Viikonlopun virkistelyreissu on painanut puntissa vielä alkuviikostakin, vaikka arki onkin jo alkanut ihan tosissaan. Retki oli ratkisen riemukas, ja toi kipeästi kaipaamaani vaihtelua tavalliseen taapertamiseen ja kissojen paimentamiseen... Tuli istuskeltua, tarinoitua ja turinoitua liki aamuun asti, joten yöunet jäivät luvattoman lyhkäisiksi. Ja se tietenkin kostautui hiukan pidemmän kaavan kautta = koko loppuviikonlopun, kun näillä kymmenillä palautuminen ei todellakaan tapahdu yhtä näpsäkästi kuin hamassa nuoruudessa, kun yöuniksi saattoi riittää se, että tuijotti vartin pimeää nurkkaa! ;)
Niinpä viikonloppua voisikin kuvailla oikeastaan millä tahansa muulla sanalla kuin "reipas" tai "aktiivinen", sillä en saanut juuri mitään aikaiseksi kotona (esim. sohvaprojekti / kotityöt), saati tänne blogiinkaan, mitä nyt fiksasin blogin ilmeen hiukan freesimmäksi! :) Ja virkistin mieltäni kuuntelemalla musiikkia, lähinnä sitä raskaamman sorttista osastoa, kuten esim. Metallicaa...
MiesMan (aiemmin siis pelkkä Mies, nyt selvyyden vuoksi tuo, kun on kuitenkin exästä kyse) oli suostunut huoltamaan kissat yhden yön reissuni ajan, joten hän soitteli vielä lauantaina ja varmisteli, että olen selviytynyt ehjin nahoin kotiin korvesta. Ja kyseli samalla, onko minulla luistimia. (No, eipä ole, ei... kun en ole luistellut lukion jälkeen kertaakaan). Patisteli minua menemään jäälle, edes kävelemään, ja ottamaan vaikka kameran mukaan. Ei siis kutsunut kanssaan ulkoilemaan, kehotti minua vain reippailemaan... No, en oikein ymmärtänyt jutun pointtia, mutta kukapa nyt miesten aivoituksia ymmärtäisikään! ;)
Lötköttely-viikonlopun jälkeen, eilen & tänään, olen sitten ottanut vahingon takaisin, ainakin mitä tulee kotitöihin. Tein ruokaa useamman päivän eväiksi. Tiskailin. Pyykkäilin ja viikkailin. Imuroin. Sain myös hiukan asioita hoideltua: palautin reilusti myöhässä olleen kirjan kirjastoon. Ja muistin kuin muistinkin käydä asioimassa Internet Operaattorin myymälässä; ilmoitin tyytyväisyyteni uuteen, uljaaseen mobiilielämääni, irtisanoin kiinteän laajakaistani ja siirrätin sen yhteydessä olleen sähköpostitilini mobiilikaistani yhteyteen. Joten kallisarvoisten viestieni ja osoitekirjani pitäisi oleman turvassa.
Lisäpuhtia noihin pikkupuuhiin varmaan toi jutustelu Pomon kanssa töissä tänään. Nimittäin kevään mittaan eräs kollega jää virkavapaalle, joten minulle voisi ehkä-kenties-mahdollisesti olla luvassa lisää valtion leipää järsittäväksi. Ja vieläpä hiukkasen uusin maustein. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa! Sillä varmaahan se on vasta sitten, kun on mustaa valkoisella.
Tällä viikolla posti toi pilkkahinnalla hankkimani läjän leffoja: Horton, Ice Age, Madagaskar, Kala nimeltä Wanda ja Menetetty maa. Olen jotenkin hullaantunut näihin nykyajan "piirrettyihin", sillä ne mielestäni viihdyttävät yhtä hyvin pikkukansaa kuin meitä vähän isompiakin. Katson ne kaikkein mieluiten alkuperäisäänillä, vaikka suomennokset ovatkin liki poikkeuksetta varsin osuvia. Kala nimeltä Wanda puolestaan on legenda, ja ollakseen kasarileffa, se on kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta! Menetetty maa niitti Oscareita ja ylistystä vasta viime vuonna... Tosin MiesMan väitti, että hänen on vaikea nähdä minua viihtymässä Menetetyn maan äärellä. No, sehän nähdään!
Mutta nyt iltapuuhiin, ennen kuin on aika luovia taas Höyhensaarille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leffat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leffat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 20. tammikuuta 2009
maanantai 15. joulukuuta 2008
Paketointitalkoot ynnä leffailta
Lauantaina tosiaan lähdin Myylle siinä illan suussa mukanani pari rullaa lahjapaperia, pieni säkillinen lahjoja ja repullinen muuta tarpeellista tavaraa, sillä jäin Myyn luokse yökylään. Saimme lahjukset paketoitua mallikkaasti... Siskoni toisesta paketista tuli sennäköinen, että siitä ei melkein arvaa, mitä paketti sisältää... ;) Tosin osa lahjoista on minun osaltani ainakin vielä paketoimatta, sillä ne ovat vielä kaupassa! :)
Illalla katsoimme pari leffaa ja popsimme juustochilipähkinöitä, karkkia & chipsejä, minä siemailin samalla hiukan siideriä, Myy puolestaan breezeriä. Ensin oli vuorossa Numero 23 (Number 23), jossa pääosaa esittää Jim Carrey. Tämäkin on Carreyn vakavampi elokuva, jossa herra ei pelehdi tyypilliseen tapaansa tai vääntele naamaansa hullunkurisesti. Walter Sparrow (Carrey) saa syntymäpäivälahjaksi nuhruisen divari-kirjan Numero 23 ja alkaa huomata yllättävän paljon yhtäläisyyksiä kirjan päähenkilön ja itsensä välillä, jopa pakkomielteeksi asti. Sen enempää leffasta en tohdikaan sanoa, etten tulisi pilanneeksi koko juonta. Jokseenkin painostavasta tunnelmastaan huolimatta leffa on erikoisella tavalla hyvä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Toisena oli sitten vuorossa Million Dollar Baby, jota tähdittävät Clint Eastwood ja Hilary Swank. Nyrkkeilyvalmentaja Frankie Dunnin (Eastwood) salille saapuu sitkeästi nyrkkeilijän urasta haaveileva Maggie Fitzgerald (Swank). Sinnikäs Maggie saa Dunnin myöntymään tämän valmentajaksi, ja kaksikon välille alkaa hiljalleen kehittyä yhteinen kieli ja yhden sortin ystävyys. Edessä on kuitenkin elämää suurempi kamppailu, joka vaatii suunnatonta rohkeutta. En yleensä ole nyrkkeilyelokuvien ystävä, enkä sen paremmin Clint Eastwood -fanikaan (vaikka herra onkin sangen mainio erinäisissä muissa roolisuorituksissaan), mutta tämä elokuva muodostaa poikkeuksen. Järisyttävän hyvä ja koskettava leffa!
Sunnuntaina pyörähdimme vielä kertaalleen joulumarkkinoilla, sillä Myyn mies ei ollut vielä käynyt siellä ihmettelemässä. Lisäksi kiertelimme muutenkin kaupoilla lahjastelemassa, tosin minun saldoni jäi jokseenkin laihaksi, sillä jos ei oteta lukuun uutta kuramattoa eteiseeni ja kissoille toista hiekkalaatikkoa, niin sain tarpeita vain yhteen lahjaan. Toivottavasti kerkiän saada noista tarpeista lahjan valmiiksi! Mutta jos en kerkiä, niin aina on olemassa plan B... :)
Joten vaikka puhdistus-operaationi Kodin ja teknisten kapineiden (läppäri ja puhelin, miksei myös kameran muistikortti) suhteen jäikin pahasti vaiheeseen, kun olin vasta illan suussa sunnuntaina takaisin Kotona, niin viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut. Sisälsihän se mukavaa yhdessä oloa ystävän kanssa, pientä jouluista puuhastelua ja leffanautintoja!
Illalla katsoimme pari leffaa ja popsimme juustochilipähkinöitä, karkkia & chipsejä, minä siemailin samalla hiukan siideriä, Myy puolestaan breezeriä. Ensin oli vuorossa Numero 23 (Number 23), jossa pääosaa esittää Jim Carrey. Tämäkin on Carreyn vakavampi elokuva, jossa herra ei pelehdi tyypilliseen tapaansa tai vääntele naamaansa hullunkurisesti. Walter Sparrow (Carrey) saa syntymäpäivälahjaksi nuhruisen divari-kirjan Numero 23 ja alkaa huomata yllättävän paljon yhtäläisyyksiä kirjan päähenkilön ja itsensä välillä, jopa pakkomielteeksi asti. Sen enempää leffasta en tohdikaan sanoa, etten tulisi pilanneeksi koko juonta. Jokseenkin painostavasta tunnelmastaan huolimatta leffa on erikoisella tavalla hyvä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Toisena oli sitten vuorossa Million Dollar Baby, jota tähdittävät Clint Eastwood ja Hilary Swank. Nyrkkeilyvalmentaja Frankie Dunnin (Eastwood) salille saapuu sitkeästi nyrkkeilijän urasta haaveileva Maggie Fitzgerald (Swank). Sinnikäs Maggie saa Dunnin myöntymään tämän valmentajaksi, ja kaksikon välille alkaa hiljalleen kehittyä yhteinen kieli ja yhden sortin ystävyys. Edessä on kuitenkin elämää suurempi kamppailu, joka vaatii suunnatonta rohkeutta. En yleensä ole nyrkkeilyelokuvien ystävä, enkä sen paremmin Clint Eastwood -fanikaan (vaikka herra onkin sangen mainio erinäisissä muissa roolisuorituksissaan), mutta tämä elokuva muodostaa poikkeuksen. Järisyttävän hyvä ja koskettava leffa!
Sunnuntaina pyörähdimme vielä kertaalleen joulumarkkinoilla, sillä Myyn mies ei ollut vielä käynyt siellä ihmettelemässä. Lisäksi kiertelimme muutenkin kaupoilla lahjastelemassa, tosin minun saldoni jäi jokseenkin laihaksi, sillä jos ei oteta lukuun uutta kuramattoa eteiseeni ja kissoille toista hiekkalaatikkoa, niin sain tarpeita vain yhteen lahjaan. Toivottavasti kerkiän saada noista tarpeista lahjan valmiiksi! Mutta jos en kerkiä, niin aina on olemassa plan B... :)
Joten vaikka puhdistus-operaationi Kodin ja teknisten kapineiden (läppäri ja puhelin, miksei myös kameran muistikortti) suhteen jäikin pahasti vaiheeseen, kun olin vasta illan suussa sunnuntaina takaisin Kotona, niin viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut. Sisälsihän se mukavaa yhdessä oloa ystävän kanssa, pientä jouluista puuhastelua ja leffanautintoja!
lauantai 29. marraskuuta 2008
Oma koti kullan kallis...
Ihanan leppoisa viikonloppu - ei mitään ohjelmaa!! Olen ollut "tiukasti" kotosalla ja tehnyt juuri sitä, mitä sattuu huvittamaan tai ollut sitten tekemättä, jos ei ole huvittanut...
Kyllä vaan, minä olen koti-ihmisiä, oma Koti on minulle maailman paras paikka! Tiedän, että on olemassa niitäkin ihmisiä, joilla on täysin erilainen asenne... asuntoonsa, johon ei liity sen suuremmin ihastusta kuin vihastustakaan - on vain kämppä, jossa voi käydä nukkumassa, suihkussa ja syömässä. No, kukin taaplaa tavallaan, minä olen kuitenkin aina pyrkinyt rakentamaan vaatimattomimmasta luukustakin omannäköiseni Kodin, jonne pääsen rauhoittumaan ja jossa viihdyn, myös yksin. Sangen surulliselta tuntuu ajatus, ettei ihminen viihtyisi omassa kodissaan...
Tätä ei nyt sitten pidä käsittää väärin, että olisin jollain tapaa erakkoihminen. Ehei! Tykkään kyllä käydä ulkonakin ja viihdyn porukoissa, mutta väliin sielu ja ruumis kaipaavat raukeaa olla-öllöttelyä vaan. Ja totisesti muutamat viimeiset viikot ovatkin olleet enempi tai vähempi täynnä normaalista poikkeavaa ohjelmaa, työ- & virkistysmatkoineen ja pikkujouluineen.
Siksi huruttelinkin väsyneenä, mutta onnellisena eilen töistä Kotiin. Väsymyksestä huolimatta olin silti sen verran reipas töiden jälkeen, että pistin töpinäksi: imuroin koko Kodin läpikotaisin ja pesaisin lattiat, viikkailin pyykkejä vaatehuoneeseen ja järjestelin muutoinkin paikkoja.
Ja sitten sohvaperunoiduin loppuillaksi, sillä YLE Teemalta tuli eräs suosikkileffoistani, Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind). Leffassa Clementine Kruzynski (Kate Winslet) eroaa poikaystävästään Joel Barishista (Jim Carrey) ja poistaa Joelin mielestään. Kuullessaan tästä Joel haluaa saman järjestelmän avulla poistaa Clemintinen ja kaikki häneen liittyvät muistot mielestään... Sen enempää leffasta ei oikein voi sanoakaan paljastamatta liikaa, paitsi että tämä on Carreyn ns. vakavampi rooli, jossa ei juurikaan nähdä hänelle tyypillistä naamanvääntelyä. Outo, mutta hyvä leffa ja varsin ajatuksia herättävä; välillä naurattaa ja välillä taas kyyneleet eivät ole kovin kaukana!
No, tänään on ollut vieläkin letkeämpi päivä kuin eilen. Katti-karvajalat yrittivät kyllä herätellä minua jo taas klo 7 aikoihin, mutta käänsin tuolloin tyynen rauhassa kylkeä ja nukuin vielä pari tuntia, ennen kuin kömmin ruokkimaan peijoonit ja keittämään aamun ensimmäiset höyryävät kupilliset kahvia itselleni :)
Täytyy sanoa, että Pirpana on tosiaan jo tässä ajassa vaikuttanut Neiti Söpön toimintaan. Nimittäin Neiti on ollut jokseenkin huono syömään märkäruokaa, ei Neiti nirso ole ruuan suhteen (siis että vain tietyn merkkinen ruoka kelpaisi), mutta nappulat ovat mieluisampaa apetta - niitä menisi kahmalokaupalla. Tässä on tapahtunut Pirpanan tultua selvä muutos. Aamuisin annan molemmille omiin kuppeihinsa annokset märkäruokaa, ja molemmat syövät kuppinsa tyhjiksi hyvällä ruokahalulla - myös Neiti Söpö.
Ruokailuissa on kuitenkin vielä oltava tarkkana, sillä Pirpana syö penturuokaa ja Neiti Söpö puolestaan aikuisten kissojen ruokaa. Ja tottahan toki kaverin ruokakupin sisältö kiinnostaa enemmän kuin oma! Joten vähän väliä saan olla toppuuttelemassa jompaa kumpaa kattia, että josko kuitenkin sieltä omasta kupista syötäisiin ne omat ruuat.
Käsittääkseni se nyt ei vallan vaarallista ole, jos aikuinen kissa syö penturuokaa, mutta se sisältää enemmän rasvaa, proteiineja & energiaa, ja mitään noista Neiti Söpö ei totisesti tarvitse, on likka sen verran muhkeissa muodoissa jo nyt! Ja Pirpana puolestaan niitä tarvitsee, joten aikuisten kissojen ruoka on hiukan liian "laimeaa" pikkuherralle. Joten siksi pidän huolta, etteivät kissat kovin suuressa määrin vierailisi toistensa kupeilla.
Mies soitteli tänään, ja kertoili remonttinsa etenemisestä. No, olihan hänellä muutakin asiaa: kyseli, huolisinko Sambakoneen hoitooni Tapaninpäivän jälkeisestä lauantaista Uuteen Vuoteen. Hmmm... Sinne astihan minä en tietenkään ole vielä mitään suunnitelmia tehnyt, semminkin kun minulla on viimeisistä joulunalus-päivistä lähtien loppuvuoteen asti lomaa. Mies kertoi olevansa menossa kaverinsa mökille, ja tämä kaveri sattuu olemaan allerginen koirille, joten Sambakonetta ei voi ottaa mukaan. Sanoin, että eiköhän se järjesty, täytyy vaan sitten lähempänä sopia Sambakoneen tuominen ja noutaminen. Joten loppuvuodesta on sitten tiedossa todella eläimellistä menoa, kun kaksiossani vilistää kissojen lisäksi myös koira... ;)
Kyllä vaan, minä olen koti-ihmisiä, oma Koti on minulle maailman paras paikka! Tiedän, että on olemassa niitäkin ihmisiä, joilla on täysin erilainen asenne... asuntoonsa, johon ei liity sen suuremmin ihastusta kuin vihastustakaan - on vain kämppä, jossa voi käydä nukkumassa, suihkussa ja syömässä. No, kukin taaplaa tavallaan, minä olen kuitenkin aina pyrkinyt rakentamaan vaatimattomimmasta luukustakin omannäköiseni Kodin, jonne pääsen rauhoittumaan ja jossa viihdyn, myös yksin. Sangen surulliselta tuntuu ajatus, ettei ihminen viihtyisi omassa kodissaan...
Tätä ei nyt sitten pidä käsittää väärin, että olisin jollain tapaa erakkoihminen. Ehei! Tykkään kyllä käydä ulkonakin ja viihdyn porukoissa, mutta väliin sielu ja ruumis kaipaavat raukeaa olla-öllöttelyä vaan. Ja totisesti muutamat viimeiset viikot ovatkin olleet enempi tai vähempi täynnä normaalista poikkeavaa ohjelmaa, työ- & virkistysmatkoineen ja pikkujouluineen.
Siksi huruttelinkin väsyneenä, mutta onnellisena eilen töistä Kotiin. Väsymyksestä huolimatta olin silti sen verran reipas töiden jälkeen, että pistin töpinäksi: imuroin koko Kodin läpikotaisin ja pesaisin lattiat, viikkailin pyykkejä vaatehuoneeseen ja järjestelin muutoinkin paikkoja.
Ja sitten sohvaperunoiduin loppuillaksi, sillä YLE Teemalta tuli eräs suosikkileffoistani, Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind). Leffassa Clementine Kruzynski (Kate Winslet) eroaa poikaystävästään Joel Barishista (Jim Carrey) ja poistaa Joelin mielestään. Kuullessaan tästä Joel haluaa saman järjestelmän avulla poistaa Clemintinen ja kaikki häneen liittyvät muistot mielestään... Sen enempää leffasta ei oikein voi sanoakaan paljastamatta liikaa, paitsi että tämä on Carreyn ns. vakavampi rooli, jossa ei juurikaan nähdä hänelle tyypillistä naamanvääntelyä. Outo, mutta hyvä leffa ja varsin ajatuksia herättävä; välillä naurattaa ja välillä taas kyyneleet eivät ole kovin kaukana!
No, tänään on ollut vieläkin letkeämpi päivä kuin eilen. Katti-karvajalat yrittivät kyllä herätellä minua jo taas klo 7 aikoihin, mutta käänsin tuolloin tyynen rauhassa kylkeä ja nukuin vielä pari tuntia, ennen kuin kömmin ruokkimaan peijoonit ja keittämään aamun ensimmäiset höyryävät kupilliset kahvia itselleni :)
Täytyy sanoa, että Pirpana on tosiaan jo tässä ajassa vaikuttanut Neiti Söpön toimintaan. Nimittäin Neiti on ollut jokseenkin huono syömään märkäruokaa, ei Neiti nirso ole ruuan suhteen (siis että vain tietyn merkkinen ruoka kelpaisi), mutta nappulat ovat mieluisampaa apetta - niitä menisi kahmalokaupalla. Tässä on tapahtunut Pirpanan tultua selvä muutos. Aamuisin annan molemmille omiin kuppeihinsa annokset märkäruokaa, ja molemmat syövät kuppinsa tyhjiksi hyvällä ruokahalulla - myös Neiti Söpö.
Ruokailuissa on kuitenkin vielä oltava tarkkana, sillä Pirpana syö penturuokaa ja Neiti Söpö puolestaan aikuisten kissojen ruokaa. Ja tottahan toki kaverin ruokakupin sisältö kiinnostaa enemmän kuin oma! Joten vähän väliä saan olla toppuuttelemassa jompaa kumpaa kattia, että josko kuitenkin sieltä omasta kupista syötäisiin ne omat ruuat.
Käsittääkseni se nyt ei vallan vaarallista ole, jos aikuinen kissa syö penturuokaa, mutta se sisältää enemmän rasvaa, proteiineja & energiaa, ja mitään noista Neiti Söpö ei totisesti tarvitse, on likka sen verran muhkeissa muodoissa jo nyt! Ja Pirpana puolestaan niitä tarvitsee, joten aikuisten kissojen ruoka on hiukan liian "laimeaa" pikkuherralle. Joten siksi pidän huolta, etteivät kissat kovin suuressa määrin vierailisi toistensa kupeilla.
Mies soitteli tänään, ja kertoili remonttinsa etenemisestä. No, olihan hänellä muutakin asiaa: kyseli, huolisinko Sambakoneen hoitooni Tapaninpäivän jälkeisestä lauantaista Uuteen Vuoteen. Hmmm... Sinne astihan minä en tietenkään ole vielä mitään suunnitelmia tehnyt, semminkin kun minulla on viimeisistä joulunalus-päivistä lähtien loppuvuoteen asti lomaa. Mies kertoi olevansa menossa kaverinsa mökille, ja tämä kaveri sattuu olemaan allerginen koirille, joten Sambakonetta ei voi ottaa mukaan. Sanoin, että eiköhän se järjesty, täytyy vaan sitten lähempänä sopia Sambakoneen tuominen ja noutaminen. Joten loppuvuodesta on sitten tiedossa todella eläimellistä menoa, kun kaksiossani vilistää kissojen lisäksi myös koira... ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)