivat harmaasta langasta ilman mitään kuviota.

Kuvassa ei valitettavasti kummoisella tavalla erotu/näy kaksoishelmineule, jota on palmikkokuvioiden välissä. Täytynee yrittää näpsäistä parempi foto viimeistään valmiista sukista...

Lahjastelua

Hyvistä aikeistani huolimatta en sunnuntaina käynytkään silmäilemässä kodinkoneliikkeiden hellavalikoimia, vaan siirsin sen suosiolla tuonnemmaksi, torstai-aamupäivälle, sillä torstaina minulla on tiedossa iltavuoro, joten saanen ihan kaikessa rauhassa zoomailla eri liesivaihtoehtoja ennen töihin menoa. Sen sijaan kävin Myyn kanssa muuten pyörähtämässä kaupoilla, pälyilemässä josko saisin edes jotain ideanpoikasia joululahjoihin. Ja tulihan siinä sivussa hankittua Miehen lahjakin.

Tänään tein sitten uuden lahjastelu-reissun suoraan töistä. Sain hankittua Siskolleni lahjan, jota on kyllä vielä hiukan täydennettävä. Sitten täytyisi keksiä jotain sopivaa Siskon tyttärille, Äidilleni, isoäidilleni ja Myylle, unohtamatta tietenkään Myyn koiria! Joten lahjastelu on vielä pahasti vaiheessa, vaikka yleensä olen hyvissä ajoin saanut sen hoidettua pois päiväjärjestyksestä, sillä en inhoa mitään niin paljon kuin liikkua kaupoilla samaan aikaan, kun puoli kaupunkia on liikkeellä. Ja se eittämättä on tilanne, mitä likempänä joulua ollaan... Ja nythän ollaan jo, kun jouluun on enää kaksi viikkoa aikaa. Siis kaksi!! Apua...

Pariin lahjaan on sentään jo ideanpoikanen. Mutta esim. Siskon tyttärien lahjoista ei ole harmainta aavistustakaan. Olen siitä "ikävä" täti, että en mieluusti osta heille mitään krääsää, siis jotain trendilelua, vaikka heidän lahjalistoillaan epäilemättä sellaisia onkin - kuten varmasti monen muunkin lapsen listalla. He saavat noita hilavitkuttimia varmasti muilta kummeilta, mummeilta ym. muutenkin. Sitä paitsi noiden lelujen viehätys tuppaa vaan olemaan kovin lyhytikäistä, joten mieluummin sijoitan roposeni lahjaan, joka on joko hyödyllinen (esim. kirja tai lautapeli) tai tarpeellinen (esim. vaatteet tai urheiluvälineet).

Mitä minä sitten toivon lahjaksi? Hmm... sangen haasteellinen kysymys. Jos se olisi esitetty viime viikolla, olisi vastaukseni ollut: kunnon yöunet... tai mielenrauha ;) Tuota viimeksi mainitun saavuttamista voisi edesauttaa esim. lahjakortti kasvohoitoon, intialaiseen päähierontaan tai johonkin muuhun rentouttavaan hoitoon, joka samalla toisi hiukkasen luksusta harmaaseen arkeen.

Jos taas mietin asiaa tarpeellisuus-näkökulmasta, niin listalla on kaikenlaista... Nimittäin kun muutin Miehen kanssa yhteen, erinäisiä tavaroita oli kaksin kappalein, joten osasta täytyi luopua. Ja nyt harmikseni totesin luopuneeni aika monesta omasta tavarastani... joten erottuamme tarpeellisten tavaroiden joukosta uupuu mm. kunnon leipäveitsi (ei sahateräinen!), vedenkeitin ja sähkövatkain.

Villasukatkin olisivat varsin mieluinen lahja, aloitinhan Myyn vinkistä kotikutoisen villasukkaterapian saadakseni jalkani veikeämpään kuntoon... Olen pyrkinyt kiskaisemaan villasukat jalkaan heti kotiuduttuani töistä tai asioilta, mutta viimeistään yöpuulle vetäytyessäni unisukiksi.

Ja koska syöminen on epäilemättä eräs elämän suurimpia nautintoja heti nukkumisen jälkeen ;) niin en karsasta myöskään herkkulahjoja, ovatpa ne sitten viiniä, makeisia/suklaata, kahvia, teetä tms.

J o u l u l o m a n i on nyt tasan seitsemän työpäivän päässä. Aloitan loman toteuttamalla yhden listani toiveista: menen kasvohoitoon, sillä olen lopen kyllästynyt tähän ikuiseen puberteettiin! :-I Juu, kyllä vaan, nahkani on rasvoittuvaa sorttia ja oikeastaan täysin näpytöntä hetkeä ei ole tainnut sen koommin elämässäni olla, kun puberteetti oikeasti alkoi teininä - siitäkin huolimatta, että huolehdin kasvojen puhdistuksesta päivittäin. No, kyseisellä kauneudenhoitajalla, jolta varasin ajan, on sekä kosmetologin että sairaanhoitajan koulutus, joten odotan saavani asiantuntevaa apua iho-ongelmaani: syväpuhdistuksen ynnä oivalliset kotihoito-ohjeet ja/tai välineet. Ja luonnollisesti extra-rentouttavan loman aloituksen! :)

Muilta osin joulu(loma)suunnitelmani ovat vielä täysin auki, minulla ei ole aavistustakaan, missä jouluani vietän tai kenen kanssa. Mutta ehkä sekin ajatus tässä vielä kirkastuu, onhan jouluun sentään jokunen päivä aikaa...! ;)

lauantai 6. joulukuuta 2008

Viimeinen sika uunista ulos

Kat-astrofaalisesta aamusta huolimatta Itsenäisyyspäivä on sujunut sangen leppoisissa tunnelmissa. Olen puikotellut ahkeraan tässä päivän mittaan, kun sain akuutin neuloosin -> pakko saada neuloa :) Tosin kätevät kätöseni eivät tarttuneet kumpaankaan UFOistani, mohairhuiviin tai Miehen villapaitaan - viime sunnuntaina yritin neuloa huiviani, enkä saanut kuin pari kerrosta aikaiseksi, kun neulominen tuntui väkisin väkertämiseltä ja työ jäi sikseen. Noiden "oireiden" vuoksi aloitin uuden työn, joka on minua poltellut jo pidempään: Saltkråkan-sukat, joiden ohjeen löysin Ullaneuleesta. Lanka tuontyyppisiä villasukkia varten on levännyt vaatehuoneen hyllyllä jo hyvän tovin, Smart Superwash, joka on 100 % puhdasta uutta villaa. Laittelen kuvia, jahka maltan kaivaa kamerani esiin.

Kattimusten hyvinvointiakin on tullut kohennettua tänään: Neiti Söpö ja Pirpana saivat matolääkkeensä. Operaatio sujui yllättävän kivuttomasti, sillä olin ostanut Mirrix-tahnan kissoille. Ja totisesti se on helpompi antaa kuin yrittää tunkea pilleriä vastahakoisen kissan kitaan - ja saada se pilleri vielä pysymään suussa, ettei kissa sylkäise sitä pois! Kumpikaan kateista ei suureksi ihmetyksekseni kiskaissut poroja nokkaansa moisen keljun operaation vuoksi. No, saivathan nuo peijoonit palkkioksi hiukkasen raksuja, vaikka päivän toinenkin ateria oli jo syöty n. tuntia aiemmin, joten ehkä se lievitti hiukan pahaa mieltä...

Edelleenkin kaipaan kovasti "elävän" kynttilän luomaa tunnelmaa näihin joulun odotus -päiviin, ja aivan erityisesti tähän Itsenäisyyspäivään. Mutta tämä aamu totisesti osoitti, että ainakin tänä vuonna saan aidot kynttilät unohtaa, muutoin voipi käydä niin kuin laulussa lauletaan: "Yksi oli liehuva liekin varsi..." ;) Tosin eräs kollega töissä ehdotti, että ripustaisin kattokoukkuun tuikkuastioita tai jopa kynttilälyhdyn. Hmm... ei pöllömpi idea! Mutta toistaiseksi en ole ryhtynyt tuumasta toimeen, koska sopivaa tuikkuastiaa tai lyhtyä ei löydy Kodistani - ainakaan vielä ;)

No, jos minun on kynttilöiden lempeästä tunnelmasta luovuttava, niin korvaan sen sitten vähän juhlavammalla atrialla tänään. Kävin eilen kaameassa tungoksessa kaupassa ja ostelin hiukan herkkuja nimenomaan tätä päivää varten: ruuaksi porsaan paistin, jonka kylkiäisiksi & kevennykseksi tulee salaattia - en valmista perunoita, en riisiä tai ohrattoakaan, pasta nyt possupaistin kylkeen ei oikein sopisikaan! Lisäksi ostin Musta Leima Emmentalia ja Mustapekka -pippurijuustoa nautittavaksi voileipäkeksien kera samalla kun seuraan puolella silmällä Linnan pukuloistoa tölöstä. Glögi jäi vielä kauppaan, en ostanut edes valmiita glögiaineksia, sillä edelleenkään en ole löytänyt viimevuotista, omenamehu-pohjaista glögiohjetta...

Tosiaankin... Sika siis on paistumassa uunissa. Ja tämä onkin sitten viimeinen sika, joka tuossa uuninraakissa paistuu! Lieteni on epäilemättä perujaan jostain 70-luvulta, kuten koko tämä talokin, missä Kotini sijaitsee... Kyllähän se hellapuoli pelaa liedessä ihan ok, mitä nyt ehkä saattaa pienoinen energiasyöppö olla, mutta uuni on täysin luokaton. On aivan tuurissaan, milloin paistokseni onnistuvat niin kuin niiden pitäisi ja milloin ne puolestaan kuorruttuvat karsinogeeneillä pintapuolisesti - kuten olen tainnut jo aiemminkin mainita.

Niinpä päätin sijoittaa osan sievoisista veronpalautuksistani uuteen lieteen. Silmittelin jo männäviikolla alati kasvaa mainostulvaa ja etsiskelin kodinkoneliikkeiden tarjonnasta sopivaa liesiehdokasta. Vaatimukset eivät ole järin korkeat: ihan perusliesi, jossa on toimiva uuni! :) Huomenissa täytynee sitten lähteä liesijahtiin, kun ei viikolla ollut siihen oikein puhtia eikä liioin aikaakaan.

Mutta nyt vilkaisemaan, josko olisi aika nostaa viimeinen sika uunista ulos! :)

Räyhäkkä aamun avaus

Itsenäisyyspäivä näytti valkenevan varsin raukeissa ja rauhallisissa merkeissä (paino sanalla näytti)... Ulkona ei ole vesikeli, ei pyrytä lunta, mutta ilmeisesti lämpötila on kuitenkin nippa-nappa pakkasen puolella - en tiedä tarkalleen, sillä en omista ulkolämpömittaria.

Heti noustuani kissat ottivat kilpajuoksun ruokakupeilleen ja ahmaisivat tarjoamani aamiaisen yhdeltä istumalta. Sillä välin minä keittelin muutaman kupin kahvia itselleni ja avasin tietokoneen tsekatakseni meilit. Tähän asti kaikki sujuikin varsin mallikkaasti.

Istahdin sohvalle läppäri sylissäni ja pujahdin kaikessa rauhassa pälyilemään tiedon valtatielle... Neiti Söpö pamppaili ympäriinsä, ja Pirpanalla puolestaan oli sen verran kova vauhti heti aamusta päällä, että sivusilmällä piti seurata pikkuherran toilailuja.

Pirpanan viimeisin villitys on kiipeillä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja hyppiä sohvalle, pöydälle, lipastolle, ihan mihin vain. No, minulla on seinää vasten nojallaan muutama keittiökaapin ovi odottamassa, että sitaisen niiden pintaan uuden maalin. Ja tottahan toki Pirpanan piti mennä niiden ovien päälle keikkumaan... ja ne ovet tietenkin kaatuivat kauhealla rytinällä, ensin pari ovea ja sitten loput perässä!! Apua!!

Minä sain liki sydänkohtauksen, sillä pelkäsin, että Pirpana oli loukannut itsensä rytäkässä. Mutta pelästyivät kyllä kissatkin pahan päiväisesti: Neiti Söpö ryntäsi makuuhuoneeseen sängyn alle piiloon, Pirpanakin hävisi näköpiiristä kuin nato-ohjus ja löytyi olohuoneesta sohvan takaa - säikähtäneenä, mutta muutoin täysin kunnossa. Luojan lykky, että tästä episodista selvittiin pelkällä säikähdyksellä... ja Pirpana ehkä pienellä opetuksella, että ihan joka paikkaan ei tarvitse eikä kannata nokkaansa työntää!! ;)

Minä puolestani kärvistelen lievissä omatunnon tuskissa, kun olin niin ajattelematon, etten korjannut ovia turvallisempaa paikkaan odottamaan maalausta. No, nyt tilanne on toinen, sillä siirsin jo ovet vaatehuoneeseen... ja huolehdin muutenkin, etteivät kissat pääse enää koheltamaan noin vaarallisesti!!

perjantai 5. joulukuuta 2008

Uneton Lappeenrannassa

Huh-huh, pitkänmakuinen työviikko on vihdoin ja viimein takana päin!! Töissä ei ole ollut mitenkään erityisen hektistä tai edes haasteellista, vaikka joulukuu on menoillaan ja sen pitäisi näkyä työmaalla kovenevana työtahtina. Toisaalta hyvä niin, sillä unen määrä ei ole tällä viikolla ollut likikään suotavan rajoissa, vaan jäänyt suunnilleen 5 - 6 tuntiin per yö.

Osaltaan rakkaat kissani ovat osallistuneet näihin unettomuus"talkoisiin". Erehdyin jo luulemaan, että iltarutiinit alkaisivat tässä Kattilassa (lue: kissalassa) sujua eli kun on iltapalat syöty, tölö sammutettu, kömmitty petiin vällyjen väliin ja valot pantu puhuksiin, niin kissatkin ymmärtäisivät rauhoittua. Katin kontit! Muutamana iltana on näyttänyt siltä, että peijoonit malttavat kuin malttavatkin asettua yöpuulle - paino sanalla näyttänyt... Mutta sitten Neiti Söpö on alkanut hiippailla ympäri Kotia, ja siitäkös puolestaan duracel-kissa Pirpana on riemastunut, kun leikkikaveri onkin hereillä... Uh, tätä kissojen kotiorjan onnea ja autuutta! ;)

Voisin toki sulkea kattimukset eri huoneisiin, jos ei näytä homma muutoin toimivan, mutta Neiti Söpön tuntien se johtaisi vaan uuteen ongelmaan: oven raapimiseen ja maukumiseen. Joten täytyy uskoa & toivoa, että tämä on vain tilapäinen häiriö, ja tasaantuu ajan myötä, onhan Pirpana ollut huushollissani vasta kolmisen viikkoa. Tai sitten minun on kertakaikkiaan järjestelmällisesti leikitettävä kissoja vimmatusti tunti-pari ennen yöpuulle vetäytymistä ja tarjoiltava sitten pikkuisen iltapalaa, mikä viimeistelee sen, että duracelit todellakin hyytyvät - molemmilta!

Toisaalta myös erinäiset ajatukset ovat valvottaneet - niin kuin nyt ihmisellä ei parempaakaan tekemistä olisi kuin vatvoa asioita yökaudet! Mutta se puolestaan on meillä sukuvika, mm. isoäitini on samanlainen. En tiedä, johtuuko tämä yövalvominen omalla kohdallani tällä kertaa mahdollisesti uudelleen orastavasta 3-kympin kriisistä (?) vai siitä, että nyt viikonloppuna on Itsenäisyyspäivä, ensimmäinen juhlapyhä, jota vietän yksin (lue: ilman Miestä).

Tällä viikolla nappasin unilukemiseksi alkuun hömppä-kirjalta vaikuttaneen Emily Griffinin Rakkauden pudotuspelin (keskittymiskyky ei taida tällä haavaa tuon vakavampaan kirjallisuuteen riittää). Kirjassa oli yksi lause, joka ehkä osaltaan laukaisi ajatusvirrat: Rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha, vaan välinpitämättömyys. Jaa?? Jonkinasteisesta siirappisuudestaan huolimatta lause jäi kaihertamaan mieltä, ja tulin siihen tulokseen, että niinhän se taitaa sittenkin olla. Ja taisi olla yksi ratkaisevista tekijöistä myös minun ja Miehen suhteen kohdalla (tuo välinpitämättömyys konkretisoitui melko ikävästi Miehen taholta). Siksi minä vihelsin pelin poikki... No, vaikka aika-ajoin synkistelenkin sinkkuuttani, minua ei silti kaduta, vaan tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tiedän myös sen, että näistä syvistä vesistä on vain yksi suunta ja se on ylös päin!! :)

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ensimmäinen adventti

Myy soitteli minulle vielä eilen illalla ja kyseli, lähtisinkö hänen & koirien (2 x nahkacollie) kanssa metsään käppäilemään sunnuntaina. Mikä jottei! Johan tässä on lenkillä käyminen pyörinytkin mielessä, mutta kelit vaan eivät ole oikein sattuneet kohdalleen. Ja sitä paitsi metsätiellä on kuitenkin kivempi taapertaa kuin kahlata loskaisia jalkakäytäviä lähiössä. Sovimme siis, että menen Myylle puolilta päivin, ja lähdemme siitä matkaan, sinne samaiseen metsään, joka oli mitä mainioin suppilovahveroapaja aiemmin syksyllä.

Tänään tosiaan oli kosteahko keli, ja kun ajelin Myylle päin kaupungin toiselle laidalle, huomasin että sitä loskaa oli jonnin verran kävelyteillä. Ei nyt järkyttävästi, mutta oli kuitenkin. Ja taivaalta ripsi räntää hiljalleen.

Metsän laidalle päästyämme totesimme, että se loska tosiaan on näemmä vaivana vain kaupunkioloissa, ei metsätiellä... Eikä tuo pienoinen räntäsadekaan juuri haitannut, sen verran terää teki vetää keuhkojen täydeltä raitista ilmaa. Siinä kävellessä sitten ruodimme kaikenlaisia asioita; koiria, kissoja ja hiukan myös taannoista eroani. Mieli ja ruumis saivat kipeästi kaipaamaansa tuulettautumista siis! :)

Paluumatkalla sattui sitten jotain odottamatonta. Myylle ei ollut enää montaakaa kilometriä matkaa, ja ajelimme kaikessa rauhassa erään sillan alta, kun yhtäkkiä farmariauton takalasiin pasahti jotain. Joko sillalta tipahti lumikokkare tai sitten joku heitti jotain tarkoituksellisesti. Jälkimmäinen vaihtoehtokaan ei ole täysin poissuljettu, sillä Etelä-Saimaan tekstaripalstalla kyllä kirjoiteltiin viime talvena siitä, että lapsoset pienoiset viskovat silloilta mm. lumipaakkuja ja jopa jäätä alla ajavien autojen päälle... Todella latvalahoa touhua!! Grrrr... No, me emme ehtineet peileistä nähdä tilannetta, joten kaikki on nyt vain arvailujen varassa. Mutta kieltämättä outoa sinänsä, että tuo pasahdus kuului juuri, kun Myyn auto tuli sillan alta.

Alkuun näytti siltä, että lasiin tosiaan oli osunut kimpale märkää lunta ja että lumi oli levinnyt vesivanoiksi pitkin takalasia, kun kurkimme peilien kautta takalasia. Pysähdyimme lähimmälle bussipysäkille tarkistamaan kuitenkin tilanteen, sillä Myyn koirat olivat farmariauton takatilassa, ja jos lasi tosiaan oli pasahtanut rikki asti, pitäisi koirat saada turvallisesti pois autosta & takapenkille. Ja totta tosiaan, lasi oli murtunut kauttaaltaan tuhansille pikkumurtumille, jotka antoivat periksi, kun Myy yritti varovasti avata farkun takaluukkua!

Koirat olivat säikähtäneet jo pasahdusta kamalasti, mutta vielä enemmän ne säikähtivät, kun lasi takalasi mureni pikkusirpaleiksi - pääosin kylläkin auton ulkopuolelle, mutta väkisin osa siruista tippui myös takatilaan. Saimme kuitenkin koirat vahingoittumattomina ulos takatilasta ja päästimme ne takapenkille. Mutta ennen kuin minä kerkesin pelkääjän paikalle takaisin istumaan, oli Neiti E ehtinyt jo rynnätä takapenkiltä pelkääjän paikalle ja tärisi aivan kauttaaltaan. No, minä sovitin pienen takalistoni penkille, ja olin juuri saanut turvavyön miten-kuten kiinni, kun toinenkin koirista, Iso Mees, tuli myöskin syliini istumaan ja tärisemään! Ja kerrottakoon, että nämä koiruudet eivät ole sieltä pienimmästä päästä, vaan painavat n. 20 - 30 kg... Keräsimme melko kiitettävästi kummastuneita katseita körötellessämme Myylle, mutta pakko, mikä pakko, kun Neiti E:tä ja Isoa Meestä ei saanut muutoin rauhoittumaan.

Myytä ei niinkään harmittanut lasin hajoaminen taloudellisena menetyksenä, vaan lähinnä koirien hyvinvointi, sillä me kaikki olimme niin kovin säikähtäneet äkillistä pasahdusta. Lisäksi Myy pelkäsi, että koirat olisivat saaneet käpäliinsä siruja, mutta tarkistettuaan kotona tilanteen, Myy totesi huolensa turhaksi.

Ensimmäinen adventti sai siis hiukan kummallisia ja odottamattomia käänteitä. Myy pyysi minut jäämään heille vielä syömään, ensimmäisenä adventtina kun on tapana jo maistaa jouluruokia... Joten Myyn mies oli edellisenä iltana paistanut kinkun, jonka kanssa söimme laatikoita. Kinkku oli jumalaisen hyvää!!! Jälkkäriksi joimme kahvit, ja sitten Myyn mies viritteli kyntteliköt ikkunoille.

Minä olen yleensä ennen ensimmäistä adventtia ostanut keskikokoisen marmorikynttilän, jota sitten pikkuhiljalleen polttelen ennen joulua. Vaan tänä vuonna on tyytyminen ainoastaan sähkökynttelikköön, sillä harva se ilta on Kodissani käynnissä kissaravit, ja minun on vaikea löytää Kodistani "elävälle" kynttilälle turvallista paikkaa, jossa kynttilä ei olisi törmäyskurssilla kissojen kanssa. Mutta eiköhän sillä sähkökynttelikölläkin saa riittävästi tunnelmaa aikaiseksi! Vielä kun muistaisin, minkä kaapin perukoille survaisin sen kynttelikön... :)

No, loppuilta vierähtääkin sitten jälleen tölön ääressä, sillä tänään tulee BB-finaali. Mutta jottei ilta sentään ihan passiiviseksi tölön tuijottamiseksi mene, taidanpa kaivaa peräti jomman kumman UFOistani (UnFinished Objects) esiin ja kilisytellä puikkoja ahkeraan samalla!

lauantai 29. marraskuuta 2008

Oma koti kullan kallis...

Ihanan leppoisa viikonloppu - ei mitään ohjelmaa!! Olen ollut "tiukasti" kotosalla ja tehnyt juuri sitä, mitä sattuu huvittamaan tai ollut sitten tekemättä, jos ei ole huvittanut...

Kyllä vaan, minä olen koti-ihmisiä, oma Koti on minulle maailman paras paikka! Tiedän, että on olemassa niitäkin ihmisiä, joilla on täysin erilainen asenne... asuntoonsa, johon ei liity sen suuremmin ihastusta kuin vihastustakaan - on vain kämppä, jossa voi käydä nukkumassa, suihkussa ja syömässä. No, kukin taaplaa tavallaan, minä olen kuitenkin aina pyrkinyt rakentamaan vaatimattomimmasta luukustakin omannäköiseni Kodin, jonne pääsen rauhoittumaan ja jossa viihdyn, myös yksin. Sangen surulliselta tuntuu ajatus, ettei ihminen viihtyisi omassa kodissaan...

Tätä ei nyt sitten pidä käsittää väärin, että olisin jollain tapaa erakkoihminen. Ehei! Tykkään kyllä käydä ulkonakin ja viihdyn porukoissa, mutta väliin sielu ja ruumis kaipaavat raukeaa olla-öllöttelyä vaan. Ja totisesti muutamat viimeiset viikot ovatkin olleet enempi tai vähempi täynnä normaalista poikkeavaa ohjelmaa, työ- & virkistysmatkoineen ja pikkujouluineen.

Siksi huruttelinkin väsyneenä, mutta onnellisena eilen töistä Kotiin. Väsymyksestä huolimatta olin silti sen verran reipas töiden jälkeen, että pistin töpinäksi: imuroin koko Kodin läpikotaisin ja pesaisin lattiat, viikkailin pyykkejä vaatehuoneeseen ja järjestelin muutoinkin paikkoja.

Ja sitten sohvaperunoiduin loppuillaksi, sillä YLE Teemalta tuli eräs suosikkileffoistani, Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind). Leffassa Clementine Kruzynski (Kate Winslet) eroaa poikaystävästään Joel Barishista (Jim Carrey) ja poistaa Joelin mielestään. Kuullessaan tästä Joel haluaa saman järjestelmän avulla poistaa Clemintinen ja kaikki häneen liittyvät muistot mielestään... Sen enempää leffasta ei oikein voi sanoakaan paljastamatta liikaa, paitsi että tämä on Carreyn ns. vakavampi rooli, jossa ei juurikaan nähdä hänelle tyypillistä naamanvääntelyä. Outo, mutta hyvä leffa ja varsin ajatuksia herättävä; välillä naurattaa ja välillä taas kyyneleet eivät ole kovin kaukana!

No, tänään on ollut vieläkin letkeämpi päivä kuin eilen. Katti-karvajalat yrittivät kyllä herätellä minua jo taas klo 7 aikoihin, mutta käänsin tuolloin tyynen rauhassa kylkeä ja nukuin vielä pari tuntia, ennen kuin kömmin ruokkimaan peijoonit ja keittämään aamun ensimmäiset höyryävät kupilliset kahvia itselleni :)

Täytyy sanoa, että Pirpana on tosiaan jo tässä ajassa vaikuttanut Neiti Söpön toimintaan. Nimittäin Neiti on ollut jokseenkin huono syömään märkäruokaa, ei Neiti nirso ole ruuan suhteen (siis että vain tietyn merkkinen ruoka kelpaisi), mutta nappulat ovat mieluisampaa apetta - niitä menisi kahmalokaupalla. Tässä on tapahtunut Pirpanan tultua selvä muutos. Aamuisin annan molemmille omiin kuppeihinsa annokset märkäruokaa, ja molemmat syövät kuppinsa tyhjiksi hyvällä ruokahalulla - myös Neiti Söpö.

Ruokailuissa on kuitenkin vielä oltava tarkkana, sillä Pirpana syö penturuokaa ja Neiti Söpö puolestaan aikuisten kissojen ruokaa. Ja tottahan toki kaverin ruokakupin sisältö kiinnostaa enemmän kuin oma! Joten vähän väliä saan olla toppuuttelemassa jompaa kumpaa kattia, että josko kuitenkin sieltä omasta kupista syötäisiin ne omat ruuat.

Käsittääkseni se nyt ei vallan vaarallista ole, jos aikuinen kissa syö penturuokaa, mutta se sisältää enemmän rasvaa, proteiineja & energiaa, ja mitään noista Neiti Söpö ei totisesti tarvitse, on likka sen verran muhkeissa muodoissa jo nyt! Ja Pirpana puolestaan niitä tarvitsee, joten aikuisten kissojen ruoka on hiukan liian "laimeaa" pikkuherralle. Joten siksi pidän huolta, etteivät kissat kovin suuressa määrin vierailisi toistensa kupeilla.

Mies soitteli tänään, ja kertoili remonttinsa etenemisestä. No, olihan hänellä muutakin asiaa: kyseli, huolisinko Sambakoneen hoitooni Tapaninpäivän jälkeisestä lauantaista Uuteen Vuoteen. Hmmm... Sinne astihan minä en tietenkään ole vielä mitään suunnitelmia tehnyt, semminkin kun minulla on viimeisistä joulunalus-päivistä lähtien loppuvuoteen asti lomaa. Mies kertoi olevansa menossa kaverinsa mökille, ja tämä kaveri sattuu olemaan allerginen koirille, joten Sambakonetta ei voi ottaa mukaan. Sanoin, että eiköhän se järjesty, täytyy vaan sitten lähempänä sopia Sambakoneen tuominen ja noutaminen. Joten loppuvuodesta on sitten tiedossa todella eläimellistä menoa, kun kaksiossani vilistää kissojen lisäksi myös koira... ;)

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Tulkoon silmitön talvi, jäätyköön maa...

Huh. Melkoinen myräkkä on ollut käynnissä jotakuinkin koko päivän. Ei ole juolahtanut pieneen mieleenikään pistää nokkaani ulos, vaikka kieltämättä pikkulenkki tekisikin terää. Onhan se kiva, että kauan kaivattu lumi viimein satoi ja jopa jossain määrin jäi maahan, mutta joku tolkku tuossa lumen tulossakin pitäisi olla, kiitos! Se voisi tulla vähän kerrallaan, romanttisia isoja hiutaleita ripsien ja ilman navakkaa puhuria... :)

Se täytyy kyllä sanoa, että kun nuo ensimmäiset lumet tulivat ja jäivät maahan, odotin laajempaa uutisointia siitä, kuinka talvi taas kerran yllätti autoilijat. Tietysti aina vähän rytisee, mutta nyt vaikuttaa siltä, että kerrankin talvikumit on saatu ajoissa alle... ja ajotapaa sorvattua kelin mukaan. Mutta tämänkertaisen epistolan tarkoitus ei ollut yksinomaa paasata autolla ajamisesta talvella tai sen paremmin lumimyrskystäkään...

Minun viikkoni on sujunut vauhdikkaissa merkeissä, tulihan Pirpana taloon, ja nuori herra on pitänyt huolen siitä, etten pääse kovin joutilaaksi. :) Neiti Söpö leppyi yllättävän nopeasti, vielä tiistai-iltana murahteli ja sähähteli satunnaisesti Pirpanalle, vaikka selvästi Neitiä itseään kiinnosti tehdä tuttavuutta pikkumiehen kanssa, mutta hiukan kuitenkin vielä Neitiä pelotti/jännitti.

Keskiviikko-aamuna kattimukset jo puskivat toisiaan, kun laitoin heille aamiaisruokia kuppeihin (mitä ihmettä oli yön aikana tapahtunut?!), ja yrittipä Neiti Söpö pestäkin hiukan Pirpanaa! Niinpä uskalsin jättää kisuliinit vapaasti keskenään työpäiväni ajaksi - ainoastaan olohuone oli kattimuksilta suljettua aluetta Miehen painavasta pyynnöstä, hän kun pelkäsi sohvansa ja kajareidensa puolesta (joita ei ole vielä voinut viedä asuntoonsa remontin vuoksi), että Pirpana raapii ne piloille. No, täytyy sanoa, että minun valvovan silmäni alla kumpikaan kissoista ei ole ollut kiinnostunut raapimaan sen paremmin Miehen sohvaa kuin kallisarvoisia kajareitakaan, vaan oikea kohde eli kiipeilytolpan narulla päällystetyt tolpat ovat saaneet osakseen ankaraa kynsintää.

Perjantaina vietimme työporukan kanssa Pikkujouluja. Minulla oli iltavuoro, ja olin sopinut Mrs. Willow-B:n kanssa, että tulen linja-autolla heille, toiselle puolelle kaupunkia, ja menen hänen kyydillään töihin, sillä hänelläkin oli iltavuoro. Näin minun ei tarvinnut jättää työmaan parkkipaikalle Wanhaa Rouwaa palelemaan yön yli eikä järjestellä kyytiä työpaikalle hakemaan autoa jossain vaiheessa lauantaita. Ja Mrs. Willow-B lähti Pikkujouluihin autolla, joten pääsin kivuttomasti juhlapaikallekin hänen kyydillään, kuten muutama muukin kollega.

Mutta palatakseni siihen linja-autolla matkaamiseen. Minulla kävi hyvä tsägä: rahastuslaite oli mennyt epäkuntoon, siihen ei saanut virtoja ollenkaan. Joten kuski sanoi, ettei tarvitse maksaa... Ja julkisilla kulkeminenko muka on tyyristä?! ;) No, totta puhuen meillä 6 km:n matkan pääsee normaalisti "edulliseen" 2,90 euron hintaan, kyyti Mrs. Willow-B:lle olisi maksanut sievoisesti enemmän, en ole aivan varma, mutta epäilisin kuitenkin, että likemmäs 5 euroa (muistelen kerran menneeni Myylle linja-autolla, ja tuolloin kyyti maksoi 5,20 euroa ja sinne on 13 km matkaa)...

Pikkujoulut sujuivat varsin mallikkaasti. Työpaikalle tilatut kampaaja-opiskelijat saivat todella näyttävän lookin minulle: pitkät hiukseni käherrettiin kiharoille ja laitettiin pinneillä kiinni, ei kuitenkaan oikealle nutturalle, vaan hiukset olivat osin valtoimenaan. Niinpä työvuoron päätteeksi minun täytyi enää vain hiukan meikata ja pujahtaa juhlatamineisiini, niin olimme lähtövalmiit.

Juhlapaikalla muu väki oli hienotunteisesti odottanut meidän iltavuorolaisten saapumista, ja tervetuliaispuheet ym. pidettiin vasta, kun mekin olimme päässeet paikoillemme. Tervetuliaisiksi oli kuumaa glögiä ja päivällismenu oli jouluinen, eli tarjolla oli kinkkua, rosollia, laatikoita ym. perinteisiä jouluruokia ja jälkiruuaksi puolukkamoussea sekä kahvia. Pääsin pariin otteeseen pyörähtämään tanssilattiallakin, ihan "perinteisten" tanssien merkeissä.

Täytyy sanoa, että yllätyin todella uusista korkkareistani, joissa oli yllättäin kuminen pohja (en huomannut sitä ostaessa, vasta kotona): niillä pystyi vallan mainiosti tanssimaan, ne luistivat riittävästi, mutta eivät liikaa! Kengät toimivat muutoinkin hiukan odotusteni vastaisesti: vaikka ne olivat hullukorkeat, ne eivät lainkaan ahdistaneet jalkoja päkiän kohdalta (tosin olinkin sujauttanut Compeedin Style SOS -geelityynyt kenkiin) eivätkä nilkatkaan ihmeemmin rasittuneet. Toisaalta taas, olinhan koko viikon "ajanut sisään" noita uusia kenkiäni, jotta välttyisin esim. rakkuloilta...

Tarkoitukseni ei ollut tanssia aamuun asti, mutta kummasti kollegat saivat minut ylipuhuttua lähtemään juhlapaikalta jatkoille kaupunkiin. Ja niin minä sitten löysin itseni Wiltsusta tanssimassa alati kasvavan kollegoiden joukon kanssa... ja pikkutunneille asti! Toisaalta ei kaduta yhtään, että tuli hipattua pidemmän kaavan kautta, sillä olen käynyt niin harvoin ulkona, että sen kerran kun sitä lähtee, niin täytyy ottaa ilo irti koko rahan edestä...! Ja Pikkujouluthan ovat vain kerran vuodessa! :)

Loppuviikonloppu onkin sitten sujunut raukeissa merkeissä. Eilinen päivä tuli lähinnä lepäiltyä tölön äärellä, katselin boxille tallennettuja ohjelmia pois, ja tänään olen hiukan siivoillut. Lenkille tosiaan tekisi hiukan mieli, jos ulkona olisi yhtään leppoisampi keli! Vaan myräkän vuoksi on tyytyminen siihen, että pakkaan tavarani huomiseksi, sillä lähden yhden päivän koulutukseen Helsinkiin. Ja loppuillaksi kääriydyn muhkeaan vilttiin sohvan nurkkaan, villasukat jalassa luonnollisesti!! :)