Mikä ihana aamu eilen olikaan, kun raottelin silmiäni & heti kohta sen jälkeen makuuhuoneen kaihtimia ja suureksi yllätyksekseni havaitsin maan valkaistuneen yön mittaan!! Ihanaa, talvi tuli sittenkin takaisin! :) Tosin se tiesi sitä, että minun oli suunnattava Wanhan Rouwan nokka kohti työmaata varovaisemmalla otteella kuin aiemmin... Mutta toisaalta, johan minä olen tässä pitkin syksyä sorvaillut ajotapaani hiukka ennakoivammaksi juuri näiden talvisempien kelien varalle.
Olen sitä mieltä, että pikkiriikkisen pienestäkin liikkeestä liukkaalla on helpompi lähteä eteen päin kuin jos olen aivan pysähdyksissä. Valitettavasti yhteen valoristeykseen jouduin pysähtymään tykkänänsä, vaikka kuinka yritin madella etanan vauhtia kohti punaisenaan loimottavia liikennevaloja. Tämä risteys oli jo hiukan ennen puoltapäivää ehtinyt hiulaantua jokseenkin liukkaaksi röpelöksi. Kun valo viimein vaihtui ja minä nostin varovaisesti kytkintä, meinasi auto lähteä puskemaan ihan eri suuntaan kuin mihin minä olin ajatellut ajaa, mutta onnekseni sain tilanteen hallintaani.
Kun taas palasin iltavuorosta kotiin, olivat useimmat risteysalueet entistä pahempaa röpelöä. Kyllähän siinä rytkeessä sai yhden sortin hierontaa, kun auto tärisi ylittäessään röpelöitä, mutta toisaalta taas "pelkäsin", että Wanha Rouwan löysät ruuvit singahtavat minä hetkenä hyvänsä irti ja koko kosla kuoriutuu pelleistään sarjakuvamaisesti kuin appelsiini! ;)
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tänään töiden jälkeen Mies poikkesi jälleen pikavisiitillä, soitteli kun olin juuri kipittämässä marketin parkkihallissa takaisin autolleni. Olin tykkänänsä unohtanut, että hän oli aiemmin tällä viikolla käydessään napannut mukaansa kissojen kiipeilytelineen yhden tolpan tasoineen korjattavaksi - taso oli länällään pultin varassa tolpan päässä enkä minä saanut omin neuvoin tasoa napakammin tolpan pulttiin kiinni, enkä myöskään tasoa irrotettua tolpan pultista sen paremmin, se vain pyöri tyhjää.
Mies oli luvannut palauttaa tason perjantaina, ja oli kuin olikin saanut jonkinlaisen korjausratkaisun aikaiseksi: hän oli liimannut tason tolppaan kiinni jollain "rakennusammattilaisten liimalla", jolla kuulemma pysyy vaikka kaksi lautaa kiinni päistään eikä liimasauma murru. No, nähtäväksi jää, kestääkö tuo liimaus sitten kahden kissan rajua käsittelyä...
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Sain tänään yhden sortin inspiraation lukiessani työpaikkamme intranetin infoa, että jälleen on koittanut se aika vuodesta: sähköpostin ynnä hakemistojen siivous omalta työkoneelta. Niinpä toteutan pienoisen puhdistuksen myös Kotona - siivoan "nurkissa" lojuvat tavarat paikoilleen (ja Miehen täällä viereksivät pikkutavarat autotallin muuttolaatikoihin) & karsin joutavat roskikseen, raakkaan laskumapista turhat paperit pois (en suinkaan paperinkeräykseen vaan odottamaan, että pääsen ne polttamaan poroksi vaikkapa isoäitini mökillä) sekä putsaan niin läppärin kuin puhelimenkin muistin turhista tiedostoista. En tee tätä pelkästään puunatakseni nurkat kuntoon jouluksi, vaan myös siksi, että ennen vuoden vaihtumista on hyvä päästää irti turhasta vanhasta painolastista...
perjantai 12. joulukuuta 2008
torstai 11. joulukuuta 2008
Rakkautta on...
...yhteinen aamiaishetki kaverin kanssa!! Tosin yleensä peijoonit syövät kylki-kyljessä, nyt on pitänyt muodon vuoksi ottaa hiuka "hajurakoa"... :)
On ihan tuurissaan, että nämä peijoonit malttavat keskittyä syömään oman ruokakuppinsa tyhjäksi, sillä tokihan ruoka on aina makoisampaa kaverin kupissa!! Niinpä olenkin tehnyt sellaisen ratkaisun, että laitan Neiti Söpön kuppiin pääasiassa aikuisten kissojen ruokaa & ihan vain rippusen penturuokaa mausteeksi ja Pirpanalle puolestaan valtaosaksi penturuokaa maustettuna parilla lihaisalla palalla aikuisten kissojen ruokaa. Tällä järjestelyllä katti-karvajalat keskittyvät tyhjentämään oman kuppinsa sisällön eivätkä närki kaverin kupin antimia.
Pirpana oli varsin hoikkanen poikanen tullessaan huusholliini, sisälsi suunnillensa 1200 g elämän iloa... Tänä aamuna punnasin pikkuherran ja painossa on tapahtunut positiivista kehitystä: herra painoi hiukan yli 1500 g. Paino siis kehittyy (mielestäni) normaalisti.
Sen sijaan Neiti Söpön painoa ei voi kuin arvailla. Punnasin likan viimeksi joskus kesällä, ja tuolloin taisi mittari näyttää n. 4,5 kg. Pitäisi hommata "oikea" vaaka, että saisin myös Neidin nykyisen painon selville, sillä se talousvaaka, jolla Pirpanaa on punnailtu, riittää vain 4 kg:aan asti... Tosin Mies epäili Neiti Söpön laihtuneen hiukkasen poiketessaan yllättäin kylälle toissailtana. Sekin on kyllä mahdollista, sillä Kodissani on harva se ilta käynnissä kissaravit tai -painit, joten Pirpana on kyllä huolehtinut kiitettävällä tavalla oman liikunnan tarpeensa lisäksi Neiti Söpön tarpeista! ;)
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Kolmas UFO
Noniin. Tässä se nyt sitten tulee... Kolmas UFOni, joka tuskin kauan nauttii UFOn statuksesta. Nimittäin sain puikoteltua toisen sukan varren valmiiksi kokonaan jo lauantaina, maksimissaan ihan muutamassa tunnissa! :) Seuraavaksi neulon myös toisen varren valmiiksi - ennen kuin aloitan kantapäätä.Positiivinen yllätys tämän sukkamallin kohdalla oli se, että kuvio ei ollutkaan niin kinkkinen kuin mitä kirjallinen selostus ja ruutukaavio ohjeessa antoivat ymmärtää, vaan oli varsin nopea työstää ja omaksua.
Harmittelen vain sitä, että kuvio olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa, jos lanka olisi valkoinen tai luonnonvalkoinen. Mutta en halunnut niin vaaleita villasukkia, sillä niiden pohjat ovat alta aikayksikön kaikkea muuta kuin valkoiset... No, ei tuo harmaa villalankakaan nyt varsinaisesti ruma ole, mutta ei paljon muutakaan. Tosin Myy sanoi, että vielä tylsemmät sukat olisivat harmaasta langasta ilman mitään kuviota.
Kuvassa ei valitettavasti kummoisella tavalla erotu/näy kaksoishelmineule, jota on palmikkokuvioiden välissä. Täytynee yrittää näpsäistä parempi foto viimeistään valmiista sukista...
Lahjastelua
Hyvistä aikeistani huolimatta en sunnuntaina käynytkään silmäilemässä kodinkoneliikkeiden hellavalikoimia, vaan siirsin sen suosiolla tuonnemmaksi, torstai-aamupäivälle, sillä torstaina minulla on tiedossa iltavuoro, joten saanen ihan kaikessa rauhassa zoomailla eri liesivaihtoehtoja ennen töihin menoa. Sen sijaan kävin Myyn kanssa muuten pyörähtämässä kaupoilla, pälyilemässä josko saisin edes jotain ideanpoikasia joululahjoihin. Ja tulihan siinä sivussa hankittua Miehen lahjakin.
Tänään tein sitten uuden lahjastelu-reissun suoraan töistä. Sain hankittua Siskolleni lahjan, jota on kyllä vielä hiukan täydennettävä. Sitten täytyisi keksiä jotain sopivaa Siskon tyttärille, Äidilleni, isoäidilleni ja Myylle, unohtamatta tietenkään Myyn koiria! Joten lahjastelu on vielä pahasti vaiheessa, vaikka yleensä olen hyvissä ajoin saanut sen hoidettua pois päiväjärjestyksestä, sillä en inhoa mitään niin paljon kuin liikkua kaupoilla samaan aikaan, kun puoli kaupunkia on liikkeellä. Ja se eittämättä on tilanne, mitä likempänä joulua ollaan... Ja nythän ollaan jo, kun jouluun on enää kaksi viikkoa aikaa. Siis kaksi!! Apua...
Pariin lahjaan on sentään jo ideanpoikanen. Mutta esim. Siskon tyttärien lahjoista ei ole harmainta aavistustakaan. Olen siitä "ikävä" täti, että en mieluusti osta heille mitään krääsää, siis jotain trendilelua, vaikka heidän lahjalistoillaan epäilemättä sellaisia onkin - kuten varmasti monen muunkin lapsen listalla. He saavat noita hilavitkuttimia varmasti muilta kummeilta, mummeilta ym. muutenkin. Sitä paitsi noiden lelujen viehätys tuppaa vaan olemaan kovin lyhytikäistä, joten mieluummin sijoitan roposeni lahjaan, joka on joko hyödyllinen (esim. kirja tai lautapeli) tai tarpeellinen (esim. vaatteet tai urheiluvälineet).
Mitä minä sitten toivon lahjaksi? Hmm... sangen haasteellinen kysymys. Jos se olisi esitetty viime viikolla, olisi vastaukseni ollut: kunnon yöunet... tai mielenrauha ;) Tuota viimeksi mainitun saavuttamista voisi edesauttaa esim. lahjakortti kasvohoitoon, intialaiseen päähierontaan tai johonkin muuhun rentouttavaan hoitoon, joka samalla toisi hiukkasen luksusta harmaaseen arkeen.
Jos taas mietin asiaa tarpeellisuus-näkökulmasta, niin listalla on kaikenlaista... Nimittäin kun muutin Miehen kanssa yhteen, erinäisiä tavaroita oli kaksin kappalein, joten osasta täytyi luopua. Ja nyt harmikseni totesin luopuneeni aika monesta omasta tavarastani... joten erottuamme tarpeellisten tavaroiden joukosta uupuu mm. kunnon leipäveitsi (ei sahateräinen!), vedenkeitin ja sähkövatkain.
Villasukatkin olisivat varsin mieluinen lahja, aloitinhan Myyn vinkistä kotikutoisen villasukkaterapian saadakseni jalkani veikeämpään kuntoon... Olen pyrkinyt kiskaisemaan villasukat jalkaan heti kotiuduttuani töistä tai asioilta, mutta viimeistään yöpuulle vetäytyessäni unisukiksi.
Ja koska syöminen on epäilemättä eräs elämän suurimpia nautintoja heti nukkumisen jälkeen ;) niin en karsasta myöskään herkkulahjoja, ovatpa ne sitten viiniä, makeisia/suklaata, kahvia, teetä tms.
J o u l u l o m a n i on nyt tasan seitsemän työpäivän päässä. Aloitan loman toteuttamalla yhden listani toiveista: menen kasvohoitoon, sillä olen lopen kyllästynyt tähän ikuiseen puberteettiin! :-I Juu, kyllä vaan, nahkani on rasvoittuvaa sorttia ja oikeastaan täysin näpytöntä hetkeä ei ole tainnut sen koommin elämässäni olla, kun puberteetti oikeasti alkoi teininä - siitäkin huolimatta, että huolehdin kasvojen puhdistuksesta päivittäin. No, kyseisellä kauneudenhoitajalla, jolta varasin ajan, on sekä kosmetologin että sairaanhoitajan koulutus, joten odotan saavani asiantuntevaa apua iho-ongelmaani: syväpuhdistuksen ynnä oivalliset kotihoito-ohjeet ja/tai välineet. Ja luonnollisesti extra-rentouttavan loman aloituksen! :)
Muilta osin joulu(loma)suunnitelmani ovat vielä täysin auki, minulla ei ole aavistustakaan, missä jouluani vietän tai kenen kanssa. Mutta ehkä sekin ajatus tässä vielä kirkastuu, onhan jouluun sentään jokunen päivä aikaa...! ;)
Tänään tein sitten uuden lahjastelu-reissun suoraan töistä. Sain hankittua Siskolleni lahjan, jota on kyllä vielä hiukan täydennettävä. Sitten täytyisi keksiä jotain sopivaa Siskon tyttärille, Äidilleni, isoäidilleni ja Myylle, unohtamatta tietenkään Myyn koiria! Joten lahjastelu on vielä pahasti vaiheessa, vaikka yleensä olen hyvissä ajoin saanut sen hoidettua pois päiväjärjestyksestä, sillä en inhoa mitään niin paljon kuin liikkua kaupoilla samaan aikaan, kun puoli kaupunkia on liikkeellä. Ja se eittämättä on tilanne, mitä likempänä joulua ollaan... Ja nythän ollaan jo, kun jouluun on enää kaksi viikkoa aikaa. Siis kaksi!! Apua...
Pariin lahjaan on sentään jo ideanpoikanen. Mutta esim. Siskon tyttärien lahjoista ei ole harmainta aavistustakaan. Olen siitä "ikävä" täti, että en mieluusti osta heille mitään krääsää, siis jotain trendilelua, vaikka heidän lahjalistoillaan epäilemättä sellaisia onkin - kuten varmasti monen muunkin lapsen listalla. He saavat noita hilavitkuttimia varmasti muilta kummeilta, mummeilta ym. muutenkin. Sitä paitsi noiden lelujen viehätys tuppaa vaan olemaan kovin lyhytikäistä, joten mieluummin sijoitan roposeni lahjaan, joka on joko hyödyllinen (esim. kirja tai lautapeli) tai tarpeellinen (esim. vaatteet tai urheiluvälineet).
Mitä minä sitten toivon lahjaksi? Hmm... sangen haasteellinen kysymys. Jos se olisi esitetty viime viikolla, olisi vastaukseni ollut: kunnon yöunet... tai mielenrauha ;) Tuota viimeksi mainitun saavuttamista voisi edesauttaa esim. lahjakortti kasvohoitoon, intialaiseen päähierontaan tai johonkin muuhun rentouttavaan hoitoon, joka samalla toisi hiukkasen luksusta harmaaseen arkeen.
Jos taas mietin asiaa tarpeellisuus-näkökulmasta, niin listalla on kaikenlaista... Nimittäin kun muutin Miehen kanssa yhteen, erinäisiä tavaroita oli kaksin kappalein, joten osasta täytyi luopua. Ja nyt harmikseni totesin luopuneeni aika monesta omasta tavarastani... joten erottuamme tarpeellisten tavaroiden joukosta uupuu mm. kunnon leipäveitsi (ei sahateräinen!), vedenkeitin ja sähkövatkain.
Villasukatkin olisivat varsin mieluinen lahja, aloitinhan Myyn vinkistä kotikutoisen villasukkaterapian saadakseni jalkani veikeämpään kuntoon... Olen pyrkinyt kiskaisemaan villasukat jalkaan heti kotiuduttuani töistä tai asioilta, mutta viimeistään yöpuulle vetäytyessäni unisukiksi.
Ja koska syöminen on epäilemättä eräs elämän suurimpia nautintoja heti nukkumisen jälkeen ;) niin en karsasta myöskään herkkulahjoja, ovatpa ne sitten viiniä, makeisia/suklaata, kahvia, teetä tms.
J o u l u l o m a n i on nyt tasan seitsemän työpäivän päässä. Aloitan loman toteuttamalla yhden listani toiveista: menen kasvohoitoon, sillä olen lopen kyllästynyt tähän ikuiseen puberteettiin! :-I Juu, kyllä vaan, nahkani on rasvoittuvaa sorttia ja oikeastaan täysin näpytöntä hetkeä ei ole tainnut sen koommin elämässäni olla, kun puberteetti oikeasti alkoi teininä - siitäkin huolimatta, että huolehdin kasvojen puhdistuksesta päivittäin. No, kyseisellä kauneudenhoitajalla, jolta varasin ajan, on sekä kosmetologin että sairaanhoitajan koulutus, joten odotan saavani asiantuntevaa apua iho-ongelmaani: syväpuhdistuksen ynnä oivalliset kotihoito-ohjeet ja/tai välineet. Ja luonnollisesti extra-rentouttavan loman aloituksen! :)
Muilta osin joulu(loma)suunnitelmani ovat vielä täysin auki, minulla ei ole aavistustakaan, missä jouluani vietän tai kenen kanssa. Mutta ehkä sekin ajatus tässä vielä kirkastuu, onhan jouluun sentään jokunen päivä aikaa...! ;)
lauantai 6. joulukuuta 2008
Viimeinen sika uunista ulos
Kat-astrofaalisesta aamusta huolimatta Itsenäisyyspäivä on sujunut sangen leppoisissa tunnelmissa. Olen puikotellut ahkeraan tässä päivän mittaan, kun sain akuutin neuloosin -> pakko saada neuloa :) Tosin kätevät kätöseni eivät tarttuneet kumpaankaan UFOistani, mohairhuiviin tai Miehen villapaitaan - viime sunnuntaina yritin neuloa huiviani, enkä saanut kuin pari kerrosta aikaiseksi, kun neulominen tuntui väkisin väkertämiseltä ja työ jäi sikseen. Noiden "oireiden" vuoksi aloitin uuden työn, joka on minua poltellut jo pidempään: Saltkråkan-sukat, joiden ohjeen löysin Ullaneuleesta. Lanka tuontyyppisiä villasukkia varten on levännyt vaatehuoneen hyllyllä jo hyvän tovin, Smart Superwash, joka on 100 % puhdasta uutta villaa. Laittelen kuvia, jahka maltan kaivaa kamerani esiin.
Kattimusten hyvinvointiakin on tullut kohennettua tänään: Neiti Söpö ja Pirpana saivat matolääkkeensä. Operaatio sujui yllättävän kivuttomasti, sillä olin ostanut Mirrix-tahnan kissoille. Ja totisesti se on helpompi antaa kuin yrittää tunkea pilleriä vastahakoisen kissan kitaan - ja saada se pilleri vielä pysymään suussa, ettei kissa sylkäise sitä pois! Kumpikaan kateista ei suureksi ihmetyksekseni kiskaissut poroja nokkaansa moisen keljun operaation vuoksi. No, saivathan nuo peijoonit palkkioksi hiukkasen raksuja, vaikka päivän toinenkin ateria oli jo syöty n. tuntia aiemmin, joten ehkä se lievitti hiukan pahaa mieltä...
Edelleenkin kaipaan kovasti "elävän" kynttilän luomaa tunnelmaa näihin joulun odotus -päiviin, ja aivan erityisesti tähän Itsenäisyyspäivään. Mutta tämä aamu totisesti osoitti, että ainakin tänä vuonna saan aidot kynttilät unohtaa, muutoin voipi käydä niin kuin laulussa lauletaan: "Yksi oli liehuva liekin varsi..." ;) Tosin eräs kollega töissä ehdotti, että ripustaisin kattokoukkuun tuikkuastioita tai jopa kynttilälyhdyn. Hmm... ei pöllömpi idea! Mutta toistaiseksi en ole ryhtynyt tuumasta toimeen, koska sopivaa tuikkuastiaa tai lyhtyä ei löydy Kodistani - ainakaan vielä ;)
No, jos minun on kynttilöiden lempeästä tunnelmasta luovuttava, niin korvaan sen sitten vähän juhlavammalla atrialla tänään. Kävin eilen kaameassa tungoksessa kaupassa ja ostelin hiukan herkkuja nimenomaan tätä päivää varten: ruuaksi porsaan paistin, jonka kylkiäisiksi & kevennykseksi tulee salaattia - en valmista perunoita, en riisiä tai ohrattoakaan, pasta nyt possupaistin kylkeen ei oikein sopisikaan! Lisäksi ostin Musta Leima Emmentalia ja Mustapekka -pippurijuustoa nautittavaksi voileipäkeksien kera samalla kun seuraan puolella silmällä Linnan pukuloistoa tölöstä. Glögi jäi vielä kauppaan, en ostanut edes valmiita glögiaineksia, sillä edelleenkään en ole löytänyt viimevuotista, omenamehu-pohjaista glögiohjetta...
Tosiaankin... Sika siis on paistumassa uunissa. Ja tämä onkin sitten viimeinen sika, joka tuossa uuninraakissa paistuu! Lieteni on epäilemättä perujaan jostain 70-luvulta, kuten koko tämä talokin, missä Kotini sijaitsee... Kyllähän se hellapuoli pelaa liedessä ihan ok, mitä nyt ehkä saattaa pienoinen energiasyöppö olla, mutta uuni on täysin luokaton. On aivan tuurissaan, milloin paistokseni onnistuvat niin kuin niiden pitäisi ja milloin ne puolestaan kuorruttuvat karsinogeeneillä pintapuolisesti - kuten olen tainnut jo aiemminkin mainita.
Niinpä päätin sijoittaa osan sievoisista veronpalautuksistani uuteen lieteen. Silmittelin jo männäviikolla alati kasvaa mainostulvaa ja etsiskelin kodinkoneliikkeiden tarjonnasta sopivaa liesiehdokasta. Vaatimukset eivät ole järin korkeat: ihan perusliesi, jossa on toimiva uuni! :) Huomenissa täytynee sitten lähteä liesijahtiin, kun ei viikolla ollut siihen oikein puhtia eikä liioin aikaakaan.
Mutta nyt vilkaisemaan, josko olisi aika nostaa viimeinen sika uunista ulos! :)
Kattimusten hyvinvointiakin on tullut kohennettua tänään: Neiti Söpö ja Pirpana saivat matolääkkeensä. Operaatio sujui yllättävän kivuttomasti, sillä olin ostanut Mirrix-tahnan kissoille. Ja totisesti se on helpompi antaa kuin yrittää tunkea pilleriä vastahakoisen kissan kitaan - ja saada se pilleri vielä pysymään suussa, ettei kissa sylkäise sitä pois! Kumpikaan kateista ei suureksi ihmetyksekseni kiskaissut poroja nokkaansa moisen keljun operaation vuoksi. No, saivathan nuo peijoonit palkkioksi hiukkasen raksuja, vaikka päivän toinenkin ateria oli jo syöty n. tuntia aiemmin, joten ehkä se lievitti hiukan pahaa mieltä...
Edelleenkin kaipaan kovasti "elävän" kynttilän luomaa tunnelmaa näihin joulun odotus -päiviin, ja aivan erityisesti tähän Itsenäisyyspäivään. Mutta tämä aamu totisesti osoitti, että ainakin tänä vuonna saan aidot kynttilät unohtaa, muutoin voipi käydä niin kuin laulussa lauletaan: "Yksi oli liehuva liekin varsi..." ;) Tosin eräs kollega töissä ehdotti, että ripustaisin kattokoukkuun tuikkuastioita tai jopa kynttilälyhdyn. Hmm... ei pöllömpi idea! Mutta toistaiseksi en ole ryhtynyt tuumasta toimeen, koska sopivaa tuikkuastiaa tai lyhtyä ei löydy Kodistani - ainakaan vielä ;)
No, jos minun on kynttilöiden lempeästä tunnelmasta luovuttava, niin korvaan sen sitten vähän juhlavammalla atrialla tänään. Kävin eilen kaameassa tungoksessa kaupassa ja ostelin hiukan herkkuja nimenomaan tätä päivää varten: ruuaksi porsaan paistin, jonka kylkiäisiksi & kevennykseksi tulee salaattia - en valmista perunoita, en riisiä tai ohrattoakaan, pasta nyt possupaistin kylkeen ei oikein sopisikaan! Lisäksi ostin Musta Leima Emmentalia ja Mustapekka -pippurijuustoa nautittavaksi voileipäkeksien kera samalla kun seuraan puolella silmällä Linnan pukuloistoa tölöstä. Glögi jäi vielä kauppaan, en ostanut edes valmiita glögiaineksia, sillä edelleenkään en ole löytänyt viimevuotista, omenamehu-pohjaista glögiohjetta...
Tosiaankin... Sika siis on paistumassa uunissa. Ja tämä onkin sitten viimeinen sika, joka tuossa uuninraakissa paistuu! Lieteni on epäilemättä perujaan jostain 70-luvulta, kuten koko tämä talokin, missä Kotini sijaitsee... Kyllähän se hellapuoli pelaa liedessä ihan ok, mitä nyt ehkä saattaa pienoinen energiasyöppö olla, mutta uuni on täysin luokaton. On aivan tuurissaan, milloin paistokseni onnistuvat niin kuin niiden pitäisi ja milloin ne puolestaan kuorruttuvat karsinogeeneillä pintapuolisesti - kuten olen tainnut jo aiemminkin mainita.
Niinpä päätin sijoittaa osan sievoisista veronpalautuksistani uuteen lieteen. Silmittelin jo männäviikolla alati kasvaa mainostulvaa ja etsiskelin kodinkoneliikkeiden tarjonnasta sopivaa liesiehdokasta. Vaatimukset eivät ole järin korkeat: ihan perusliesi, jossa on toimiva uuni! :) Huomenissa täytynee sitten lähteä liesijahtiin, kun ei viikolla ollut siihen oikein puhtia eikä liioin aikaakaan.
Mutta nyt vilkaisemaan, josko olisi aika nostaa viimeinen sika uunista ulos! :)
Räyhäkkä aamun avaus
Itsenäisyyspäivä näytti valkenevan varsin raukeissa ja rauhallisissa merkeissä (paino sanalla näytti)... Ulkona ei ole vesikeli, ei pyrytä lunta, mutta ilmeisesti lämpötila on kuitenkin nippa-nappa pakkasen puolella - en tiedä tarkalleen, sillä en omista ulkolämpömittaria.
Heti noustuani kissat ottivat kilpajuoksun ruokakupeilleen ja ahmaisivat tarjoamani aamiaisen yhdeltä istumalta. Sillä välin minä keittelin muutaman kupin kahvia itselleni ja avasin tietokoneen tsekatakseni meilit. Tähän asti kaikki sujuikin varsin mallikkaasti.
Istahdin sohvalle läppäri sylissäni ja pujahdin kaikessa rauhassa pälyilemään tiedon valtatielle... Neiti Söpö pamppaili ympäriinsä, ja Pirpanalla puolestaan oli sen verran kova vauhti heti aamusta päällä, että sivusilmällä piti seurata pikkuherran toilailuja.
Pirpanan viimeisin villitys on kiipeillä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja hyppiä sohvalle, pöydälle, lipastolle, ihan mihin vain. No, minulla on seinää vasten nojallaan muutama keittiökaapin ovi odottamassa, että sitaisen niiden pintaan uuden maalin. Ja tottahan toki Pirpanan piti mennä niiden ovien päälle keikkumaan... ja ne ovet tietenkin kaatuivat kauhealla rytinällä, ensin pari ovea ja sitten loput perässä!! Apua!!
Minä sain liki sydänkohtauksen, sillä pelkäsin, että Pirpana oli loukannut itsensä rytäkässä. Mutta pelästyivät kyllä kissatkin pahan päiväisesti: Neiti Söpö ryntäsi makuuhuoneeseen sängyn alle piiloon, Pirpanakin hävisi näköpiiristä kuin nato-ohjus ja löytyi olohuoneesta sohvan takaa - säikähtäneenä, mutta muutoin täysin kunnossa. Luojan lykky, että tästä episodista selvittiin pelkällä säikähdyksellä... ja Pirpana ehkä pienellä opetuksella, että ihan joka paikkaan ei tarvitse eikä kannata nokkaansa työntää!! ;)
Minä puolestani kärvistelen lievissä omatunnon tuskissa, kun olin niin ajattelematon, etten korjannut ovia turvallisempaa paikkaan odottamaan maalausta. No, nyt tilanne on toinen, sillä siirsin jo ovet vaatehuoneeseen... ja huolehdin muutenkin, etteivät kissat pääse enää koheltamaan noin vaarallisesti!!
Heti noustuani kissat ottivat kilpajuoksun ruokakupeilleen ja ahmaisivat tarjoamani aamiaisen yhdeltä istumalta. Sillä välin minä keittelin muutaman kupin kahvia itselleni ja avasin tietokoneen tsekatakseni meilit. Tähän asti kaikki sujuikin varsin mallikkaasti.
Istahdin sohvalle läppäri sylissäni ja pujahdin kaikessa rauhassa pälyilemään tiedon valtatielle... Neiti Söpö pamppaili ympäriinsä, ja Pirpanalla puolestaan oli sen verran kova vauhti heti aamusta päällä, että sivusilmällä piti seurata pikkuherran toilailuja.
Pirpanan viimeisin villitys on kiipeillä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja hyppiä sohvalle, pöydälle, lipastolle, ihan mihin vain. No, minulla on seinää vasten nojallaan muutama keittiökaapin ovi odottamassa, että sitaisen niiden pintaan uuden maalin. Ja tottahan toki Pirpanan piti mennä niiden ovien päälle keikkumaan... ja ne ovet tietenkin kaatuivat kauhealla rytinällä, ensin pari ovea ja sitten loput perässä!! Apua!!
Minä sain liki sydänkohtauksen, sillä pelkäsin, että Pirpana oli loukannut itsensä rytäkässä. Mutta pelästyivät kyllä kissatkin pahan päiväisesti: Neiti Söpö ryntäsi makuuhuoneeseen sängyn alle piiloon, Pirpanakin hävisi näköpiiristä kuin nato-ohjus ja löytyi olohuoneesta sohvan takaa - säikähtäneenä, mutta muutoin täysin kunnossa. Luojan lykky, että tästä episodista selvittiin pelkällä säikähdyksellä... ja Pirpana ehkä pienellä opetuksella, että ihan joka paikkaan ei tarvitse eikä kannata nokkaansa työntää!! ;)
Minä puolestani kärvistelen lievissä omatunnon tuskissa, kun olin niin ajattelematon, etten korjannut ovia turvallisempaa paikkaan odottamaan maalausta. No, nyt tilanne on toinen, sillä siirsin jo ovet vaatehuoneeseen... ja huolehdin muutenkin, etteivät kissat pääse enää koheltamaan noin vaarallisesti!!
perjantai 5. joulukuuta 2008
Uneton Lappeenrannassa
Huh-huh, pitkänmakuinen työviikko on vihdoin ja viimein takana päin!! Töissä ei ole ollut mitenkään erityisen hektistä tai edes haasteellista, vaikka joulukuu on menoillaan ja sen pitäisi näkyä työmaalla kovenevana työtahtina. Toisaalta hyvä niin, sillä unen määrä ei ole tällä viikolla ollut likikään suotavan rajoissa, vaan jäänyt suunnilleen 5 - 6 tuntiin per yö.
Osaltaan rakkaat kissani ovat osallistuneet näihin unettomuus"talkoisiin". Erehdyin jo luulemaan, että iltarutiinit alkaisivat tässä Kattilassa (lue: kissalassa) sujua eli kun on iltapalat syöty, tölö sammutettu, kömmitty petiin vällyjen väliin ja valot pantu puhuksiin, niin kissatkin ymmärtäisivät rauhoittua. Katin kontit! Muutamana iltana on näyttänyt siltä, että peijoonit malttavat kuin malttavatkin asettua yöpuulle - paino sanalla näyttänyt... Mutta sitten Neiti Söpö on alkanut hiippailla ympäri Kotia, ja siitäkös puolestaan duracel-kissa Pirpana on riemastunut, kun leikkikaveri onkin hereillä... Uh, tätä kissojen kotiorjan onnea ja autuutta! ;)
Voisin toki sulkea kattimukset eri huoneisiin, jos ei näytä homma muutoin toimivan, mutta Neiti Söpön tuntien se johtaisi vaan uuteen ongelmaan: oven raapimiseen ja maukumiseen. Joten täytyy uskoa & toivoa, että tämä on vain tilapäinen häiriö, ja tasaantuu ajan myötä, onhan Pirpana ollut huushollissani vasta kolmisen viikkoa. Tai sitten minun on kertakaikkiaan järjestelmällisesti leikitettävä kissoja vimmatusti tunti-pari ennen yöpuulle vetäytymistä ja tarjoiltava sitten pikkuisen iltapalaa, mikä viimeistelee sen, että duracelit todellakin hyytyvät - molemmilta!
Toisaalta myös erinäiset ajatukset ovat valvottaneet - niin kuin nyt ihmisellä ei parempaakaan tekemistä olisi kuin vatvoa asioita yökaudet! Mutta se puolestaan on meillä sukuvika, mm. isoäitini on samanlainen. En tiedä, johtuuko tämä yövalvominen omalla kohdallani tällä kertaa mahdollisesti uudelleen orastavasta 3-kympin kriisistä (?) vai siitä, että nyt viikonloppuna on Itsenäisyyspäivä, ensimmäinen juhlapyhä, jota vietän yksin (lue: ilman Miestä).
Tällä viikolla nappasin unilukemiseksi alkuun hömppä-kirjalta vaikuttaneen Emily Griffinin Rakkauden pudotuspelin (keskittymiskyky ei taida tällä haavaa tuon vakavampaan kirjallisuuteen riittää). Kirjassa oli yksi lause, joka ehkä osaltaan laukaisi ajatusvirrat: Rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha, vaan välinpitämättömyys. Jaa?? Jonkinasteisesta siirappisuudestaan huolimatta lause jäi kaihertamaan mieltä, ja tulin siihen tulokseen, että niinhän se taitaa sittenkin olla. Ja taisi olla yksi ratkaisevista tekijöistä myös minun ja Miehen suhteen kohdalla (tuo välinpitämättömyys konkretisoitui melko ikävästi Miehen taholta). Siksi minä vihelsin pelin poikki... No, vaikka aika-ajoin synkistelenkin sinkkuuttani, minua ei silti kaduta, vaan tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tiedän myös sen, että näistä syvistä vesistä on vain yksi suunta ja se on ylös päin!! :)
Osaltaan rakkaat kissani ovat osallistuneet näihin unettomuus"talkoisiin". Erehdyin jo luulemaan, että iltarutiinit alkaisivat tässä Kattilassa (lue: kissalassa) sujua eli kun on iltapalat syöty, tölö sammutettu, kömmitty petiin vällyjen väliin ja valot pantu puhuksiin, niin kissatkin ymmärtäisivät rauhoittua. Katin kontit! Muutamana iltana on näyttänyt siltä, että peijoonit malttavat kuin malttavatkin asettua yöpuulle - paino sanalla näyttänyt... Mutta sitten Neiti Söpö on alkanut hiippailla ympäri Kotia, ja siitäkös puolestaan duracel-kissa Pirpana on riemastunut, kun leikkikaveri onkin hereillä... Uh, tätä kissojen kotiorjan onnea ja autuutta! ;)
Voisin toki sulkea kattimukset eri huoneisiin, jos ei näytä homma muutoin toimivan, mutta Neiti Söpön tuntien se johtaisi vaan uuteen ongelmaan: oven raapimiseen ja maukumiseen. Joten täytyy uskoa & toivoa, että tämä on vain tilapäinen häiriö, ja tasaantuu ajan myötä, onhan Pirpana ollut huushollissani vasta kolmisen viikkoa. Tai sitten minun on kertakaikkiaan järjestelmällisesti leikitettävä kissoja vimmatusti tunti-pari ennen yöpuulle vetäytymistä ja tarjoiltava sitten pikkuisen iltapalaa, mikä viimeistelee sen, että duracelit todellakin hyytyvät - molemmilta!
Toisaalta myös erinäiset ajatukset ovat valvottaneet - niin kuin nyt ihmisellä ei parempaakaan tekemistä olisi kuin vatvoa asioita yökaudet! Mutta se puolestaan on meillä sukuvika, mm. isoäitini on samanlainen. En tiedä, johtuuko tämä yövalvominen omalla kohdallani tällä kertaa mahdollisesti uudelleen orastavasta 3-kympin kriisistä (?) vai siitä, että nyt viikonloppuna on Itsenäisyyspäivä, ensimmäinen juhlapyhä, jota vietän yksin (lue: ilman Miestä).
Tällä viikolla nappasin unilukemiseksi alkuun hömppä-kirjalta vaikuttaneen Emily Griffinin Rakkauden pudotuspelin (keskittymiskyky ei taida tällä haavaa tuon vakavampaan kirjallisuuteen riittää). Kirjassa oli yksi lause, joka ehkä osaltaan laukaisi ajatusvirrat: Rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha, vaan välinpitämättömyys. Jaa?? Jonkinasteisesta siirappisuudestaan huolimatta lause jäi kaihertamaan mieltä, ja tulin siihen tulokseen, että niinhän se taitaa sittenkin olla. Ja taisi olla yksi ratkaisevista tekijöistä myös minun ja Miehen suhteen kohdalla (tuo välinpitämättömyys konkretisoitui melko ikävästi Miehen taholta). Siksi minä vihelsin pelin poikki... No, vaikka aika-ajoin synkistelenkin sinkkuuttani, minua ei silti kaduta, vaan tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tiedän myös sen, että näistä syvistä vesistä on vain yksi suunta ja se on ylös päin!! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)