Huh-huh. Olen aivan rätti-poikki-puhki. Ei niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Nimittäin tänään töissä osakseni koitui selvitellä ulkomaalaiselle asiakkaalle vaikeahkoa asiaa ja pelkällä lontoonmurteella! Osaan kyllä puhua englantia ihan kohtuullisen sujuvasti. Ja periaatteessa tunnen & osaan asiankin. Mutta ko. herra puhui melko eksoottista englantia, selvästi se ei ollut hänenkään äidinkielensä. Lisäksi asian selittäminen ummikolle mahdollisimman yksinkertaisesti (sekä sisällön että kielen puoleen) olikin melkoinen savotta, ja erinäisistä yksityiskohdista jouduimme vääntämään melko pitkäänkin, ennen kuin viesti viimein meni perille.
Kollegat olivat seuranneet tilannetta sivusta ja pohtineet, meneekö tukkani kuinka kiharaan (lue: olenko hermo pinteessä) noin ankaran väännön johdosta. Ja se totta vie meni kiharaan. Kirjaimellisesti. Olen nimittäin hylännyt kireän virkanutturan pitämisen ja sitaissut leijonanharjani tiukahkolle palmikolle viime aikoina. Ja kappas, liki kaksi tuntia kestäneen (1h 45min) erittäin haastavan asiakastilanteen jälkeen Mrs. Willow-B huomasi paksun palmikkoni alkaneen purkautua - keskeltä. :) No, päivä oli jo likipitäen pulkassa muutenkin, joten en enää siinä vaiheessa nähnyt tarpeelliseksi könytä vessaan sukimaan harottavia hapsiani kuriin. Olkoot. Who cares anyway...
Intoni, saati puhtini ei riittänyt töiden jälkeen edes varsinaiseen ruuanlaittoon, vaan turvauduin kotitekoiseen pikaruokaan: tein lämpimiä curry-tonnikala-ananas-voileipiä ja hörppäsin kyytipojaksi pari kuppia kahvia. Nimittäin pikaisen tankkauksen ja blogin päivittelyn jälkeen minun on laittauduttava imurin jatkoksi, sillä noin ziljardi kissankarvaa pyörii jälleen nurkissa ;) Sen jälkeen todennäköisesti olen myös fyysisesti melko zipissä. Sinänsä se ei haittaa, sillä tarvitsen tänäyönä intensiiviset treffit Nukkumatin kanssa, minulla on nääs hammaslääkäri huomenna aamupäivällä...
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Jokin tytöstä niin levottoman tekee...
Syvä hiljaisuus on vallinnut blogissani. Olen jotenkin tukossa. Tai lukossa. Osin syistä, jotka eivät suoranaisesti liity omaan elämääni. Valitettavasti lähipiirissäni kuohuu rajusti, mikä tavallaan tuli yllätyksenä, mutta toisaalta taas... ei sittenkään. Sitä vain olisi suonut, että asiat olisivat saanet hiukan toisenlaisen käänteen. Se on osaltaan painanut mieltäni. Toivoisin voivani olla ko. tilanteessa muutoinkin hyödyksi kuin vain kuuntelemalla tai tarjoamalla apuani, mutta onhan sekin jo jotain, eikö...?!
Mutta kyllä niitä syitä löytyy omastakin takaa. Yhä enenevässä määrin koen olevani yksinäinen. Siis ei siinä mielessä, etteikö minulla olisi ystäviä. On toki. Mutta valitettavasti he eivät voi täyttää sitä aukkoa, jonka toisen ihmisen läheisyys ja kosketus jättävät jälkeensä puuttuessaan. Tarttis tehdä jotain. Mutta mitä?!
Olen miettinyt eri vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi... Ensinnäkin nettitreffit - been there, done that, got the broken heart. En mene vannomaan, ettenkö saattaisi toista kertaa moista konstia kokeilla, vaikkei se nyt ihan minun makuuni ollutkaan - edes silloin viimeksi. Se vain vaikuttaa jotenkin niin ...amerikkailaiselta deittailulta, mikä mielestäni sangen huonosti istuu suomalaiseen kulttuuriin. Tai ainakin minuun. Vaikka onhan siinäkin puolensa. Voi ensin viestitellä ja arvioida sitten sen perusteella, onko kohde live-tapaamisen väärti vai silkkaa ajanhaaskausta. Toisaalta taas supliikki sanailija voi osoittautua täydelliseksi tuppisuuksi in the real life.
Sitten on tietenkin tämä "perinteinen" konsti: ylös, ulos ja tanssimaan. Mutta. En koe olevani mikään yöperhonen tai bilehile, vaikka ajoittain jaksankin tanssia aamuun asti. Näillä kymmenillä sitä ei vain kovin taajaan pysty tekemään... ;) Lisäksi olen siitä erilainen "nuori" (?), että oikeastaan kaikki ystäväni ovat perheellisiä. En sitä sano, etteikö perhellinen tai lapsellinenkin ihminen kävisi ulkona tuulettumassa, mutta se lähteminen ei ole aivan niin yksinkertaista kuin minun tilanteessani... että lähdetään vaan. 15 vuotta sitten ei tuottanut niin minkäänlaista vaikeutta lähteä ilman "esiliinaa" ulos, mutta nyt... kynnys on kovin korkea, enkä ole ollenkaan varma, että minusta on sen ylittäjäksi omin päin. Vaikka voihan se Uljas Uros tulla vastaan muuallakin kuin baarissa; kirjastossa, kirkossa, kaupan kassalla... Ihan missä vain, milloin vain...
Vaan kaikista paras konsti taitaa olla kuitenkin se, että unohdan koko jutun. Siis siinä mielessä, etten ole haku päällä, kun ei se onni ennenkään ole etsien tullut, vaan tupsahtanut eteen täysin yllätyksenä ja pyytämättä - kuten se kuuluisa faksikin Jäätteenmäelle ;)
Mutta kyllä niitä syitä löytyy omastakin takaa. Yhä enenevässä määrin koen olevani yksinäinen. Siis ei siinä mielessä, etteikö minulla olisi ystäviä. On toki. Mutta valitettavasti he eivät voi täyttää sitä aukkoa, jonka toisen ihmisen läheisyys ja kosketus jättävät jälkeensä puuttuessaan. Tarttis tehdä jotain. Mutta mitä?!
Olen miettinyt eri vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi... Ensinnäkin nettitreffit - been there, done that, got the broken heart. En mene vannomaan, ettenkö saattaisi toista kertaa moista konstia kokeilla, vaikkei se nyt ihan minun makuuni ollutkaan - edes silloin viimeksi. Se vain vaikuttaa jotenkin niin ...amerikkailaiselta deittailulta, mikä mielestäni sangen huonosti istuu suomalaiseen kulttuuriin. Tai ainakin minuun. Vaikka onhan siinäkin puolensa. Voi ensin viestitellä ja arvioida sitten sen perusteella, onko kohde live-tapaamisen väärti vai silkkaa ajanhaaskausta. Toisaalta taas supliikki sanailija voi osoittautua täydelliseksi tuppisuuksi in the real life.
Sitten on tietenkin tämä "perinteinen" konsti: ylös, ulos ja tanssimaan. Mutta. En koe olevani mikään yöperhonen tai bilehile, vaikka ajoittain jaksankin tanssia aamuun asti. Näillä kymmenillä sitä ei vain kovin taajaan pysty tekemään... ;) Lisäksi olen siitä erilainen "nuori" (?), että oikeastaan kaikki ystäväni ovat perheellisiä. En sitä sano, etteikö perhellinen tai lapsellinenkin ihminen kävisi ulkona tuulettumassa, mutta se lähteminen ei ole aivan niin yksinkertaista kuin minun tilanteessani... että lähdetään vaan. 15 vuotta sitten ei tuottanut niin minkäänlaista vaikeutta lähteä ilman "esiliinaa" ulos, mutta nyt... kynnys on kovin korkea, enkä ole ollenkaan varma, että minusta on sen ylittäjäksi omin päin. Vaikka voihan se Uljas Uros tulla vastaan muuallakin kuin baarissa; kirjastossa, kirkossa, kaupan kassalla... Ihan missä vain, milloin vain...
Vaan kaikista paras konsti taitaa olla kuitenkin se, että unohdan koko jutun. Siis siinä mielessä, etten ole haku päällä, kun ei se onni ennenkään ole etsien tullut, vaan tupsahtanut eteen täysin yllätyksenä ja pyytämättä - kuten se kuuluisa faksikin Jäätteenmäelle ;)
tiistai 20. tammikuuta 2009
Sitä sun tätä
Viikonlopun virkistelyreissu on painanut puntissa vielä alkuviikostakin, vaikka arki onkin jo alkanut ihan tosissaan. Retki oli ratkisen riemukas, ja toi kipeästi kaipaamaani vaihtelua tavalliseen taapertamiseen ja kissojen paimentamiseen... Tuli istuskeltua, tarinoitua ja turinoitua liki aamuun asti, joten yöunet jäivät luvattoman lyhkäisiksi. Ja se tietenkin kostautui hiukan pidemmän kaavan kautta = koko loppuviikonlopun, kun näillä kymmenillä palautuminen ei todellakaan tapahdu yhtä näpsäkästi kuin hamassa nuoruudessa, kun yöuniksi saattoi riittää se, että tuijotti vartin pimeää nurkkaa! ;)
Niinpä viikonloppua voisikin kuvailla oikeastaan millä tahansa muulla sanalla kuin "reipas" tai "aktiivinen", sillä en saanut juuri mitään aikaiseksi kotona (esim. sohvaprojekti / kotityöt), saati tänne blogiinkaan, mitä nyt fiksasin blogin ilmeen hiukan freesimmäksi! :) Ja virkistin mieltäni kuuntelemalla musiikkia, lähinnä sitä raskaamman sorttista osastoa, kuten esim. Metallicaa...
MiesMan (aiemmin siis pelkkä Mies, nyt selvyyden vuoksi tuo, kun on kuitenkin exästä kyse) oli suostunut huoltamaan kissat yhden yön reissuni ajan, joten hän soitteli vielä lauantaina ja varmisteli, että olen selviytynyt ehjin nahoin kotiin korvesta. Ja kyseli samalla, onko minulla luistimia. (No, eipä ole, ei... kun en ole luistellut lukion jälkeen kertaakaan). Patisteli minua menemään jäälle, edes kävelemään, ja ottamaan vaikka kameran mukaan. Ei siis kutsunut kanssaan ulkoilemaan, kehotti minua vain reippailemaan... No, en oikein ymmärtänyt jutun pointtia, mutta kukapa nyt miesten aivoituksia ymmärtäisikään! ;)
Lötköttely-viikonlopun jälkeen, eilen & tänään, olen sitten ottanut vahingon takaisin, ainakin mitä tulee kotitöihin. Tein ruokaa useamman päivän eväiksi. Tiskailin. Pyykkäilin ja viikkailin. Imuroin. Sain myös hiukan asioita hoideltua: palautin reilusti myöhässä olleen kirjan kirjastoon. Ja muistin kuin muistinkin käydä asioimassa Internet Operaattorin myymälässä; ilmoitin tyytyväisyyteni uuteen, uljaaseen mobiilielämääni, irtisanoin kiinteän laajakaistani ja siirrätin sen yhteydessä olleen sähköpostitilini mobiilikaistani yhteyteen. Joten kallisarvoisten viestieni ja osoitekirjani pitäisi oleman turvassa.
Lisäpuhtia noihin pikkupuuhiin varmaan toi jutustelu Pomon kanssa töissä tänään. Nimittäin kevään mittaan eräs kollega jää virkavapaalle, joten minulle voisi ehkä-kenties-mahdollisesti olla luvassa lisää valtion leipää järsittäväksi. Ja vieläpä hiukkasen uusin maustein. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa! Sillä varmaahan se on vasta sitten, kun on mustaa valkoisella.
Tällä viikolla posti toi pilkkahinnalla hankkimani läjän leffoja: Horton, Ice Age, Madagaskar, Kala nimeltä Wanda ja Menetetty maa. Olen jotenkin hullaantunut näihin nykyajan "piirrettyihin", sillä ne mielestäni viihdyttävät yhtä hyvin pikkukansaa kuin meitä vähän isompiakin. Katson ne kaikkein mieluiten alkuperäisäänillä, vaikka suomennokset ovatkin liki poikkeuksetta varsin osuvia. Kala nimeltä Wanda puolestaan on legenda, ja ollakseen kasarileffa, se on kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta! Menetetty maa niitti Oscareita ja ylistystä vasta viime vuonna... Tosin MiesMan väitti, että hänen on vaikea nähdä minua viihtymässä Menetetyn maan äärellä. No, sehän nähdään!
Mutta nyt iltapuuhiin, ennen kuin on aika luovia taas Höyhensaarille!
Niinpä viikonloppua voisikin kuvailla oikeastaan millä tahansa muulla sanalla kuin "reipas" tai "aktiivinen", sillä en saanut juuri mitään aikaiseksi kotona (esim. sohvaprojekti / kotityöt), saati tänne blogiinkaan, mitä nyt fiksasin blogin ilmeen hiukan freesimmäksi! :) Ja virkistin mieltäni kuuntelemalla musiikkia, lähinnä sitä raskaamman sorttista osastoa, kuten esim. Metallicaa...
MiesMan (aiemmin siis pelkkä Mies, nyt selvyyden vuoksi tuo, kun on kuitenkin exästä kyse) oli suostunut huoltamaan kissat yhden yön reissuni ajan, joten hän soitteli vielä lauantaina ja varmisteli, että olen selviytynyt ehjin nahoin kotiin korvesta. Ja kyseli samalla, onko minulla luistimia. (No, eipä ole, ei... kun en ole luistellut lukion jälkeen kertaakaan). Patisteli minua menemään jäälle, edes kävelemään, ja ottamaan vaikka kameran mukaan. Ei siis kutsunut kanssaan ulkoilemaan, kehotti minua vain reippailemaan... No, en oikein ymmärtänyt jutun pointtia, mutta kukapa nyt miesten aivoituksia ymmärtäisikään! ;)
Lötköttely-viikonlopun jälkeen, eilen & tänään, olen sitten ottanut vahingon takaisin, ainakin mitä tulee kotitöihin. Tein ruokaa useamman päivän eväiksi. Tiskailin. Pyykkäilin ja viikkailin. Imuroin. Sain myös hiukan asioita hoideltua: palautin reilusti myöhässä olleen kirjan kirjastoon. Ja muistin kuin muistinkin käydä asioimassa Internet Operaattorin myymälässä; ilmoitin tyytyväisyyteni uuteen, uljaaseen mobiilielämääni, irtisanoin kiinteän laajakaistani ja siirrätin sen yhteydessä olleen sähköpostitilini mobiilikaistani yhteyteen. Joten kallisarvoisten viestieni ja osoitekirjani pitäisi oleman turvassa.
Lisäpuhtia noihin pikkupuuhiin varmaan toi jutustelu Pomon kanssa töissä tänään. Nimittäin kevään mittaan eräs kollega jää virkavapaalle, joten minulle voisi ehkä-kenties-mahdollisesti olla luvassa lisää valtion leipää järsittäväksi. Ja vieläpä hiukkasen uusin maustein. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa! Sillä varmaahan se on vasta sitten, kun on mustaa valkoisella.
Tällä viikolla posti toi pilkkahinnalla hankkimani läjän leffoja: Horton, Ice Age, Madagaskar, Kala nimeltä Wanda ja Menetetty maa. Olen jotenkin hullaantunut näihin nykyajan "piirrettyihin", sillä ne mielestäni viihdyttävät yhtä hyvin pikkukansaa kuin meitä vähän isompiakin. Katson ne kaikkein mieluiten alkuperäisäänillä, vaikka suomennokset ovatkin liki poikkeuksetta varsin osuvia. Kala nimeltä Wanda puolestaan on legenda, ja ollakseen kasarileffa, se on kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta! Menetetty maa niitti Oscareita ja ylistystä vasta viime vuonna... Tosin MiesMan väitti, että hänen on vaikea nähdä minua viihtymässä Menetetyn maan äärellä. No, sehän nähdään!
Mutta nyt iltapuuhiin, ennen kuin on aika luovia taas Höyhensaarille!
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Sohvaprojekti ja vähän muuta
Kuten aiemmin mainitsinkin, aloitin vuoden uudistuksien merkeissä laittamalla internet- ja matkapuhelinasiani uudelle tolalle. Netti on toiminut moitteettomasti tämän ensimmäisen kokeellisen viikon ajan, tosin täytyy myöntää, että vielä en ole napannut läppäriä kainalooni ja lähtenyt Kodin ulkopuolelle testailemaan mobiilielämän sujuvuutta. Kaipa sekin täytyisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä...
Matkapuhelinliittymäni ei ole ihan vielä siirtynyt Kilpailijalta Uudelle Operaattorille, se tapahtuu vasta lähipäivinä. Sen sijaan tieto irtiotostani on jo saavuttanut Kilpailijan korvat. Sain nimittäin tällä viikolla puhelun; Kilpailijahan se siellä "itki perääni", halusi tietää, miksi tiemme erkanevat. Ja varsin innokkaasti "halusi yrittää vielä", vastatarjouksen voimin. Totesin sen olevan täysin turhaa, sillä pysyn järkähtämättömästi päätöksessäni. Kyse kun ei ole pelkästään rahasta. Nimittäin Kilpailija sortui alkeelliseen virheeseen: pitämään minua, pitkäaikaista asiakasta, itsestäänselvyytenä. Olisin kaivannut niitä "huomionosoituksia" karvan verran aiemmin, enkä vasta nyt, kun olen jo hypännyt Uuden Operaattorin kelkkaan! ;)
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Sisustusprojektini, eli sohvan uusi ilme, on hyvällä alulla: kahdesta selkänojatyynystä toisen päällinen on valmis, toisenkin päällinen on jo leikattu, mutta odottaa vielä tikkaamista. Ja vaikka itse sanonkin, niin onnistuin melkoisen hyvin ainakin noissa omatekoisissa kaavoissani selkänojatyynyihin, tyynyt kun eivät ole mitenkään säännöllisen muotoisia... ottaen huomioon sen tosiasian, että viime vuosina en ole juuri muuta ommellut kuin lyhentänyt housuista lahkeita tai vaihtanut rikkoontuneen vetoketjun takkiin tms.
Nyt uusi sohvan kuori on saanut levätä pari päivää. Kas kun kävi niin, että työ tuli "häiritsemään" harrastustani... ;) eli en ole oikein työpäivän päälle jaksanut laulattaa ompelukonetta - edes sen vertaa, että olisin ommellut sen toisen selkänojatyynyn päällisen valmiiksi.
Sitä paitsi aarteistostani ei löytynytkään kangasta ihan koko sohvan päällystämiseen, vaan ainoastaan noihin selkänojatyynyihin, raikkaan raidallinen tilkku (entinen verho). Tai no, jos ihan tarkkoja ollaan, niin tavallaan löytyi kyllä kangasta myös loppusohvaa ajatellen. Mutta ensinnäkin se oli aavistuksen verran liian ohutta. Toisekseen olisi ollut järjen köyhyyttä tehdä sohvasta pääasiassa valkoinen, vaikka uudet, raidalliset selkänojat olisivatkin sopineet siihen... Mutta vitisen valkoinen on kovin arka väri muutenkin, puhumattakaan kun taloudessa vilistää noita tassukkaita!
Niinpä parina päivänä olen juossut pitkin kaupunkia metsästämässä juuri oikean sävyistä kangasta loppusohvan päälliseen - minäkö perfektionisti?! ;) No, tänään sellainen viimein löytyi, napakka ja oikean värinen kangas, ja mikä tärkeintä: siedettävään hintaan! En nimittäin ollut ollenkaan halukas sijoittamaan suuria summia johonkin kalliiseen huonekalukankaaseen, kun on hyvinkin todennäköistä, että nuo kattimukset jättävät epäilemättä oman tassun- tai pikemminkin kynnenjälkensä päälliseen, ainakin hypätessään sohvalle tai siitä pois, josseivät nyt sentään ihan tarkoituksellisessa tärvelymielessä.
Mutta vaikka sormeni suorastaan jo syyhyävät sohvaprojektin loppuun saattamiseksi, niin minun on maltettava mieleni ainakin lauantaihin asti. Nimittäin viikonloppu on alkava virkistelyllä keskellä korpea: saunomista, hyvää ruokaa ja juomaa sekä laatuseuraa = armaat kollegat... Ja ennen sitä on muistettava levätä hyvin, että jaksaa sitten huolella virkistäytyä viikonloppuna... ;) Siispä iltapuuhiin ennen luovimista Höyhensaarille!
Matkapuhelinliittymäni ei ole ihan vielä siirtynyt Kilpailijalta Uudelle Operaattorille, se tapahtuu vasta lähipäivinä. Sen sijaan tieto irtiotostani on jo saavuttanut Kilpailijan korvat. Sain nimittäin tällä viikolla puhelun; Kilpailijahan se siellä "itki perääni", halusi tietää, miksi tiemme erkanevat. Ja varsin innokkaasti "halusi yrittää vielä", vastatarjouksen voimin. Totesin sen olevan täysin turhaa, sillä pysyn järkähtämättömästi päätöksessäni. Kyse kun ei ole pelkästään rahasta. Nimittäin Kilpailija sortui alkeelliseen virheeseen: pitämään minua, pitkäaikaista asiakasta, itsestäänselvyytenä. Olisin kaivannut niitä "huomionosoituksia" karvan verran aiemmin, enkä vasta nyt, kun olen jo hypännyt Uuden Operaattorin kelkkaan! ;)
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Sisustusprojektini, eli sohvan uusi ilme, on hyvällä alulla: kahdesta selkänojatyynystä toisen päällinen on valmis, toisenkin päällinen on jo leikattu, mutta odottaa vielä tikkaamista. Ja vaikka itse sanonkin, niin onnistuin melkoisen hyvin ainakin noissa omatekoisissa kaavoissani selkänojatyynyihin, tyynyt kun eivät ole mitenkään säännöllisen muotoisia... ottaen huomioon sen tosiasian, että viime vuosina en ole juuri muuta ommellut kuin lyhentänyt housuista lahkeita tai vaihtanut rikkoontuneen vetoketjun takkiin tms.
Nyt uusi sohvan kuori on saanut levätä pari päivää. Kas kun kävi niin, että työ tuli "häiritsemään" harrastustani... ;) eli en ole oikein työpäivän päälle jaksanut laulattaa ompelukonetta - edes sen vertaa, että olisin ommellut sen toisen selkänojatyynyn päällisen valmiiksi.
Sitä paitsi aarteistostani ei löytynytkään kangasta ihan koko sohvan päällystämiseen, vaan ainoastaan noihin selkänojatyynyihin, raikkaan raidallinen tilkku (entinen verho). Tai no, jos ihan tarkkoja ollaan, niin tavallaan löytyi kyllä kangasta myös loppusohvaa ajatellen. Mutta ensinnäkin se oli aavistuksen verran liian ohutta. Toisekseen olisi ollut järjen köyhyyttä tehdä sohvasta pääasiassa valkoinen, vaikka uudet, raidalliset selkänojat olisivatkin sopineet siihen... Mutta vitisen valkoinen on kovin arka väri muutenkin, puhumattakaan kun taloudessa vilistää noita tassukkaita!
Niinpä parina päivänä olen juossut pitkin kaupunkia metsästämässä juuri oikean sävyistä kangasta loppusohvan päälliseen - minäkö perfektionisti?! ;) No, tänään sellainen viimein löytyi, napakka ja oikean värinen kangas, ja mikä tärkeintä: siedettävään hintaan! En nimittäin ollut ollenkaan halukas sijoittamaan suuria summia johonkin kalliiseen huonekalukankaaseen, kun on hyvinkin todennäköistä, että nuo kattimukset jättävät epäilemättä oman tassun- tai pikemminkin kynnenjälkensä päälliseen, ainakin hypätessään sohvalle tai siitä pois, josseivät nyt sentään ihan tarkoituksellisessa tärvelymielessä.
Mutta vaikka sormeni suorastaan jo syyhyävät sohvaprojektin loppuun saattamiseksi, niin minun on maltettava mieleni ainakin lauantaihin asti. Nimittäin viikonloppu on alkava virkistelyllä keskellä korpea: saunomista, hyvää ruokaa ja juomaa sekä laatuseuraa = armaat kollegat... Ja ennen sitä on muistettava levätä hyvin, että jaksaa sitten huolella virkistäytyä viikonloppuna... ;) Siispä iltapuuhiin ennen luovimista Höyhensaarille!
maanantai 12. tammikuuta 2009
Sattuman varassa
Kiitos Pilviharso haasteesta!
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
- En ole koskaan ollut naimisissa.
- Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta... ts. en ole kokenut silmitöntä, välitöntä lisääntymisen tarvetta, vaikka olisin ollut pitkässäkin suhteessa ja vaikka olisin päässyt näkemään & pitämään sylissä ystävien/sukulaisten lapsia... edes vauvanvaatteista "ei nouse lämpöä"... ;)
- Käytän "gore-tex" meikkejä: Kanebon 38 astetta ripsaria ja saman sarjan eye lineria sekä Max Factorin huulimaalia. Nuo tuotteet ovat ihan ykkösjuttu, kestävät siistinä tuleepa eteen mitä vaan... Kanebo lähtee nimensä mukaisesti vain lämpimällä vedellä; Max Factor kestää aamusta iltaan suttaantumatta - myös vaikka suuteloisi kuinka kiihkeästi ;) (olen testannut)... ainoa, mitä se ei kestä, on voissa paistetut muikut, tai muu vastaava, yltiörasvainen ruoka.
- Aniharvoin avaan oven, jos ovikello/summeri soi ja jos en odota ketään vierasta tulevaksi. Ihan siksi, että en varsinaisesti pidä yllätysvieraista, vaan haluan nauttia omasta rauhastani, jos/kun koen olevani sen tarpeessa. Toisekseen, en jaksa kuunnella "kiertävien saarnaajien" saarnoja tms (joita nykyäänkin kyllä vielä liikkuu)...
- Laitan wc-paperin telineeseen aina niin päin, että se puoli/pää, mistä nyhdetään arkkeja, ei hiulaa seinää vasten vaan on ulospäin.
- En ole koskaan pelannut yhtäkään peliä pleikalla... ja tuskin tulen pelaamaankaan, luulen ma. Ensinnäkään en noin yleensä ottaenkaan ole mikään pelifriikki, toisekseen minulla itselläni ei ole pleikkaa, kuten ei myöskään kellään niistä henkilöistä, joiden kanssa olen läheisesti tekemisissä (okei, Siskon perheessä on, mutta siellä käyn harvakseltaan, johtuen siitä, että he asuvat toisella puolella Suomea).
Haastan Zirin, Sirun, -A- :n ja kaikki ne blogissani harhailevat, ketkä haluavat heittäytyä sattuman varaan! =)
lauantai 10. tammikuuta 2009
Kaavailuja
Mies kävi tänään hiukan hakemassa tavaroitaan, paino sanalla hiukan... Hän koppasi mukaansa pienen pahvilaatikollisen sekalaista sälää. Tavaraa, minkä olin vielä löytänyt olohuoneesta viereksimästä ja latonut laatikkoon; tuikkukippoa, kastekynttilää, viiriä, shakki-kirjaa... sen sellaista pikku-tilpehööriä. Niin ja kourallisen... en dollareita, vaan ruåtsinkruunuja, jotka olivat yhteen kippoon unohtuneet ajelehtimaan Ruotsin reissulta, jonka Mies teki reilusti yli vuosi sitten. Olin laittanut kruunut pieneen minigrip-pussiin päällimmäiseksi eteisessä avoinaisena noutajaansa odottavaan lootaan. Kissat ovat ilmeisesti suunnitelleet lomamatkaa (tai pakomatkaa) Svealandiaan, sillä tuo kruunupussi löytyi yhtenä päivänä keskeltä eteisen lattiaa! ;)
Mutta palatakseni asiaan... Onneksi ostin taannoin oman, uuden digiboxin, nimittäin Mies vei tänään mennessään myös boxin, samaten imurin viemästä siivouskomerosta tilaa. Ja metritolkut johtoja. Vaikka vielähän piuhoja jäi minullekin: 2 scarttia ja 3 antennijohtoa. Kaikki eri mittaisia, kaikki yhtä joutilaita; eivät silti kelvanneet Miehelle. Mitä hittoa minä niillä teen?! Eihän minulla ole edes teknisiä vehkeitä noihin kaikkiin johtoihin!
No, sentään vähän jotain ylimääräistä painolastia poistui Kodistani. Ja siitäkös minä sitten innostuin! Sain sisustuskärpäsen pureman, ja pahemman laatuisen sittenkin... Uudistin hiukkasen olohuoneen ilmettä: järjestelin mm. kirjat uuteen uskoon - mutta aakkostamisesta en silti luovu! ;) - ja vaihtelin muutenkin tavaroita järkevämpiin paikkoihin; itseasiassa muutamat jutut hakevat vieläkin paikkaansa...
Silmittelin sohvan raakkiani, ja yritin tehdä päätöstä. Ostaako uusi vai uudistaako sohva vain uudella päällisellä? Uusi on aina uusi, mutta toisaalta en jaksaisi lähteä marhaamaan liikkeestä toiseen ja etsimään täydellistä sohvaa. Siis siinä mielessä täydellistä, että malli miellyttää, kangas kestää eläimellistä menoa, materiaali on helppo puhdistaa, sohva on riittävän pehmeä, mutta ei liian upottava, hinta on kohtuullinen... ja... ja...
Toisaalta taas pelkästään nuhvaantunut, ehkä hiukan kärsinyt ulkonäkö (kiitos kissat!) ei mielestäni tuntunut riittävän suurelta syyltä vaihtaa uudempaan ja trendikkäämpään sohvaan. Kun sohvavanhus on kuitenkin muuten toimiva ja siitä saa tarvittaessa varavuoteenkin vieraille.
Kotvasen vatkattuani vaihtoehtoja ees ja taas päädyin ihan vain huvikseni ottamaan sohvan strategiset mitat ylös... Sitten syöksyin vaatehuoneeseen ja pengoin läpikotaisin "aarrearkkuni" - jättimäisen pahvilaatikon, jonne olen säilönyt lankoja... kankaita... vaatteenriepuja, joille vielä koittaa uusi elämä uusiokäytössä - josko kässylootastani löytyisi jotain varteenotettavaa vaihtoehtoa sohvan pikauudistamiseen. Ja löytyihän sieltä jotain, ehkä.
Tosin, jos ja kun tarpeet riittävät sohvanpäälliseen ja saan sen vieläpä kunnialla kursittua kasaan, tarkoittaa se auttamatta sitä, että myös verhot menevät olohuoneesta uusiksi... Näinköhän tuo mattokaan enää istuu uuteen, pirteämpään sohvaan?! Ja seuraavaksi varmaan tapetitkin näyttävät tylsiltä, ellei jopa kellastuneilta & ikäkuluilta...
Mutta yksi asia kerrallaan! Katsotaan nyt ensin, saanko loihdittua sohvan kaavat paperille... että voin sitten sommitella noita materiaaleja ja varmistaa niiden riittävyyden... Epäilemättä siinä samalla kypsyttelen muitakin ideoita, miten saisin pikkuvaivalla ja pikkurahalla Kotiini uutta ilmettä. Siitä se lähtee, uusi vuosi, uusi elämä! ;)
Mutta palatakseni asiaan... Onneksi ostin taannoin oman, uuden digiboxin, nimittäin Mies vei tänään mennessään myös boxin, samaten imurin viemästä siivouskomerosta tilaa. Ja metritolkut johtoja. Vaikka vielähän piuhoja jäi minullekin: 2 scarttia ja 3 antennijohtoa. Kaikki eri mittaisia, kaikki yhtä joutilaita; eivät silti kelvanneet Miehelle. Mitä hittoa minä niillä teen?! Eihän minulla ole edes teknisiä vehkeitä noihin kaikkiin johtoihin!
No, sentään vähän jotain ylimääräistä painolastia poistui Kodistani. Ja siitäkös minä sitten innostuin! Sain sisustuskärpäsen pureman, ja pahemman laatuisen sittenkin... Uudistin hiukkasen olohuoneen ilmettä: järjestelin mm. kirjat uuteen uskoon - mutta aakkostamisesta en silti luovu! ;) - ja vaihtelin muutenkin tavaroita järkevämpiin paikkoihin; itseasiassa muutamat jutut hakevat vieläkin paikkaansa...
Silmittelin sohvan raakkiani, ja yritin tehdä päätöstä. Ostaako uusi vai uudistaako sohva vain uudella päällisellä? Uusi on aina uusi, mutta toisaalta en jaksaisi lähteä marhaamaan liikkeestä toiseen ja etsimään täydellistä sohvaa. Siis siinä mielessä täydellistä, että malli miellyttää, kangas kestää eläimellistä menoa, materiaali on helppo puhdistaa, sohva on riittävän pehmeä, mutta ei liian upottava, hinta on kohtuullinen... ja... ja...
Toisaalta taas pelkästään nuhvaantunut, ehkä hiukan kärsinyt ulkonäkö (kiitos kissat!) ei mielestäni tuntunut riittävän suurelta syyltä vaihtaa uudempaan ja trendikkäämpään sohvaan. Kun sohvavanhus on kuitenkin muuten toimiva ja siitä saa tarvittaessa varavuoteenkin vieraille.
Kotvasen vatkattuani vaihtoehtoja ees ja taas päädyin ihan vain huvikseni ottamaan sohvan strategiset mitat ylös... Sitten syöksyin vaatehuoneeseen ja pengoin läpikotaisin "aarrearkkuni" - jättimäisen pahvilaatikon, jonne olen säilönyt lankoja... kankaita... vaatteenriepuja, joille vielä koittaa uusi elämä uusiokäytössä - josko kässylootastani löytyisi jotain varteenotettavaa vaihtoehtoa sohvan pikauudistamiseen. Ja löytyihän sieltä jotain, ehkä.
Tosin, jos ja kun tarpeet riittävät sohvanpäälliseen ja saan sen vieläpä kunnialla kursittua kasaan, tarkoittaa se auttamatta sitä, että myös verhot menevät olohuoneesta uusiksi... Näinköhän tuo mattokaan enää istuu uuteen, pirteämpään sohvaan?! Ja seuraavaksi varmaan tapetitkin näyttävät tylsiltä, ellei jopa kellastuneilta & ikäkuluilta...
Mutta yksi asia kerrallaan! Katsotaan nyt ensin, saanko loihdittua sohvan kaavat paperille... että voin sitten sommitella noita materiaaleja ja varmistaa niiden riittävyyden... Epäilemättä siinä samalla kypsyttelen muitakin ideoita, miten saisin pikkuvaivalla ja pikkurahalla Kotiini uutta ilmettä. Siitä se lähtee, uusi vuosi, uusi elämä! ;)
torstai 8. tammikuuta 2009
Sulo Vilén -syndrooma jatkuu
No, jos eilen sainkin kevyen mielen, kun kukkaron keveneminen hiukan hidastuu internet- ja matkapuhelinasioideni uudelleen järjestelyjen johdosta, niin olen tänään jatkanut tallaamista samaisella saiturin tiellä... ;)
Tämän päiväiset aikaansannokseni eivät kylläkään olleet mitenkään suunnitelmallisia, vaan kaikki alkoi ihan viattomasti siitä, kun palasin töistä kotiin. Tuolla naapuritalossa, mistä olen vuokrannut autotallin Wanhaa Rouwalle, on mitä ilmeisimmin menoillaan jonnin sortin remppa. Ainakin pihamaalle, parkkipaikkojen ja autotallien läheisyyteen on kärrätty miehekkään kokoisia roskalavoja, joille on ilmestynyt ikkunoita, parvekkeen ovia tms.
Todellakin autotallien läheisyyteen. Sanonpahan vaan, että vähempikin läheisyys olisi riittänyt! Nimittäin yksi lava on niin liki, että sain tänäänkin hyvän tovin yrittää survoa ohjaustehostinta vailla olevaa Rouwaa talliin, kun ei kosla meinannut niin millään taipua sinne. Sentti eteen, kaksi taakse ...pyöritä, kieritä rattia ees ja taas... Argh! No, eipähän tartte salille vaivautua habaa kasvattelemaan, kun auton ratin veivaaminenkin on niin työlästä, että hiki miltei lentää! ;)
Kun viimein sain Rouwan talliin, olin vahvasti sitä mieltä, että nyt jos koskaan minä olen ansainnut i-iison kupin höyryävää kahvia ja siunatun hengähdystauon sohvalla. Sitten muistin, että kahvi oli aivan finaalissa jo eilen, ja minun oli tarkoitus muistaa käydä kotimatkalla kaupassa, mutta kuinkas sitten kävikään... En muistanut, en. No, ei muuta kuin lapikasta toisen eteen, lähikauppaanhan on vain reilu kivenheiton matka!
Kaupassa oli työn alla valikoimien uudistaminen. Toivon hartaasti, ettei siinä samalla uudisteta myös hintoja "vieläkin lähemmäs kattoa" ;) Nimittäin jos lähikaupassa asiointi onkin yhden sortin ekoteko ympäristölle (kun menee jalan), niin ainakaan kukkarolle se ei sitä ole, sitä luokkaa ovat hinnat, valitettavasti.
Kun olin poiminut koriini ne asiat, joita olin tullut hakemaankin, bongasin alennuskärryn, johon oli lastattu erinäisiä tex-mex-tuotteita... ja kaikissa tuotteissa oli päiväykset pitkälle ensi vuoteen, joten ei ihan pian menossa huonoksi. Silloin se sitten iski, Sulo Vilén -syndrooma. Pitäähän se nyt ostaa, kun halvalla saa! ;) Mukaan tarttui 1 aski Mini-taco-tubseja, 1 tölkki salsaa (mietoa), 1 purnukka cheddarjuusto-dippiä, 2 pussia taco-maustetta (kermaviilipohjaiseen kastikkeeseen), 2 pussia taco-maustetta lihalle ja 2 pussia fajita-maustetta kanalle. Hintaa koko satsilla oli peräti 8 euroa! Johan noilla ruokkii pienen heimon... ;)
Ei tämä nyt vallan poikkeuksellista käytöstä minulle ollut. Nimittäin harrastan aika useinkin sitä, että katselen kauppojen ruokahyllyjä sillä silmällä, josko siellä olisi oranssilla hintalapulla varustettuja tuotteita, jotka joko poistuvat valikoimasta tai sitten niiden paras käyttöhetki on menoillaan umpeen viimeistään seuraavana päivänä. Ostan sitten näitä poisto-tuotteita, vaikka en juuri sillä hetkellä niitä tarvitsisikaan, ja laitan ne pakkaseen pahan päivän varalle. Odottamaan siis sitä hetkeä, kun minulla on kiljuva nälkä jo kotiintullessa eikä kaapeissa ole mitään syötävää enkä ole muistanut taaskaan käydä kotimatkalla kaupassa.
Vaan loppuillaksi taidan köllähtää sohvalle neulomus näpeissäni, tuleehan tölöstäkin peräti siedettävää ohjelmaa - ainakin House... :)
Tämän päiväiset aikaansannokseni eivät kylläkään olleet mitenkään suunnitelmallisia, vaan kaikki alkoi ihan viattomasti siitä, kun palasin töistä kotiin. Tuolla naapuritalossa, mistä olen vuokrannut autotallin Wanhaa Rouwalle, on mitä ilmeisimmin menoillaan jonnin sortin remppa. Ainakin pihamaalle, parkkipaikkojen ja autotallien läheisyyteen on kärrätty miehekkään kokoisia roskalavoja, joille on ilmestynyt ikkunoita, parvekkeen ovia tms.
Todellakin autotallien läheisyyteen. Sanonpahan vaan, että vähempikin läheisyys olisi riittänyt! Nimittäin yksi lava on niin liki, että sain tänäänkin hyvän tovin yrittää survoa ohjaustehostinta vailla olevaa Rouwaa talliin, kun ei kosla meinannut niin millään taipua sinne. Sentti eteen, kaksi taakse ...pyöritä, kieritä rattia ees ja taas... Argh! No, eipähän tartte salille vaivautua habaa kasvattelemaan, kun auton ratin veivaaminenkin on niin työlästä, että hiki miltei lentää! ;)
Kun viimein sain Rouwan talliin, olin vahvasti sitä mieltä, että nyt jos koskaan minä olen ansainnut i-iison kupin höyryävää kahvia ja siunatun hengähdystauon sohvalla. Sitten muistin, että kahvi oli aivan finaalissa jo eilen, ja minun oli tarkoitus muistaa käydä kotimatkalla kaupassa, mutta kuinkas sitten kävikään... En muistanut, en. No, ei muuta kuin lapikasta toisen eteen, lähikauppaanhan on vain reilu kivenheiton matka!
Kaupassa oli työn alla valikoimien uudistaminen. Toivon hartaasti, ettei siinä samalla uudisteta myös hintoja "vieläkin lähemmäs kattoa" ;) Nimittäin jos lähikaupassa asiointi onkin yhden sortin ekoteko ympäristölle (kun menee jalan), niin ainakaan kukkarolle se ei sitä ole, sitä luokkaa ovat hinnat, valitettavasti.
Kun olin poiminut koriini ne asiat, joita olin tullut hakemaankin, bongasin alennuskärryn, johon oli lastattu erinäisiä tex-mex-tuotteita... ja kaikissa tuotteissa oli päiväykset pitkälle ensi vuoteen, joten ei ihan pian menossa huonoksi. Silloin se sitten iski, Sulo Vilén -syndrooma. Pitäähän se nyt ostaa, kun halvalla saa! ;) Mukaan tarttui 1 aski Mini-taco-tubseja, 1 tölkki salsaa (mietoa), 1 purnukka cheddarjuusto-dippiä, 2 pussia taco-maustetta (kermaviilipohjaiseen kastikkeeseen), 2 pussia taco-maustetta lihalle ja 2 pussia fajita-maustetta kanalle. Hintaa koko satsilla oli peräti 8 euroa! Johan noilla ruokkii pienen heimon... ;)
Ei tämä nyt vallan poikkeuksellista käytöstä minulle ollut. Nimittäin harrastan aika useinkin sitä, että katselen kauppojen ruokahyllyjä sillä silmällä, josko siellä olisi oranssilla hintalapulla varustettuja tuotteita, jotka joko poistuvat valikoimasta tai sitten niiden paras käyttöhetki on menoillaan umpeen viimeistään seuraavana päivänä. Ostan sitten näitä poisto-tuotteita, vaikka en juuri sillä hetkellä niitä tarvitsisikaan, ja laitan ne pakkaseen pahan päivän varalle. Odottamaan siis sitä hetkeä, kun minulla on kiljuva nälkä jo kotiintullessa eikä kaapeissa ole mitään syötävää enkä ole muistanut taaskaan käydä kotimatkalla kaupassa.
Vaan loppuillaksi taidan köllähtää sohvalle neulomus näpeissäni, tuleehan tölöstäkin peräti siedettävää ohjelmaa - ainakin House... :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)