Viidakon viisauksia

On olemassa "villi viidakon sanonta", että ihminen voisi katsoa määräämättömän ajan kolmea asiaa:

1. Elävä tuli 2. Juokseva vesi 3. Nukkuva lapsi.

Tjaa?

Ensimmäinen mahdollisesti pitää paikkaansa, koska kukapa sitä nyt mustanpuhuvaa tai tuhkanharmaata hiiltynyttä kasaa jaksaisi tuijotellakaan!

Kakkoskohtaa kokeilin avaamalla hanan ja päästämällä valloilleen juoksevaa vettä. Se kohisi. Se pärskyi. Vaan ei antanut mitään viboja. No, myönnettäköön, että lentävän legendan lausujalla saattoi olla mielessä vuoripuronen, jossa on niin silmiä kirvelevän kirkasta vettä, että näkee pohjaan asti, ja joka niin hyisenä soljuu kalliolohkareiden välissä. Mutta jos asuu piskuisessa kaupungissa Karjalan kunnailla, missä ainoastaan lehtii puu eikä ole vuorista tietoakaan, niin on tyytyminen kotikonsteihin. Ja se ei selvästikään toiminut! Kävin nimittäin saapastelemassa myös pitkin Saimaan rantoja. Laine liplatti kyllä, mutta eihän järvivesi mihinkään juokse!

Nukkuvista lapsistakaan ei ole niin kauheasti (omakohtaista) kokemusta, että voisin sanoa juuta taikka jaata. Mutta nukkuvista eläimistä on. Eritoten nukkuva kissa on näky, jossa silmä lepää. Ja hermo. Merkitseehän se sitä, ettei tuo peijooni ole parturoimassa vaivalla kasvattelemaasi city-yrttitarhaa... tai roilaamassa kattokoukkuihin turvaan ripustetuissa viherkasveissa... tai pöllimässä tavaroitasi... tai järjestämässä sinulle pientä pintaremonttia kynsimällä oma-aloitteisesti kulahtaneita tapetteja pois.

Edellä mainittu ei millään tavalla liity mihinkään. Tai ehkä sentään jotenkin. Olen viettänyt melkein pari viikkoa lomaa. Lomaa, joka tarjosi siunatun breikin ennen niin rakkaasta työstä, joka pääsiäisen kärsimysnäytelmän jälkeen on kuitenkin maistunut päivä päivältä enemmälti pakkopullalta kuin miltään muulta. Lomaa, joka myöskin on maistunut pakkopullalta, sillä lomat on lusittava alta pois työsuhteeni vielä kestäessä. Pakkopullan makua ei suinkaan loiventanut se, että loma alkoi vallankin apeissa tunnelmissa jo viimeisenä työpäivänä. Nimittäin tuona samaisena päivänä paiskattiin ensimmäinen määräaikainen duunista ulos. Minä olen seuraava.

Viimeisenä työpäivänäni ennen lomaa eräs kollega kysyi: "Onko sulla mitä lomasuunnitelmia?" Sain tiristäneeksi viileän kohteliaan vastauksen, että ei. Mitäpä minulla nyt olisi, kun ei oikein ole rahaakaan. Minun ei tarvitse ihmetellä, mistä näitä senttejä tulee, vaan mihin helvettiin ne menee... Tai ehkä pikemminkin, miten jokaikisen ylimääräisen sentin saisi pidettyä näpeissään, koska jokaikinen niistä on tuikitarpeellinen syksyn tullen. Niin että mitä suunnitelmia? Ehdotuksia otetaan toki vastaan, mutta niiden toteuttaminen ei saa maksaa mitään! Tai niiden ehkä olisi suotavaa peräti tuottaa jotain...

Lomalla on siis ollut aikaa ajatella, vaikkapa noita viidakon viisauksia. Minun kohdallani noista mikään ei toiminut kuin unelma, kääntänyt turtaa ja turhaa oloani paremmaksi. Sen sijaan city-yrttitarhakyhäelmääni jaksaisin kyllä tuijotella määräämättömän ajan silmä kovana, milloinka ensimmäiset pienet piipat ponnistavat terhakkaasti mullan läpi kohti valoa ja lämpöä, ja läntisellä akkunalla molempia totisesti riittää!

Ja heti ensimmäisten oraiden ilmestyttyä mietin kuumeisesti, jokohan sitä tohtisi yrtinalkuja peukaloida eli koulia, kuten toimenpidettä ammattilaispiireissä kuulemma nimitetään... Mikä siis tarkoittaa oraiden istuttamista väljemmin isompiin ruukkupahasiin. City-yrttitarha for Dummies tiesi kertoa, että esim. basilikan voi koulia, kun toinen sirkkalehtipari on ilmestynyt. Minä en malttanut odottaa siihen asti. Sitä paitsi basilika on lähtenyt yrteistäni parhaiten itämään, joten siitä versojen viidakosta joutaa kyllä jokusen itusen koulimaan sääntöjen vastaisestikin. Ja jos jokaikinen oras jää kaikesta huolimatta henkiin, minä hukun basilikaan!! Mikä ei ole välttämättä huono asia. Nimittäin eräiden lähteiden mukaan basilika on lähtöjään Intiasta, missä sitä on kasvatettu temppelien lähellä eikä sitä ole saanut poimia, koska se on suojellut köyhyydeltä. Tervetuloa, ovet on avoinna, oi basilikantäyteinen ja köyhyyden kurimuksesta vapaa elämä!! :)

Kuluneen pariviikkoisen aikana olen myös ehtinyt tehdä yhdensortin empiiristä tutkimusta viihdykkeistä. Ja olen tullut siihen tulokseen, että rakkailla länsinaapureillamme on kaksi jaloa taitoa hyppysissään: hyvän siiderin ja vielä parempien dekkareiden aikaansaaminen; ne ovat erikseen erinomaiset, yhdessä ylivoimaiset!

Sain kuin sainkin luettua Stieg Larssonin järkälemäisen kakkoskirjan Tyttö joka leikki tulella. Harva se ilta hiivin lakanoihin Larssonin kanssa ja luin pikkutunneille asti. Ja siinä muuten riitti tavaamista, reilussa 600 sivussa. Mutta luin joka rivin, joka sanan, jokaikisen tavun. Toisaalta halusin ahmaista kirjan kerralla, toisaalta halusin pitkittää lukunautintoa, sillä sen jälkeen tulisi eittämättä lukukrapula. Siis se olotila, kun tekisi mieli lukea jotain, mutta ei tiedä, mikä olisi riittävän hyvä kirja, ettei sen lukeminen tuntuisi ajan haaskaukselta. No, tässä tapauksessa vastaus oli päivänselvä, sen enemmittä pohdinnoitta: tietenkin Larssonin kolmas, Pilvilinna joka romahti. Jota ei löydy hyllystäni, kuten ei muitakaan Larssoneita - vielä. Ehkä sitten jonain päivänä, kun basilika on karkoittanut köyhyyden kimpustani täydellisesti ;) kirjat kun ovat aika hintavia. Joten ei auttanut muu kuin jonoon järjesty!, kirjaston varausjonoon siis. Toivottavasti saan opuksen pian käsiini!

Tietenkään en juonut sängyssä siideriä Stiegin seurassa. Vaan siemailin sivistyneesti suosikkilajikettani, Rekorderligin mansikka-limeä tv:n ääressä, sillä lomani aikana palasivat ruutuun seikkailemaan sekä Komisario Beck että Wallander. Nytpähän on jälleen hyvä syy pyyhkiä pölyt tv:stä, joka muutoin on viimeaikoina saanut seistä tönöttää jokseenkin joutilaana.

Pariin otteeseen vajosin lomallani todella alas, koluamaan ojanpohjia, ihan kirjaimellisesti. Silmissäni siinteli pähkinäaromiseksikin väitetty, käsittelemättömänä fataaliksi osoittautuva metsiemme aarre, korvasieni. Myyllä oli tiedossaan jälleen kerran apaja, naapurikunnan puolella... Vaan tällä kertaa se tuotti karvaan pettymyksen. Ensimmäisen retkemme saldo oli 3 sientä, yksi iso ja kaksi pientä. Sama juttu toisella yrittämällä, tosin silloin jätimme metsään kolme kappaletta sieniä vielä kasvattamaan kokoa. Mikä kumma meillä meni metsään, ajoitusko vai paikan valinta?! Myyn kertoman mukaan viime vuonna ojanpenkat notkuivat tuota tippaleivän tavoin syheröistä herkkua. Tästäkin sain lisää ajattelemisen aihetta: Miksi, oi miksi sienen nimi on korvasieni, kun ulkomuoto muistuttaa selvästikin enempi (tippaleipä)aivoja kuin korvaa?! Se outoa on, sitä ymmärrä en...

No, ehkäpä kolmas kerta toden sanoo, että saamme saaliimme tuplattua, tai mikä vielä parempaa triplattua! Uusi korvasieniralli on edessä tänään. Luultavasti menemme Myyn ja koiriensa kanssa nyt toisen naapurikunnan puolelle sienijahtiin. Metsässä samoilu on tällaisina varhaiskesän päivinä ihan parhautta, sillä vielä ei korvissa inise tai surise, kun lentäviä ja pistäviä/purevia öttiäisiä on minimaalisen vähän. Hirvikärpäset loistavat poissaolollaan, eikä iniseviä verenimijöitäkään ole vielä pilvin himmein liikkeellä. Ampiasia, mehiläisiä ja kimalaisia sen sijaan on. Nekin ovat aiheuttaneet minulle päänvaivaa. Eivät toki ottamalla lähikontaktia kanssani, luojan kiitos, vaan lähinnä ulkomuodollaan. Ampiaiset ja mehiläisethän ovat solakoita puikuloita vartalon muodostukseltaan. Miksi sitten kimalaisella ei ole ampiaisvyötäröä, vaan se on karvainen pullero?! Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa... ;)

Satulasta lomalle

Saimme tällä viikolla töihin pitkään toivomamme satulatuolin. Saattaa kuulostaa saituruuden maksimoinnilta, kun saimme yhden ainokaisen tuolin, johon kukin meistä noin kymmenestä asiakaspalvelijasta voi vuorollaan ahterinsa sovittaa… Mutta toisaalta oli kyllä järkevä tikki hankkia ensin yksi kokeilukappale, kun eihän ole mitään takeita siitä, että kaikki ovat into pinnassa tällaisesta muutoksesta.

Vaan täytyy sanoa, että kylläpä mokomasta mööpelistä onkin irronnut iso ilo, niin fyysisen kuin henkisenkin työhyvinvoinnin kannalta katsoen! Varsinkin kun älysimme kurkistaa valmistajan nettisivuja…

Päivänselvän ergonomisen istuma-asennon lisäksi mainitsen pari esimerkkiä. Satula tuoli kaunistaa. Kun ruoto on suorempi ja ryhdikkäämpi, ihminen on automaattisesti kauniimpi. Ergonomisesta asennosta seuraa myös vääjäämättä parempi verenkierto alaraajoihin, mikä voi vaikuttaa selluliitin ja turvotuksen määrää vähentävästi. Herran tähden ja yhden kerran! Muuta ei sitten tarvitakaan, joka päivä kun malttaa tuolissa istua sen tunnin-pari kerrallaan (mikä oli suositus), niin johan me olemme koko remmi bikinikunnossa maaliskuussa! ;)

Ja koska kyseessä on raollinen satulatuoli, intiimialueet tuulettuvat ja viilentyvät mukavasti tuolissa istuttaessa, mikä puolestaan lisää hyvinvointia ja mukavuutta, jopa terveyttä navan alapuolella - niin miehillä kuin naisillakin - kun ei hiota, kiristä tai purista. :)

Mutta ihan vakavasti puhuen, omat ensimmäiset kokemukseni tuolista olivat pelkästään positiivisia. Tuoli näyttää kovalta, ehkä epämukavaltakin, mutta ei todellakaan ole sitä. Istuminen totta tosiaan tuntuu luonnolliselta siinä... niin kauan kuin työskentelen tietokoneella.

Nimittäin satulassa kun istutaan hiukka normaalia korkeammalla, niin sitä soisi, että näppiksen alla olevan tason lisäksi muutkin pöytälevyt olisivat säädettävissä sopivampaan korkoon. Vaan kun ei ole, ei ainakaan kovin kätevästi. Ja kun joudun kääntymään koneelta pois tehdäkseni merkintöjä asiakkaan papereihin (näin tapahtuu melkein jokaisen asiakkaan kohdalla), joudun ottamaan hiukan mäkihyppääjämäistä etukenoa ja varaamaan painoa pikkuisen päkiöille... Ei kovin luonteva asento sekään, mutta parempi kuin röhnöttäminen selkä pyöreänä pöydän yllä, mikä ei luonnaa laisinkaan satulassa.

No, näiden ergonomisten kokeilujen tiimellyksessä ahersin eilen viimeistä päivää ennen lomaa. Yleensä ottaen olen pyrkinyt livistämään liukuvan työaikani turvin hiukan etuajassa lomille, mutta eilen venytin pyynnöstä päivää hiukan pidemmäksi, sillä aiemmassa postauksessani ohimennen mainittu kumma kulkutauti jatkaa kollegoiden kaatamista ketoon kuin saarnamies herätysjuhlilla konsanaan... Nyt vain täytyy toivoa, etten osoittaudu liian tunnolliseksi työntekijäksi ja sairastu itse lomaillessani!

Viri-viri-tööt-tööt

Huh, nyt se on vihdoin ja viimein takana päin. Nimittäin työvuosi 2008! Tänään totta tosiaan oli viimeinen aamu, kun minun piti tänä vuonna nousta herätyskellon herättämänä töihin - tai yhtään mihinkään muuhunkaan!! :) ...kunnes muistin, että minähän varasin itselleni kasvohoidon lauantaiksi, ja aika on aamu-10:ltä. Mitä ihmettä päässäni on liikkunut, kun olen noin "aikaisen" ajan valkannut?! Ei ilmeisesti mitään... No, ehkä sen miten-kuten sietää, kun luvassa on kuitenkin pientä luksusta heti loman kärkeen! ;)

Vaan harmikseni tämä viimeinen työaamu ei lähtenyt lainkaan niin auvoisissa tunnelmissa käyntiin, kuin olisin toivonut. Nimittäin minulla ei taaskaan ole niin minkäänlaista havaintoa, että herätyskello olisi soinutkin tai että olisin sen peräti sammuttanut. Havahduin umpisesta unesta klo 6.58. KÄÄÄÄK!! Ja jälleen kerran sarjakuva-ylösnousemus... En ehtinyt pestä tukkaa (noin periaatteessa se ei kyllä välttämätöntä olisikaan joka aamu, ellei luonnontaipusa tukkani haluasi taipua mihin tykkää) ...tai käydä sen paremmin suihkussakaan, vaan yritin sukia kurittomat kutrini harjalla kuriin, pesaisin suit-sait naaman ja kainalot, sipaisin kiireesti meikit naamaan, hyppäsin vaatteisiini, ruokin kissat ja syöksyin ovesta ulos tyynyn kuva vielä poskessani.

Mutta ehdin kuin ehdinkin suunnillensa ajoissa töihin, vaikka minun piti vielä koukata lähikaupan kautta hakemassa lomalle lähtijäisiksi herkkuja (jouluisesti suklaakonvehteja aamukahville) ja läheiseltä kylmäasemalta lirauttaa Wanhan Rouwan tankkiin tilkkanen menovettäkin.

Työpäivä sujui muuten varsin normaaliin tahtiin ja malliin, mutta tänään kävimme lähikuppilassa joululounaalla, jossa kokki & kokittaret olivatkin loihtineet kystä kyllä!! Taivaallisen ihania laatikoita... rosollia... salaattia... lohta... kinkkua... herneitä... luumuja... ja jälkkäriksi glögiä ynnä "pätkä joulutorttua", ei siis perinteistä joulutorttua, vaan jouluiseksi sorvattua kääretorttua. Niin se vaan on, että hyvä ruoka on niitä elämän suurimpia nautintoja! :)

Hiukkasen haikein mielin lähdin töistä tänään kotiin ja toivottelin joulut ynnä uudet vuodet rakkaille kollegoilleni. Meneehän ainakin liki kaksi viikkoa, kenties hiukkasen pidempäänkin lomien limittymisen vuoksi, ennen kuin koittaa riemukas jälleennäkeminen (ellen nyt sitten satu törmäämään heihin muissa merkeissä siviilissä). Ja todellakin ansaitusti heistä voi käyttää ilmaisua "rakkaat kollegat", sillä työyhteisömme on erittäin hyvinvoiva, voisi melkein sanoa, että olemme ikään kuin yhtä suurta perhettä... Mutta en saarnaa työhyvinvoinnista tai kollegoiden merkityksestä tällä kertaa sen enempiä.

Kotona minua odotti positiivinen ylläri: digiboxini olisi noudettavissa, joten ei kun täyskäännös eteisen kynnyksellä ja samoin tein kitkaravia kioskille, jossa sijaitsee lähin asiamiesposti (kävelen todella, siis t o d e l l a rivakkaan tahtiin lähestulkoon aina, vaikka ei olisi edes kiire, siitä tuo termi).

Ulkona tihkusade oli muuttunut räntäsateeksi. Sitä räntää kait se oli, mitä taivas alas työnsi... Ei mitään romanttisia, isoja riekaleita. Ehei! Vaan kovan puoleisia, reilun kokoisia, hiukan pisteleviäkin klönttejä. Uh!! Mutta edes tuo kurja koiranilma ei saanut fiiliksiäni laskemaan, niin iloinen mieli minulla oli (ja on siis edelleenkin) loman alkamisesta ja boxin pikaisesta toimittamisesta.

Nyt sitten boxi virittelee itse itseään ja minä odotan kuin kuuta nousevaa, että homma valmistuisi tuota pikaa, jotta pääsen testailemaan boxin ominaisuuksia...

Odottavalla kannalla

Olin tänään reipas töiden jälkeen: siivoilin hiukan keittiötä, tiskailin ja laitoin alulle makaronilaatikon. Siinä makaronilootassa onkin minulle loppuviikoksi apetta - lukuunottamatta perjantaita, sillä silloin työpaikkamme lähikuppilassa tarjoillaan joululounas. Odotan jo innolla tuota perjantain juhla-ateriaa, sillä kyseisessä lounaspaikassa on ollut oikein makoisat lounaat, joten tokkopa nämä jouluruuatkaan tuottavat pettymystä!

Täytyy sanoa, että menoillaan on harvinaisen pitkäpiimäinen viikko!! Mutta niinhän viimeinen työviikko ennen lomaa aina on. Tällä viikolla vaan on ollut asiakkaidenkin puoleen niin verkkainen tahti, että ei mitään tolkkua...

Mutta onneksi on enää kaksi aamua ennen lomaa!! :) Siis ihan oikeasti vain kaksi, sillä huomenna minulla on iltavuoro, joten ei sitä oikein aamuksi voi laskea, kun voin vetäistä hiukan normaalia pidemmät yöunetkin... Ja voi pojat, että olenkin onnistunut taas kasvattamaan univelkasaldoani! Nimittäin kahtena viimeisenä yönä on unet jääneet luvattoman lyhykäisiksi, hiukan vajaaseen kuuteen tuntiin, kun en vain ole malttanut käydä nukkumaan, vaikka tiedän, että pitäisi.

Odotan tulevaa lomaa ehkä jopa enemmän kuin joulua. En tiedä, mistä moinen. Varmaankin osaltaan siitä, että kourallisella lomapäiviä saan ihan kunnon siivun lomaa: liki kaksi viikkohan siitä taitaapi tulla pyhineen kaikkineen. Nimittäin heti vuoden vaihduttua, ensimmäisenä arkipäivänä, minun on palattava sorvin ääreen, joten hiukan jää se kaksiviikkoinen vajaaksi. Saan kuitenkin pehmeän laskun takaisin työhön, sillä olen loman jälkeen vain tuon yhden vaivaisen perjantain töissä, ja sitten on 4 päivän vapaa = normi viikonloppu + saldovapaa maanantaina (meillä on ns. liukuva työaika) + loppiainen tiistaina.

Tänään töissä suunnittelimme alkuvuoteen pientä piristystä työporukallemme: päätimme järjestää saunaillan ja vuokrata tähän tarkoitukseen mökin yhdeksi yöksi. Kyseessä on silkka hupireissu; saunomista, hyvää ruokaa & juomaa ja maanmainioiden kollegoiden seuraa... :)

Päädyimme vuokramökkiin siksi, että saamme kyseisen paikan hyvinkin edulliseen hintaan, eikä tuo mökki ole edes mahdottoman taipaleen takana, vaikka korvessa onkin. Mutta noita syitäkin enemmän vaakakupissa painoi se, että jos olisimme vuokranneet saunatilat jostain kaupungista, olisi loppuillan suhteen käynyt kuitenkin niin, että porukka olisi hajaantunut yöhön kuka minnekin; yksi kun tykkää humpasta eikä niin millään muotoa lähde paikkaan, jossa soitetaan "matontamppausmusiikkia" (lue: diskoa/teknoa), toinen tykkäisi kyllä tanssia, mutta ei missään tapauksessa "lavatansseja", kolmatta taas mielyttäisi eniten istua hämyisessä pubissa jne. jne. Nyt kun vietämme saunailtaa keskellä ei mitään, niin kenelläkään ei ole pakotietä - ennen aamunkoittoa! ;)

Laitoin tänään myös tilaukseen uuden digiboxin. En tiedä, onko hankintani nyt sitten hifistelyä, sillä valitsin 2 virittimen & tallentavan mallin, vaiko peräti "syntiä" ekotehoilun kannalta, kun ei pitäisi ostaa mitään, mitä ei tarvitse... Mutta minä oikeasti tarvitsen sen digiboxin, sillä on vain ajan kysymys, milloinka Mies hakee omansa pois Kodistani viereksimästä. Tallennusominaisuuskin on sangen tarpeellinen, sillä vaikka luokittelenkin vain aniharvan tv-ohjelman kategoriaan "pakko katsoa", niin kyllä niitä tilanteita kuitenkin tulee, että jonkin ohjelman haluaisi säilöön odottamaan sopivampaa katseluajankohtaa. Hinnan kiroa ei sentään aparaatilla ollut, siksi ajattelinkin, että tilaisuuteen pitää tarttua nyt... Joten nyt sitten odottelen tuon ihmeellisen boxin saapumistakin (toivottavasti se ehtii ennen joulua)!

Mutta kuten sanotaan: odottavan aika on pitkä... Joten yritän lievittää sitä "tuskaa" rentoutumalla tänään tölön ääressä ja näpertelemällä samalla Myyn joululahjaa, jotta saisin sen valmiiksikin ennen joulua!

Lomasaldo plussalla

Voi harmistus... Syyslomani alkaa olla loppupuolellaan, itse asiassa tänään on viimeinen lomapäiväni, työnantajan laskujen mukaan, sillä lauantaitkin lasketaan meillä lomapäiviksi, vaikkeivät ne työpäiviä muutoin olisikaan.

Ensinnäkin viikon loma töistä tuntuu kyllä tässä vaiheessa paljon pitemmältä poissaololta. Olen jälleen kerran onnistunut irtautumaan täydellisesti työstäni! Tosin olenkin uskollisesti noudattanut anti-suunnitelmaani: minulla ei ollut niin mitään suunnitelmia lomani varalle, tein sitä mitä huvittaa... ja jos ei huvittanut, en tehnyt mitään :)

Olen viettänyt yhden löhöpäivän hyvän kirjan parissa (siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla: lepoa ja lukemista). Ahmaisin Lisa Jewellin Se ainoa oikea -kirjan ihan päivässä-parissa, vaikka mieleni tekikin jarrutella, ettei lukunautinto vain loppuisi kesken. Sain kuin sainkin myös kahlattua alati kasvavan lehtipinon (myymälöiden kanta-asiakas- ym. ilmaisia lehtiä) ja vietyä luetut lehtiset paperinkeräykseen, mikäli niissä ei ollut mitään mielenkiintoista, kuten kokeilemisen arvoisia ruokareseptejä.

Kahdesti kävin hyvän kollegani Myyn ja hänen koiriensa kanssa (2 kpl nahkacollieita) metsässä sienestämässä. Harmittelin loppukesästä / alkusyksystä, kun kanttarelli-saaliini jäi lähestulkoon olemattomaksi, vaikka Miehen kanssa pariin otteeseen kävimmekin niitä etsiskelemässä. Vaan Myylläpä onkin takuuvarma sieniapaja, joka harvoin tuottaa pettymystä kanttarellien tai suppilovahveroiden suhteen. Eipä tuottanut nytkään!

Retkiemme saldo oli kaikkinensa noin pari muovikassillista suppiksia, eikä metsässä tarvinnut samota kuin tunti-puolitoista kertaa kohden. Joten vaikka en olekaan tällä viikolla jatkanut reippaita kävelylenkkejäni kaupunginosamme rantapoluilla, niin raitista ilmaa ja liikuntaa olen kyllä saanut yllin kyllin!

Jouduin toki hiukan käyttämään kekseliäisyyttä käydessäni sienisavotan kimppuun... Nimittäin minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka ne kannattaisi säilöä. Ankaran taustatutkimuksen perusteella - ja myös syystä että pakastin pullistelee jo muutenkin - päädyin kuivattamaan sienet. Ja mitenkäs ne sienet sitten kuivatetaan ilman kasvikuivuria?! Neuvontapalstojen vinkkejä soveltamalla rakensin kotitekoisen sienikuivaamon kylppäriin. Tarvitaan vain pyykkiteline, leivinpaperia, pyykkipoikia, lämmin patteri ja tuuletin... :) Pyykkipoikien avustuksella asettelin leivinpaperin pyykkitelineen päälle (pojat pitivät paperit paikoillaan), teline lämpimän patterin eteen ja tuuletin vielä hurisemaan pesukoneen päälle... ja a vot rupesivat sienet kuivumaan - hitaasti tosin, mutta varmasti!

Myös Wanhalla Rouwalla, autollani, on ollut lomaviikko. Päätin minimoida auton käytön lomani aikana, enkä olekaan sillä ajellut kuin Myyn luokse toiselle puolelle kaupunkia ennen sieniretkiämme. Ruokaostokset on tullut hoidettua kivenheiton päässä olevassa lähikaupassa, tosin myönnettäköön, että siellä asiointi saattaa olla ekoteko muutoin, mutta ei kukkaroa kohtaan.

Sää on jälleen kerran suosinut lomallani, joskaan sillä ei ole minulle kovinkaan suurta merkitystä. Jopa sieniretket olisivat onnistuneet pienessä vesisateessa, olihan minulla Kura-Tex -varusteet kumpaisellakin metsäreissulla ylläni. Enkä enää näillä kymmenillä jaksa surra, jos lomani ei olisikaan yhtä auringonpaistetta ja linnunlaulua säiden suhteen, minun puolestani saa tulla vaikka ämmiä äkeet selässä. Nimittäin tämä Suomen ilmasto on metkan arvaamaton, että jos loman onnistumisen mittarina pitää säätä, niin aika monasti joutuu pettymään... Sitä paitsi, minulla on nyt vihdoin ja viimein enemmän lomaa kuin koskaan (lue: viimeiseen neljään vuoteen, sellaista pätkätyöläisen arki on, valitettavasti), joten noita arvokkaita lomapäiviähän ei Ilmojen Isäntä pilaa!

En myöskään ole räjäyttänyt vuorokausirytmiäni täysin pyllylleen loman mittaan. Sitä tuskaisampaa olisi palata jälleen arkiseen aherrukseen, mitä enemmän olisin venyttänyt nukkumaanmenoa iltaisin ja jatkanut uniaikaa sitten aamusta. Vaikka eipä silti, karvainen herätyskelloni, Neiti Söpö, ei mitä ilmeisimmin olekaan ollut lomalla samaan aikaan kanssani, sillä likka on alkanut liikehtiä levottomana jo heti kohta kuuden jälkeen aamulla (aamuvuoroon lähtiessäni herään niihin aikoihin ja neiti on tottunut saamaan aamiaisensa juuri ennen kuin syöksyn suihkuun). Katti-karvajalka on antanut armollisesti minun kääntää kylkeä vielä noin puoli kahdeksaan asti, mutta sitten alkaa jo tassulla läpsyttely ja naaman haistelu kummastuneena: "Miksei tarjoilu jo pelaa?!" ;)

Saan kyllä olla kaikin puolin tyytyväinen lomaani. Akut on nyt ladattu, jotta jaksan pinnistellä läpi synkän syksyn - kunnes koittaa Joululoma! ;) Onnekseni minulla on pehmeä lasku työhön, sillä maanantaina arki alkaa iltavuorolla...