Reppuratsia

"Tämä reppu ei valitettavasti täytä Kissalan Poikien standardeja, eikä missään nimessä sovellu tavaroiden kantamiseen - ainakaan ennen kuin se on vuorattu kissankarvoilla! Ilman asianmukaista vuorausta, tavarat ovat suuressa vaarassa särkyä ja/tai paleltua, jos niitä kuljetetaan tässä repussa."

"Ja karvavuorauksen luominen on piiitkällinen prosessi, jonka vain sertifioitu karvavuoraaja voi suorittaa nukkumalla repussa muutaman tunnin. Sinä aikana reppua ei saa missään nimessä nostaa tai siirtää, muutoin vuoraus menee pilalle! Karvavuoraajan ankaraa keskittymistä vaativaa työsuoritusta ei saa muutoinkaan häiritä millään muotoa!"

Yhden sortin lottovoitto

Huh, työviikko on taas takana päin! Tosin tämä viikko ei ollut erityisen hektinen, ainakaan noin asiakasmäärien suhteen. Haastavia tilanteita silti riitti, eikä varmasti yhtään kevyemmäksi työntekoa tehnyt alitajunnassa hiertävä, päivä päivältä yhä voimakkaammaksi käyvä huoli tulevaisuudesta ja työn jatkumisesta - semminkin kun uutiset kotimaasta ja maailmalta talouden saralla ovat olleet kaikkea muuta kuin positiivisia. Miten hankalaa olisi löytää uusi työ, kun talous näyttää kaikkialla epävarmalta ja laman uhka vaanii vähän joka mutkan takana?! En tietenkään asiaa päivittäin vatvo, mutta ei käy kieltäminen, etteikö se mielessä olisi pyörinyt jollain tasolla. Sellaista tämä pätkätyöläisen arki vaan on!

Tämä päivä keveni kuitenkin varsin yllättäin, sillä Päällikkö asteli luokseni... jatkosopimus kourassaan. Uskomatonta! Nykyisen sopimuksen päättymiseen on vielä pari kuukautta aikaa, ja jo nyt minulla on mustaa valkoisella, että työt jatkuvat sittenkin! JIPPII!! Olo on nyt tällä haavaa kuin lottovoittajalla!!!

Eikä ihan pieni pätkä tällä kertaa, jatkoa riittää reilusti kesän yli. Mikä tarkoittaa sitä, että voin ja saan pitää kesälomaa ihan normaalissa järjestyksessä niin kuin muutkin työläiset! Ja kyllä vaan, saan jatkaa nykyisessä toimipisteessä, joten peikon vaarallisemmasta työmatkastakin voin haudata ainakin toviksi!

Nämä järisyttävän hienot uutiset eivät silti siirtäneet ajatuksiani täysin toisaalle alkuviikosta, sillä olen lähdössä Helsinkiin 3 päiväksi eräänlaiselle kurssille (taisin ohimennen mainitakin tästä jo aiemmin). Aihe on erittäinkin mielenkiintoinen, minulle entuudestaan täysin vieras, mutta silti sellainen, johon voin vallan hyvin törmätä työssäni - en tosin päivittäin, mutta silloin-tällöin ainakin.

Noinkin pitkään reissuun täytyy tietenkin valmistautua jo viikonlopun mittaan. Ensinnäkin täytyy puunata paikat jotakuinkin siedettävään kuntoon (kuka kumma täällä käy joka viikko sotkemassa ja kylvämässä tavaroita aivan vääriin paikkoihin ym?!). Mikään ei ole minusta kurjempaa kuin tulla reissun päältä kotiin, jossa joka nurkka huutaa oikomista. Niinpä olen ennen matkoja, olivatpa ne sitten ihan vaan viikonlopuksi mökille tai viikoksi Siskon luokse valtakunnan toiselle laidalle tai työperäisiä päivän-parin-muutaman reissuja, pyrkinyt laittamaan kodin suht kuntoon. Eipä sitten heti kotiuduttua tarvitse miettiä, milloinka sitä jaksaa / ehtii imuroida tai pestä lattiat tms. ja voi sen sijaan keskittyä olennaiseen, eli hekumoimaan sillä tunteella, kuinka mukava on taas olla Kotona!

Tietenkin minun täytyy pakata tavaratkin jo hyvissä ajoin valmiiksi. Valita matkustusta kestävät vaatekerrat, jotka eivät mielellään mene kovin helposti ryppyyn tai muutoin rähjäänny reissussa - ainakaan ennen perille pääsyä! Tiedossa on myös erään sortin puolivirallinen iltariento, jonne olisi syytä laittaa parempaa ja asiallisempaa vaatetusta. Hmm... noiden kriteereiden täyttäminen tuskin on kovin vaikeaa. Haastavampaa onkin löytää karvattomat vaatteet, joita Neiti Söpö ei olisi ehtinyt tuunata viehkoilla n. 10-15 cm pitkillä, ja tottahan toki vaaleilla, kissankarvoilla. :) Kun sitä karvaa leijaa ja pöliseen kodissani ja vieläpä mitä omituisimmissa paikoissa, imuroipa täällä miten taajaan tahtojaan. Juu, ja tietenkin vaatteet ym. tarpeellinen pitäisi saada mahdutettua kompaktisti ja kevyesti matkakassiin... Oih ja voih!

No, orastavasta vaatetuspulmasta ja ihan pikkuruisesta siivoussavotasta huolimatta, viikonloppu alkaa erittäin positiivisissa tunnelmissa... Mieli on suorastaan euforinen... Kyllä elämä on sitten ihanaa!! :)

Varjoissa vaanii vaara

En ole vähään aikaan leikittänyt Neiti Söpöä laser-lelulla. Siis sillä sellaisella, joka toimii pattereilla ja josta tulee pieni punainen piste ulos nappia painamalla. Se on ehdottomasti lelu Numero Uno Neiti Söpölle, sen perässä likka juoksisi vaikka Timbuktuun! Se on myös tehokasta liikuntaa laiskanletkeälle sisäkissalle, kun pirullista punaista pistettä täytyy jahdata sohvalle, ja juuri kun se on pikkutassujen ulottuvilla, lipeää tuo piste kummallisesti lattialle... tai peräti toiseen huoneeseen. ;)

Tietenkin noudatan suurta varovaisuutta laser-leikeissä, en vahingossakaan sojota lelulla suoraan Neiti Söpöä, vaan pidän visusti huolen, että osoitin on pystyasennossa, jolloin valopilkku tulee suoraan ylhäältä alas, sohvalle tai lattialle - siitäkin huolimatta, että pakkauksessa sanottiin selvällä lontoonkielellä, ettei tämä laser ole vahingollinen.

No, nyt kun lelu on ollut lepäämässä lelulaatikon pohjalla, on Neiti kehittänyt uuden harrastuksen itselleen. Likka änkesi eilen parvekkeelle mukaani iltahämärissä, ja kun parveke on tielle päin, ajaa siitä väkisinkin aika taajaan autoja ohitse. Vaikka parveke ei olekaan talon ensimmäisessä kerroksessa, aiheuttavat ohiajavat autot valoineen heijasteita parvekkeen seinälle. Ja niitä Neiti Söpö vaanii illan pimeydessä, parvekkeen varjojen suojassa!

Neiti Söpö oli niin uuden leikkinsä lumoissa, etten saanut likkaa houkutettua sisälle edes syömään, vaikka rapisuttelin raksupussia - ja raksut ovat Neiti Söpön Koukutus (tai Houkutus) Numero Uno, niitä tyttö söisi niin paljon kuin napa vain vetää, kuten aiemmassa kirjoituksessani jo taisinkin mainita. Todella outoa, ettei tuo suloinen rapina edes keskeyttänyt Neiti Söpön ankaraa kyttäyskeikkaa!

Vielä oudompaa oli tänään havaita kotiin tullessani, ettei Neiti Söpö ollutkaan minua tapansa mukaan eteisessä vastassa, kurnuttamassa ja kierimässä jalkojeni juuressa. Huhuilin likkaa varovaisesti, ei mitään vastausta tai vaikutusta. Astelin makuuhuoneen ovelle ja kurkistin pimeään huoneeseen, jonka seinälle pihamme valo heijasti metkoja raitoja, sillä makkarin kaihtimet olin säätänyt auki aamulla. Ja siellähän se likka istui, sängyn päällä, aivan seinän puoleisessa päädyssä kiinni ja tuijotti tiiviisti seinää! Näemmä se salakavala ja salamannopea vaara vaanii makuuhuoneenkin varjoissa... :)

No, hyvähän se on, että Neiti Söpö on omatoiminen ja osaa keksiä itselleen viihdykettä minun poissa ollessani, eikä vain apaattisena loikoile! Toisaalta taas pelonsekaisin tuntein odotan, että eräänä kauniina päivänä Neiti Söpö on väijymisensä tiimellyksessä aloittanut pienen pintaremontin ja nopeuttanut makkarin tapettien vaihtoa upottamalla kyntensä heijasteeseen, joka niin kiehtovasti väikkyy tapetin pinnalla...

Talvikumit alla

Täytyy myöntää, että aika into pinnassa, mutta varovaista ajotapaa noudattaen :) huristelin tänään kotiin töistä. Ja muistin jopa poiketa matkan varrella huoltoasemalla ostamassa sen ristikkoavaimen! Kassalle jouduin tovin jonottomaan, enkä ikään kuin tuntenut kuuluvani joukkoon ristikkoavain kourassani, kun jonossa olevat papparaiset odottivat vuoroaan kahvikuppiensa, viinereidensä ja veikkauskuponkiensa kera... :)

Olin hätinä päässyt kotiin, kun puhelin pirahti, Mies soitti. Sanoi olevansa tuota pikaa pihallani (kerrankin hän pysyi aikataulussa!), joten minun oli syytä laittautua valmiiksi = vetää päälleni virttyneimmät verkkarini ym. tamineet (tässä hommassa epäilemättä likaantuisin) ja hakea talvirenkaat & auto naapuritalon autotallista. Jaa? Minä kun olin kuvitellut vaihtavani ne renkaat autotallissa! Okei, myönnettäköön, että tallin toiselle seinustalle, aivan seinän viereen on kasattu joitain Miehen muuttolaatikoita odottamaan (Miehen asunto on "työn alla" eli pikaisen pintaremontin johdosta hän ei voi vielä viedä sinne tavaroitaan)... Mutta silti. Olisihan ne renkaat mahtunut vaihtamaan tallissakin, ei se nyt niin ahdas ole! Toisaalta taas autoa olisi pitänyt hiukan siirtää, kun kuskin puolen renkaat olisi saatu vaihdettua, sillä repsikan puolelta auto oli liki kiinni laatikkopinoissa. No, sama se loppujen lopuksi, taivasalla vai tallissa, kun ei kuitenkaan vettä tai mitään muutakaan satanut.

Renkaiden paikat olivat ensimmäinen asia, joka piti ratkaista. Enoni oli neuvonut minua laittamaan ne parempi kuntoiset taakse, ettei perä lähde niin helposti liirtämään. Mies puolestaan suosii omassa autossaan parempien renkaiden laittoa eteen, ettei auto lähtisi puskemaan. Minä kallistuin Enoni neuvon kannalle, hänellä on kuitenkin Miestä vankempi kokemus autoista. Tuon kunnon lisäksi minun piti tarkastaa renkaista niiden rotaatiosuunta, se on merkitty pienellä nuolella renkaan kylkeen. Jos renkaan asentaa rotaatiosuunnan vastaisesti (väärälle puolelle), voivat nastat alkaa irtoilla.

Sitten olikin edessä haastavin osuus: ristikkoavaimen heiluttelu, sillä pultteja piti saada hiukan löysättyä ennen kuin tunkkaan autoa ylös, että rengas nousee ilmaan. Avaimessa oli neljä päätä, kaikki eri kokoisia: 17-19-21-22, sopivimmaksi osoittautui tuo 21. Ja oikean koon löytäminen oli helpointa tässä hommassa! Laitoin avaimen pultin ympärille ja aloin vääntää. Ei liikahdustakaan. Uusi yritys ynnä parempi vääntöasento, mutta otsasuonien pullistelusta huolimatta - ei mitään liikahdusta edelleenkään! Puuskutin ja totesin, etteivät minun voimani riitä tuota pulttia avaamaan, vaan Mies joutui auttamaan minut alkuun.

Tosin tässä kohtaa ei vielä irrotettukaan pultteja kunnolla, vaan täytyi tunkata auton etuosa irti maasta, että voin irrottaa pultit kokonaan renkaan vaihtamiseksi.

Suoraan sanottuna tunkkini on luokattomassa kunnossa. Ensinnäkin se on tosi rimpula. Toisekseen se kaipaa kipeästi voitelua, sellaista kitinää se tunkki nimittäin piti, kun kampesin sillä etupäätä maasta irti. Mutta kun tähän hätään en ollut älynnyt kapineen kuntoa katsastaa ennakolta ja/tai uuttakaan ostaa, niin näillä pelivälineillä oli vain yritettävä suoriutua tästä savotasta!

Löydettyäni kopeloimalla oikean paikan tunkille, alkoi hillitön kampeaminen liki korvia särkevän kitinän säestämänä. Alku sujuikin oikein mallikkaasti, mutta käytännössä voimani ehtyivät jo siinä vaiheessa, kun olin saanut renkaan vasta nippa-nappa maasta irti (ehkä renkaan ja maanpinnan väliin olisi mahtunu paperiarkki). Läähätin. Läkähdyin. Ja allit huusivat hoosiannaa.

Vaan vielä olisi pitänyt jaksaa punnertaa, Mies sanoi, että renkaan tulee olla sen verran irti maasta, että sormi mahtuu alle. Katsoin häntä kuin vähämielistä... En kai minä nyt käy sormeani sovittamaan auton renkaan alle, kun auto on pelkän tunkin varassa?! (Minulle ei koskaan valjennut, oliko Mies ihan tosissaan...) No, Mies kuitenkin lupautui tunkkaamaan auton sopivaan korkoon, koska näki, että minä en aikuisten oikeasti saanut tunkin kampea enää liikahtamaankaan, vaikka kuinka vaihdoin asentoa, tekniikkaa ja ties mitä!

Mies kysyi, mitä minä tekisin, jos "tilanne olisi päällä" jossain pimeällä tiellä, kun rengas on puhjennut. Ja pitäisi ensinnäkin saada auto tunkin varaan ja toisekseen puhjenneen renkaan pultit irti. En kuitenkaan ottanut pulttia ;) vaikka pakko olikin myöntää, ettei 50 kiloa elämän iloa riitä saamaan aikaiseksi sellaista vääntöä, että yksi pultti suostuisi liikahtamaan! Vaan tokaisin reippaasti, että soittaisin taksin... tai siis Tiepalvelun paikalle - jos ei joku vapaaehtoinen Teiden Ritari älyäisi pysähtyä rupusen autonraakin kuljettajaa auttamaan! :)

Kun sain viimein pari pulttia pyöriteltyä irti, Mies kehotti minua tukemaan osin pultitonta rengasta toisella jalalla, ettei irtonainen rengas aiheuttaisi minulle tai pulttien kierteille vahinkoa, ja nostamaan sitten renkaan varovasti pois paikoiltaan. No niin. Uuden renkaan sovittaminen paikoilleen olikin sitten taas toinen juttu, sillä ne renkaatkin painavat jonnin verran! Jälleen Mies joutui avittamaan minua, kun aloin jo olla aika zippi fyysisitä ponnistuksista ja pienestä jännityksestäkin johtuen.

Takarenkaiden vaihto sujuikin sitten kirjaimellisesti kivuttomammin. Ja selvähän se, kun siellä peräpäässä ei ole auton moottoria painolastina! :)

Kun kaikki neljä rengasta oli viimein vaihdettu, oli aika vielä ajella läheiselle huoltoasemalle tarkistamaan talvikumien rengaspaineet. Ja savotta oli sitten valmis! Tai ei aivan... täytyy muistaa tsekata pulttien tiukkuus, kunhan olen ajellut sellaiset 100 km noilla talvikumeilla.

Kokemuksena tämä rengasralli oli kuitenkin sangen opettavainen, sillä seuraavan kerran en kyllä taida itse renkaita vaihtaa. Tai sitten minun on alettava syödä kahmalokaupalla ruisleipää ja kaurapuuroa sekä alettava treenata käsivarsien lihaksia, ettei hyvä asennusintoni kompastu voimien vähyyteen ;) Okei, tiedän, että voihan ne pultit irrottaa laitteella, johon ei hartiavoimia tarvita, mutta sellaisen hankkiminen yhden naisen tarpeisiin on mielestäni melko turhaa!

Tokkopa kuitenkaan kehtaan enää hyppyyttää ketään tuttua miestäkään hommaan, nyt kun olen itse saanut tuta, millainen työ ja tuska mokomassa pikkujutussa on (vaikka ovathan miehet järkiään toki vahvempia kuin minä), vaan pulitan mukisematta rengasliikkeen vaatiman muutamien kymppien taksan renkaanvaihdosta!

Rengasralli

Se on sitten taas se aika vuodesta... Ehei, en tällä kertaa tarkoita pikkujouluaikaa tai jouluvalmistelujen aikaa. Vaan ihan jotain muuta: talvirenkaiden vaihtoaikaa. En tiedä, kuinka moni kiirehti heti marraskuun ensimmäisenä päivänä rengasralliin joko alan huoltoyritykseen tai omaan autotalliin. Minä en vielä tuohon joukkoon lukeudu, vaan ajelen toistaiseksi vielä kesäkumeilla - en tosin pitkään.

Tai tavallaan olen kyllä osaltani rengasrallin aloittanut. Nimittäin talvirenkaani on nyt vuorokauden kuluessa katsastettu kahden miehen toimesta! Olin jo itse luonut sangen kriittisiä katseita niihin. Oma johtopäätökseni oli, että ehkä-kenties-mahdollisesti renkaat voisi lait(at)taakin Wanhan Rouwan alle, sillä pääuraa näytti olevan "millitolkulla", siis noin silmämääräisesti arvioiden, eihän minulla nyt mitään mittaria tietenkään ollut! Mutta... Kieltämättä paikkapaikoin kulahtaneet nastat minua hiukan arveluttivat. Renkaat eivät ole kovin monta talvea nähneet, ja siksi hiukan harmistuinkin nastatilanteesa - sillä pari viimeisintä luokatonta, vetistä talvea ovat varmasti kuluttaneet nastoja ennenaikaisesti, kun lumentuloa on saanut odotella "normaalin" n. kuukauden sijaan yli pari kuukautta!

Ensittäin Mies käväisi eilen kylässä, joten marssitin hänet autotalliin silmittelemään talvirenkaitani, jotka olin jo nostanut seinätelineestä sievästi seinän viereen lattialle. Ennen kuin Mies syynäsi renkaat, hän tunnusti, ettei todellakaan ole mikään autoexpertti. Mutta hänenkin näkemyksensä mukaan talvirenkaani huolimatta osin kulahtaneista nastoista ovat astetta varmemmat kuitenkin kuin kesäkumit. Tjaa. Hakeakseni uskolleni vähän vankempaa vahvistusta, päätin silti kysäistä vielä toisen mielipiteen ja soitin Enolleni, joka on automiehiä. Tai ainakin hän on hyvin paljon puljannut mitä erilaisimpien autohommien kanssa.

Tänä aamuna Eno sitten kurvasi vilkaisemaan niitä renkaita ennen kuin minä lähdin iltavuoroon töihin. Ja loihe lausumaan, ettei näe mitään estettä käyttää noita talvirenkaita vielä yhden talven ajan. Minun ei myöskään kannata olla kovin huolissani nastoista, koska ne ovat napakasti paikoillaan, niitä ei ole irtoillut tms.

Siispä kahden "konsultin" näytettyä vihreää valoa talvirenkailleni, tulin viimein siihen lopputulokseen, että vaihda(ta)n talvirenkaat Rouwalle niin pian kuin mahdollista. Eipähän tarvitse sitten tuskailla, jos jonain kauniina aamuna onkin liukasta, enkä arvaa lähteä ajelemaan töihin noilla kesäpyörillä. Toivon kuitenkin hartaasti, ettei huominen ole se kaunis aamu. Siis se, jolloin niitä talvirenkaita kipeästi tarvittaisiin!

Vaikka eipä silti, eivät ne talvirenkaatkaan vallan autuaaksi tekevä asia ole, jos on liukas tai muuten "haasteellinen" ajokeli. Olen vahvasti sitä mieltä, että olipa alla miten uusi auto tai miten pätevät, uudet renkaat tahansa, niin kyllä sen auton jontkaan tai jopa katolleen saa ihan omalla ajotavallaan.

Minä ajoin ajokortin "kypsällä iällä" eli vasta reilut pari vuotta sitten, joten muutenkin olen suht varovainen kuski, ehkä joskus jopa liiaksikin asti. Mutta erityisesti nyt viimeisen viikon-parin aikana olen pyrkinyt muovaamaan ajotapaani ainakin entistä ennakoivampaan suuntaan: en paahda kaasupohjassa menemään, palauttelen mieleen vaihteella jarruttamista ja rullailen rauhallisesti esim. liikennevaloihin (turha sinne punaisen valon alle on hoppuilla seisomaan) jne.

Mutta palatakseni tähän rengasralliin. Tulin myös siihen lopputulokseen, että kaikesta huolimatta hankin uudet talvirenkaat, onhan kyseessä kuitenkin tuiki tärkeä ajoturvallisuus-asia. En ryntää niitä renkaita tähän hätään ostamaan, sillä ehkä näin varhaisvaiheessa talvea olisi kuitenkin hieman turhaa laittaa uuden karheita nastarenkaita kuluttamaan nastojaan ja tienpintoja suotta. Katselen ja kuulostelen, mistä saisin järkevimmän tarjouksen...

Vaan ennen sitä olenkin uusien haasteiden edessä: vaihdan nuo olemassa olevat talvirenkaat Rouwalle huomenna töiden jälkeen. Kyllä vaan! Siis minä vaihdan, tosin miehen suosiollisella opastuksella :) Voi herrantähden ja yhden kerran, siitä se vasta metka show tuleekin, minä teen työt ja otan vastaan ohjeita mieheltä! Huh-huh... Vaan onhan se otettava tieto nöyrästi vastaan, kun en ennen tällaiseen hommaan ole ryhtynyt!

Ennen varsinaista vaihto-operaatiota minun on kuitenkin selviydyttävä haasteesta nro 1: ostettava = osattava ostaa huoltamolta tai varaosia myyvästä liikkeestä ristikkoavain, sillä eihän minulla poloisella ole työkaluja! Tai on, pari ruuvimeisseliä, yksi jakoavain + pari vasaraa (iso kirvesmiehen vasara ja sitten sellainen sirompi "lady-vasara"), vaan niitäpä ei taideta tässä "remontissa" tarvita! ;) Totisempi haaste onkin sitten se, miten minun pikkukirpun voimani riittävät sen ristikkoavaimen heiluttamiseen. Vai täytyyköhän minun ajaa itseni sellaisen kiukun partaalle, että yksi renkaan irrottaminen on lasten leikkiä?! ;) No, se jää nähtäväksi...

JUU EI!

Pöyristyttävää! Ei voi muuta sanoa kahdesta viimeisimmästä Idols-semifinaalista. Vaikka en nähnyt kokonaan poikien veivaavan Eppuja torstaina, sekin vähä mitä näin, oli kauheaa katsottavaa! Ja kuunneltavaa! Eikä tämän iltainen tyttöjen pläjäys pistänyt yhtään sen paremmaksi.

Kaikki kunnia silti semifinaaleissa esiintyneille tytöille ja pojille. Urheasti ja parhaan kykynsä mukaan he sinnittelivät pääosin hirveät... Jonen / Patrickin sanoja lainatakseni: humppa-uudelleensovitukset Eppujen biiseistä. Tämän illan positiivisimpia yllättäjä oli Saana Liikkanen, joka teki liki mahdottomasta edes suunnilleen mahdollisen: esitti rohkealla "menen munaamaan itseni" -asenteella hänelle kaikista mahdollisista biiseistä juuri sen epäsopivimman. Toinen positiivinen yllättäjä oli herttainen (ja paino sanalla herttainen) Anna Puustjärvi, joka erittäinkin uskottavasti näytti synkän puolen itsestään. Kertakaikkisen uskomaton suoritus!

Mikä ihmeen kuningasidea on ollut valita juuri Eppu Normaalin tuotanto edustamaan Suomi-Rockia Idols-semifinaaleihin?!? Siis ei sillä, että minulla olisi Eppuja vastaan mitään. Ei todellakaan, vaan juurikin päinvastoin! Eppu Normaali kuuluu ehdottomasti kotimaisiin suosikkeihini, vaikka olenkin musiikin suhteen suht kaikkiruokainen. Mutta. Eput on Eppuja, ja sillä sipuli! Heidän biisinsä ovat sikäli omaperäisiä miltä tahansa kantilta ajateltuna, että harvan suuhun ne luontevasti istuvat. Ja valitettavasti vielä harvemman Idols-kokelaan suuhun ne istuivat.

Ajastettu aamiainen

Eilen illalla jouduin käyttämään suurta kataluutta laittaessani Neiti Söpön aamiaisen ajastettavaan MiunMaun Mukkaan -ruokabaariin. Pudotin likalle muutaman raksun toiseen kuppiin, joka on kiipeilytolppaan ruuvatussa ruokakuppitelineessä - tämä järjestely oli pakko ottaa käyttöön, kun Sambakone oli vielä taloudessani ja uhkasi hotkia kaikki Neiti Söpön sapuskat heti, kun silmä vältti... argh, ne koirat! ;) Ja kun Neiti Söpö sitten illalla käänsi minulle selkänsä, mittasin ajastettavaan ruoka-automaatiin ½ desiä raksuja, laitoin kannen kiinni ja ajastin sen aukeamaan n. 6 tunnin kuluttua (eli jotakuinkin klo 6 aamulla).

Tottahan toki Neiti Söpö tarkkana likkana heti huomasi, että nyt on jotain kummaa käynnissä. Kävi nuuhkimassa automaattia, jonka kansi oli kiinni... Ilmeisesti Royal Caninin Hair & Skin -raksujen tuoksu on kertakaikkisen vastustamaton, sillä ensin likka parkkeerasi viattomasti pötkölleen automaatin ääreen ja tuijotti suljettua kantta. Kotvasen kuluttua Neiti Söpö alkoi sovitella kynsiään kannen rakosiin, josko sen saisi jostain aukeamaan ennen aikojaan... Seuraavaksi piti raapia kantta (tämä on taatusti Sambakoneelta opittu tapa, sillä koiruus raapi kaikkia purkkeja tms, jotka olivat Samban ulottuvilla ja joista tuli vastustamaton ruuan tuoksu).

Kiroilin hiljaa mielessäni, sillä neidin touhut olivat kovin kovaäänisiä. Pelkäsin nimittäin, että siunatun, hiukan pidemmän aamuisen unihetken hinnaksi muodostuu automaatilta läpi yön kuuluva kolina, kun Neiti Söpö yrittää kouristuksenomaisesti saada automaattia auki. Mutta onnekseni likka luovutti melko nopeasti, kun totesi tarmokkaat toimensa turhiksi.

Aamulla heräsin itsekseni klo 7.30. Niinpä tietenkin! Juuri näin käy aina, kun kerrankin saisi ja voisi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Raottelin silmiäni ja kipittelin vielä unenpöpperössä keittiöön tarkistamaan tilanteen, oliko automaatin kansi auennut ja oliko Neiti Söpö ymmärtänyt syödä ruuat kupista. Kyllä vaan!

Tosin jälkimmäistä en hetkeäkään epäillyt oikeasti, sillä neidillä on jonkin sortin "addiktio" raksuihin, niitä likka söisi niin paljon kuin vain napa vetää. Ja sehän vetää. Siksi olenkin alkanut mitata päivittäisen raksuannoksen: aamulla ½ desiä ja illalla ½ desiä. Määrä voi tuntua kovin vähäiseltä, mutta Neiti Söpö saa lisäksi märkäruokaa, kahdella aterialla menee n. puolet 400 g:n purkista. Eikä tuo kattimus tosiaankaan näytä nälkiintyneeltä!

Saapa nähdä, mitä eläinlääkäri toteaa neidin mitoista (hiukan reilut 4 kg), kun seuraavan kerran täytyy vastaanotolla vierailla... Neiti saattaa ehkä olla aivan pikkiriikkisen ylipainoinen, sillä erään määritelmän mukaan kissan kylkiluiden pitää tuntua, kun kissaa tunnustelee (eivätkä ne luut kyllä kovin hyvin tunnu). Jaa... No, mielestäni Neiti Söpö ei ole kyllä lihava, likalla on vain isot luut ja paljon karvaa! ;)