torstai 16. lokakuuta 2008

Kultakurkkuja, osa 1

Myös tänään oli poikkeuksellinen ilta tölön ääressä. Katsoin nimittäin ensimmäisen Idols-semifinaalin, vaikka en yleensä olekaan seurannut kisan etenemistä kovinkaan intensiivisesti. Yllättävää oli se, että semifinalistit on jaettu sukupuolen mukaan ryhmiin. Tänään olivat vuorossa miehet - vai pitäisikö sanoa pojat ;)

Illan ensimmäinen esiintyjä Daniel S Diago oli kovasti epävarma esityksessään. Se oli ehkä odotettavissakin, kun panokset kovenevat kierros kierrokselta. Ja lauloivathan miespuoliset kultakurkut kuitenkin ensimmäistä kertaa suuren yleisön edessä. Biisi oli minulle tuntematon, mutta ensimmäinen mielikuva oli kuuma latino (ehkä tuo semifinalistin nimi sitten vain pisti mielikuvitukseni villiin laukkaan)... Mutta, mutta. Kuten Jorma Uotinenkin totesi Tanssii tähtien kanssa -skaban tiimellyksessä: "Sinne päin, mutta ei sinne asti."

Wellu Rowaltz vetosi jollain "kieroutuneella" tavalla minuun - vai vetosiko sittenkin minun "pimeään" puoleeni?! ;) Vähän samaan tapaan kuin HIMin Ville Valo, joka ei mielestäni ole komea, mutta silti hänessä on Se Jokin. Pidin Wellun biisivalinnasta, Madonnan Frozenista Talismanin versiona. Wellun äänessä on jotain rosoa ja särmää, joka saa aikaan niskakarvajumpan (se ei siis ole inhon väristyksiä!)... Oivallinen rokki-kukon alku! ;)

Kolmantena lavalle asteli Vesa Suonto esittämään Stone Temple Pilotsin Plush-biisin. Ensimmäinen arvio oli, että hänen esityksensä oli puhtain kolmesta ensin nähdystä esiintyjästä. Loppujen lopuksi herralla on melkoinen ääni!

Koop Arposen biisivalinta oli mielestäni melkoinen riski: U2:n With Or Without You. Alku oli tylsähkö, ja minäkin mietin, ketä tai mitä Koop ajatteli, kun biisi ei meinannut ottaa tuulta. Mutta ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Nimittäin Koop veti homman kotiin, ja suoriutui korkeista osuuksista loistavasti.

Pete Parkkonen on käsittääkseni jonkinlaisen ennakkosuosikin maineessa, siksi suhtauduin häneen jo valmiiksi hiukan varauksellisesti. Mutta Pete veti Foo Fightersin Come Aliven hienosti ja rohkeasti. Tosin täytyy sanoa, että kuunnelleessaan ja vastatessaan loppukommentteihin jätkä vaikutti jollain tapaa ylimieliseltä - vai kuvittelinko vain...?!

Viimeisenä esiintyjänä nähtiin ja kuultiin Kalle Löfström ja Guns'N'Rosesin Mr.Brownstone... Jossain vaiheessa Kalle taisi ohimennen tavoittaa Axl Rose -soundia, mutta minua alkoi suuresti häiritä liian kova yritys olla rokkari...

Päällimmäiseksi koko semifinaalista jäi mielikuva, että biisivalikoima oli jotenkin suppea, valinnat olivat joko rokahtavia tai suht raskaita versioita biiseistä, josseivät ne sitä alunperin ole olleet... Pientä yllätyksellisyyttä olisi kaivannut sen puoleen.

Luulenpa, että tänään ensimmäisenä esiintynyt Daniel S Diago lähtee tämän semifinaalin jälkeen kotiin. Hän oli selvästi epävarmin esiintyjistä. Toki muutkin jännittivät, mutta useimmat pääsivät sen yli, jolloin esityksiin tuli ihan uudenlaista potkua.

Täytyy kait se katsastaa se naistenkin semifinaali - ihan tasapuolisuuden nimissä... :)

Ei kommentteja: