Sydämenvaltaaja

Noniin. Taannoin kirjoittelin päivän hyvistä töistä enkä tuolloin suostunut sen tarkemmin valottamaan salaisuuden verhoa kuin että "kevennän kollegan taakkaa ja vaikutan samalla Neiti Söpön elämän laatuun". Nyt on aika raottaa tuota verhoa, itse asiassa avata se kokonaan.

Minun ja Neiti Söpön elämään astui tänään uusi tulokas, Pirpana. Kollegani asuu "maaseudulla" ja heidän perheensä kissa teki syyskuun alulla yllättäin pennut. Ja tietenkin pennuille täytyi löytää parhaat mahdolliset kodit. Minun piti nukkua muutaman yön yli ja haudutella asiaa, ennen kuin lupauduin tarjoamaan kodin yhdelle pienelle Pirpanalle. Näin siis kevensin kollegani taakkaa hyvien kotien etsinnässä.

Miehen ja Sambakoneen poistuttua elämästämme, Neiti Söpö on selvästi ollut kaveria vajaa... Siitäkin huolimatta, että toisinaan Neiti Söpö ja Sambakone näyttivät vain sietävän toisiaan, sillä aina eivät ihan kissojen ja koirien sanattomat viestit kohdanneet. Tosin, enhän voi mennä takuuseen, kuinka kylki-kyljessä kotona nukuttiin meidän poissaollessamme tai kuinka reihakasta, eläimellistä elämää ;) Neiti Söpö vietti Sambakoneen kera työpäiviemme mittaan. Niinpä Neiti Söpön yksinäisyyskin edesauttoi minua myöntymään uuden kissakaverin kannalle, arvelin... siis tiesin sen parantavan Neiti Söpön elämän laatua loppupelissä.

Tänään viimein koitti sitten se päivä, jolloin lähdin töiden jälkeen Pirpanaa noutamaan. Hieman minua jännitti, kuinka ikävissään Pirpana laulaa lähtiessään ensi kertaa matkaan pois sisarustensa ja emonsa luota. Vaan huoleni oli turha, sillä Pirpana oli oikein mallikkaasti koko automatkan ajan.

Kotiintulo sen sijaan ei sujunut aivan niin iloisesti kuin olin toivonut. Neiti Söpö tuli kyllä eteiseen vastaan, mutta heittäytyi heti varaukselliseksi, kun näki minut kuljetusboxin kanssa. Laskin boxin maahan ja annoin luukun olla vielä kiinni. Neiti Söpö nuuhki kummissaan ilmaa ja alkoi ottaa epävarmoja askelia kohti koppaa, päästeli matalaa kurkkumurinaa mennessään. Murahtelustaan huolimatta Neiti ei kuitenkaan ollut hyökkäämässä laatikon kimppuun, vaan pikemminkin tuntui aristelevan boxissa olevaa Pirpanaa.

Päätin antaa tilanteen rauhoittua ja houkuttelin Neidin syömään. Ja tokihan ruoka maittoi, kun aamiastarjoilustakin oli jo kulunut se tavanomainen, työpäivän mittainen aika! ;) Kun Neiti Söpö keskittyi päivälliseensä, tarjoilin kahdessa pikkukipossa Pirpanalle hiukan ruokaa ja vettä boxiin, mutta annoin oven olla vielä vain rakosillaan, että kakara saisi rauhassa syötyä. Ja kylläpä ruoka maittoi Pirpanallekin!

Päivällisensä päätteeksi Neiti Söpö vetäytyi murjottamaan kiipeilytolpassa olevaan pesään. Ravasin eteisen ja keittiön väliä silittämässä vuoroin Neiti Söpöä, vuoroin Pirpanaa... Näin kissat tottuvat pikkuhiljaa toistensa tuoksuun (vinkki taisi olla Helena Telkänrannan kirjassa Matka kissan mieleen). Kumpikaan ei sähissyt, murissut tai käyttäytynyt uhkaavasti, kun tulin silittämään toisen kissan hajut käsissäni. Hienoa!

Siirsin Pirpanan boxeineen makuuhuoneen puolelle, sillä olin päättänyt, että Pirpana saa aloittaa tutustumisen uuteen kotiinsa sieltä. Laitoin varmuuden vuoksi sängyn päälle muovisuojan, jos sattuu vahinko, vaikka Pirpana onkin jo oppinut sisäsiistiksi. Vein yöpöydälle kipolliset ruokaa ja vettä, sekä huoneen nurkkaan hiekkalaatikon. Ja sitten odotin, odotin ja odotin, että Pirpana uskaltautuu boxista ulos. En siis istunut koko ajan sängyllä vieressä vahtimassa, vaan jatkoin omia touhujani kaikessa rauhassa. Välillä kävin antamassa extra-paijauksia Neiti Söpölle, sillä jossakin kissakirjassa neuvottiin antamaan enemmän huomiota vanhalle kissalle, joka saattaa tuntea itsensä hylätyksi, kun talouteen tulee uusi tulokas. Harvemmin kuulemma uusi tulokas mitään traumoja saa siitä, että jää hiukan vähemmälle huomiolle.

Eniten minua huoletti hiekkalaatikko, kelpaako Pirpanalle paakkuuntuva mikrohiekka, sillä synnyinkodissaan kissojen laatikoissa oli kuivikkeena pellettejä. Ne sitovat hajut melkoisen hyvin, jopa paremmin kuin jotkut paakkuuntuvat hiekat, mutta niiden varjopuolena on joka paikkaan kantautuva sahanpuru, jollaiseksi pelletti purkautuu saadessaan kosteutta. Joillakin foorumeilla on esitetty myös sitä, että jotkut kissojen virtsavaivat tai ongelmallinen pissaaminen vääriin paikkoihin saattaa johtua pelleteistä. Mutta huoleni hiekkalaatikon kelpaamisesta oli jokseenkin turha, sillä jossain vaiheessa olinkin kuulevinani hiekan kaapimista ja kun kävin tarkistamassa asian jonkin ajan päästä, niin Pirpana oli pyöräyttänyt nätisti pienet pisut ja pienet kakat laatikkoon! Jess!! :)

Pirpana saa nyt alkuun siis olla makuuhuoneessa, suljetun oven takana, varsinkin työpäivieni ajan tai muulloin, kun kissat eivät ole valvovan silmäni alla. Kattimukset pääsevät rauhassa tutustumaan toisiinsa vain minun läsnäollessani, jotta vältytään ikäviltä yhteenotoilta. Uskon myös vakaasti, että Neiti Söpö tästä vielä leppyy, muutamien päivien, viikon tai parin mittaan, ja oivaltaa kissakaverin ihanuuden. Siihen asti edetään pienin askelin ja pikkuhiljaa...