maanantai 5. tammikuuta 2009

Vapaapäivän viettelyä

Tänään minulla on ollut saldovapaa leipätyöstä. Voi tätä joutilaisuuden sietämätöntä raukeutta! ;) Totta puhuen on tämä kyllä melkoista luksusta. Siis laiskottelu, joutenolo. Joku tunnollisempi ja ahkerampi ihminen varmaan moittisi minua suorastaan vetelehtimisestä, mutta en koe niin minkään valtakunnan tunnontuskia tai pistoksia sielussa, vaikka en ahkeroikaan ylenaikaa tai juokse harrasteista ym. riennoista toiseen pää kolmantena jalkana.

Olen nimittäin kokeillut sitäkin, siis aktiviteetista toiseen ravaamista, muutamia vuosia sitten. Ei minulla ollut kuin kolme Kodin ulkopuolista harrastetta... Ykkösharrasteena oli työpäivän päälle venäjän tunnit kahtena iltana viikossa (klo 17 - 20.30 molempina iltoina) läksyineen. Lisäksi kävin shindossa kerran viikossa ja kehonhallinta-jumpassa (perustuu mm. Pilatekseen) kerran viikossa. Ja suihkimiseen Kodin - työn - harrasteiden - kaiken muun välillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa: apostolin kyyti tai astetta joutuisampi Helkaman vauhti, kun olin ajotaidoton ja autoton leidi vielä tuolloin. Väliin tuntui, etten ehtinyt kuin käydä kääntymässä Kotona, ja taas mentiin - töihin, kauppaan, jumppaan, kylään, ties minne! Siksi nykyään otankin huomattavasti lunkimmin.

Niinpä en sitten tänäänkään, vapaapäivänäni, ole mitään kovin järisyttävää saanut aikaiseksi. Mitä nyt käytin viimeinkin Wanhan Rouwan kylvyssä lähimmällä huoltoasemalla... eikä tarvinnut jonottaa! :) Auton pesettämiseenkin nämä pakkaskelit ovat mitä mainioimmat, kun kerran saan koslan kaikessa rauhassa kuivumaan autotalliin. Täytyy nyt vain toivoa, että ilmojen isäntä jaksaa pitää näitä pakkasia, että pesusta olisi vähän pitkällisempi ilo!

Illan tullen taidan vilkaista tölöstä paria uutta ohjelmaa... Ja puikotella samalla. Todennäköisesti käteeni tarttuu Miehen villapaita, joka on nauttinut UFOn (UnFinishedObject) jo liiankin kanssa! Hmm... vanha kansa sanoo kuulemmati, että miehelle ei saa neuloa paitaa ennen kuin pappi on sanonut aamen, sillä ilman aamenta suhde kestää tasan niin kauan kunnes paita on valmis. Jasså... Mitä lie taikauskoa! Nimittäin tuohon nähden minun ja Miehen suhde päättyi näemmä ennenaikaisesti... ;D

3 kommenttia:

ziriliini kirjoitti...

No... älä nyt ainakaan sittne jatkossa edes aloita neulomaan paitaa. :D Siis ennen kuin se pappi on sanonut aamen.

Minä muuten olen kuullut samaa ja en ole neulonut miehelle villapaitaa kuin naimisissa ollessani. Ja kuinkas siinä sitten kävi? Yhden paidan neuloin ja pari vuotta myöhemmin oli ero... että taidan pysytellä sukissa jahanskoissa ja kaulaliinoissa jos miehistä on kyse... ;) Ellen sitten halua päästä miehestä eroon... (tosin helpompi tapa on ilmoittaa se päin näköä)tai jos on joku semmoinen miespuoleinen henkilö jonka kanssa en haluakaan mitään suhdetta...

Nerikah kirjoitti...

Juu, en neulo, en... :D Ihan jo siitäkin syystä, että jotenkin tuollaiset pienemmät työt (sukat, hanskat, lapaset, huivit tms) taitavat olla enempi minun makuuni, kun niiden tekemisessä ei periaatteessa ja välttämättä kauan nokka tuhise... riippuu tietenkin viime kädessä siitä, millainen "draivi" on päällä ...ja tuleeko tölöstä mitä katsomisen arvoista! Nimittäin jostain kumman syystä minä neulon lähes poikkeuksetta tölöä katsoessani, en "muuten vain"...

Tilda kirjoitti...

=) sellaista se on elämän meno toisinaan, ei sinulle sentään tullut ero niin nopeasti kuin eräälle naiselle.. ei ehtinyt edes vielä lankoja ostaa...