Se on sitten taas se aika vuodesta... Ehei, en tällä kertaa tarkoita pikkujouluaikaa tai jouluvalmistelujen aikaa. Vaan ihan jotain muuta: talvirenkaiden vaihtoaikaa. En tiedä, kuinka moni kiirehti heti marraskuun ensimmäisenä päivänä rengasralliin joko alan huoltoyritykseen tai omaan autotalliin. Minä en vielä tuohon joukkoon lukeudu, vaan ajelen toistaiseksi vielä kesäkumeilla - en tosin pitkään.
Tai tavallaan olen kyllä osaltani rengasrallin aloittanut. Nimittäin talvirenkaani on nyt vuorokauden kuluessa katsastettu kahden miehen toimesta! Olin jo itse luonut sangen kriittisiä katseita niihin. Oma johtopäätökseni oli, että ehkä-kenties-mahdollisesti renkaat voisi lait(at)taakin Wanhan Rouwan alle, sillä pääuraa näytti olevan "millitolkulla", siis noin silmämääräisesti arvioiden, eihän minulla nyt mitään mittaria tietenkään ollut! Mutta... Kieltämättä paikkapaikoin kulahtaneet nastat minua hiukan arveluttivat. Renkaat eivät ole kovin monta talvea nähneet, ja siksi hiukan harmistuinkin nastatilanteesa - sillä pari viimeisintä luokatonta, vetistä talvea ovat varmasti kuluttaneet nastoja ennenaikaisesti, kun lumentuloa on saanut odotella "normaalin" n. kuukauden sijaan yli pari kuukautta!
Ensittäin Mies käväisi eilen kylässä, joten marssitin hänet autotalliin silmittelemään talvirenkaitani, jotka olin jo nostanut seinätelineestä sievästi seinän viereen lattialle. Ennen kuin Mies syynäsi renkaat, hän tunnusti, ettei todellakaan ole mikään autoexpertti. Mutta hänenkin näkemyksensä mukaan talvirenkaani huolimatta osin kulahtaneista nastoista ovat astetta varmemmat kuitenkin kuin kesäkumit. Tjaa. Hakeakseni uskolleni vähän vankempaa vahvistusta, päätin silti kysäistä vielä toisen mielipiteen ja soitin Enolleni, joka on automiehiä. Tai ainakin hän on hyvin paljon puljannut mitä erilaisimpien autohommien kanssa.
Tänä aamuna Eno sitten kurvasi vilkaisemaan niitä renkaita ennen kuin minä lähdin iltavuoroon töihin. Ja loihe lausumaan, ettei näe mitään estettä käyttää noita talvirenkaita vielä yhden talven ajan. Minun ei myöskään kannata olla kovin huolissani nastoista, koska ne ovat napakasti paikoillaan, niitä ei ole irtoillut tms.
Siispä kahden "konsultin" näytettyä vihreää valoa talvirenkailleni, tulin viimein siihen lopputulokseen, että vaihda(ta)n talvirenkaat Rouwalle niin pian kuin mahdollista. Eipähän tarvitse sitten tuskailla, jos jonain kauniina aamuna onkin liukasta, enkä arvaa lähteä ajelemaan töihin noilla kesäpyörillä. Toivon kuitenkin hartaasti, ettei huominen ole se kaunis aamu. Siis se, jolloin niitä talvirenkaita kipeästi tarvittaisiin!
Vaikka eipä silti, eivät ne talvirenkaatkaan vallan autuaaksi tekevä asia ole, jos on liukas tai muuten "haasteellinen" ajokeli. Olen vahvasti sitä mieltä, että olipa alla miten uusi auto tai miten pätevät, uudet renkaat tahansa, niin kyllä sen auton jontkaan tai jopa katolleen saa ihan omalla ajotavallaan.
Minä ajoin ajokortin "kypsällä iällä" eli vasta reilut pari vuotta sitten, joten muutenkin olen suht varovainen kuski, ehkä joskus jopa liiaksikin asti. Mutta erityisesti nyt viimeisen viikon-parin aikana olen pyrkinyt muovaamaan ajotapaani ainakin entistä ennakoivampaan suuntaan: en paahda kaasupohjassa menemään, palauttelen mieleen vaihteella jarruttamista ja rullailen rauhallisesti esim. liikennevaloihin (turha sinne punaisen valon alle on hoppuilla seisomaan) jne.
Mutta palatakseni tähän rengasralliin. Tulin myös siihen lopputulokseen, että kaikesta huolimatta hankin uudet talvirenkaat, onhan kyseessä kuitenkin tuiki tärkeä ajoturvallisuus-asia. En ryntää niitä renkaita tähän hätään ostamaan, sillä ehkä näin varhaisvaiheessa talvea olisi kuitenkin hieman turhaa laittaa uuden karheita nastarenkaita kuluttamaan nastojaan ja tienpintoja suotta. Katselen ja kuulostelen, mistä saisin järkevimmän tarjouksen...
Vaan ennen sitä olenkin uusien haasteiden edessä: vaihdan nuo olemassa olevat talvirenkaat Rouwalle huomenna töiden jälkeen. Kyllä vaan! Siis minä vaihdan, tosin miehen suosiollisella opastuksella :) Voi herrantähden ja yhden kerran, siitä se vasta metka show tuleekin, minä teen työt ja otan vastaan ohjeita mieheltä! Huh-huh... Vaan onhan se otettava tieto nöyrästi vastaan, kun en ennen tällaiseen hommaan ole ryhtynyt!
Ennen varsinaista vaihto-operaatiota minun on kuitenkin selviydyttävä haasteesta nro 1: ostettava = osattava ostaa huoltamolta tai varaosia myyvästä liikkeestä ristikkoavain, sillä eihän minulla poloisella ole työkaluja! Tai on, pari ruuvimeisseliä, yksi jakoavain + pari vasaraa (iso kirvesmiehen vasara ja sitten sellainen sirompi "lady-vasara"), vaan niitäpä ei taideta tässä "remontissa" tarvita! ;) Totisempi haaste onkin sitten se, miten minun pikkukirpun voimani riittävät sen ristikkoavaimen heiluttamiseen. Vai täytyyköhän minun ajaa itseni sellaisen kiukun partaalle, että yksi renkaan irrottaminen on lasten leikkiä?! ;) No, se jää nähtäväksi...
2 kommenttia:
Minäkin vaihdan itse talvirenkaat nyt tänä talvena. En olekaan sitä koskaan tehnyt. Vanhemmillani on semmoinen juttu joka toimii paineilmalla, että saa pultit auki, eikä tarvitse sitä ristikkoavainta käyttää. Tosin ajattelin kyllä yhden renkaan vaihtaa käyttämällä ristikkoavainta koska jos joskus rengas hajoaa tiellä niin ei siellä semmoista paineilmapulttienirroittajaa ole...
Nerikah... hyvin se menee. Renkaan vaihto ei ole ollenkaan vaikeaa - unhan saa vain ensin ne pultit auki. Tosin minä kun olen tälläinen höyhen, niin ei yleensä auta vaikka kuinka pomppiin ristikkoavaimen päällä... Ukkeli polkaisee kerran ja pultit aukeaa...
tietysti auttaa kummasti, jos miehellä olisi ne paineilmavempeleet matkassa ,mutta aika harvalla niitä on...
Meillä ei ole vielä uusia nastoja alla... vanhoilla pyörillä vielä mennään, mutta eri asia miten kauan, kun se auto alkaakin kettuilemana ihan tosissaan.
Lähetä kommentti