Leipää ja sirkushuveja

Tasan viikko sitten ystäväni Maalari lähetti minulle, Madame Au Revoirille ja Kokille visaisen treffikutsun muutaman viikon varoajalla: "Tavatkaamme Raimo Utriaisen Teräksinen fuuga -veistoksen alapuolella... Mennään syömään, mutta päätetään ravintola sitten kohtaamispaikalla." Siis mitä?!?

Tämän arvoituksen ratkaisemiseksi olisi kyllä oikotie onneen, aina niin erehtymätön google, mutta en heti ensimmäiseksi halunnut turvautua siihen, vaan pikemminkin työllistää pienet, harmaat aivosoluni, jotka ovat olleet valitettavan joutilaita viime aikoina. Yritin jäsennellä tiedossa olevia faktoja, tai lähinnä sanavalintoja. Hmm... Nimi Teräksinen fuuga toi mieleen metallisen kehikon tai häkkyrän, mahdollisesti putkia. Alapuolella antoi selvästikin ymmärtää, ettei kyseinen teos ole aivan katutasossa. Missä sitten? Katolla? Seinässä? Ja mennään syömään viittasi siihen, että kohtauspaikka on kaupunkimme keskustassa, jossa valtaosa varteenotettavista ravintoloista on vain parin harppauksen päässä.

Silti en vieläkään ollut päässyt puusta pitkään. Taitelija oli minulle täysin vieras, samoin teoksensa. En saattanut uskoa, että paikallistuntemukseni oli näin heikolla hantilla, olenhan täällä syntynyt ja asunutkin merkittävimmän osan tähän astisesta elämästäni. Mikä siis neuvoksi?!

Turvauduin oljenkorteen, kilautin kaverille, Myylle. Soitto ei tuottanut toivomaani tulosta, sillä Myy oli aivan yhtä ulalla kuin minäkin, mutta puhelu toi lohtua, jokseenkin laihaa sellaista, mutta toi kuitenkin: en sentään ole ainoa, jolla on veistoksen mentävä aukko sivistyksessä!

Ankaran aivotyön tuoksinnassa unohdin vastata Maalarin viestiin, mikä on ehkä surkeaa paikallistuntemustanikin nolompaa. Niinpä kun puhelin kilahti helatorstai-iltana, arvelin Maalarin tekevän uusintatiedustelun tuleviin kokoontumisajoihimme liittyen - olin jo siihen mennessä ehtinyt selvittää mystillisen kohtauspaikan koordinaatit googlesta - mutta Maalarillapa olikin aivan muuta mielessään. Hän houkutteli minua kulttuurinautintojen ja muutaman kesäisen juovukkeen äärelle perjantai-illaksi. Kyllä kiitos! Päätimme yhdessä tuumin osallistua Juoppokujaretkelle.

Ensin ohjatusti, kun kaupunginteatterin näyttelijät esittelivät kotikaupunkiamme Ilmari Kiannon luoman Kohtuullisen Hutikan Pyhän Veljeskunnan aatteen valossa, kudottuna sympaattiseksi ja maanläheiseksi performanssiturneeksi. Nimittäin vajaa 20-päinen osallistujajoukkio, minä ja Maalari mukaan lukien, taapersi köydestä kiinni pitäen kuin esikoululaiset mahtipontisen paatoksen saattelemina kohti Juoppokujaa (joka nykyään Hyväntuulentienä tunnetaan): "Kieltolaki, joka maahan julistettu oli, jakoi ihmiset kahteen vihamieliseen leiriin: raittiusritareihin ja juoppojunkkareihin. Kuta ankarammin juomain käyttämistä vainottiin - sitä enemmän kieltolakia rikottiin ja riepoteltiin..." Puolituntinen promenaadimme huipentui mieltä virkistävään tanssiesitykseen Juoppokujan päässä. Kerrassaan mainiota!

Ja sitten, kevyen kulttuurikävelyn jälkeen, kuten teemaan sopi, jatkoimme omatoimisesti Juoppokujaretkeä, kun sipsutimme kohti sataman terasseja ja sieltä edelleen illan viilettyä ylemmäs kaupunkiin pubien lämpöön. Kirjastoksikin kutsutussa pubissa pääsimme maistelemaan paikalliseksi sorvattuja tapaksia, joita oli kolmea sorttia: muikkurucola, säräkaritsa ja porkkanabasilika, ja joiden palanpainikkeeksi nautimme tilkkaset punaviiniä.

Maalari lähti kotiin viimeisellä linja-autolla, joka starttasi keskustasta 01.15. Minä puolestani lähdin kipittämään alamäkeen, sillä olin jättänyt hurmaavan Helkamani parkkiin sataman läheisyyteen. Kotimatkalla kyyti oli kylmää, ihan kirjaimellisesti, sillä pienoinen viima, joka polkiessa väistämättä kävi, pureutui luihin ja ytimiin.

Tänään nukuin pitkään ja hartaasti. Edes karvavekkarit eivät ajaneet minua jalkeille, taisipa kulttuurin katku olla sikäli voimakkaana vielä minussa... ;) Viimein herättyäni huomasin, että taannoinen mitäänsanomaton, tympeä fiilis oli tipotiessään. En myöskään tuntenut oloani mitenkään nuutuneeksi, vaan päinvastoin jopa energiseksi. Tästä oli vedettävissä vain yksi johtopäätös: ruumis ja sielu todellakin kaipaavat leivän lisäksi myös niitä sirkushuveja!