No niin, nyt on sitten velvollisuus dog-sitterinä hoidettu ja täytetty kunniakkaasti loppuun! Mies palasi tänään Lapin turneeltaan, ja tuli tuossa hiukan klo 22 jälkeen perimään koiraansa takaisin... Sambakone on ihan jees hurtaksi - pieni ...ei mikään räksytin - jos kyseessä ei ole posteljooni/lehdenjakaja ;) ...kiltti - joskin perso kaikelle, minkä ihminen väittää tai Samba luulee olevan ruokaa ;) Vaan kyllä minä luovutin Samban ilomielin takaisin Miehelle, vaikka koirassa itsessään ei varsinaisesti vikaa olekaan. Minusta vain ei taida olla koiraihmiseksi...
Ensinnäkin, minun oli muistettava nostaa kaikki vähänkään ruuaksi luultava tai ruokaa etäisesti muistuttava Samban ulottumattomiin: naulakkoon Marimekon olkakassini, jossa hyvin usein on jotain herkkua, lähinnä karkkia tai suklaata... kaappiin kissojen ruokabaari joka aterian jälkeen, siis ihan koko ruokabaari, sillä jokin olematon hajujälki ruuasta ruokabaarissa vielä oli, vaikka olin jo nostanut ruokabaarin irrotettavat kupit tiskattavaksi. Edes ruokapöydälle en voinut jättää pipareita tai suklaata tarjoilukulhoon, sillä Samba osaa käydä tyhjentämässä pöydän, vaikka tuolit olisivat pöydän ääressä omilla paikoillaan, ikään kuin "esteenä" (tuli koettua pari kertaa, kun vielä asuin Sambakoneen kanssa saman katon alla) - kun taas armaat kissani eivät ole niin millään muotoa kiinnostuneita ihmisten ruuista, vaikka niitä olisi tarjolla missä.
Toisekseen, koira on vietävä ulos tarpeilleen pari-kolme kertaa päivässä, säässä kuin säässä - toisin kuin useimmat kissat... tai kissojen kohdalla on jopa suotavaa, etteivät ne tekisi ulos tarpeitaan! Se on vähän kaksipiippuinen juttu, siis tuo ulkoilu: toisaalta minun olisi ulkoilutettava Sambaa, vaikka taivas työntäisi alas ämmiä äkeet selässä... yhtäältä taas minun olisi Samban vierailun ajan aivan välttämätöntä hinata takalistoni ylös sohvalta tai petistä, hellittää otteeni läppäristä taikka mehukkaasta kirjasta ja lähteä virkistävälle, reippaalle kävelylenkille/happihyppelylle, mikä ei olisi ollenkaan huono juttu!
Vaikka tunnen ja tiedän Sambakoneen tapoineen karvoineen, niin silti olin jotenkin ajatellut saavani käyttööni viikoksi pienoisen personal trainerin, jonka kanssa tulisi liikuttua edes hiukkasen. Enpä saanut personal traineria, en. Sain anti-personal-trainerin: koiran, joka on talvisin kenties jopa kissojakin haluttomampi ulkoilemaan ylipäänsä, saati sitten reippaasti...
Tai ei, ei sittenkään! Haluton kyllä, mutta reippauden puutteesta Sambakonetta ei sentään voi moittia: hurtta kipitti mahdollisimman nopeasti omalta pihalta lähimmän keltaisella kirjotun lumikinoksen luokse, jossa kertakyykyllä suoriutui molemmista tarpeistaan, sitten täyskäännös ja takaisin kotiin. Joten valitettavasti kovin kummoiseksi eivät lenkit sen paremmin Sambakoneen kuin minunkaan liikunnan tarpeen suhteen päässeet muodostumaan, sillä kesto lenkkiä kohden oli max 15 minuuttia ja teho jotakuinkin olematon ;)
No, ei sillä. Kyllä Sambakone on jatkossakin tervetullut väliaikaishoitoon luokseni, kun kerran yhteiselo kissojen kanssakin sujui suuremmitta pulmitta. Voinpahan sitten tulevaisuudessa karhuta Mieheltä vastapalvelusta, jos tarvitsen kissoille hoitajaa! :)
Onpa muuten tainnut Mies tehdä jonnin sortin ajatustyötä siellä pohjoisessa ollessaan. Nimittäin nyt hakiessaan Sambaa hän otti oma-aloitteisesti puheeksi sen, että hänen pitäisi kantaa pois tavaransa, jotka vielä viereksivät autotallissani sekä Kotonani. No, eiväthän nuo romppeet nyt vallan leipää pyydä tuolla autotallin nurkassa tai vintissäkään... Mutta toisaalta taas olin kyllä ajatellut pääseväni aloittamaan tämän vuoden siltä osin puhtaalta pöydältä, että Miehen maallista omaisuutta nurkissani ei enää olisi. No, ajatukseksihan se vain jäi... toivottavasti samoin ei käy Miehen pikaiselle tavaroiden siirto-operaatiolle!
Mutta nyt minulla on kuumat treffit Nukkumatin kanssa! ;) Öitä!!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koirat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koirat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 3. tammikuuta 2009
perjantai 2. tammikuuta 2009
Kuinka wanna-be-blondi sulattaa pakkasen?
Huh, olipa "raskas työviikko", ohi peräti yhdessä päivässä!! ;) No, okei, korkeintaan typerryttävän pitkäpiimäinen, sillä asiakasvirrat pysyivät erittäin loivina ja muutoinkin oli aika kitsaasti äksöniä. Mutta sellaisiahan nämä välyspäivät tuppaavat monella työpaikalla olemaan, kait. Ihan oikeasti koin vilpitöntä työhön paluun riemua, sillä oli mukava kohdata jälleen kollegat ja oli mukava palata mieluisaan työhön - vaikka päivä ei kovin tapahtumarikas ollutkaan.
Kun tulin iltavuorosta kotiin, Sambakone kirjaimellisesti sambasi eteisessä: vinkui, heilutti häntää, hyppi ilmaan ja heilutti lanteitaan - kaikkea tätä yhtä aikaa. On se kiva, kun joku edes ilahtuu kotiin paluustani! :) Kissat puolestaan katsoivat halveksuen moista riekkumista, ikään kuin sanoen:"Phyi, mitä energian tuhlausta!" ...vaikka kyllähän sekä Neiti Söpö että Pirpana tulivat nyt (kuten ennenkin) eteiseen kiehnäämään.
Tänään on ollut kirpsakka pakkaspäivä. Varmuudella en voi sanoa asteista, kun ei sitä lämpömittaria ole (kiitos jomman kumman kissa-peijoonin, joka söi digitaalisesta mittarista johdon poikki!), mutta nettitietojen mukaan lukemat ovat kaiketi pyörineet jossain -11... -12 celsiuksen hujakoilla. Ja yöksi kuulemmati hiukan kiristymään päin. Jess!! Vihdoinkin oikea talvi!! Tällaisia pakkaspäiviä kun riittäisi, niin kevätkin tuntuisi oikeasti keväältä, eikä kävisi niin kuin vuosi sitten, että syksy, talvi ja kevät sekoittuivat epämääräiseksi puuroksi ainaisen vesisateen ja kuran ja loskan vuoksi...
Olin huomattavan reipas töiden jälkeen. Otin imurin käteen ja imureerasin kaikki ziljaardi kissan karvaa (ja pari koiran karvaa) pois nurkista ja lattioilta. Vaikka keli olisi ollut mitä suotuisin esim. mattojen pöllyttämiseen ulkona, niin sentään siihen en viitsinyt ryhtyä enää ilta-kahdeksan aikaan. Jääkööt johonkin toiseen kertaan, samoin kuin petivaatteiden tamppauskin!
Sen sijaan sain kuningasidean. Sulatan pakkasen! Siis ihan vain kaapista, muuhun eivät valitettavasti ja onneksi kykyni taida riittää... ;) Keli on siihenkin mitä passelein, sillä saanhan kätevästi pakasteet parvekkeelle sulattelun ajaksi ilman, että ne kovasti paljon ottavat siitä itseensä. Joten ei kun tuumasta toimeen!
Kerrottakoon, että pakastimeni on sitä mallia, jossa on kolme eri tasoa ja jokaisella tasolla on oma laatikko, jossa pakasteita säilytetään. No, avasin pakastimen oven ja vedin ensimmäisen lootan auki. Sain puolet sisällöstä mätettyä muovikassiin, jossa pakasteet olisi niin kätevä siirtää parvekkeelle odottamaan pakkaskaapin sulamista ja... Siis hetkinen, haloo! Miksi ihmeessä järkevä - ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen - ihminen tekisi turhaa työtä siirtämällä pakasteet napakasta laatikosta heppoiseen muovikassiin ja sitten vielä takaisin laatikkoon, kun savotta olisi valmis?! Varsinkin kun ne lootat pitäisi joka tapauksessa nostaa pois, että pakkanen sulaa paremmin ja että sen saa myös pestyä & kuivattua paremmin!
No juu, ei niitä älykkäimpiä hetkiäni, myönnetään... Näemmä jälleen kerran pääsi wanna-be-blondius yllättämään minut! Joten lopetin mättämisen... tai siis mätin jo kassiin mätetyt pakasteet takaisin laatikkoon, kannoin laatikon parvekkeelle ja kannoin sitten loputkin laatikot sisältöineen parvekkeelle. Täpärällä oli, mutta onneksi järki leikkasi ajoissa kuitenkin! :D
Jaa, että mikäkö sitten on wanna-be-blondi?? Se on minun ja Myyn keksimä nimitys ihmiselle, joka ei ole synnäinen blondi (kuten meistä ei kumpainenkaan ole edes keinotekoiselta väriltään), mutta joka ehkä haluaisi olla (meissä kaikissahan asuu pikkuinen sisäinen blondi, eikös juu!?)... ja jolle kuitenkin sattuu ja tapahtuu blondimaisia asioita - täysin yllättäen, ja juuri silloin kuin sitä vähiten odottaisi. No, lähinnä tämä wanna-be-blondius ilmenee kummallisten, suusta pääsevien sammakoiden muodossa, mistä varmaan muutama esimerkki lienee paikallaan:
Juttelin muutaman kollegan kanssa tässä männä-syksynä siitä, mistä päin armasta Suomen maata kukakin on kotoisin, siis syntyjään... Totesin sitten eräälle miespuoleiselle kollegalleni, että en tosiaan olisi uskonut hänen olevan puhdasjalkainen stadilainen. :D Koko pöytäseurue repesi! Tarkoitukseni oli siis sanoa paljasjalkainen, mutta jotenkin ne sanat taas kiepsahtivat ihan vinksin-vonksin kielen päällä!
No, eipä aikaakaan, kun Myy yllätti itsensä ja kaikki muut kertomalla, että oli lukenut tietokoneeltaan jotakin infoboxia... että oli sellaista tekstiä, ettei siitä lukitautinen olisi ottanut tolkkua! Jaaha, että ihan tautinen... :D Myyn tarkoittama termi oli luonnollisesti lukihäiriöinen, eikä tarkoituksena ollut loukata ketään siinä mielessä, että tuo lukihäiriö nyt vallan sairaus olisi.
Ja hännän huipuksi vielä tämä: Joulun alla puhuin Siskoni kanssa puhelimessa ja tein lähtöä kauppaan. Samalla kun läyrysin Siskoni kanssa, etsin itselleni varsin tyypillisesti avaimiani, rahapussiani, hansikkaitani... ja tokaisin sitten yhtäkkiä:"Hemmetti, missähän minun puhelin on?" Sisko luurin toisessa päässä vain ilmoitti:"No... missäköhän sä olisit viimeksi voinut sitä käyttää...?" Jep-jep. Niin, missäköhän?!
Mutta nyt keittiön suunnalta kuuluu lupavaa kolinaa - toivottavasti se lähtee tipahtelevista huurrekokkareista eikä esim. siitä, että kaikki elukat ovat ängenneet itsenä syynäämään avoinna olevaa pakastinta... Joten täytyypä kipaista tarkistamaan, joko ne sitkeimmätkin huurtumat ovat sulaneet ja pääsen pyyhkäisemään pakastimen puhtaaksi ja kuivaksi... että sitten voin hyvällä omatunnolla sohvaperunoitua loppuillaksi, kun olen ollut niin reipas!
Kun tulin iltavuorosta kotiin, Sambakone kirjaimellisesti sambasi eteisessä: vinkui, heilutti häntää, hyppi ilmaan ja heilutti lanteitaan - kaikkea tätä yhtä aikaa. On se kiva, kun joku edes ilahtuu kotiin paluustani! :) Kissat puolestaan katsoivat halveksuen moista riekkumista, ikään kuin sanoen:"Phyi, mitä energian tuhlausta!" ...vaikka kyllähän sekä Neiti Söpö että Pirpana tulivat nyt (kuten ennenkin) eteiseen kiehnäämään.
Tänään on ollut kirpsakka pakkaspäivä. Varmuudella en voi sanoa asteista, kun ei sitä lämpömittaria ole (kiitos jomman kumman kissa-peijoonin, joka söi digitaalisesta mittarista johdon poikki!), mutta nettitietojen mukaan lukemat ovat kaiketi pyörineet jossain -11... -12 celsiuksen hujakoilla. Ja yöksi kuulemmati hiukan kiristymään päin. Jess!! Vihdoinkin oikea talvi!! Tällaisia pakkaspäiviä kun riittäisi, niin kevätkin tuntuisi oikeasti keväältä, eikä kävisi niin kuin vuosi sitten, että syksy, talvi ja kevät sekoittuivat epämääräiseksi puuroksi ainaisen vesisateen ja kuran ja loskan vuoksi...
Olin huomattavan reipas töiden jälkeen. Otin imurin käteen ja imureerasin kaikki ziljaardi kissan karvaa (ja pari koiran karvaa) pois nurkista ja lattioilta. Vaikka keli olisi ollut mitä suotuisin esim. mattojen pöllyttämiseen ulkona, niin sentään siihen en viitsinyt ryhtyä enää ilta-kahdeksan aikaan. Jääkööt johonkin toiseen kertaan, samoin kuin petivaatteiden tamppauskin!
Sen sijaan sain kuningasidean. Sulatan pakkasen! Siis ihan vain kaapista, muuhun eivät valitettavasti ja onneksi kykyni taida riittää... ;) Keli on siihenkin mitä passelein, sillä saanhan kätevästi pakasteet parvekkeelle sulattelun ajaksi ilman, että ne kovasti paljon ottavat siitä itseensä. Joten ei kun tuumasta toimeen!
Kerrottakoon, että pakastimeni on sitä mallia, jossa on kolme eri tasoa ja jokaisella tasolla on oma laatikko, jossa pakasteita säilytetään. No, avasin pakastimen oven ja vedin ensimmäisen lootan auki. Sain puolet sisällöstä mätettyä muovikassiin, jossa pakasteet olisi niin kätevä siirtää parvekkeelle odottamaan pakkaskaapin sulamista ja... Siis hetkinen, haloo! Miksi ihmeessä järkevä - ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen - ihminen tekisi turhaa työtä siirtämällä pakasteet napakasta laatikosta heppoiseen muovikassiin ja sitten vielä takaisin laatikkoon, kun savotta olisi valmis?! Varsinkin kun ne lootat pitäisi joka tapauksessa nostaa pois, että pakkanen sulaa paremmin ja että sen saa myös pestyä & kuivattua paremmin!
No juu, ei niitä älykkäimpiä hetkiäni, myönnetään... Näemmä jälleen kerran pääsi wanna-be-blondius yllättämään minut! Joten lopetin mättämisen... tai siis mätin jo kassiin mätetyt pakasteet takaisin laatikkoon, kannoin laatikon parvekkeelle ja kannoin sitten loputkin laatikot sisältöineen parvekkeelle. Täpärällä oli, mutta onneksi järki leikkasi ajoissa kuitenkin! :D
Jaa, että mikäkö sitten on wanna-be-blondi?? Se on minun ja Myyn keksimä nimitys ihmiselle, joka ei ole synnäinen blondi (kuten meistä ei kumpainenkaan ole edes keinotekoiselta väriltään), mutta joka ehkä haluaisi olla (meissä kaikissahan asuu pikkuinen sisäinen blondi, eikös juu!?)... ja jolle kuitenkin sattuu ja tapahtuu blondimaisia asioita - täysin yllättäen, ja juuri silloin kuin sitä vähiten odottaisi. No, lähinnä tämä wanna-be-blondius ilmenee kummallisten, suusta pääsevien sammakoiden muodossa, mistä varmaan muutama esimerkki lienee paikallaan:
Juttelin muutaman kollegan kanssa tässä männä-syksynä siitä, mistä päin armasta Suomen maata kukakin on kotoisin, siis syntyjään... Totesin sitten eräälle miespuoleiselle kollegalleni, että en tosiaan olisi uskonut hänen olevan puhdasjalkainen stadilainen. :D Koko pöytäseurue repesi! Tarkoitukseni oli siis sanoa paljasjalkainen, mutta jotenkin ne sanat taas kiepsahtivat ihan vinksin-vonksin kielen päällä!
No, eipä aikaakaan, kun Myy yllätti itsensä ja kaikki muut kertomalla, että oli lukenut tietokoneeltaan jotakin infoboxia... että oli sellaista tekstiä, ettei siitä lukitautinen olisi ottanut tolkkua! Jaaha, että ihan tautinen... :D Myyn tarkoittama termi oli luonnollisesti lukihäiriöinen, eikä tarkoituksena ollut loukata ketään siinä mielessä, että tuo lukihäiriö nyt vallan sairaus olisi.
Ja hännän huipuksi vielä tämä: Joulun alla puhuin Siskoni kanssa puhelimessa ja tein lähtöä kauppaan. Samalla kun läyrysin Siskoni kanssa, etsin itselleni varsin tyypillisesti avaimiani, rahapussiani, hansikkaitani... ja tokaisin sitten yhtäkkiä:"Hemmetti, missähän minun puhelin on?" Sisko luurin toisessa päässä vain ilmoitti:"No... missäköhän sä olisit viimeksi voinut sitä käyttää...?" Jep-jep. Niin, missäköhän?!
Mutta nyt keittiön suunnalta kuuluu lupavaa kolinaa - toivottavasti se lähtee tipahtelevista huurrekokkareista eikä esim. siitä, että kaikki elukat ovat ängenneet itsenä syynäämään avoinna olevaa pakastinta... Joten täytyypä kipaista tarkistamaan, joko ne sitkeimmätkin huurtumat ovat sulaneet ja pääsen pyyhkäisemään pakastimen puhtaaksi ja kuivaksi... että sitten voin hyvällä omatunnolla sohvaperunoitua loppuillaksi, kun olen ollut niin reipas!
sunnuntai 28. joulukuuta 2008
Samban tahtiin
Taannoin lupasin Miehelle, että voin huolehtia hänen koirastaan Sambakoneesta, kun Mies lähtee allergisine kavereineen Lappiin uutta vuotta vastaanottamaan. Eilen Mies sitten pikipäiten pyörähti illan suussa tuomaan Sambakoneen tarvikkeineen: talutushihnoineen, ruokineen, peteineen ja talvitakkeineen... Ihan totta, Samba tarvitsee takin - vaikka muutoin ankarasti vastustankin eläinten pukemista! - jo ihan pienilläkin pakkasilla, kun brasilianterriereillä lämmittävää aluskarvaa ei ole.
Mies viivähti kuitenkin sen hetken, että keittelin kaffet ja laitoin pöydän koreaksi, tai edes vähän sinne päin eli pipareita, voileipäkeksejä, leipää sekä juustoja, maksapateeta ynnä Talvipaistia tarjolle... Kerkesimme siinä kahvin ryystämisen ja muun särpimisen lomassa sitten vaihtamaan joulukuulumiset.
Voi veljet, siitä se vasta riemu repesikin! Nimittäin Mies kehui saaneensa mantelin joulupuurosta. Minä tokaisin siihen: "Kai sinä tiedät mitä se tarkoittaa..." (Mies oli ilmielävä kysymysmerkin ruumiillistuma) "...sitä että se, joka löytää joulupuurosta mantelin, joutuu ensi vuonna naimisiin!" jatkoin voidellen tyynesti leipääni. Mies meinasi tukehtua ja tikahtua kahviinsa... ja minä puolestani hysteeriseen, liki mielipuoliseen hihityskohtaukseeni, jonka Miehen reaktio aiheutti ja joka väkisin kupli ilmoille (sain vain vaivoin sen pidäteltyä)! :D
Herrantähden ja yhden kerran! Olemmehan me nyt ennenkin leikkiä laskeneet, ja paljon vakavammillakin asioilla, ja Mies varsin hyvin tietää minun... tuota, jokseenkin omalaatuisen huumorintajuni. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitellakaan, että hän sen noin ottaisi! No, yritin korjata tilannetta sanomalla: "Niinno, sillä tavallahan ne vanhat inssit entisellä työpaikallani kiven kovaa väittivät minulle, kun löysin mantelin työmaaruokalan joulupuurosta... ja näkeehän sen nyt tyhmempikin, että ihan huuhaata koko manteli, kun en minäkään ole naimisiin joutunut ja siitä on jo sentään 7 vuotta aikaa..."
Okei. Tiesinhän minä Miehen kannan avioliittoon ylipäänsä, joten kai minä sitten tietoisen alitajuisesti tms. heitin tuon läpän, ihan vain ikki-pikkiriikkisen pienenä piikkinä, mutta en minä nyt uskonut sillä Miestä puolikuoliaaksi säikäyttäväni... Huh-huh! Sitä paitsi, se ei todellakaan ollut mikään kömpelö vihjaus siihen suuntaan, että meillä olisi mitään tulevaisuutta, ainakaan sanan romanttisessa merkityksessä, jos Mies sitä pelkäsi. Minä olen päätökseni tehnyt ja pysyn siinä! No, kahvihetkemme sujuikin siitä eteenpäin sitten hiljaisemmissa merkeissä, mitä nyt haastelimme niitä-näitä-kaalinpäitä...
Mutta palatakseni nyt näihin kaiken karvaisiin kavereihini. Neiti Söpö suhtautui Sambakoneen uuteen, joskin tilapäiseen tulemiseen varovaisen kiinnostuneesti. Näinköhän Neiti muistaa Sambakoneen, onko se mahdollista?! Likka kävi pari kertaa nuuhkaisemassa Sambaa, ja samalla Samba nuuhkutteli Neitiä, ilman sen suurempia mutinoita tai murinoita, mutta sen jälkeen molemmat vetäytyivät omiin oloihinsa - Neiti kiipeilytolpan huipulle, Sambakone taasen lattialle petiinsä köllimään. Olikohan se jokin sanaton viesti Neidin ja Samban arvoasemista...?! ;)
Pirpana puolestaan oli uhkarohkean utelias Sambakonetta kohtaan ja teki kaikki klassiset virheet. Ensin istui lattialla noin metrin päässä Sambasta ja tuijotti koiraa (="koiraksi" uhkaava ele). Sitten Pirpana yritti tarjota varovasti etutassua kohti Sambaa - ja huom, Pirpanalla vain aniharvoin on kynnet esissä, kun tarjoaa tassua kokeillakseen jotain uutta ja ennen näkemätöntä (="kissaksi" se voi olla yhden sortin leikkiin kutsu, mutta ei välttämättä kuitenkaan uhkaava ele, mutta "koiraksi" taas ei niin kovin rauhoittava elekään). Tässä vaiheessa Sambakone jo nosteli clint-eastwoodmaisesti ylähuultaan ja väläytti hammasta sekä urahti - kaikki selviä varoitusmerkkejä, että nyt olisi syytä perääntyä...
Minä lepertelin rauhoittavalla äänellä Samballe ja kehuin, miten hyvä & kiltti koira Samba on jne... jne... ja silittelin Sambaa samalla, tarpeen tullen työnsin hellästi Pirpanaa kauemmas välittömältä vaaravyöhykkeeltä, kun jätkä olisi väenvängällä halunnut työntää pikkunokkansa Sambaan kiinni ...ja sain kuin sainkin tilanteet laukeamaan ilman yhteenottoja!
Jo loppuillasta tilanne oli sikäli lientynyt, että sain paparazzeiltua eli napsaistua peräti foton Sambasta ...öh, hieman kyseenalaisessa seurassa ja hieman kyseenalaisessa tilanteessa - nimittäin köllöttämässä tyynen rauhassa puolivallattoman kissanpojan vieressä! ;)
Näistä hyvistä merkeistä huolimatta pelasin varman päälle, joten minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa suljetun oven takana ja Samba omassa petissään olohuoneessa. Katsotaan nyt, kuinka tämä yhteiselo jatkossa sujuu!
Mies viivähti kuitenkin sen hetken, että keittelin kaffet ja laitoin pöydän koreaksi, tai edes vähän sinne päin eli pipareita, voileipäkeksejä, leipää sekä juustoja, maksapateeta ynnä Talvipaistia tarjolle... Kerkesimme siinä kahvin ryystämisen ja muun särpimisen lomassa sitten vaihtamaan joulukuulumiset.
Voi veljet, siitä se vasta riemu repesikin! Nimittäin Mies kehui saaneensa mantelin joulupuurosta. Minä tokaisin siihen: "Kai sinä tiedät mitä se tarkoittaa..." (Mies oli ilmielävä kysymysmerkin ruumiillistuma) "...sitä että se, joka löytää joulupuurosta mantelin, joutuu ensi vuonna naimisiin!" jatkoin voidellen tyynesti leipääni. Mies meinasi tukehtua ja tikahtua kahviinsa... ja minä puolestani hysteeriseen, liki mielipuoliseen hihityskohtaukseeni, jonka Miehen reaktio aiheutti ja joka väkisin kupli ilmoille (sain vain vaivoin sen pidäteltyä)! :D
Herrantähden ja yhden kerran! Olemmehan me nyt ennenkin leikkiä laskeneet, ja paljon vakavammillakin asioilla, ja Mies varsin hyvin tietää minun... tuota, jokseenkin omalaatuisen huumorintajuni. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitellakaan, että hän sen noin ottaisi! No, yritin korjata tilannetta sanomalla: "Niinno, sillä tavallahan ne vanhat inssit entisellä työpaikallani kiven kovaa väittivät minulle, kun löysin mantelin työmaaruokalan joulupuurosta... ja näkeehän sen nyt tyhmempikin, että ihan huuhaata koko manteli, kun en minäkään ole naimisiin joutunut ja siitä on jo sentään 7 vuotta aikaa..."
Okei. Tiesinhän minä Miehen kannan avioliittoon ylipäänsä, joten kai minä sitten tietoisen alitajuisesti tms. heitin tuon läpän, ihan vain ikki-pikkiriikkisen pienenä piikkinä, mutta en minä nyt uskonut sillä Miestä puolikuoliaaksi säikäyttäväni... Huh-huh! Sitä paitsi, se ei todellakaan ollut mikään kömpelö vihjaus siihen suuntaan, että meillä olisi mitään tulevaisuutta, ainakaan sanan romanttisessa merkityksessä, jos Mies sitä pelkäsi. Minä olen päätökseni tehnyt ja pysyn siinä! No, kahvihetkemme sujuikin siitä eteenpäin sitten hiljaisemmissa merkeissä, mitä nyt haastelimme niitä-näitä-kaalinpäitä...
Mutta palatakseni nyt näihin kaiken karvaisiin kavereihini. Neiti Söpö suhtautui Sambakoneen uuteen, joskin tilapäiseen tulemiseen varovaisen kiinnostuneesti. Näinköhän Neiti muistaa Sambakoneen, onko se mahdollista?! Likka kävi pari kertaa nuuhkaisemassa Sambaa, ja samalla Samba nuuhkutteli Neitiä, ilman sen suurempia mutinoita tai murinoita, mutta sen jälkeen molemmat vetäytyivät omiin oloihinsa - Neiti kiipeilytolpan huipulle, Sambakone taasen lattialle petiinsä köllimään. Olikohan se jokin sanaton viesti Neidin ja Samban arvoasemista...?! ;)
Pirpana puolestaan oli uhkarohkean utelias Sambakonetta kohtaan ja teki kaikki klassiset virheet. Ensin istui lattialla noin metrin päässä Sambasta ja tuijotti koiraa (="koiraksi" uhkaava ele). Sitten Pirpana yritti tarjota varovasti etutassua kohti Sambaa - ja huom, Pirpanalla vain aniharvoin on kynnet esissä, kun tarjoaa tassua kokeillakseen jotain uutta ja ennen näkemätöntä (="kissaksi" se voi olla yhden sortin leikkiin kutsu, mutta ei välttämättä kuitenkaan uhkaava ele, mutta "koiraksi" taas ei niin kovin rauhoittava elekään). Tässä vaiheessa Sambakone jo nosteli clint-eastwoodmaisesti ylähuultaan ja väläytti hammasta sekä urahti - kaikki selviä varoitusmerkkejä, että nyt olisi syytä perääntyä...
Minä lepertelin rauhoittavalla äänellä Samballe ja kehuin, miten hyvä & kiltti koira Samba on jne... jne... ja silittelin Sambaa samalla, tarpeen tullen työnsin hellästi Pirpanaa kauemmas välittömältä vaaravyöhykkeeltä, kun jätkä olisi väenvängällä halunnut työntää pikkunokkansa Sambaan kiinni ...ja sain kuin sainkin tilanteet laukeamaan ilman yhteenottoja!
Jo loppuillasta tilanne oli sikäli lientynyt, että sain paparazzeiltua eli napsaistua peräti foton Sambasta ...öh, hieman kyseenalaisessa seurassa ja hieman kyseenalaisessa tilanteessa - nimittäin köllöttämässä tyynen rauhassa puolivallattoman kissanpojan vieressä! ;)
Näistä hyvistä merkeistä huolimatta pelasin varman päälle, joten minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa suljetun oven takana ja Samba omassa petissään olohuoneessa. Katsotaan nyt, kuinka tämä yhteiselo jatkossa sujuu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)