120 lasissa

Henkilökohtainen road trippini täällä Blogistaniassa on saavuttanut virstanpylvään, tämä on sadaskahdeskymmenes postaukseni. Bloggerissa siis (Vuodatuksen puolellahan kerkesin ottaa ensimmäiset haparoivat askeleeni).

Satakaksikymmentä. Mukava tasaluku, olematta kuitenkaan juhlallisella tavalla liian pyöreä, kuten 50 tai 100 olisi. Onhan se melkoinen etappi, mutta johtuen juuri tuosta luvun epäpyöreydestä, ei ilmassa ole suuren urheilujuhlan tuntua eikä luvassa torvisoittoa tai täytekakkukahveja - edes virtuaalisesti. Katsotaan sitten, kun (jos?) mittarissa on monumentaalisemmat lukemat!

Yhtä kaikki melkoinen määrä tekstiä. Tilastojen valossa elämäni vaikuttaa perin juurin kummalliselta, sillä olen kirjoittanut pääasiassa kissoista (28 tarinaa) ...ja suureksi yllätyksekseni, ehkä jopa järkytyksekseni autoilusta (16 marinaa), loppu onkin sitten sekametelisoppaa :) Kissat vielä ymmärrän, mutta että autoilu. No, se tosin täytyy myöntää, että polkuni Wanhan Rouwan matkassa on ollut vähintäänkin vaiherikas ja täynnä yllätyksiä, joten kai tuo ikäkulu peltilehmä tarjoaa paitsi kätevän ja sangen nopean tavan päästä ylimääräisestä rahasta eroon, myös ehtymättömästi jutun juurta. :)

Elämäni oli tylsää niin, tai vähintäänkin villasukkamaisella tavalla harmaata ja ehkä vanhallepiialle luonteenomaisesti nukkavieruakin. Tai siltä se ainakin tuntui. Vain muutamia päiviä sitten sain sydämellistä tunnnustusta Stanstalta. Nyt tuo samainen palkinto on kolmesti palannut luokseni, saaden minut liikuttuneena punastumaan hiusmartoani myöten, sillä Ice, Siru ja The sho(e)paholic suitsuttivat osakseni lisää kiitosta. Enää en ole ainoastaan liikuttunut, olen häkeltynyt, suorastaan äimän käkenä! Olen sanaton - kerrankin! ;)

Kaunis kiitos ja kumarrus vielä kerran, ladyt! Näillä eväillä on hyvä jatkaa taivallusta tiedon valtatiellä, pitkin Blogistanian baanoja, vauhdikkaasti 120 lasisssa...