Heartbreak On A Plate

On jo vierähtänyt hyvä tovi siitä, kun julkaisin ensimmäisen otteen mielipuolen keittokirjastani, tuolloin näpertelin kylmäsavulohi-pastaa. Edelleen pysyn pastanjauhamisessa, tällä kertaa teen vain sikamaisen ihanaa kinkku-pekonikastiketta pastan kylkeen. Edelleen pysyn myös tavoilleni uskollisena, tarkkoja määriä en osaa antaa enkä valmistusajastakaan todeta muuta kuin vartissa valmista.

Tämän ruokalajin valmistaminen edellyttää aitojen, oikeiden raaka-aineiden käyttöä, joten unohda kaikki, minkä etiketissä on mainittu sana light, kevyt tms. No, lähinnä tuo koskee kermaa ja ehkä kinkkua, sillä kevytpekonista en kyllä vielä ole kuullut.

Äläkä ruoki lamaa, vaan suosi suomalaisia tuotteita (okei, parmesanin kohdalla on kaiketi tehtävä poikkeus)!


Näillä eväillä se siis syntyy:

• pussillinen kotimaista kinkkua suikaleina (=200 g ?), puolikaskin riittää
• paketti kotimaista pekonia (=150 g ?)
• kimpale sinihomejuustoa
• kimpale parmesan-juustoa
  HUOM! Kimpale = se sellainen (pienehkö) juustokiila, en katsonut grammamääriä paketista
• kermaa
• sipulia
• mustapippuria
• värillistä pastaa

1. Raasta parmesan rujoksi raasteeksi.
2. Silppua sipuli pieniksi kuutioksi.
3. Suikaloi pekoni.
4. Tiristä sipulia hetki kuumalla pannulla pekonin ja kinkkusuikaleiden kanssa. Halutessasi voit lisätä nyrkillisen voitakin pannuun ennen paistamista, mutta se on turhaa, sillä pekonista kyllä irtoaa messevästi rasvaa, jossa sipulikin kuullottuu kivasti.
5. Lohko pannuun osa sinihomejuustosta tai juustokiila kokonaan. Pienet lohkot sulavat sähäkämmin!
   
6. Ripottele heti perään parmesan. Suosittelen kuitenkin käyttämään harkintaa parmesanin määrässä, ehkä ei ihan kaikkea tarvitakaan...
7. Sekoittele puolihuolimattomasti, niin että pekoni, kinkku, sipulisilppu ja juustot sulautuvat toisiinsa.
8. Norjista kastiketta tilkalla kermaa ...mikä käytännössä tarkoittaa liki tölkillistä (2 dl), sillä juustot sulautuvat sangen ...tuota ...tymäkäksi massaksi.
9. Myllytä kokonaisia mustapippureita ronskina rouheena sekaan. Eritoten suola on tarpeeton, sillä pekoni ja juustot tuovat ihan riittävästi makua tähän soossiin.
10. Muista keittää pasta samanaikaisesti, kun pyörittelet kastiketta valmiiksi!!
11. Kaada kastike valutetun pastan joukkoon.
    
12. Tarjoile ja nauti heti!

Suolaista. Rasvaista. Sikahyvää! Eikä mitenkään sydänystävällisellä tavalla. No, sydän "kiittää", mutta kiittäköön, eihän tätä sentään joka päivä nautita! Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi syntisen hyvä makunautinto, erityisesti dagen efterinä - kukaanhan ei tietenkään kapulasta kärsi koskaan, mutta jos sattuisi kärsimään... ;)

Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei jaksa heikot nilkat kantaa... Selityksen makua! Kaikki kerralla napaan vaan, lämmitettynä (mikrotettuna) menettää parhaan teränsä, valitettavasti. Ja jälkkäriksi sitten pönöttämään sohvalle pienille nokkaunille... :)

Raparperitaivas

Mistä tietää, että kesä on alkanut? Siitä, kun allekirjoittanut astuu kyökin puolelle suorittaakseen sarjan toimintoja, joihin liittyy mm. voi, munat ja sokeri... niin ja jauhot ynnä muut pulverit.

Mittaa. Vatkaa. Maistelee.

Kyllä vaan! Leipoo, joskin uhmaten siitä tosiasiaa, että yleensä ottaen jauhopeukalonsa on keskellä kämmentä. Mutta leipoo silti, tavoitteenaan loihtia raparperipiirakka, joka on taivaallisen infernaalisen hyvää!


Tehtävä suoritettu hyväksytysti ja onnistuneesti tällä(kin) kertaa.

<---Kiitos salaisen aseeni, jonka sain äidiltäni jo ala-asteella ja joka siis on ihka ensimmäinen reseptikirjani!

Ja nyt tämä salainen hellapoliisi noudattaa sohvan seireenikutsua ja vetäytyy mutustelemaan kesän ensimmäistä raparperipiirakkaansa sukeltaen samalla Stieg Larssonin aina niin kiehtovaan maailmaan.

Vety ja atomi

Nyt on kesä sitten virallisesti avattu, juuri niin kuin se minun mielestäni kuuluukin tehdä. Eli nautittu satamassa aito, oikea vety aidon, oikean pannukahvin kera.

Jo edellisessä postauksessani aioin linkittää tuon joillekin ehkä mystillisen herkun nimeltä vety, vaikka tietenkin ne, jotka ovat edes joskus käyneet tässä humpan ja hiekkalinnan luvatussa kaupungissa, tietävät mistä on kyse puhuttaessa vedystä ja atomista. Mutta kuinkas sitten kävikään!?! Nimittäin kun kuukkeloin vedyn asianmukaisin sanankääntein, niin tulos oli sangen yllättävä. Eniten minua hämmästytti se, että "Kaiken Tiedon Kirja", joka myös Wikipediana tunnetaan, petti tässä asiassa minut. Sillä niin Wikipedia kuin myös jonkin ruokalehden artikkeli sangen harhaanjohtavasti väitti vetyyn kuuluvan paistetun kananmunan. Ehei, ei sinne päinkään! Olipa sitten kyse aidosta, oikeasta vedystä tai aidosta, oikeasta atomista, tulee kananmunan olla nimenomaan keitetty ja viipaloitu - noh, kokonainen olisikin melkoinen pala purtavaksi! ;) On varsinainen kardinaalimunaus käyttää paistettua kananmunaa, ja ken julkeaa näin tehdä, saa korkeintaan halvan kopion vedystä tai atomista, eli lopputulos on Jorma Uotisen sanoja lainatakseni "sinne päin, muttei sinne asti" ;)

Yleensä ottaen en lukeudu ruokasnobeihin tai -hifistelijöihin, jotka pilkuntarkasti toteuttavat ruokaohjeet käyttäen juuri oikeita raaka-aineita juuri oikean määrän ja noudattavat yhtä tunnollisesti ruokien esille panoa ja nauttimista, mutta tässä asiassa olen tarkka. Siksi päätinkin nostaa tämän aiheen tapetille myös täällä blogistaniassa, vaikka hakutulosten joukossa oli toki muutamia linkkejä vedyn ja atomin oikeaoppiseen koostumukseenkin.

Atomi on siis lihapiirakka, joka lämmitetään ja täytetään sitten joko keitetyllä, viipaloidulla kananmunalla tai keitto-/savukinkkuviipaleilla. Jotkut herkkusuut haluavat lihapiirakkaan sipaistavan voita mausteeksi, mutta atomi voidaan syöjän niin halutessa maustaa myös jollakin muulla tai kaikilla perinteisillä "snagarimausteilla" eli ketsupilla, sinapilla, kurkkusalaatilla, raakasipulisilpulla, valkosipulimajoneesilla.

Vety on myöskin lämmitetty, täytetty lihapiirakka, joskin sisällöltään muhkeampi versio edellisestä, sillä se täytetään sekä keitetyllä, viipaloidulla kananmunalla että keitto-/savukinkkuviipaleilla ja tarpeen vaatiessa niillä tavanomaisilla snagarilisukkeilla.

Ugh. Olen puhunut. Ja nyt siirryn kyökin puolelle näpertämään chili con carnea...

Pastaa & kylmäsavulohta

Tänään ruokalistallani oli pastaa & kylmäsavulohta. Tämä on todella nopeatekoinen ja maukas ruoka, väittäisinpä tämän olevan jopa 2 veen ruoka = vartissa valmista ;) - ainakin siinä tapauksessa, että aloittaa pastan keittelyn ja kastikkeen tekemisen samaan aikaan! Ja kelläpä meistä nyt olisikaan aikaa tai edes intressiä seistä nököttää tuntitolkut hellan ääressä... Ei ainakaan minulla!

Ohjeeni saattaa kuulostaa mielipuolen keittokirjasta reväistyltä, mutta minun on oikeasti todella, todella vaikeata antaa paisto-/keittoaikoja, puhumattakaan tarkoista raaka-ainemääristä. Nimittäin yleensäottaen olen erittäin suurpiirteinen kokki, ja noudatan tunnollisesti melkeinpä yhtä ja ainoaa ohjetta, nimittäin Siskoni nyrkkisääntöä: "Jos ruoka palaa pohjaan, sitä ei toista kertaa tehdä samalla tavalla!" :D

Näillä eväillä se siis syntyy - noin pari annosta... riippuen tietenkin siitä, kuinka isoruokainen syöjä on kyseessä:

• min. 150 g kylmäsavulohta
• min. 100 g mustapippuri-tillituorejuustoa
  TAI: vähintään sama määrä maustamatonta tuorejuustoa + sopiva määrä kokonaisia mustapippureita JA pippurimylly + muutamia oksia tilliä
• tilkka - tölkki ruokakermaa tai aitoa kermaa
• 1 sipuli
• kalaliemikuutioita tai suolaa tai ei mitään
• voita tai öljyä tai ei mitään
• täysjyväpastaa tai vitivalkoista makaronia, kuviolla/muodolla ei väliä
  
  

1. Ota sopivan kokoinen sipuli ja silppua se silpuksi.
   
   
2. Silppua myös kylmäsavulohi(file) suikaleiksi.
   
   
3. Sikäli kun "elämänkatsomus" antaa myöten, laita pannulle nyrkillinen voita tai loraus öljyä; jos tiukasti terveellisessä "elämänkatsomuksessa" ei ole jouston varaa, älä laita mitään ;) -Minä en laittanut mitään, kun lohi on aika rasvainen kala muutenkin.
   
   
4. Lisää pannulle sipulisilppu ja lohisuikaleet, kääntele ynnä kuullottele hetki... (kunnes sipuli alkaa näyttää "läpinäkyvältä" ja/tai lohi on hiukan vaalentunut väriltään)
   
   
5. Lisää 100 g mustapippuri-tillituorejuustoa (kyllä, ihan koko rasia!) pieninä nokareina, sekoittele välillä, anna juuston sulaa... TAI jos valitsit kastikkeen tekemisen pitkän kaavan kautta, lue kohta 6! Muussa tapauksessa etene kohtaan 7...
   
   
6. Lisää naturelli tuorejuusto, pieninä nokareina, sekoittele... jne. jne.
   Lataa pippurimyllyyn sopiva määrä kokonaisia mustapippureita, jauha rouheeksi kattilaan.
   Silppua muutamia tillinoksia puntista kattilaan.
   
   
7. Lisää tilkkasesta tölkilliseen (max 2 dl) aitoa kermaa tai ruokakermaa - kerman laatu "elämänkatsomuksesta" riippuen... sorvaa määrä sopivaksi sen mukaa, kuinka norjaa lopputuloksen pitää oleman. Eli: aloita varovasti, kermaa on helpompi tarvittaessa lisätä kuin ottaa pois (ts. keitellä kokoon, ettei kastike jää ihan löröksi).
   
   
8. Maista kastiketta ennen kuin etenet seuraavaan kohtaan!
   
   
9. Lisää kalaliemikuutio kokonaan tai osittain, tai lisää suolaa tai älä lisää mitään, jos maku on sopiva.
   
   Keitä täysjyväpasta tai vitivalkoinen vehnämakaroni väljässä vedessä, johon on lisätty kalaliemikuutio tai suolaa, tai ei ole lisätty mitään - edelleenkin sen "elämänkatsomuksen mukaan"!
   
   Valuta pasta...
   
   Tarjoile pasta kastikkeineen & nauti!
   
   Helppoa, nopeaa, taivaallista!! :-p
   
   HUOM. Kastikkeesta tulee aika väritöntä, joten ehkä sille tosiaan voisi näyttää hiukan tillipunttia tai hömpsäyttää rippusen kuivattua tilliä piristämään. Tai sitten voi harkita värillisen pastan käyttämistä (onhan sitä vihreänä ja punertavana ainakin)... ;)
   

Odottavalla kannalla

Olin tänään reipas töiden jälkeen: siivoilin hiukan keittiötä, tiskailin ja laitoin alulle makaronilaatikon. Siinä makaronilootassa onkin minulle loppuviikoksi apetta - lukuunottamatta perjantaita, sillä silloin työpaikkamme lähikuppilassa tarjoillaan joululounas. Odotan jo innolla tuota perjantain juhla-ateriaa, sillä kyseisessä lounaspaikassa on ollut oikein makoisat lounaat, joten tokkopa nämä jouluruuatkaan tuottavat pettymystä!

Täytyy sanoa, että menoillaan on harvinaisen pitkäpiimäinen viikko!! Mutta niinhän viimeinen työviikko ennen lomaa aina on. Tällä viikolla vaan on ollut asiakkaidenkin puoleen niin verkkainen tahti, että ei mitään tolkkua...

Mutta onneksi on enää kaksi aamua ennen lomaa!! :) Siis ihan oikeasti vain kaksi, sillä huomenna minulla on iltavuoro, joten ei sitä oikein aamuksi voi laskea, kun voin vetäistä hiukan normaalia pidemmät yöunetkin... Ja voi pojat, että olenkin onnistunut taas kasvattamaan univelkasaldoani! Nimittäin kahtena viimeisenä yönä on unet jääneet luvattoman lyhykäisiksi, hiukan vajaaseen kuuteen tuntiin, kun en vain ole malttanut käydä nukkumaan, vaikka tiedän, että pitäisi.

Odotan tulevaa lomaa ehkä jopa enemmän kuin joulua. En tiedä, mistä moinen. Varmaankin osaltaan siitä, että kourallisella lomapäiviä saan ihan kunnon siivun lomaa: liki kaksi viikkohan siitä taitaapi tulla pyhineen kaikkineen. Nimittäin heti vuoden vaihduttua, ensimmäisenä arkipäivänä, minun on palattava sorvin ääreen, joten hiukan jää se kaksiviikkoinen vajaaksi. Saan kuitenkin pehmeän laskun takaisin työhön, sillä olen loman jälkeen vain tuon yhden vaivaisen perjantain töissä, ja sitten on 4 päivän vapaa = normi viikonloppu + saldovapaa maanantaina (meillä on ns. liukuva työaika) + loppiainen tiistaina.

Tänään töissä suunnittelimme alkuvuoteen pientä piristystä työporukallemme: päätimme järjestää saunaillan ja vuokrata tähän tarkoitukseen mökin yhdeksi yöksi. Kyseessä on silkka hupireissu; saunomista, hyvää ruokaa & juomaa ja maanmainioiden kollegoiden seuraa... :)

Päädyimme vuokramökkiin siksi, että saamme kyseisen paikan hyvinkin edulliseen hintaan, eikä tuo mökki ole edes mahdottoman taipaleen takana, vaikka korvessa onkin. Mutta noita syitäkin enemmän vaakakupissa painoi se, että jos olisimme vuokranneet saunatilat jostain kaupungista, olisi loppuillan suhteen käynyt kuitenkin niin, että porukka olisi hajaantunut yöhön kuka minnekin; yksi kun tykkää humpasta eikä niin millään muotoa lähde paikkaan, jossa soitetaan "matontamppausmusiikkia" (lue: diskoa/teknoa), toinen tykkäisi kyllä tanssia, mutta ei missään tapauksessa "lavatansseja", kolmatta taas mielyttäisi eniten istua hämyisessä pubissa jne. jne. Nyt kun vietämme saunailtaa keskellä ei mitään, niin kenelläkään ei ole pakotietä - ennen aamunkoittoa! ;)

Laitoin tänään myös tilaukseen uuden digiboxin. En tiedä, onko hankintani nyt sitten hifistelyä, sillä valitsin 2 virittimen & tallentavan mallin, vaiko peräti "syntiä" ekotehoilun kannalta, kun ei pitäisi ostaa mitään, mitä ei tarvitse... Mutta minä oikeasti tarvitsen sen digiboxin, sillä on vain ajan kysymys, milloinka Mies hakee omansa pois Kodistani viereksimästä. Tallennusominaisuuskin on sangen tarpeellinen, sillä vaikka luokittelenkin vain aniharvan tv-ohjelman kategoriaan "pakko katsoa", niin kyllä niitä tilanteita kuitenkin tulee, että jonkin ohjelman haluaisi säilöön odottamaan sopivampaa katseluajankohtaa. Hinnan kiroa ei sentään aparaatilla ollut, siksi ajattelinkin, että tilaisuuteen pitää tarttua nyt... Joten nyt sitten odottelen tuon ihmeellisen boxin saapumistakin (toivottavasti se ehtii ennen joulua)!

Mutta kuten sanotaan: odottavan aika on pitkä... Joten yritän lievittää sitä "tuskaa" rentoutumalla tänään tölön ääressä ja näpertelemällä samalla Myyn joululahjaa, jotta saisin sen valmiiksikin ennen joulua!

Viimeinen sika uunista ulos

Kat-astrofaalisesta aamusta huolimatta Itsenäisyyspäivä on sujunut sangen leppoisissa tunnelmissa. Olen puikotellut ahkeraan tässä päivän mittaan, kun sain akuutin neuloosin -> pakko saada neuloa :) Tosin kätevät kätöseni eivät tarttuneet kumpaankaan UFOistani, mohairhuiviin tai Miehen villapaitaan - viime sunnuntaina yritin neuloa huiviani, enkä saanut kuin pari kerrosta aikaiseksi, kun neulominen tuntui väkisin väkertämiseltä ja työ jäi sikseen. Noiden "oireiden" vuoksi aloitin uuden työn, joka on minua poltellut jo pidempään: Saltkråkan-sukat, joiden ohjeen löysin Ullaneuleesta. Lanka tuontyyppisiä villasukkia varten on levännyt vaatehuoneen hyllyllä jo hyvän tovin, Smart Superwash, joka on 100 % puhdasta uutta villaa. Laittelen kuvia, jahka maltan kaivaa kamerani esiin.

Kattimusten hyvinvointiakin on tullut kohennettua tänään: Neiti Söpö ja Pirpana saivat matolääkkeensä. Operaatio sujui yllättävän kivuttomasti, sillä olin ostanut Mirrix-tahnan kissoille. Ja totisesti se on helpompi antaa kuin yrittää tunkea pilleriä vastahakoisen kissan kitaan - ja saada se pilleri vielä pysymään suussa, ettei kissa sylkäise sitä pois! Kumpikaan kateista ei suureksi ihmetyksekseni kiskaissut poroja nokkaansa moisen keljun operaation vuoksi. No, saivathan nuo peijoonit palkkioksi hiukkasen raksuja, vaikka päivän toinenkin ateria oli jo syöty n. tuntia aiemmin, joten ehkä se lievitti hiukan pahaa mieltä...

Edelleenkin kaipaan kovasti "elävän" kynttilän luomaa tunnelmaa näihin joulun odotus -päiviin, ja aivan erityisesti tähän Itsenäisyyspäivään. Mutta tämä aamu totisesti osoitti, että ainakin tänä vuonna saan aidot kynttilät unohtaa, muutoin voipi käydä niin kuin laulussa lauletaan: "Yksi oli liehuva liekin varsi..." ;) Tosin eräs kollega töissä ehdotti, että ripustaisin kattokoukkuun tuikkuastioita tai jopa kynttilälyhdyn. Hmm... ei pöllömpi idea! Mutta toistaiseksi en ole ryhtynyt tuumasta toimeen, koska sopivaa tuikkuastiaa tai lyhtyä ei löydy Kodistani - ainakaan vielä ;)

No, jos minun on kynttilöiden lempeästä tunnelmasta luovuttava, niin korvaan sen sitten vähän juhlavammalla atrialla tänään. Kävin eilen kaameassa tungoksessa kaupassa ja ostelin hiukan herkkuja nimenomaan tätä päivää varten: ruuaksi porsaan paistin, jonka kylkiäisiksi & kevennykseksi tulee salaattia - en valmista perunoita, en riisiä tai ohrattoakaan, pasta nyt possupaistin kylkeen ei oikein sopisikaan! Lisäksi ostin Musta Leima Emmentalia ja Mustapekka -pippurijuustoa nautittavaksi voileipäkeksien kera samalla kun seuraan puolella silmällä Linnan pukuloistoa tölöstä. Glögi jäi vielä kauppaan, en ostanut edes valmiita glögiaineksia, sillä edelleenkään en ole löytänyt viimevuotista, omenamehu-pohjaista glögiohjetta...

Tosiaankin... Sika siis on paistumassa uunissa. Ja tämä onkin sitten viimeinen sika, joka tuossa uuninraakissa paistuu! Lieteni on epäilemättä perujaan jostain 70-luvulta, kuten koko tämä talokin, missä Kotini sijaitsee... Kyllähän se hellapuoli pelaa liedessä ihan ok, mitä nyt ehkä saattaa pienoinen energiasyöppö olla, mutta uuni on täysin luokaton. On aivan tuurissaan, milloin paistokseni onnistuvat niin kuin niiden pitäisi ja milloin ne puolestaan kuorruttuvat karsinogeeneillä pintapuolisesti - kuten olen tainnut jo aiemminkin mainita.

Niinpä päätin sijoittaa osan sievoisista veronpalautuksistani uuteen lieteen. Silmittelin jo männäviikolla alati kasvaa mainostulvaa ja etsiskelin kodinkoneliikkeiden tarjonnasta sopivaa liesiehdokasta. Vaatimukset eivät ole järin korkeat: ihan perusliesi, jossa on toimiva uuni! :) Huomenissa täytynee sitten lähteä liesijahtiin, kun ei viikolla ollut siihen oikein puhtia eikä liioin aikaakaan.

Mutta nyt vilkaisemaan, josko olisi aika nostaa viimeinen sika uunista ulos! :)

Omppu-pomppu

Tänään leivoin pitkästä aikaa. Syy leipomattomuuteeni on ikäkulu uuninraakkini, joka paistaa paistokset, leivokset ynnä muut miten sattuu. Leipojassa / kokissa ei oikeasti ole vika!! Pinta ruskistuu kyllä rivakkaan, mutta sisus saattaa jäädä kypsyydeltään hiukan vajaaksi. Mutta, kuten sanottu, tänään tein poikkeuksen, koska oli mitä todennäköisintä, että tätini & hänen miehensä tulevat vierailulle juuri tänään...

Kun kollegani Titu taannoin lahjoitti minulle järjettömän säkillisen omenoita, metsästelin soseutusohjeiden lisäksi myös omenaleivonnaisten ohjeita. Sopiva ohje omenapiirakkaan löytyikin Hellapoliisin blogista, mutta tähän päivään mennessä se on vielä saanut odottaa toteutusta. Tänään kuitenkin tartuin tuumasta toimeen, vihdoin ja viimein!

Nyt kun olen saanut piirakan paistettua ja maistettua, täytyy sanoa, että se erehdyttävästi muistuttaa sitä omenapiirakkaa, mitä suvussamme on ollut tapana tehdä. Tosin tätini kertoi kahvitellessamme, että "sukureseptimme" on piimäpohjainen, kun tässä Hellapoliisin versiossa ei ole piimää, maitoa vain.

Piirakka oli nopea tehdä. Tein taikinan monitoimikoneessa, sillä erottuani Miehestä, taloudestani katosi myös sähkövatkain (ennen yhteiseloamme niitä oli kaksin kappalein ja yhteiselon alettua toisesta piti hankkiutua eroon). Mutta hyvin näytti monitoimikonekin homman hoitavan. Omenat lohkoin Fiskarisin Omenanlohkojalla, mikä on ollut minulle ihan ykkösapuväline omenoiden käsittelyssä. Ja tässä lopputulos, omppupiirakka koko komeudessaan:

Piirakka näytti ihan ok:lta uuniin mennessään. Mutta lopputulokseen en ole täysin tyytyväinen, vaikka tällä kertaa onnistuinkin välttämään piirakan kuorruttumisen karsinogeeneillä. Olisi nimittäin pitänyt latoa lohkot tiuhempaan, nyt railo lohkorivien välissä näyttää jättiläismäiseltä! Toisaalta, olipahan helpompi leikata piirakka palasiksi silpomatta uunissa pehmenneitä omppuja.

Männä-viikolla kuivatin myös pienen koe-erän omenoita. Pesin omenat, lohkoin ne, uitin lohkot kanelilla, vaniljasokerilla & tavallisella sokerilla maustetussa vedessä ja ladoin ne uunipellille. Kuivatin alkuun lohkoja uunissa, n. 50-asteen lämmössä, uunin luukku pikkuisen raollaan, noin pari-kolme tuntia. Mielestäni lohkot eivät kuitenkaan olleet vielä tarpeeksi nahkamaisia, mutta en voinut jättää niitä uuniinkaan yöksi, kun kävin nukkumaan. Joten jätin sitten omenat kuivahtamaan huoneenlämpöön tiskikaapin keskimmäiselle ritilälle (tiskikaappi on ollut kokolailla joutilas, sillä suurimman osan tiskeistäni hoitaa kone). Seuraavana päivänä lohkot olivat saavuttaneet sopivan nahkeuden, joten nypin ne leivinpaperin päältä rasiaan. Ja tässä siis koe-erä kuivattuja omena-snacksejä: