"Minä juon nyt kahvia"

Enpä olisi tätä päivää hetkeen aikaan luullut näkeväni. Vanhanpiian kivettynyt & kovettunut sydän taitaa sykkiä sittenkin!

Taannoin mainitsin treffeistä tuttavani veljen kanssa. Kutsuttakoon häntä vast'edes vaikkapa Pellavapääksi. En vielä tuolloin, heti tuoreeltaan ollut valmis kirjoittamaan sen enempiä asiasta, mutta nyt voin sanoa, että kahvihetkemme sujui sangen miellyttävissä tunnelmissa. Jopa siinä määrin, että kun koitti hetki, jolloin piti päättää seuraavasta kahvihetkestä, epäröimättä vastasin "kyllä" ...tietäen tasan tarkkaan faktat, että maailma tulee piakkoin sotkemaan ainakin toviksi jos toiseksi orastavan ...kahvittelumme ;)

Lähtölaskenta on tosiaan lähellä. Pellavapää lennähtää toiselle puolelle maapalloa raatamaan ennen kuin maaliskuu ehtii kunnolla alkaa. Ja ennen sitä, jos luoja suo, eikä tapahdu mitään katastrofeja (esim. kaamea kulkutauti iske) tai kuolo korjaa jompaa kumpaa ;) niin juomme toiset kupit kahvia viikon keskivaiheilla, mahdollisesti kolmannet viikonloppuna.

Sitä odotellessa olemme siirtyneet yhteydenpidossa seuraavalle tasolle, persoonattomasta meilaamisesta laulattamaan puhelinlankoja. Operaattorit eivät meidän kustannuksellamme rahoiksi lyö, tai heidän verkkonsa sentään kaatuile aiheuttamastamme kiivaasta kuormituksesta ;) vaikka yhteydenpitomme onkin ollut kovin tiivistä - ainakin minun mittapuuni mukaan. Vaan kaikkein oudointa tässä on se, että omaa reviiriäni / rauhaani erittäin korkealle arvostavana ihmisenä en silti millään muotoa koe "ilmatilani tulleen loukatuksi". Mikä mua oikein vaivaa?!

Minulla ei ole aavistustakaan, mihin tämä johtaa - entistä ankarampaan kahviaddiktioon?? ;) - vai johtaako mihinkään. Mutta toivon totisesti, ettei tämä kahvittelu ota ainakaan kovin kipeää siihen pehmeään, muuta sydäntä heikompaan kohtaan, jota niin kummasti lämmittää ajatus Pellavapäästä kahvikupin äärellä... ;)

Maastokahvit

Tänään oli sietämättömän ihana ja aurinkoinen päivä. Niinpä minäkin tein ryhtiliikkeen ja päätin lähteä jäälle käppäilemään. Keitin termariin kahvit, vedin päälle ulkoilusotisopani - Gore-Texiä kantapäästä kaulalle (kengät, housut ja takki) - aurinkolasit silmille ja mars matkaan!

Onneksi tästä Kotikololta on vain kivenheiton matka rantaan. Ylitin tuon meidän kylän raitin ja askelsin kamera tanassa jäälle. Fotoapparaattini - ihan peruspokkari, mutta saa silläkin jotain aikaan - oli mukana ihan vain siltä varalta, josko minuun sattuisi iskemään hullu luontokuvaaja -syndrooma ;) Ja iskihän se, miltei heti kun töppöseni tavoittivat jään kamaran... En vain ole purkanut kuvia kamerasta koneelle, se jobi odottakoon vielä hetken, joten en osaa sanoa tuottiko räiskintäni toivottua tulosta, seesteisen kauniita talvikuvia siis, vaiko ei... :)

Olin tarponut jo hyvän tovin miltei umpisessa hangessa jäällä - on muuten mitä mainiointa reisi-pakaralihastreeniä! - etteivät hiihtäjien suihkimat ladut menisi tärviölle, kun pysähdyin jyrkän kalliorannan tuntumaan. Siinä kun aprikoin, olisiko paikka sovelias maastokahvitteluun, huomasin, että kalliota pitkin tuli "ränni" jäälle - mitä ilmeisimmin juniorit ovat käyneet laskemassa mäkeä siitä.

Vieno, lähenevä vikinä havahdutti minut ajatuksistani. Päästäinen tulla lasketteli ränniä pitkin, tosin sen näköisenä, että jarrupolkimelle olisi ollut tilausta... :D Elikon meno muistutti enemmältikin syöksylaskua kuin suurpujottelua, vaikka matkan varrelle osuikin pari estettä, ja stoppasi muutaman metrin päähän minusta. Kotvasen rääpäle pudisteli päätään ja päätti sitten ottaa jalat alleen - täyttä ravia minua kohti!

En tiedä kumpi meistä oli äimistyneempi, kun päästäisen terävä nokka ja minun Gore-saappani kärki kohtasivat - siis minä seisoin jähmettyneenä paikoilleni, en tehnyt mitään, en elettäkään juostakseni karkuun, puhumattakaan että olisin älynnyt laukoa sarjatulta kamerallani! :)

Elikko nosti päänsä, jok'ikinen viiksenkärki väristen ja katsoi minua... no, olisi väärin sanoa pelokkaasti, koska tovin näytti miltei siltä, että pikkusintti aikoo kiivetä säärtäni pitkin lähemmäs taivasta, sillä etukäpälät tavoittelivat jo Gore-saapastani siihen malliin... mutta rääpäle päättikin sitten pyörähtää vain sukkelasti monon ympäri ja vipeltää matkoihinsa. Luonto on ihan jees, mutta tarviiko sen iholle tulla!? ;)

Valehtelijoiden klubi

Muistan, kun joskus lapsuudessani tölössä pyöri ohjelma nimeltä Valehtelijoiden klubi. Illan isäntä oli Helge Herala, tai Heguli tuttavallisemmin, ja raadissa istui ainakin Leo Lastumäki ja Aake Kalliala... Heguli teputteli aina frakissaan (?) ja esitteli raadille jonkin esineen, jonka käyttöä tai merkitystä raatilaisten tuli selittää. Ja vain yksi heistä puhui totta.

Nyt minulla on merkillinen esine, tai jos ihan tarkkoja ollaan, 4 kappaletta esineitä, joiden käyttötarkoitus on minulle hämärä. Esine on metallia. Pituus on n. 18 cm. "Lastaosan" leveimmältä kohdaltaan esine on n. 2,2 cm. Mikä tämä on ja mihin sitä käytetään? Leikkelelapio? Leivoslapio? Juustolasta? Apuuva!! Pyytää ystävällisesti hän... :)