lauantai 6. joulukuuta 2008

Viimeinen sika uunista ulos

Kat-astrofaalisesta aamusta huolimatta Itsenäisyyspäivä on sujunut sangen leppoisissa tunnelmissa. Olen puikotellut ahkeraan tässä päivän mittaan, kun sain akuutin neuloosin -> pakko saada neuloa :) Tosin kätevät kätöseni eivät tarttuneet kumpaankaan UFOistani, mohairhuiviin tai Miehen villapaitaan - viime sunnuntaina yritin neuloa huiviani, enkä saanut kuin pari kerrosta aikaiseksi, kun neulominen tuntui väkisin väkertämiseltä ja työ jäi sikseen. Noiden "oireiden" vuoksi aloitin uuden työn, joka on minua poltellut jo pidempään: Saltkråkan-sukat, joiden ohjeen löysin Ullaneuleesta. Lanka tuontyyppisiä villasukkia varten on levännyt vaatehuoneen hyllyllä jo hyvän tovin, Smart Superwash, joka on 100 % puhdasta uutta villaa. Laittelen kuvia, jahka maltan kaivaa kamerani esiin.

Kattimusten hyvinvointiakin on tullut kohennettua tänään: Neiti Söpö ja Pirpana saivat matolääkkeensä. Operaatio sujui yllättävän kivuttomasti, sillä olin ostanut Mirrix-tahnan kissoille. Ja totisesti se on helpompi antaa kuin yrittää tunkea pilleriä vastahakoisen kissan kitaan - ja saada se pilleri vielä pysymään suussa, ettei kissa sylkäise sitä pois! Kumpikaan kateista ei suureksi ihmetyksekseni kiskaissut poroja nokkaansa moisen keljun operaation vuoksi. No, saivathan nuo peijoonit palkkioksi hiukkasen raksuja, vaikka päivän toinenkin ateria oli jo syöty n. tuntia aiemmin, joten ehkä se lievitti hiukan pahaa mieltä...

Edelleenkin kaipaan kovasti "elävän" kynttilän luomaa tunnelmaa näihin joulun odotus -päiviin, ja aivan erityisesti tähän Itsenäisyyspäivään. Mutta tämä aamu totisesti osoitti, että ainakin tänä vuonna saan aidot kynttilät unohtaa, muutoin voipi käydä niin kuin laulussa lauletaan: "Yksi oli liehuva liekin varsi..." ;) Tosin eräs kollega töissä ehdotti, että ripustaisin kattokoukkuun tuikkuastioita tai jopa kynttilälyhdyn. Hmm... ei pöllömpi idea! Mutta toistaiseksi en ole ryhtynyt tuumasta toimeen, koska sopivaa tuikkuastiaa tai lyhtyä ei löydy Kodistani - ainakaan vielä ;)

No, jos minun on kynttilöiden lempeästä tunnelmasta luovuttava, niin korvaan sen sitten vähän juhlavammalla atrialla tänään. Kävin eilen kaameassa tungoksessa kaupassa ja ostelin hiukan herkkuja nimenomaan tätä päivää varten: ruuaksi porsaan paistin, jonka kylkiäisiksi & kevennykseksi tulee salaattia - en valmista perunoita, en riisiä tai ohrattoakaan, pasta nyt possupaistin kylkeen ei oikein sopisikaan! Lisäksi ostin Musta Leima Emmentalia ja Mustapekka -pippurijuustoa nautittavaksi voileipäkeksien kera samalla kun seuraan puolella silmällä Linnan pukuloistoa tölöstä. Glögi jäi vielä kauppaan, en ostanut edes valmiita glögiaineksia, sillä edelleenkään en ole löytänyt viimevuotista, omenamehu-pohjaista glögiohjetta...

Tosiaankin... Sika siis on paistumassa uunissa. Ja tämä onkin sitten viimeinen sika, joka tuossa uuninraakissa paistuu! Lieteni on epäilemättä perujaan jostain 70-luvulta, kuten koko tämä talokin, missä Kotini sijaitsee... Kyllähän se hellapuoli pelaa liedessä ihan ok, mitä nyt ehkä saattaa pienoinen energiasyöppö olla, mutta uuni on täysin luokaton. On aivan tuurissaan, milloin paistokseni onnistuvat niin kuin niiden pitäisi ja milloin ne puolestaan kuorruttuvat karsinogeeneillä pintapuolisesti - kuten olen tainnut jo aiemminkin mainita.

Niinpä päätin sijoittaa osan sievoisista veronpalautuksistani uuteen lieteen. Silmittelin jo männäviikolla alati kasvaa mainostulvaa ja etsiskelin kodinkoneliikkeiden tarjonnasta sopivaa liesiehdokasta. Vaatimukset eivät ole järin korkeat: ihan perusliesi, jossa on toimiva uuni! :) Huomenissa täytynee sitten lähteä liesijahtiin, kun ei viikolla ollut siihen oikein puhtia eikä liioin aikaakaan.

Mutta nyt vilkaisemaan, josko olisi aika nostaa viimeinen sika uunista ulos! :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudelle liedelle!Itsepäisyyspäivä ruuanlaiton merkeissä omassa pikku kodissa,mikä sen hienonpaa.Vapaus!

Nerikah kirjoitti...

Huomenta Raisa!

Kiva, että pyörähdit "kylään"... :)

Totta tosiaan, kolikon (=sinkkuuden) toinen puoli on ehdottomasti vapaus! Voin tehdä juuri sitä, mitä haluan, enkä ole kenellekään tekemisistäni tilivelvollinen... Ja hyvä ruoka on kyllä yksi elämän suurimmista nautinnoista, heti nukkumisen jälkeen! ;)

Tilda kirjoitti...

Onnea lieden metsästykseen, nykyään hyvän peruslieden saa ihan kohtuuhinnalla.
Hienoja kissoja sinulla!

Nerikah kirjoitti...

Huomenta -A-...

Tässä hörpiskelen aamun ekoja höyryäviä kahveja, pari mukillista takaa vasta kunnollisen heräämisen :)

Olen aina ollut enempi kissa- kuin koiraihminen. En tiedä, mikä minua noissa viiksineikoissa niin suuresti kiehtoo... onko se itsenäisyys/itsepäisyys, koiranhan saa tekemään mitä vain käskystä, mutta vaikka kissa osaisi esim. istua käskystä, se istuu vain jos "on sillä tuulella" ;)

Kyllä se lieden metsästys varmasti hyvin sujuu. Täytyy vaan muistaa kysellä liikkeissä, onko heitillä jonkinlaista asennuspalvelua vai tarvitseeko minun itse tilata "maksullinen mies" asentamaan liesi, sehän on sen sortin sähköhommia, joita ei kait saisi ihan itsekseen mennä tekemään. Muuten voi käydä niin, että tulee kestopermanentti kaupan päälle, kun liettä käyttelee, tai on pimeenä koko lääni...! ;)