Talvikumit alla

Täytyy myöntää, että aika into pinnassa, mutta varovaista ajotapaa noudattaen :) huristelin tänään kotiin töistä. Ja muistin jopa poiketa matkan varrella huoltoasemalla ostamassa sen ristikkoavaimen! Kassalle jouduin tovin jonottomaan, enkä ikään kuin tuntenut kuuluvani joukkoon ristikkoavain kourassani, kun jonossa olevat papparaiset odottivat vuoroaan kahvikuppiensa, viinereidensä ja veikkauskuponkiensa kera... :)

Olin hätinä päässyt kotiin, kun puhelin pirahti, Mies soitti. Sanoi olevansa tuota pikaa pihallani (kerrankin hän pysyi aikataulussa!), joten minun oli syytä laittautua valmiiksi = vetää päälleni virttyneimmät verkkarini ym. tamineet (tässä hommassa epäilemättä likaantuisin) ja hakea talvirenkaat & auto naapuritalon autotallista. Jaa? Minä kun olin kuvitellut vaihtavani ne renkaat autotallissa! Okei, myönnettäköön, että tallin toiselle seinustalle, aivan seinän viereen on kasattu joitain Miehen muuttolaatikoita odottamaan (Miehen asunto on "työn alla" eli pikaisen pintaremontin johdosta hän ei voi vielä viedä sinne tavaroitaan)... Mutta silti. Olisihan ne renkaat mahtunut vaihtamaan tallissakin, ei se nyt niin ahdas ole! Toisaalta taas autoa olisi pitänyt hiukan siirtää, kun kuskin puolen renkaat olisi saatu vaihdettua, sillä repsikan puolelta auto oli liki kiinni laatikkopinoissa. No, sama se loppujen lopuksi, taivasalla vai tallissa, kun ei kuitenkaan vettä tai mitään muutakaan satanut.

Renkaiden paikat olivat ensimmäinen asia, joka piti ratkaista. Enoni oli neuvonut minua laittamaan ne parempi kuntoiset taakse, ettei perä lähde niin helposti liirtämään. Mies puolestaan suosii omassa autossaan parempien renkaiden laittoa eteen, ettei auto lähtisi puskemaan. Minä kallistuin Enoni neuvon kannalle, hänellä on kuitenkin Miestä vankempi kokemus autoista. Tuon kunnon lisäksi minun piti tarkastaa renkaista niiden rotaatiosuunta, se on merkitty pienellä nuolella renkaan kylkeen. Jos renkaan asentaa rotaatiosuunnan vastaisesti (väärälle puolelle), voivat nastat alkaa irtoilla.

Sitten olikin edessä haastavin osuus: ristikkoavaimen heiluttelu, sillä pultteja piti saada hiukan löysättyä ennen kuin tunkkaan autoa ylös, että rengas nousee ilmaan. Avaimessa oli neljä päätä, kaikki eri kokoisia: 17-19-21-22, sopivimmaksi osoittautui tuo 21. Ja oikean koon löytäminen oli helpointa tässä hommassa! Laitoin avaimen pultin ympärille ja aloin vääntää. Ei liikahdustakaan. Uusi yritys ynnä parempi vääntöasento, mutta otsasuonien pullistelusta huolimatta - ei mitään liikahdusta edelleenkään! Puuskutin ja totesin, etteivät minun voimani riitä tuota pulttia avaamaan, vaan Mies joutui auttamaan minut alkuun.

Tosin tässä kohtaa ei vielä irrotettukaan pultteja kunnolla, vaan täytyi tunkata auton etuosa irti maasta, että voin irrottaa pultit kokonaan renkaan vaihtamiseksi.

Suoraan sanottuna tunkkini on luokattomassa kunnossa. Ensinnäkin se on tosi rimpula. Toisekseen se kaipaa kipeästi voitelua, sellaista kitinää se tunkki nimittäin piti, kun kampesin sillä etupäätä maasta irti. Mutta kun tähän hätään en ollut älynnyt kapineen kuntoa katsastaa ennakolta ja/tai uuttakaan ostaa, niin näillä pelivälineillä oli vain yritettävä suoriutua tästä savotasta!

Löydettyäni kopeloimalla oikean paikan tunkille, alkoi hillitön kampeaminen liki korvia särkevän kitinän säestämänä. Alku sujuikin oikein mallikkaasti, mutta käytännössä voimani ehtyivät jo siinä vaiheessa, kun olin saanut renkaan vasta nippa-nappa maasta irti (ehkä renkaan ja maanpinnan väliin olisi mahtunu paperiarkki). Läähätin. Läkähdyin. Ja allit huusivat hoosiannaa.

Vaan vielä olisi pitänyt jaksaa punnertaa, Mies sanoi, että renkaan tulee olla sen verran irti maasta, että sormi mahtuu alle. Katsoin häntä kuin vähämielistä... En kai minä nyt käy sormeani sovittamaan auton renkaan alle, kun auto on pelkän tunkin varassa?! (Minulle ei koskaan valjennut, oliko Mies ihan tosissaan...) No, Mies kuitenkin lupautui tunkkaamaan auton sopivaan korkoon, koska näki, että minä en aikuisten oikeasti saanut tunkin kampea enää liikahtamaankaan, vaikka kuinka vaihdoin asentoa, tekniikkaa ja ties mitä!

Mies kysyi, mitä minä tekisin, jos "tilanne olisi päällä" jossain pimeällä tiellä, kun rengas on puhjennut. Ja pitäisi ensinnäkin saada auto tunkin varaan ja toisekseen puhjenneen renkaan pultit irti. En kuitenkaan ottanut pulttia ;) vaikka pakko olikin myöntää, ettei 50 kiloa elämän iloa riitä saamaan aikaiseksi sellaista vääntöä, että yksi pultti suostuisi liikahtamaan! Vaan tokaisin reippaasti, että soittaisin taksin... tai siis Tiepalvelun paikalle - jos ei joku vapaaehtoinen Teiden Ritari älyäisi pysähtyä rupusen autonraakin kuljettajaa auttamaan! :)

Kun sain viimein pari pulttia pyöriteltyä irti, Mies kehotti minua tukemaan osin pultitonta rengasta toisella jalalla, ettei irtonainen rengas aiheuttaisi minulle tai pulttien kierteille vahinkoa, ja nostamaan sitten renkaan varovasti pois paikoiltaan. No niin. Uuden renkaan sovittaminen paikoilleen olikin sitten taas toinen juttu, sillä ne renkaatkin painavat jonnin verran! Jälleen Mies joutui avittamaan minua, kun aloin jo olla aika zippi fyysisitä ponnistuksista ja pienestä jännityksestäkin johtuen.

Takarenkaiden vaihto sujuikin sitten kirjaimellisesti kivuttomammin. Ja selvähän se, kun siellä peräpäässä ei ole auton moottoria painolastina! :)

Kun kaikki neljä rengasta oli viimein vaihdettu, oli aika vielä ajella läheiselle huoltoasemalle tarkistamaan talvikumien rengaspaineet. Ja savotta oli sitten valmis! Tai ei aivan... täytyy muistaa tsekata pulttien tiukkuus, kunhan olen ajellut sellaiset 100 km noilla talvikumeilla.

Kokemuksena tämä rengasralli oli kuitenkin sangen opettavainen, sillä seuraavan kerran en kyllä taida itse renkaita vaihtaa. Tai sitten minun on alettava syödä kahmalokaupalla ruisleipää ja kaurapuuroa sekä alettava treenata käsivarsien lihaksia, ettei hyvä asennusintoni kompastu voimien vähyyteen ;) Okei, tiedän, että voihan ne pultit irrottaa laitteella, johon ei hartiavoimia tarvita, mutta sellaisen hankkiminen yhden naisen tarpeisiin on mielestäni melko turhaa!

Tokkopa kuitenkaan kehtaan enää hyppyyttää ketään tuttua miestäkään hommaan, nyt kun olen itse saanut tuta, millainen työ ja tuska mokomassa pikkujutussa on (vaikka ovathan miehet järkiään toki vahvempia kuin minä), vaan pulitan mukisematta rengasliikkeen vaatiman muutamien kymppien taksan renkaanvaihdosta!