Viidakon viisauksia

On olemassa "villi viidakon sanonta", että ihminen voisi katsoa määräämättömän ajan kolmea asiaa:

1. Elävä tuli 2. Juokseva vesi 3. Nukkuva lapsi.

Tjaa?

Ensimmäinen mahdollisesti pitää paikkaansa, koska kukapa sitä nyt mustanpuhuvaa tai tuhkanharmaata hiiltynyttä kasaa jaksaisi tuijotellakaan!

Kakkoskohtaa kokeilin avaamalla hanan ja päästämällä valloilleen juoksevaa vettä. Se kohisi. Se pärskyi. Vaan ei antanut mitään viboja. No, myönnettäköön, että lentävän legendan lausujalla saattoi olla mielessä vuoripuronen, jossa on niin silmiä kirvelevän kirkasta vettä, että näkee pohjaan asti, ja joka niin hyisenä soljuu kalliolohkareiden välissä. Mutta jos asuu piskuisessa kaupungissa Karjalan kunnailla, missä ainoastaan lehtii puu eikä ole vuorista tietoakaan, niin on tyytyminen kotikonsteihin. Ja se ei selvästikään toiminut! Kävin nimittäin saapastelemassa myös pitkin Saimaan rantoja. Laine liplatti kyllä, mutta eihän järvivesi mihinkään juokse!

Nukkuvista lapsistakaan ei ole niin kauheasti (omakohtaista) kokemusta, että voisin sanoa juuta taikka jaata. Mutta nukkuvista eläimistä on. Eritoten nukkuva kissa on näky, jossa silmä lepää. Ja hermo. Merkitseehän se sitä, ettei tuo peijooni ole parturoimassa vaivalla kasvattelemaasi city-yrttitarhaa... tai roilaamassa kattokoukkuihin turvaan ripustetuissa viherkasveissa... tai pöllimässä tavaroitasi... tai järjestämässä sinulle pientä pintaremonttia kynsimällä oma-aloitteisesti kulahtaneita tapetteja pois.

Edellä mainittu ei millään tavalla liity mihinkään. Tai ehkä sentään jotenkin. Olen viettänyt melkein pari viikkoa lomaa. Lomaa, joka tarjosi siunatun breikin ennen niin rakkaasta työstä, joka pääsiäisen kärsimysnäytelmän jälkeen on kuitenkin maistunut päivä päivältä enemmälti pakkopullalta kuin miltään muulta. Lomaa, joka myöskin on maistunut pakkopullalta, sillä lomat on lusittava alta pois työsuhteeni vielä kestäessä. Pakkopullan makua ei suinkaan loiventanut se, että loma alkoi vallankin apeissa tunnelmissa jo viimeisenä työpäivänä. Nimittäin tuona samaisena päivänä paiskattiin ensimmäinen määräaikainen duunista ulos. Minä olen seuraava.

Viimeisenä työpäivänäni ennen lomaa eräs kollega kysyi: "Onko sulla mitä lomasuunnitelmia?" Sain tiristäneeksi viileän kohteliaan vastauksen, että ei. Mitäpä minulla nyt olisi, kun ei oikein ole rahaakaan. Minun ei tarvitse ihmetellä, mistä näitä senttejä tulee, vaan mihin helvettiin ne menee... Tai ehkä pikemminkin, miten jokaikisen ylimääräisen sentin saisi pidettyä näpeissään, koska jokaikinen niistä on tuikitarpeellinen syksyn tullen. Niin että mitä suunnitelmia? Ehdotuksia otetaan toki vastaan, mutta niiden toteuttaminen ei saa maksaa mitään! Tai niiden ehkä olisi suotavaa peräti tuottaa jotain...

Lomalla on siis ollut aikaa ajatella, vaikkapa noita viidakon viisauksia. Minun kohdallani noista mikään ei toiminut kuin unelma, kääntänyt turtaa ja turhaa oloani paremmaksi. Sen sijaan city-yrttitarhakyhäelmääni jaksaisin kyllä tuijotella määräämättömän ajan silmä kovana, milloinka ensimmäiset pienet piipat ponnistavat terhakkaasti mullan läpi kohti valoa ja lämpöä, ja läntisellä akkunalla molempia totisesti riittää!

Ja heti ensimmäisten oraiden ilmestyttyä mietin kuumeisesti, jokohan sitä tohtisi yrtinalkuja peukaloida eli koulia, kuten toimenpidettä ammattilaispiireissä kuulemma nimitetään... Mikä siis tarkoittaa oraiden istuttamista väljemmin isompiin ruukkupahasiin. City-yrttitarha for Dummies tiesi kertoa, että esim. basilikan voi koulia, kun toinen sirkkalehtipari on ilmestynyt. Minä en malttanut odottaa siihen asti. Sitä paitsi basilika on lähtenyt yrteistäni parhaiten itämään, joten siitä versojen viidakosta joutaa kyllä jokusen itusen koulimaan sääntöjen vastaisestikin. Ja jos jokaikinen oras jää kaikesta huolimatta henkiin, minä hukun basilikaan!! Mikä ei ole välttämättä huono asia. Nimittäin eräiden lähteiden mukaan basilika on lähtöjään Intiasta, missä sitä on kasvatettu temppelien lähellä eikä sitä ole saanut poimia, koska se on suojellut köyhyydeltä. Tervetuloa, ovet on avoinna, oi basilikantäyteinen ja köyhyyden kurimuksesta vapaa elämä!! :)

Kuluneen pariviikkoisen aikana olen myös ehtinyt tehdä yhdensortin empiiristä tutkimusta viihdykkeistä. Ja olen tullut siihen tulokseen, että rakkailla länsinaapureillamme on kaksi jaloa taitoa hyppysissään: hyvän siiderin ja vielä parempien dekkareiden aikaansaaminen; ne ovat erikseen erinomaiset, yhdessä ylivoimaiset!

Sain kuin sainkin luettua Stieg Larssonin järkälemäisen kakkoskirjan Tyttö joka leikki tulella. Harva se ilta hiivin lakanoihin Larssonin kanssa ja luin pikkutunneille asti. Ja siinä muuten riitti tavaamista, reilussa 600 sivussa. Mutta luin joka rivin, joka sanan, jokaikisen tavun. Toisaalta halusin ahmaista kirjan kerralla, toisaalta halusin pitkittää lukunautintoa, sillä sen jälkeen tulisi eittämättä lukukrapula. Siis se olotila, kun tekisi mieli lukea jotain, mutta ei tiedä, mikä olisi riittävän hyvä kirja, ettei sen lukeminen tuntuisi ajan haaskaukselta. No, tässä tapauksessa vastaus oli päivänselvä, sen enemmittä pohdinnoitta: tietenkin Larssonin kolmas, Pilvilinna joka romahti. Jota ei löydy hyllystäni, kuten ei muitakaan Larssoneita - vielä. Ehkä sitten jonain päivänä, kun basilika on karkoittanut köyhyyden kimpustani täydellisesti ;) kirjat kun ovat aika hintavia. Joten ei auttanut muu kuin jonoon järjesty!, kirjaston varausjonoon siis. Toivottavasti saan opuksen pian käsiini!

Tietenkään en juonut sängyssä siideriä Stiegin seurassa. Vaan siemailin sivistyneesti suosikkilajikettani, Rekorderligin mansikka-limeä tv:n ääressä, sillä lomani aikana palasivat ruutuun seikkailemaan sekä Komisario Beck että Wallander. Nytpähän on jälleen hyvä syy pyyhkiä pölyt tv:stä, joka muutoin on viimeaikoina saanut seistä tönöttää jokseenkin joutilaana.

Pariin otteeseen vajosin lomallani todella alas, koluamaan ojanpohjia, ihan kirjaimellisesti. Silmissäni siinteli pähkinäaromiseksikin väitetty, käsittelemättömänä fataaliksi osoittautuva metsiemme aarre, korvasieni. Myyllä oli tiedossaan jälleen kerran apaja, naapurikunnan puolella... Vaan tällä kertaa se tuotti karvaan pettymyksen. Ensimmäisen retkemme saldo oli 3 sientä, yksi iso ja kaksi pientä. Sama juttu toisella yrittämällä, tosin silloin jätimme metsään kolme kappaletta sieniä vielä kasvattamaan kokoa. Mikä kumma meillä meni metsään, ajoitusko vai paikan valinta?! Myyn kertoman mukaan viime vuonna ojanpenkat notkuivat tuota tippaleivän tavoin syheröistä herkkua. Tästäkin sain lisää ajattelemisen aihetta: Miksi, oi miksi sienen nimi on korvasieni, kun ulkomuoto muistuttaa selvästikin enempi (tippaleipä)aivoja kuin korvaa?! Se outoa on, sitä ymmärrä en...

No, ehkäpä kolmas kerta toden sanoo, että saamme saaliimme tuplattua, tai mikä vielä parempaa triplattua! Uusi korvasieniralli on edessä tänään. Luultavasti menemme Myyn ja koiriensa kanssa nyt toisen naapurikunnan puolelle sienijahtiin. Metsässä samoilu on tällaisina varhaiskesän päivinä ihan parhautta, sillä vielä ei korvissa inise tai surise, kun lentäviä ja pistäviä/purevia öttiäisiä on minimaalisen vähän. Hirvikärpäset loistavat poissaolollaan, eikä iniseviä verenimijöitäkään ole vielä pilvin himmein liikkeellä. Ampiasia, mehiläisiä ja kimalaisia sen sijaan on. Nekin ovat aiheuttaneet minulle päänvaivaa. Eivät toki ottamalla lähikontaktia kanssani, luojan kiitos, vaan lähinnä ulkomuodollaan. Ampiaiset ja mehiläisethän ovat solakoita puikuloita vartalon muodostukseltaan. Miksi sitten kimalaisella ei ole ampiaisvyötäröä, vaan se on karvainen pullero?! Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa... ;)

And Justice for All...

Aloitin tänä aamuna kierrokseni täällä blogistaniassa hiippailemalla hitain virtuaaliaskelin Stanstan luokse kylään ...ja päätin tehdä saman What tarot card are you? -testin, jonka hän oli jo ehtinyt tehdä. Kas tässäpä tulos:

You are Justice

Equity, rightness, probity, executive; triumph of the observing side in law.

Justice is about cold, objective balance through reason or natural force. You can't keep smoking and drinking without consequences to your health. It is the card that advises cutting out waste and insists that you make adjustments, do whatever is necessary to bring things back into balance, physically, emotionally, socially, spiritually. It is a card of balance and harmony; if there is imbalance, the correction may
require recourse to the law.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

Täytyy sanoa, että tämä meni kyllä nappiin. En siedä vääryyttä, etenkään jos se kohdistuu heikompiin tai jopa puolustuskyvyttömiin olentoihin. Olen aika tunnollinen: pyrin tekemään "niin kuin oikein on", noudatan ohjeita (suunnilleen kaikkia muita paitsi ruokaohjeita!) ja sääntöjä jne jne...

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille Hyvää Kansainvälistä Naistenpäivää!! :)

Vieläkin asian vierestä

Tässä marhatessani tiedon valtatietä pitkin, törmäsin Mikä kouluruoka olet? -testiin.

Jos olisin kouluruoka, olisin

Kaalilaatikko ja
lasi vettä
Olen hyvää pataa kaikkien kanssa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Mitäpä tähän on enää sanottavana? Ei niin outoa testiä, ettei toinen puoli totta... ;)

Vapaapäivän viettelyä

Tänään minulla on ollut saldovapaa leipätyöstä. Voi tätä joutilaisuuden sietämätöntä raukeutta! ;) Totta puhuen on tämä kyllä melkoista luksusta. Siis laiskottelu, joutenolo. Joku tunnollisempi ja ahkerampi ihminen varmaan moittisi minua suorastaan vetelehtimisestä, mutta en koe niin minkään valtakunnan tunnontuskia tai pistoksia sielussa, vaikka en ahkeroikaan ylenaikaa tai juokse harrasteista ym. riennoista toiseen pää kolmantena jalkana.

Olen nimittäin kokeillut sitäkin, siis aktiviteetista toiseen ravaamista, muutamia vuosia sitten. Ei minulla ollut kuin kolme Kodin ulkopuolista harrastetta... Ykkösharrasteena oli työpäivän päälle venäjän tunnit kahtena iltana viikossa (klo 17 - 20.30 molempina iltoina) läksyineen. Lisäksi kävin shindossa kerran viikossa ja kehonhallinta-jumpassa (perustuu mm. Pilatekseen) kerran viikossa. Ja suihkimiseen Kodin - työn - harrasteiden - kaiken muun välillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa: apostolin kyyti tai astetta joutuisampi Helkaman vauhti, kun olin ajotaidoton ja autoton leidi vielä tuolloin. Väliin tuntui, etten ehtinyt kuin käydä kääntymässä Kotona, ja taas mentiin - töihin, kauppaan, jumppaan, kylään, ties minne! Siksi nykyään otankin huomattavasti lunkimmin.

Niinpä en sitten tänäänkään, vapaapäivänäni, ole mitään kovin järisyttävää saanut aikaiseksi. Mitä nyt käytin viimeinkin Wanhan Rouwan kylvyssä lähimmällä huoltoasemalla... eikä tarvinnut jonottaa! :) Auton pesettämiseenkin nämä pakkaskelit ovat mitä mainioimmat, kun kerran saan koslan kaikessa rauhassa kuivumaan autotalliin. Täytyy nyt vain toivoa, että ilmojen isäntä jaksaa pitää näitä pakkasia, että pesusta olisi vähän pitkällisempi ilo!

Illan tullen taidan vilkaista tölöstä paria uutta ohjelmaa... Ja puikotella samalla. Todennäköisesti käteeni tarttuu Miehen villapaita, joka on nauttinut UFOn (UnFinishedObject) jo liiankin kanssa! Hmm... vanha kansa sanoo kuulemmati, että miehelle ei saa neuloa paitaa ennen kuin pappi on sanonut aamen, sillä ilman aamenta suhde kestää tasan niin kauan kunnes paita on valmis. Jasså... Mitä lie taikauskoa! Nimittäin tuohon nähden minun ja Miehen suhde päättyi näemmä ennenaikaisesti... ;D

Samban tahtiin

Taannoin lupasin Miehelle, että voin huolehtia hänen koirastaan Sambakoneesta, kun Mies lähtee allergisine kavereineen Lappiin uutta vuotta vastaanottamaan. Eilen Mies sitten pikipäiten pyörähti illan suussa tuomaan Sambakoneen tarvikkeineen: talutushihnoineen, ruokineen, peteineen ja talvitakkeineen... Ihan totta, Samba tarvitsee takin - vaikka muutoin ankarasti vastustankin eläinten pukemista! - jo ihan pienilläkin pakkasilla, kun brasilianterriereillä lämmittävää aluskarvaa ei ole.

Mies viivähti kuitenkin sen hetken, että keittelin kaffet ja laitoin pöydän koreaksi, tai edes vähän sinne päin eli pipareita, voileipäkeksejä, leipää sekä juustoja, maksapateeta ynnä Talvipaistia tarjolle... Kerkesimme siinä kahvin ryystämisen ja muun särpimisen lomassa sitten vaihtamaan joulukuulumiset.

Voi veljet, siitä se vasta riemu repesikin! Nimittäin Mies kehui saaneensa mantelin joulupuurosta. Minä tokaisin siihen: "Kai sinä tiedät mitä se tarkoittaa..." (Mies oli ilmielävä kysymysmerkin ruumiillistuma) "...sitä että se, joka löytää joulupuurosta mantelin, joutuu ensi vuonna naimisiin!" jatkoin voidellen tyynesti leipääni. Mies meinasi tukehtua ja tikahtua kahviinsa... ja minä puolestani hysteeriseen, liki mielipuoliseen hihityskohtaukseeni, jonka Miehen reaktio aiheutti ja joka väkisin kupli ilmoille (sain vain vaivoin sen pidäteltyä)! :D

Herrantähden ja yhden kerran! Olemmehan me nyt ennenkin leikkiä laskeneet, ja paljon vakavammillakin asioilla, ja Mies varsin hyvin tietää minun... tuota, jokseenkin omalaatuisen huumorintajuni. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitellakaan, että hän sen noin ottaisi! No, yritin korjata tilannetta sanomalla: "Niinno, sillä tavallahan ne vanhat inssit entisellä työpaikallani kiven kovaa väittivät minulle, kun löysin mantelin työmaaruokalan joulupuurosta... ja näkeehän sen nyt tyhmempikin, että ihan huuhaata koko manteli, kun en minäkään ole naimisiin joutunut ja siitä on jo sentään 7 vuotta aikaa..."

Okei. Tiesinhän minä Miehen kannan avioliittoon ylipäänsä, joten kai minä sitten tietoisen alitajuisesti tms. heitin tuon läpän, ihan vain ikki-pikkiriikkisen pienenä piikkinä, mutta en minä nyt uskonut sillä Miestä puolikuoliaaksi säikäyttäväni... Huh-huh! Sitä paitsi, se ei todellakaan ollut mikään kömpelö vihjaus siihen suuntaan, että meillä olisi mitään tulevaisuutta, ainakaan sanan romanttisessa merkityksessä, jos Mies sitä pelkäsi. Minä olen päätökseni tehnyt ja pysyn siinä! No, kahvihetkemme sujuikin siitä eteenpäin sitten hiljaisemmissa merkeissä, mitä nyt haastelimme niitä-näitä-kaalinpäitä...

Mutta palatakseni nyt näihin kaiken karvaisiin kavereihini. Neiti Söpö suhtautui Sambakoneen uuteen, joskin tilapäiseen tulemiseen varovaisen kiinnostuneesti. Näinköhän Neiti muistaa Sambakoneen, onko se mahdollista?! Likka kävi pari kertaa nuuhkaisemassa Sambaa, ja samalla Samba nuuhkutteli Neitiä, ilman sen suurempia mutinoita tai murinoita, mutta sen jälkeen molemmat vetäytyivät omiin oloihinsa - Neiti kiipeilytolpan huipulle, Sambakone taasen lattialle petiinsä köllimään. Olikohan se jokin sanaton viesti Neidin ja Samban arvoasemista...?! ;)

Pirpana puolestaan oli uhkarohkean utelias Sambakonetta kohtaan ja teki kaikki klassiset virheet. Ensin istui lattialla noin metrin päässä Sambasta ja tuijotti koiraa (="koiraksi" uhkaava ele). Sitten Pirpana yritti tarjota varovasti etutassua kohti Sambaa - ja huom, Pirpanalla vain aniharvoin on kynnet esissä, kun tarjoaa tassua kokeillakseen jotain uutta ja ennen näkemätöntä (="kissaksi" se voi olla yhden sortin leikkiin kutsu, mutta ei välttämättä kuitenkaan uhkaava ele, mutta "koiraksi" taas ei niin kovin rauhoittava elekään). Tässä vaiheessa Sambakone jo nosteli clint-eastwoodmaisesti ylähuultaan ja väläytti hammasta sekä urahti - kaikki selviä varoitusmerkkejä, että nyt olisi syytä perääntyä...

Minä lepertelin rauhoittavalla äänellä Samballe ja kehuin, miten hyvä & kiltti koira Samba on jne... jne... ja silittelin Sambaa samalla, tarpeen tullen työnsin hellästi Pirpanaa kauemmas välittömältä vaaravyöhykkeeltä, kun jätkä olisi väenvängällä halunnut työntää pikkunokkansa Sambaan kiinni ...ja sain kuin sainkin tilanteet laukeamaan ilman yhteenottoja!

Jo loppuillasta tilanne oli sikäli lientynyt, että sain paparazzeiltua eli napsaistua peräti foton Sambasta ...öh, hieman kyseenalaisessa seurassa ja hieman kyseenalaisessa tilanteessa - nimittäin köllöttämässä tyynen rauhassa puolivallattoman kissanpojan vieressä! ;)


Näistä hyvistä merkeistä huolimatta pelasin varman päälle, joten minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa suljetun oven takana ja Samba omassa petissään olohuoneessa. Katsotaan nyt, kuinka tämä yhteiselo jatkossa sujuu!