Mies viivähti kuitenkin sen hetken, että keittelin kaffet ja laitoin pöydän koreaksi, tai edes vähän sinne päin eli pipareita, voileipäkeksejä, leipää sekä juustoja, maksapateeta ynnä Talvipaistia tarjolle... Kerkesimme siinä kahvin ryystämisen ja muun särpimisen lomassa sitten vaihtamaan joulukuulumiset.
Voi veljet, siitä se vasta riemu repesikin! Nimittäin Mies kehui saaneensa mantelin joulupuurosta. Minä tokaisin siihen: "Kai sinä tiedät mitä se tarkoittaa..." (Mies oli ilmielävä kysymysmerkin ruumiillistuma) "...sitä että se, joka löytää joulupuurosta mantelin, joutuu ensi vuonna naimisiin!" jatkoin voidellen tyynesti leipääni. Mies meinasi tukehtua ja tikahtua kahviinsa... ja minä puolestani hysteeriseen, liki mielipuoliseen hihityskohtaukseeni, jonka Miehen reaktio aiheutti ja joka väkisin kupli ilmoille (sain vain vaivoin sen pidäteltyä)! :D
Herrantähden ja yhden kerran! Olemmehan me nyt ennenkin leikkiä laskeneet, ja paljon vakavammillakin asioilla, ja Mies varsin hyvin tietää minun... tuota, jokseenkin omalaatuisen huumorintajuni. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitellakaan, että hän sen noin ottaisi! No, yritin korjata tilannetta sanomalla: "Niinno, sillä tavallahan ne vanhat inssit entisellä työpaikallani kiven kovaa väittivät minulle, kun löysin mantelin työmaaruokalan joulupuurosta... ja näkeehän sen nyt tyhmempikin, että ihan huuhaata koko manteli, kun en minäkään ole naimisiin joutunut ja siitä on jo sentään 7 vuotta aikaa..."
Okei. Tiesinhän minä Miehen kannan avioliittoon ylipäänsä, joten kai minä sitten tietoisen alitajuisesti tms. heitin tuon läpän, ihan vain ikki-pikkiriikkisen pienenä piikkinä, mutta en minä nyt uskonut sillä Miestä puolikuoliaaksi säikäyttäväni... Huh-huh! Sitä paitsi, se ei todellakaan ollut mikään kömpelö vihjaus siihen suuntaan, että meillä olisi mitään tulevaisuutta, ainakaan sanan romanttisessa merkityksessä, jos Mies sitä pelkäsi. Minä olen päätökseni tehnyt ja pysyn siinä! No, kahvihetkemme sujuikin siitä eteenpäin sitten hiljaisemmissa merkeissä, mitä nyt haastelimme niitä-näitä-kaalinpäitä...
Mutta palatakseni nyt näihin kaiken karvaisiin kavereihini. Neiti Söpö suhtautui Sambakoneen uuteen, joskin tilapäiseen tulemiseen varovaisen kiinnostuneesti. Näinköhän Neiti muistaa Sambakoneen, onko se mahdollista?! Likka kävi pari kertaa nuuhkaisemassa Sambaa, ja samalla Samba nuuhkutteli Neitiä, ilman sen suurempia mutinoita tai murinoita, mutta sen jälkeen molemmat vetäytyivät omiin oloihinsa - Neiti kiipeilytolpan huipulle, Sambakone taasen lattialle petiinsä köllimään. Olikohan se jokin sanaton viesti Neidin ja Samban arvoasemista...?! ;)
Pirpana puolestaan oli uhkarohkean utelias Sambakonetta kohtaan ja teki kaikki klassiset virheet. Ensin istui lattialla noin metrin päässä Sambasta ja tuijotti koiraa (="koiraksi" uhkaava ele). Sitten Pirpana yritti tarjota varovasti etutassua kohti Sambaa - ja huom, Pirpanalla vain aniharvoin on kynnet esissä, kun tarjoaa tassua kokeillakseen jotain uutta ja ennen näkemätöntä (="kissaksi" se voi olla yhden sortin leikkiin kutsu, mutta ei välttämättä kuitenkaan uhkaava ele, mutta "koiraksi" taas ei niin kovin rauhoittava elekään). Tässä vaiheessa Sambakone jo nosteli clint-eastwoodmaisesti ylähuultaan ja väläytti hammasta sekä urahti - kaikki selviä varoitusmerkkejä, että nyt olisi syytä perääntyä...
Minä lepertelin rauhoittavalla äänellä Samballe ja kehuin, miten hyvä & kiltti koira Samba on jne... jne... ja silittelin Sambaa samalla, tarpeen tullen työnsin hellästi Pirpanaa kauemmas välittömältä vaaravyöhykkeeltä, kun jätkä olisi väenvängällä halunnut työntää pikkunokkansa Sambaan kiinni ...ja sain kuin sainkin tilanteet laukeamaan ilman yhteenottoja!
Jo loppuillasta tilanne oli sikäli lientynyt, että sain paparazzeiltua eli napsaistua peräti foton Sambasta ...öh, hieman kyseenalaisessa seurassa ja hieman kyseenalaisessa tilanteessa - nimittäin köllöttämässä tyynen rauhassa puolivallattoman kissanpojan vieressä! ;)
Näistä hyvistä merkeistä huolimatta pelasin varman päälle, joten minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa suljetun oven takana ja Samba omassa petissään olohuoneessa. Katsotaan nyt, kuinka tämä yhteiselo jatkossa sujuu!
2 kommenttia:
Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta... ja koirat plutosta ja kissat... ööö... no jostain. Yhtä kaikki ymmärtäminen ei aina mene ihan yksi yhteen. :D Mutta ihan salaa ollaan vaan kavereita ;)
:D kylläpä kiteytit mainiosti, Ziri!!
Lähetä kommentti