keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Outo valoilmiö

Ihana valo! Aurinko armashan se suvaitsi heti aamusta alkaen hiukkasen pilkistellä pilviverhojen lomasta... Mieleni oli yhtä päivänpaisteinen kuin ilmakin, ja vaikka joulukuun viimeiseen päivään yhdistetään pikemminkin suojalasit kuin aurinkolasit, niin minä tyttöpä se ohjasin Wanhan Rouwan tankin kautta markettiin aurinkolasit silmilläni, sillä niin häikäisevä tuo outo valoilmiö oli! (No, onhan ne yhden sortin suojalasit ne aurinkolasitkin, kun suojaavat uv-säteiltä...)

Lähdin mielestäni liikkeelle varsin hyvissä ajoin, hiukan ennen puolta päivää. Luulin, että tuolloin ei ihan vielä ole kummoinen ruuhka. No, luulo ei todellakaan ole tiedon väärti, minkä olin piakkoin todistava.

Päivänpaisteinen mieleni alkoi himmetä jo parkkihalliin päästessäni. Ärsyttää lähinnä ajokäyttäytyminen, joka kyllä ilmenee muuallakin kaupungissamme kuin vain parkkihalleissa. Myönnän tässä nyt ihan julkisesti ja avoimesti olevani siitä vajavainen ihminen, että valitettavasti en ole ajatusten lukija, en edes auton ratissa. Joten: Mikä ihme siinä vilkun käytössä on niin jumalattoman vaikeaa?!?! Vaikuttaa siltä, että vilkku on yhtä outo valoilmiö aika monelle autoilijalle kuin auringonpaiste näin vuoden viimeisenä päivänä!

No, onhan se tietty yhden sortin energiansäästöä sekin, kun sitä vilkkua ei tohota joka mutkassa ;) ...mutta oikeasti, pliis, käyttäkää vilkkua, ettei kenenkään tarvitse tuhlata energiaa paniikinomaiseen jarrujen kirskutteluun tai mikä vielä pahempaa pikkuruttujen oikomiseen autoista tai ihmisistä! Ja en nyt tarkoita, että itse olisin kaistapää ratissa ajaessani parkkihallissa tai muuallakaan, vaan nytkin matelin rauhaisasti etsien sopivaa parkkiruutua Wanhalle Rouwalle. Silti en voinut olla huomaamatta muutamia tilanteita, joissa se vilkku olisi ollut enemmänkin kuin tuikitarpeellinen.

Kun viimein pääsin muutoin ehjänä, mutta mieli hiukan rutussa parkkihallin uumenista itse markettiin, huomasin tyrmistyksekseni laskelmoineeni väärin... Näköjään "muutama" muukin ihminen oli ajatellut asioivansa suit-sait-sukkelaan päiväseltään ruokaostoksilla. Jono pankkiautomaatille. Jono pitkäripaiseen. Jono pullonpalautukseen. Jono siellä, jono täällä... Voi ei!! Useimmilla oli - kuten joulun allakin - kärritolkut ruokaa ynnä muuta tarpeellista tavaraa, täytyyhän sitä nyt varautua reippaamman kautta, kun huomenna on pyhäpäivä ja kaupatkin kiinni; ruokahan voi loppua vaikka kesken... ;)

Minun ostokseni olivat sangen vaatimattomat tuohon yleiseen toimintatapaan nähden, vaikka menihän minultakin ruokapuoleen hiukan alle 50 euroa (siinä tosin on useamman päivän ruokatarpeet minulle & kissoille) ja a-markettiin kymppi, sillä ostin pullon punaviiniä ja "bonsai-pullon" kuohuvaa illaksi.

Lähtiessäni kauppareissulle olin myös päättänyt ajaa Wanhan Rouwan pesumaattiin kotimatkalla. Pettymyksekseni huomasin muidenkin olevan samoissa aikeissa peltilehmiensä suhteen, sillä matkani varrella olevan huoltoaseman pesumaattiin jonotti puolen tusinaa autoa. No, ehkä ensi vuonna on parempi sauma pesettää Wanha Rouwakin! ;)

Uudenvuoden aatto sujuu minulta tällä kertaa rauhaisasti kotosalla, osin olosuhteiden pakosta. Katselen outoa valoilmiötä eli raketteja korkeintaan omalta parvekkeeltani. Tai televisiosta. Neiti Söpö ja Sambakone eivät juuri korvaansa lotkauta rakettien räiskeelle ja paukkeelle, mutta Pirpanan suhtautumisesta en voi mennä takeisiin - vaikkakin meidän raitilla se paukuttelu on kyllä aloitettu jo: heti tapaninpäivän jälkeen yhä enenevässä määrin on iltahämärissä kuulunut paukahduksia. No, nähtäväksi jää ovatko satunnaiset paukahdukset täysin eri juttu eläimille kuin "armoton" sarjatuli, johon paukuttelu epäilemättä tänäiltana menee, mitä lähemmäs puoltayötä päästään...

5 kommenttia:

ziriliini kirjoitti...

Joo... huomasin, että kaikilla oli sama suunnitelma. En niinkään kaupassa vaan bussissa ihmiset kantoivat järkyttäviä kassillisia ruokaa... kaipa heille on tulossa kokonainen tykistö vieraiksi... ;)

Täälläkin pilkahti aurinko. Ja meidän sääasema keksi väittää, että nyt alkaa satamaan. Ei siis kovin luotettava vekotin. minun aurinkoista mieltäni himmensi kun näin läheisten kauppojemme uudet hinnat... Kauppiaat kun aloittivat jo Uuden Vuoden Juhlat ja hinnoittelukoneen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! : )

Sirutuuli kirjoitti...

Onneksi käytiin lähikaupassa, siellä oli kaikki kassat käytössä, mutta ei menneet hermot!
Hyvää uutta vuotta siullekin :)

Nerikah kirjoitti...

Kiitos Verna ja Siru toivotuksista!

Siru, minäkin harkitsin kyllä lähikaupassa käymistä, mutta minusta siellä on korkeahko hintataso, joten se oli yksi syy hurauttaa markettiin - vaikka kyllähän se autoilukin tietty osansa maksaa... Toinen syy oli sen kuohutilkan hommaaminen a-marketista... ja kolmas sitten se mönkäänmennyt auton kylvettäminen. Mutta päätin, että jatkossa suunnittelen nämä hommat hiukan huolellisemmin, niin ei tarvitse sitten sukkuloida ruuhkassa!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on myös pilkahdellut aurinko tänään - miten tervetullutta vaihtelua!

Tuohon villasukkajuttuun muuten palatakseni; minä olen kakarasta lähtien käyttänyt villasukkia aina kotona ollessani, melkeinpä päivittäin (siis joskus jopa kesällä...) ja mun jalkojani on myöskin aina ihmetelty, miten hyvässä kunnossa niiden iho ja koko jalat ovat. Enpä ole koskaan ajatellutkaan että villasukka-addiktiollani voisi olla jotakin tekemistä asian kanssa!

Hyvää vuoden vaihdetta sinulle ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!