And Justice for All...

Aloitin tänä aamuna kierrokseni täällä blogistaniassa hiippailemalla hitain virtuaaliaskelin Stanstan luokse kylään ...ja päätin tehdä saman What tarot card are you? -testin, jonka hän oli jo ehtinyt tehdä. Kas tässäpä tulos:

You are Justice

Equity, rightness, probity, executive; triumph of the observing side in law.

Justice is about cold, objective balance through reason or natural force. You can't keep smoking and drinking without consequences to your health. It is the card that advises cutting out waste and insists that you make adjustments, do whatever is necessary to bring things back into balance, physically, emotionally, socially, spiritually. It is a card of balance and harmony; if there is imbalance, the correction may
require recourse to the law.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

Täytyy sanoa, että tämä meni kyllä nappiin. En siedä vääryyttä, etenkään jos se kohdistuu heikompiin tai jopa puolustuskyvyttömiin olentoihin. Olen aika tunnollinen: pyrin tekemään "niin kuin oikein on", noudatan ohjeita (suunnilleen kaikkia muita paitsi ruokaohjeita!) ja sääntöjä jne jne...

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille Hyvää Kansainvälistä Naistenpäivää!! :)

Vieläkin asian vierestä

Tässä marhatessani tiedon valtatietä pitkin, törmäsin Mikä kouluruoka olet? -testiin.

Jos olisin kouluruoka, olisin

Kaalilaatikko ja
lasi vettä
Olen hyvää pataa kaikkien kanssa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Mitäpä tähän on enää sanottavana? Ei niin outoa testiä, ettei toinen puoli totta... ;)

Sitä sun tätä

Viikonlopun virkistelyreissu on painanut puntissa vielä alkuviikostakin, vaikka arki onkin jo alkanut ihan tosissaan. Retki oli ratkisen riemukas, ja toi kipeästi kaipaamaani vaihtelua tavalliseen taapertamiseen ja kissojen paimentamiseen... Tuli istuskeltua, tarinoitua ja turinoitua liki aamuun asti, joten yöunet jäivät luvattoman lyhkäisiksi. Ja se tietenkin kostautui hiukan pidemmän kaavan kautta = koko loppuviikonlopun, kun näillä kymmenillä palautuminen ei todellakaan tapahdu yhtä näpsäkästi kuin hamassa nuoruudessa, kun yöuniksi saattoi riittää se, että tuijotti vartin pimeää nurkkaa! ;)

Niinpä viikonloppua voisikin kuvailla oikeastaan millä tahansa muulla sanalla kuin "reipas" tai "aktiivinen", sillä en saanut juuri mitään aikaiseksi kotona (esim. sohvaprojekti / kotityöt), saati tänne blogiinkaan, mitä nyt fiksasin blogin ilmeen hiukan freesimmäksi! :) Ja virkistin mieltäni kuuntelemalla musiikkia, lähinnä sitä raskaamman sorttista osastoa, kuten esim. Metallicaa...

MiesMan (aiemmin siis pelkkä Mies, nyt selvyyden vuoksi tuo, kun on kuitenkin exästä kyse) oli suostunut huoltamaan kissat yhden yön reissuni ajan, joten hän soitteli vielä lauantaina ja varmisteli, että olen selviytynyt ehjin nahoin kotiin korvesta. Ja kyseli samalla, onko minulla luistimia. (No, eipä ole, ei... kun en ole luistellut lukion jälkeen kertaakaan). Patisteli minua menemään jäälle, edes kävelemään, ja ottamaan vaikka kameran mukaan. Ei siis kutsunut kanssaan ulkoilemaan, kehotti minua vain reippailemaan... No, en oikein ymmärtänyt jutun pointtia, mutta kukapa nyt miesten aivoituksia ymmärtäisikään! ;)

Lötköttely-viikonlopun jälkeen, eilen & tänään, olen sitten ottanut vahingon takaisin, ainakin mitä tulee kotitöihin. Tein ruokaa useamman päivän eväiksi. Tiskailin. Pyykkäilin ja viikkailin. Imuroin. Sain myös hiukan asioita hoideltua: palautin reilusti myöhässä olleen kirjan kirjastoon. Ja muistin kuin muistinkin käydä asioimassa Internet Operaattorin myymälässä; ilmoitin tyytyväisyyteni uuteen, uljaaseen mobiilielämääni, irtisanoin kiinteän laajakaistani ja siirrätin sen yhteydessä olleen sähköpostitilini mobiilikaistani yhteyteen. Joten kallisarvoisten viestieni ja osoitekirjani pitäisi oleman turvassa.

Lisäpuhtia noihin pikkupuuhiin varmaan toi jutustelu Pomon kanssa töissä tänään. Nimittäin kevään mittaan eräs kollega jää virkavapaalle, joten minulle voisi ehkä-kenties-mahdollisesti olla luvassa lisää valtion leipää järsittäväksi. Ja vieläpä hiukkasen uusin maustein. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa! Sillä varmaahan se on vasta sitten, kun on mustaa valkoisella.

Tällä viikolla posti toi pilkkahinnalla hankkimani läjän leffoja: Horton, Ice Age, Madagaskar, Kala nimeltä Wanda ja Menetetty maa. Olen jotenkin hullaantunut näihin nykyajan "piirrettyihin", sillä ne mielestäni viihdyttävät yhtä hyvin pikkukansaa kuin meitä vähän isompiakin. Katson ne kaikkein mieluiten alkuperäisäänillä, vaikka suomennokset ovatkin liki poikkeuksetta varsin osuvia. Kala nimeltä Wanda puolestaan on legenda, ja ollakseen kasarileffa, se on kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta! Menetetty maa niitti Oscareita ja ylistystä vasta viime vuonna... Tosin MiesMan väitti, että hänen on vaikea nähdä minua viihtymässä Menetetyn maan äärellä. No, sehän nähdään!

Mutta nyt iltapuuhiin, ennen kuin on aika luovia taas Höyhensaarille!

Sohvaprojekti ja vähän muuta

Kuten aiemmin mainitsinkin, aloitin vuoden uudistuksien merkeissä laittamalla internet- ja matkapuhelinasiani uudelle tolalle. Netti on toiminut moitteettomasti tämän ensimmäisen kokeellisen viikon ajan, tosin täytyy myöntää, että vielä en ole napannut läppäriä kainalooni ja lähtenyt Kodin ulkopuolelle testailemaan mobiilielämän sujuvuutta. Kaipa sekin täytyisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä...

Matkapuhelinliittymäni ei ole ihan vielä siirtynyt Kilpailijalta Uudelle Operaattorille, se tapahtuu vasta lähipäivinä. Sen sijaan tieto irtiotostani on jo saavuttanut Kilpailijan korvat. Sain nimittäin tällä viikolla puhelun; Kilpailijahan se siellä "itki perääni", halusi tietää, miksi tiemme erkanevat. Ja varsin innokkaasti "halusi yrittää vielä", vastatarjouksen voimin. Totesin sen olevan täysin turhaa, sillä pysyn järkähtämättömästi päätöksessäni. Kyse kun ei ole pelkästään rahasta. Nimittäin Kilpailija sortui alkeelliseen virheeseen: pitämään minua, pitkäaikaista asiakasta, itsestäänselvyytenä. Olisin kaivannut niitä "huomionosoituksia" karvan verran aiemmin, enkä vasta nyt, kun olen jo hypännyt Uuden Operaattorin kelkkaan! ;)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sisustusprojektini, eli sohvan uusi ilme, on hyvällä alulla: kahdesta selkänojatyynystä toisen päällinen on valmis, toisenkin päällinen on jo leikattu, mutta odottaa vielä tikkaamista. Ja vaikka itse sanonkin, niin onnistuin melkoisen hyvin ainakin noissa omatekoisissa kaavoissani selkänojatyynyihin, tyynyt kun eivät ole mitenkään säännöllisen muotoisia... ottaen huomioon sen tosiasian, että viime vuosina en ole juuri muuta ommellut kuin lyhentänyt housuista lahkeita tai vaihtanut rikkoontuneen vetoketjun takkiin tms.

Nyt uusi sohvan kuori on saanut levätä pari päivää. Kas kun kävi niin, että työ tuli "häiritsemään" harrastustani... ;) eli en ole oikein työpäivän päälle jaksanut laulattaa ompelukonetta - edes sen vertaa, että olisin ommellut sen toisen selkänojatyynyn päällisen valmiiksi.

Sitä paitsi aarteistostani ei löytynytkään kangasta ihan koko sohvan päällystämiseen, vaan ainoastaan noihin selkänojatyynyihin, raikkaan raidallinen tilkku (entinen verho). Tai no, jos ihan tarkkoja ollaan, niin tavallaan löytyi kyllä kangasta myös loppusohvaa ajatellen. Mutta ensinnäkin se oli aavistuksen verran liian ohutta. Toisekseen olisi ollut järjen köyhyyttä tehdä sohvasta pääasiassa valkoinen, vaikka uudet, raidalliset selkänojat olisivatkin sopineet siihen... Mutta vitisen valkoinen on kovin arka väri muutenkin, puhumattakaan kun taloudessa vilistää noita tassukkaita!

Niinpä parina päivänä olen juossut pitkin kaupunkia metsästämässä juuri oikean sävyistä kangasta loppusohvan päälliseen - minäkö perfektionisti?! ;) No, tänään sellainen viimein löytyi, napakka ja oikean värinen kangas, ja mikä tärkeintä: siedettävään hintaan! En nimittäin ollut ollenkaan halukas sijoittamaan suuria summia johonkin kalliiseen huonekalukankaaseen, kun on hyvinkin todennäköistä, että nuo kattimukset jättävät epäilemättä oman tassun- tai pikemminkin kynnenjälkensä päälliseen, ainakin hypätessään sohvalle tai siitä pois, josseivät nyt sentään ihan tarkoituksellisessa tärvelymielessä.

Mutta vaikka sormeni suorastaan jo syyhyävät sohvaprojektin loppuun saattamiseksi, niin minun on maltettava mieleni ainakin lauantaihin asti. Nimittäin viikonloppu on alkava virkistelyllä keskellä korpea: saunomista, hyvää ruokaa ja juomaa sekä laatuseuraa = armaat kollegat... Ja ennen sitä on muistettava levätä hyvin, että jaksaa sitten huolella virkistäytyä viikonloppuna... ;) Siispä iltapuuhiin ennen luovimista Höyhensaarille!

Eroamisia

Tänään se alkoi. Nimittäin Uusi ja Uljas elämä! Otin eron kiinteästä suhteestani internetin ihmeelliseen maailmaan, ja nyt huristelen tiedon valtatietä ilman johtoa, ilman lankaa, täysin mobiilisti! Ja voin tehdä sitä ihan missä vain, milloin vain :) ...mutta mikä parasta: tämä mobiilielämä ei kevennä kukkaroani likikään niin raskaasti kuin kiinteä (jostain kumman syystä)!

Mutta aloitetaanpas aivan alusta. Köröttelin tänään uteliain mielin töistä asioimaan Internet-Operaattorini toimipisteeseen, missä sain osakseni miesmyyjän jakamattoman huomion. Poika-polo jaksoi vastailla, ah, niin kärsivällisesti typerimpiinkin kysymyksiini koskien tuota valkoista, pitkulaista, pötkyläistä mobiilisauvaa, joka pian olisi vapauttava minut kaikista "kahleista"...

Ennen kaikkea minua askarrutti, kuinka kinkkinen tuo patukka olisi saattaa täyteen toimintakuntoon, minä kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi. Myyjä vakuutti laitteen asentavan itse itsensä, mikään Mobiilimodeemi for Dummies -opas ei olisi tarpeen, kuten ei myöskään ammattiasentaja! ;)

Mutta tätäkin suurempaa huolta ehkä aiheutti pelko Operaattorin tarjoaman, kiinteään laajakaistaani kuuluvan sähköpostitilin menettämisestä, sillä enhän minä suinkaan kykenisi hahmottamaan puoliakaan niistä tahoista, joille mahdollisesta osoitteen muutoksesta olisi älyttävä tiedottaa! Sitä minun olisi kuulemma turha murehtia, sillä Operaattori antaisi mobiilisauvalle 2 viikon koeajan... Jona aikana voisin kaikessa rauhassa testailla sen ominaisuuksia ja toimintavarmuutta, katsella ja kuulosella, miltä se yhteiselo alkaa maistua. Vaikka tänä aikana huomaisin olevani enempi tyytyväinen kuin tyytymätön, minun olisi muistettava ilmoittaa siitä Operaattorilleni, sillä tuon seikan unohtaminen koituisi kohtalokkaaksi: sähköpostitilini viesteineen päivineen katoaisi bittiavaruuteen ja minun olisi luotava uusi tilalle. No, se olisi ainakin ajoittain turvoksissa olevan sähköpostin varsin tehokas kevätsiivous ;) Pyrin silti välttämään tuollaisen katastrofin syntymisen!

Viekoittelipa urho minut vielä hoitamaan puhelinasiatkin kuntoon. Kas kun heiltäkin saisi puhetta ynnä tekstiä, yhtä kätevästi käärittynä pakettiin kuin Kilpailijalla, jonka kirstuun roposeni tällä haavaa kilahtavat. Erona on ainoastaan huomattavasti huokeampi hinta... JA Uuden Elämän alkutaivalta helpottamaan vielä tuntuvat huojennukset ensimmäisiin kuukausimaksuihin, niin puhumisen kuin surffaamisenkin osalta.

Kerronpa nyt, että tähän mennessä olen sinnikkäästi vakuutellut itselleni puhelinkustannuksieni olevan sikäli olemattomat kuukaudessa, että tuskin kostun kilpailuttamisesta mitään muuta kuin ylimääräisen vaivan siitä, että vähän perästä ja uudestaan juoksen operaattorilta toiselle jahtaamassa tarjousta, josta en voi kieltäytyä, ja hyppään ties minkä operaattorin kelkkaan.

Mutta nyt. Nyt kiusaus kävi yksinkertaisesti liian suureksi! Kohtalokseni koitui säästö - sana, joka saa uskollisimmankin asiakkaan hullaantumaan, hurmaantumaan, ihastumaan... niin, että sentit ja eurot vain vilistävät silmissä vienosti kilisten... niin, että sitä vain lankeaa, silmää räpäyttämättä, hetkeäkään epäröimättä. Niin kävi minullekin. Hylkäsin pitkän, siis todella pitkän suhteeni Kilpailijaan, jolle olen ollut uskollinen asiakas siitä asti, kun hankin ensimmäisen (ja ainoan) matkapuhelinliittymäni... vuonna 1998! Mutta aika aikaansa kutakin...

Nämä eroamiset eivät ole raastaneet sydäntäni karrelle, eivät liioin ruhjoneet kolhuja sieluuni - kuten ero Miehestä teki. Mutta toivon totisesti, että sittenkin, kun alkuhuuma on haihtunut ja arki normaaleine kiemuroineen ynnä kustannuksineen on astunut esiin, vielä sittenkin lompakkoni jatkaa pulskistumista! :)

Mitä Missä Milloin 2008

Näin vuoden 2008 loppumetreillä ja uuden vuoden kynnyksellä lienee syytä hiukan kertailla menneen vuoden merkittävimpiä asioita, tapahtumia, ilmiöitä ym. Ja tämän idean saa ihan vapaasti varastaa tahi kopioida, jos siltä tuntuu!! :)

Nämä eivät nyt sitten ole paremmuus- tai oudoimmuusjärjestyksessä, eivätkä liioin aikajärjestyksessäkään, kirjoittelen sitä mukaa, kun niitä päähän pälähtää...

KISS

Siskoni on armoitettu KISS-yhtyeen fani. En minäkään heidän musiikkiaan kammoksu, en vain fanita yhtyettä ihan niin kovaa kuin Siskoni. KISS herättää ihania nuoruusmuistoja ja ainakin muutamat legendaarisimmat biisit saavat tanssijalkani vipattamaan, yhä vieläkin ja missä tahansa :)

Kun uutiset KISSin Suomen keikasta saavuttivat Siskoni korvat, hän päätti saada liput käsiinsä. Siis päätti. Ja vieläpä onnistui siinä! Ja koska Siskon avokki ei ollut innokas keikalle lähtemään, Siskoni ehdotti keikkareissua minulle.

Niinpä me sitten suuntasimme kohti Helsinkiä ja Hartwall Areenaa 28.5.2008 into pinnassa kuulemaan KISSiä. Kylläpä se olikin ratkiriemukas reissu! Käteen jäi mainiot muistot ja paita, johon KISS on kirjoitettu strassein! :) Ja sivumennen sanoen, tämä oli minun ensimmäinen maailmanluokan bändin keikkani, jos nyt ei oteta lukuun sitä 16-vuotiaana heitettyä Ruisrockia, missä myöskin oli kyllä ulkomaisia esiintyjiä, mutta ei likikään niin Suuria Nimiä kuin KISS.

Työ ja loma

Olin pitkästä aikaa ihan kokonaisen vuoden töissä, vieläpä samassa paikassa, missä aloitin tammikuun 2007 alkumetreillä - teknisesti ottaen en siis ollut ihan koko vuotta 2007 töissä, vaan vasta tänä vuonna. Se on pätkätyöläiselle harvinaista herkkua, tuollainen pitkä suhde! ;)

Työn jatkuvuus tarkoitti myös sitä, että ensimmäistä kertaa 4 vuoteen sain vähintään 3 viikon kesäloman. Siis neljään vuoteen! Ja muutenkin harvinaisen paljon lomaa... keväällä viikon siivu, kesällä 3 viikkoa, syksyllä viikon loma ja vielä joulun alus- ja välyspäivätkin. Ja kaikki rehellisellä työllä ansaittuja, ja kaikki oikea-aikaisesti pidettyjä - ei siis mitään pakkoa pitää kaikkia mahdollisia työsuhteen mittaan kertyneitä lomia, viimevuotisia ja tämänvuotisia, kuten aiemmin on ollut tilanne. Se, jos mikä on harvinaista herkkua pätkätyöläiselle!

Toki olen muissakin työpaikoissani saanut lomailla, se on ollut jopa suotavaa ennen työsuhteen päättymistä. Paino sanalla suotavaa, ettei työnantajan ole tarvinnut raotella rahakirstuaan maksaakseen lomat rahana. Tosin nuo lomat ovat poikenneet tämänvuotisesta lomailusta siten, että ne yleensä ottaen ovat ajoittuneet työsuhteen loppupuolelle, eikä loman jälkeen ole määräaikaisuudesta johtuen ollut enää työtä, johon palata. Edessä on ollut ainoastaan työttömyys. Tai pitäisi kai sanoa enemminkin työnhaku, joka ankarimmillaan on kyllä käynyt täydestä työstä!

Mutta tänä vuonna olen saanut nauttia työhön paluun riemusta loman jälkeen. Ja todella tarkoitan, että se on ollut riemukasta, sillä pidän työstäni ja työyhteisöstäni suunnattomasti.

Ero

Syyskuussa Miehen ja minun polut erkanivat lopullisesti. Ainakin romanttisessa mielessä, toki olemme pitäneet yhteyttä eron jälkeenkin. Tiedä häntä, onko se sitten ollut "olosuhteiden pakosta" (Miehen tavaroiden vieminen omaan kämppäänsä on viivästynyt remontin vuoksi), vai jotain ihan muuta... Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole ollut parisuhteen uudelleen virittelemistä!

Olimme yli 2 vuotta kumppaneita, mutta emme valitettavasti sielunkumppaneita. Minä pidin meitä perheenä, vaikkei meillä lapsia ollutkaan, ja asuntoamme Kotina. Miehen ajatusmaailma oli ihan jotain muuta.

Vaikka päätös olikin minun ja tiesin sen oikeaksi, tuntui se silti raskaalta. Ja tuntuu vieläkin toisinaan... En siltikään kadu päätöstäni. En liioin kaipaa alituista vääntöä "perheen" pelisäännöistä tahi arkisista asioista enkä varsinkaan sitä välinpitämättömyyttä, johon suhteemme lopulta kaatuikin. Se mitä kaipaan, on toisen ihmisen läheisyys ja kosketus, mutta niiden aika tuskin on ihan vielä, sillä haavat ovat vasta vaivoin arpeutuneet... Mutta ehkä ensi vuonna onni potkaisee! :)

Pirpana

Se oli hyinen marraskuinen päivä, kun Pirpana tuli sulostuttamaan Neiti Söpön ja minun elämää. Ja valloitti ainakin minun sydämeni totaalisesti ja kerta laakista! Neiti Söpön sydämen sulattelu kesti hiukan pidempään, mutta viimein likkakin heltyi. Ja kieltämättä Neiti Söpön elämänlaatu on kohentunut huomattavasti pikkujätkän myötä, sillä Pirpanan tultua taloon Neiti ei ole ollut likikään niin seurankipeä kuin aiemmin. Ja onpa Pirpana huolehtinut minunkin mieleni pitämisestä virkeänä, kun olen väliin silmä kovana joutunut seuraamaan pikkuherran toilailuja! :)


Ystävät & Facebook

Olen onnellinen siitä, että ystävyyteni erityisesti kahteen kollegaani, Myyhyn ja Mrs. Willow-B:hen, on syventynyt kuluneen vuoden mittaan. Kumpainenkin heistä on omalta osaltaan auttanut pitämään mieleni virkeänä ikävästä elämänmuutoksestani huolimatta. Kumpainenkin heistä edustaa myös luotettavuutta, siis ihmistä, jolle voin kertoa mitä tahansa, mikä mieltäni painaakin ja joka varmasti säilyttää "salaisuuteni" omana tietonaan, jos en jotakin asiaa halua saattaa kaiken kansan tietoisuuteen.

Olin toki kuullut, nähnyt ja lukenut juttuja ihanan kamalasta & kamalan ihanasta Facebookista, mutta en ollut vielä tohtinut sinne virtuaalijalallani astua... Se oli nimenomaan Mrs. Willow-B, joka minut kutsui Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Ja hyvä olikin, että sain Mrs. Willow-B:ltä tarvittavan potkun ensimmäisen askeleen ottamiseen, sillä Facebookin kautta löysin pari kauan "kadoksissa" ollutta ystävääni!

Erityisen onnellinen ja iloinen olin löydettyäni jälleen Tanssijattaren, jonka kanssa olimme nuorena (yläasteella, lukiossa) kuin paita ja peppu... mutta sitten tuli maailma väliin - ihan kirjaimellisesti: ensin Euroopan manner ja nyttemmin (mikä selvisi Naamakirjassa) Australian manner. Toivon hartaasti - ja aion myös itse toimia aktiivisesti sen eteen - että tällä kertaa yhteydenpitomme ei katkea.

Toinen "löytö" oli Luumäen Leidi, johon tutustuin opiskeluaikoina kämppikseni kaverin, Foxien, myötä. Yhteydenpito on vain vuosien saatossa unohtunut niin minulta Luumäen Leidiin kuin Foxieenkin. Mutta Naamakirjassa päätimme yhdessä Luumäen Leidin kanssa ottaa itseämme niskasta kiinni, korjata tilanteen ja yhyttää yhteen triomme eli minut, Luumäen Leidin ja Foxien. Ja ennen kaikkea pitää paremmin yhteyttä toisiimme jatkossa!

Blogi

Ennen tätä syksyä olin jo pidemmän aikaa seuraillut muutamia blogeja ja erittäinkin vakavasti harkinnut oman aloittamista, sillä sisälläni virisi alati kasvava tarve kirjoittaa. Mietin myös perinteisen päiväkirjan kirjoittamista... Siis päiväkirjan, jota ei ole tarkoitettu kuin for my eyes only, mutta päädyin kuin päädyinkin tähän ratkaisuun, omaan blogiin.

Osin siksi, että halusin jakaa kokemuksiani, tuntemuksiani ym. ystäville, tuttaville, kylänmiehille, miksei tuntemattomillekin. Osin puolestaan siksi, että olen liian laisk... korjaan: mukavuudenhaluinen kirjoittaakseni käsin päiväkirjaa - osaankohan edes enää kirjoittaa käsin kaunoa?! ...tai jos osaisinkin, niin jopa minun täytyisi käyttää oma tekstini apteekissa luettavana, sen verran kamalaa oli käsialani jo aikanaan! ;) No niin, mutta se onkin sitten taas jo ihan eri tarina! Tokihan se varsinainen päiväkirjailu olisi onnistunut tietsikalla yhtä hyvin kuin tämä bloggaaminenkin, mutta jotenkin "oikeaa" päiväkirjaa kuuluu kirjoittaa ilman teknisiä kapineita...

Blogin otsikointi muotoutui miettiessäni erästä nuoruusmuistoa ja nykyistä elämäntilannettani verrattuna muihin ystäviini, jotka kaikki elävät vähintäänkin parisuhteessa, mutta useimmilla on jo lapsiakin, kellä aikuisikään ehtineitä, kellä teinejä, toisilla taas kouluikäisiä, joillakin vasta maha-asukki tuloillaan... He toteuttavat sitä, mikä on ollut minulle erittäin pitkäaikainen ja yhä saavuttamattomammaksi käyvä haave: pykäävät pystyyn omaa perhettä ja onnellista, toimivaa parisuhdetta...

Vaan palataanpas siihen muistoon tai muistikuvaan! Yläasteella meitä oli kolme tyttöä, emme suinkaan sieltä koulun suosituimmasta päästä. Tiedä häntä, johtuiko tuo lievä epäsuosio siitä, että olimme kilttejä, tunnollisia ja kunnollisia, vai jostain ihan muusta. Joka tapauksessa siinä teini-iän hormonimyllerryksessä löimme keskenämme vetoa 1 markasta, että jäämme hukkapätkiksi, parittomiksi, vanhoiksipiioiksi. No, tätä nykyä tilanne on se, että nämä muut kaksi ovat kumpainenkin luovineet avioliiton onnelliseen satamaan ja toisella on jälkikasvuakin (kävi ilmi tiedon valtatiellä erinäisistä lähteistä), ainoastaan minä olen suhteeton... Joten minä olen tuon vedon "onnellinen" voittaja ;)

Lisäksi kuulen säännöllisen epäsäännöllisesti puolivitsikkäitä kommentteja siviilisäädystäni/elämäntilanteestani, joten päätin tunnustaa tosiasiat ...ja olla ylväästi & arvokkaasti vakaumuksellinen vanhapiika - ainakin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ja ainakin siihen asti, kunnes joku urhea urho saa minut käännytettyä! ;)