Myy soitteli minulle vielä eilen illalla ja kyseli, lähtisinkö hänen & koirien (2 x nahkacollie) kanssa metsään käppäilemään sunnuntaina. Mikä jottei! Johan tässä on lenkillä käyminen pyörinytkin mielessä, mutta kelit vaan eivät ole oikein sattuneet kohdalleen. Ja sitä paitsi metsätiellä on kuitenkin kivempi taapertaa kuin kahlata loskaisia jalkakäytäviä lähiössä. Sovimme siis, että menen Myylle puolilta päivin, ja lähdemme siitä matkaan, sinne samaiseen metsään, joka oli mitä mainioin suppilovahveroapaja aiemmin syksyllä.
Tänään tosiaan oli kosteahko keli, ja kun ajelin Myylle päin kaupungin toiselle laidalle, huomasin että sitä loskaa oli jonnin verran kävelyteillä. Ei nyt järkyttävästi, mutta oli kuitenkin. Ja taivaalta ripsi räntää hiljalleen.
Metsän laidalle päästyämme totesimme, että se loska tosiaan on näemmä vaivana vain kaupunkioloissa, ei metsätiellä... Eikä tuo pienoinen räntäsadekaan juuri haitannut, sen verran terää teki vetää keuhkojen täydeltä raitista ilmaa. Siinä kävellessä sitten ruodimme kaikenlaisia asioita; koiria, kissoja ja hiukan myös taannoista eroani. Mieli ja ruumis saivat kipeästi kaipaamaansa tuulettautumista siis! :)
Paluumatkalla sattui sitten jotain odottamatonta. Myylle ei ollut enää montaakaa kilometriä matkaa, ja ajelimme kaikessa rauhassa erään sillan alta, kun yhtäkkiä farmariauton takalasiin pasahti jotain. Joko sillalta tipahti lumikokkare tai sitten joku heitti jotain tarkoituksellisesti. Jälkimmäinen vaihtoehtokaan ei ole täysin poissuljettu, sillä Etelä-Saimaan tekstaripalstalla kyllä kirjoiteltiin viime talvena siitä, että lapsoset pienoiset viskovat silloilta mm. lumipaakkuja ja jopa jäätä alla ajavien autojen päälle... Todella latvalahoa touhua!! Grrrr... No, me emme ehtineet peileistä nähdä tilannetta, joten kaikki on nyt vain arvailujen varassa. Mutta kieltämättä outoa sinänsä, että tuo pasahdus kuului juuri, kun Myyn auto tuli sillan alta.
Alkuun näytti siltä, että lasiin tosiaan oli osunut kimpale märkää lunta ja että lumi oli levinnyt vesivanoiksi pitkin takalasia, kun kurkimme peilien kautta takalasia. Pysähdyimme lähimmälle bussipysäkille tarkistamaan kuitenkin tilanteen, sillä Myyn koirat olivat farmariauton takatilassa, ja jos lasi tosiaan oli pasahtanut rikki asti, pitäisi koirat saada turvallisesti pois autosta & takapenkille. Ja totta tosiaan, lasi oli murtunut kauttaaltaan tuhansille pikkumurtumille, jotka antoivat periksi, kun Myy yritti varovasti avata farkun takaluukkua!
Koirat olivat säikähtäneet jo pasahdusta kamalasti, mutta vielä enemmän ne säikähtivät, kun lasi takalasi mureni pikkusirpaleiksi - pääosin kylläkin auton ulkopuolelle, mutta väkisin osa siruista tippui myös takatilaan. Saimme kuitenkin koirat vahingoittumattomina ulos takatilasta ja päästimme ne takapenkille. Mutta ennen kuin minä kerkesin pelkääjän paikalle takaisin istumaan, oli Neiti E ehtinyt jo rynnätä takapenkiltä pelkääjän paikalle ja tärisi aivan kauttaaltaan. No, minä sovitin pienen takalistoni penkille, ja olin juuri saanut turvavyön miten-kuten kiinni, kun toinenkin koirista, Iso Mees, tuli myöskin syliini istumaan ja tärisemään! Ja kerrottakoon, että nämä koiruudet eivät ole sieltä pienimmästä päästä, vaan painavat n. 20 - 30 kg... Keräsimme melko kiitettävästi kummastuneita katseita körötellessämme Myylle, mutta pakko, mikä pakko, kun Neiti E:tä ja Isoa Meestä ei saanut muutoin rauhoittumaan.
Myytä ei niinkään harmittanut lasin hajoaminen taloudellisena menetyksenä, vaan lähinnä koirien hyvinvointi, sillä me kaikki olimme niin kovin säikähtäneet äkillistä pasahdusta. Lisäksi Myy pelkäsi, että koirat olisivat saaneet käpäliinsä siruja, mutta tarkistettuaan kotona tilanteen, Myy totesi huolensa turhaksi.
Ensimmäinen adventti sai siis hiukan kummallisia ja odottamattomia käänteitä. Myy pyysi minut jäämään heille vielä syömään, ensimmäisenä adventtina kun on tapana jo maistaa jouluruokia... Joten Myyn mies oli edellisenä iltana paistanut kinkun, jonka kanssa söimme laatikoita. Kinkku oli jumalaisen hyvää!!! Jälkkäriksi joimme kahvit, ja sitten Myyn mies viritteli kyntteliköt ikkunoille.
Minä olen yleensä ennen ensimmäistä adventtia ostanut keskikokoisen marmorikynttilän, jota sitten pikkuhiljalleen polttelen ennen joulua. Vaan tänä vuonna on tyytyminen ainoastaan sähkökynttelikköön, sillä harva se ilta on Kodissani käynnissä kissaravit, ja minun on vaikea löytää Kodistani "elävälle" kynttilälle turvallista paikkaa, jossa kynttilä ei olisi törmäyskurssilla kissojen kanssa. Mutta eiköhän sillä sähkökynttelikölläkin saa riittävästi tunnelmaa aikaiseksi! Vielä kun muistaisin, minkä kaapin perukoille survaisin sen kynttelikön... :)
No, loppuilta vierähtääkin sitten jälleen tölön ääressä, sillä tänään tulee BB-finaali. Mutta jottei ilta sentään ihan passiiviseksi tölön tuijottamiseksi mene, taidanpa kaivaa peräti jomman kumman UFOistani (UnFinished Objects) esiin ja kilisytellä puikkoja ahkeraan samalla!
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
lauantai 29. marraskuuta 2008
Oma koti kullan kallis...
Ihanan leppoisa viikonloppu - ei mitään ohjelmaa!! Olen ollut "tiukasti" kotosalla ja tehnyt juuri sitä, mitä sattuu huvittamaan tai ollut sitten tekemättä, jos ei ole huvittanut...
Kyllä vaan, minä olen koti-ihmisiä, oma Koti on minulle maailman paras paikka! Tiedän, että on olemassa niitäkin ihmisiä, joilla on täysin erilainen asenne... asuntoonsa, johon ei liity sen suuremmin ihastusta kuin vihastustakaan - on vain kämppä, jossa voi käydä nukkumassa, suihkussa ja syömässä. No, kukin taaplaa tavallaan, minä olen kuitenkin aina pyrkinyt rakentamaan vaatimattomimmasta luukustakin omannäköiseni Kodin, jonne pääsen rauhoittumaan ja jossa viihdyn, myös yksin. Sangen surulliselta tuntuu ajatus, ettei ihminen viihtyisi omassa kodissaan...
Tätä ei nyt sitten pidä käsittää väärin, että olisin jollain tapaa erakkoihminen. Ehei! Tykkään kyllä käydä ulkonakin ja viihdyn porukoissa, mutta väliin sielu ja ruumis kaipaavat raukeaa olla-öllöttelyä vaan. Ja totisesti muutamat viimeiset viikot ovatkin olleet enempi tai vähempi täynnä normaalista poikkeavaa ohjelmaa, työ- & virkistysmatkoineen ja pikkujouluineen.
Siksi huruttelinkin väsyneenä, mutta onnellisena eilen töistä Kotiin. Väsymyksestä huolimatta olin silti sen verran reipas töiden jälkeen, että pistin töpinäksi: imuroin koko Kodin läpikotaisin ja pesaisin lattiat, viikkailin pyykkejä vaatehuoneeseen ja järjestelin muutoinkin paikkoja.
Ja sitten sohvaperunoiduin loppuillaksi, sillä YLE Teemalta tuli eräs suosikkileffoistani, Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind). Leffassa Clementine Kruzynski (Kate Winslet) eroaa poikaystävästään Joel Barishista (Jim Carrey) ja poistaa Joelin mielestään. Kuullessaan tästä Joel haluaa saman järjestelmän avulla poistaa Clemintinen ja kaikki häneen liittyvät muistot mielestään... Sen enempää leffasta ei oikein voi sanoakaan paljastamatta liikaa, paitsi että tämä on Carreyn ns. vakavampi rooli, jossa ei juurikaan nähdä hänelle tyypillistä naamanvääntelyä. Outo, mutta hyvä leffa ja varsin ajatuksia herättävä; välillä naurattaa ja välillä taas kyyneleet eivät ole kovin kaukana!
No, tänään on ollut vieläkin letkeämpi päivä kuin eilen. Katti-karvajalat yrittivät kyllä herätellä minua jo taas klo 7 aikoihin, mutta käänsin tuolloin tyynen rauhassa kylkeä ja nukuin vielä pari tuntia, ennen kuin kömmin ruokkimaan peijoonit ja keittämään aamun ensimmäiset höyryävät kupilliset kahvia itselleni :)
Täytyy sanoa, että Pirpana on tosiaan jo tässä ajassa vaikuttanut Neiti Söpön toimintaan. Nimittäin Neiti on ollut jokseenkin huono syömään märkäruokaa, ei Neiti nirso ole ruuan suhteen (siis että vain tietyn merkkinen ruoka kelpaisi), mutta nappulat ovat mieluisampaa apetta - niitä menisi kahmalokaupalla. Tässä on tapahtunut Pirpanan tultua selvä muutos. Aamuisin annan molemmille omiin kuppeihinsa annokset märkäruokaa, ja molemmat syövät kuppinsa tyhjiksi hyvällä ruokahalulla - myös Neiti Söpö.
Ruokailuissa on kuitenkin vielä oltava tarkkana, sillä Pirpana syö penturuokaa ja Neiti Söpö puolestaan aikuisten kissojen ruokaa. Ja tottahan toki kaverin ruokakupin sisältö kiinnostaa enemmän kuin oma! Joten vähän väliä saan olla toppuuttelemassa jompaa kumpaa kattia, että josko kuitenkin sieltä omasta kupista syötäisiin ne omat ruuat.
Käsittääkseni se nyt ei vallan vaarallista ole, jos aikuinen kissa syö penturuokaa, mutta se sisältää enemmän rasvaa, proteiineja & energiaa, ja mitään noista Neiti Söpö ei totisesti tarvitse, on likka sen verran muhkeissa muodoissa jo nyt! Ja Pirpana puolestaan niitä tarvitsee, joten aikuisten kissojen ruoka on hiukan liian "laimeaa" pikkuherralle. Joten siksi pidän huolta, etteivät kissat kovin suuressa määrin vierailisi toistensa kupeilla.
Mies soitteli tänään, ja kertoili remonttinsa etenemisestä. No, olihan hänellä muutakin asiaa: kyseli, huolisinko Sambakoneen hoitooni Tapaninpäivän jälkeisestä lauantaista Uuteen Vuoteen. Hmmm... Sinne astihan minä en tietenkään ole vielä mitään suunnitelmia tehnyt, semminkin kun minulla on viimeisistä joulunalus-päivistä lähtien loppuvuoteen asti lomaa. Mies kertoi olevansa menossa kaverinsa mökille, ja tämä kaveri sattuu olemaan allerginen koirille, joten Sambakonetta ei voi ottaa mukaan. Sanoin, että eiköhän se järjesty, täytyy vaan sitten lähempänä sopia Sambakoneen tuominen ja noutaminen. Joten loppuvuodesta on sitten tiedossa todella eläimellistä menoa, kun kaksiossani vilistää kissojen lisäksi myös koira... ;)
Kyllä vaan, minä olen koti-ihmisiä, oma Koti on minulle maailman paras paikka! Tiedän, että on olemassa niitäkin ihmisiä, joilla on täysin erilainen asenne... asuntoonsa, johon ei liity sen suuremmin ihastusta kuin vihastustakaan - on vain kämppä, jossa voi käydä nukkumassa, suihkussa ja syömässä. No, kukin taaplaa tavallaan, minä olen kuitenkin aina pyrkinyt rakentamaan vaatimattomimmasta luukustakin omannäköiseni Kodin, jonne pääsen rauhoittumaan ja jossa viihdyn, myös yksin. Sangen surulliselta tuntuu ajatus, ettei ihminen viihtyisi omassa kodissaan...
Tätä ei nyt sitten pidä käsittää väärin, että olisin jollain tapaa erakkoihminen. Ehei! Tykkään kyllä käydä ulkonakin ja viihdyn porukoissa, mutta väliin sielu ja ruumis kaipaavat raukeaa olla-öllöttelyä vaan. Ja totisesti muutamat viimeiset viikot ovatkin olleet enempi tai vähempi täynnä normaalista poikkeavaa ohjelmaa, työ- & virkistysmatkoineen ja pikkujouluineen.
Siksi huruttelinkin väsyneenä, mutta onnellisena eilen töistä Kotiin. Väsymyksestä huolimatta olin silti sen verran reipas töiden jälkeen, että pistin töpinäksi: imuroin koko Kodin läpikotaisin ja pesaisin lattiat, viikkailin pyykkejä vaatehuoneeseen ja järjestelin muutoinkin paikkoja.
Ja sitten sohvaperunoiduin loppuillaksi, sillä YLE Teemalta tuli eräs suosikkileffoistani, Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind). Leffassa Clementine Kruzynski (Kate Winslet) eroaa poikaystävästään Joel Barishista (Jim Carrey) ja poistaa Joelin mielestään. Kuullessaan tästä Joel haluaa saman järjestelmän avulla poistaa Clemintinen ja kaikki häneen liittyvät muistot mielestään... Sen enempää leffasta ei oikein voi sanoakaan paljastamatta liikaa, paitsi että tämä on Carreyn ns. vakavampi rooli, jossa ei juurikaan nähdä hänelle tyypillistä naamanvääntelyä. Outo, mutta hyvä leffa ja varsin ajatuksia herättävä; välillä naurattaa ja välillä taas kyyneleet eivät ole kovin kaukana!
No, tänään on ollut vieläkin letkeämpi päivä kuin eilen. Katti-karvajalat yrittivät kyllä herätellä minua jo taas klo 7 aikoihin, mutta käänsin tuolloin tyynen rauhassa kylkeä ja nukuin vielä pari tuntia, ennen kuin kömmin ruokkimaan peijoonit ja keittämään aamun ensimmäiset höyryävät kupilliset kahvia itselleni :)
Täytyy sanoa, että Pirpana on tosiaan jo tässä ajassa vaikuttanut Neiti Söpön toimintaan. Nimittäin Neiti on ollut jokseenkin huono syömään märkäruokaa, ei Neiti nirso ole ruuan suhteen (siis että vain tietyn merkkinen ruoka kelpaisi), mutta nappulat ovat mieluisampaa apetta - niitä menisi kahmalokaupalla. Tässä on tapahtunut Pirpanan tultua selvä muutos. Aamuisin annan molemmille omiin kuppeihinsa annokset märkäruokaa, ja molemmat syövät kuppinsa tyhjiksi hyvällä ruokahalulla - myös Neiti Söpö.
Ruokailuissa on kuitenkin vielä oltava tarkkana, sillä Pirpana syö penturuokaa ja Neiti Söpö puolestaan aikuisten kissojen ruokaa. Ja tottahan toki kaverin ruokakupin sisältö kiinnostaa enemmän kuin oma! Joten vähän väliä saan olla toppuuttelemassa jompaa kumpaa kattia, että josko kuitenkin sieltä omasta kupista syötäisiin ne omat ruuat.
Käsittääkseni se nyt ei vallan vaarallista ole, jos aikuinen kissa syö penturuokaa, mutta se sisältää enemmän rasvaa, proteiineja & energiaa, ja mitään noista Neiti Söpö ei totisesti tarvitse, on likka sen verran muhkeissa muodoissa jo nyt! Ja Pirpana puolestaan niitä tarvitsee, joten aikuisten kissojen ruoka on hiukan liian "laimeaa" pikkuherralle. Joten siksi pidän huolta, etteivät kissat kovin suuressa määrin vierailisi toistensa kupeilla.
Mies soitteli tänään, ja kertoili remonttinsa etenemisestä. No, olihan hänellä muutakin asiaa: kyseli, huolisinko Sambakoneen hoitooni Tapaninpäivän jälkeisestä lauantaista Uuteen Vuoteen. Hmmm... Sinne astihan minä en tietenkään ole vielä mitään suunnitelmia tehnyt, semminkin kun minulla on viimeisistä joulunalus-päivistä lähtien loppuvuoteen asti lomaa. Mies kertoi olevansa menossa kaverinsa mökille, ja tämä kaveri sattuu olemaan allerginen koirille, joten Sambakonetta ei voi ottaa mukaan. Sanoin, että eiköhän se järjesty, täytyy vaan sitten lähempänä sopia Sambakoneen tuominen ja noutaminen. Joten loppuvuodesta on sitten tiedossa todella eläimellistä menoa, kun kaksiossani vilistää kissojen lisäksi myös koira... ;)
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Tulkoon silmitön talvi, jäätyköön maa...
Huh. Melkoinen myräkkä on ollut käynnissä jotakuinkin koko päivän. Ei ole juolahtanut pieneen mieleenikään pistää nokkaani ulos, vaikka kieltämättä pikkulenkki tekisikin terää. Onhan se kiva, että kauan kaivattu lumi viimein satoi ja jopa jossain määrin jäi maahan, mutta joku tolkku tuossa lumen tulossakin pitäisi olla, kiitos! Se voisi tulla vähän kerrallaan, romanttisia isoja hiutaleita ripsien ja ilman navakkaa puhuria... :)
Se täytyy kyllä sanoa, että kun nuo ensimmäiset lumet tulivat ja jäivät maahan, odotin laajempaa uutisointia siitä, kuinka talvi taas kerran yllätti autoilijat. Tietysti aina vähän rytisee, mutta nyt vaikuttaa siltä, että kerrankin talvikumit on saatu ajoissa alle... ja ajotapaa sorvattua kelin mukaan. Mutta tämänkertaisen epistolan tarkoitus ei ollut yksinomaa paasata autolla ajamisesta talvella tai sen paremmin lumimyrskystäkään...
Minun viikkoni on sujunut vauhdikkaissa merkeissä, tulihan Pirpana taloon, ja nuori herra on pitänyt huolen siitä, etten pääse kovin joutilaaksi. :) Neiti Söpö leppyi yllättävän nopeasti, vielä tiistai-iltana murahteli ja sähähteli satunnaisesti Pirpanalle, vaikka selvästi Neitiä itseään kiinnosti tehdä tuttavuutta pikkumiehen kanssa, mutta hiukan kuitenkin vielä Neitiä pelotti/jännitti.
Keskiviikko-aamuna kattimukset jo puskivat toisiaan, kun laitoin heille aamiaisruokia kuppeihin (mitä ihmettä oli yön aikana tapahtunut?!), ja yrittipä Neiti Söpö pestäkin hiukan Pirpanaa! Niinpä uskalsin jättää kisuliinit vapaasti keskenään työpäiväni ajaksi - ainoastaan olohuone oli kattimuksilta suljettua aluetta Miehen painavasta pyynnöstä, hän kun pelkäsi sohvansa ja kajareidensa puolesta (joita ei ole vielä voinut viedä asuntoonsa remontin vuoksi), että Pirpana raapii ne piloille. No, täytyy sanoa, että minun valvovan silmäni alla kumpikaan kissoista ei ole ollut kiinnostunut raapimaan sen paremmin Miehen sohvaa kuin kallisarvoisia kajareitakaan, vaan oikea kohde eli kiipeilytolpan narulla päällystetyt tolpat ovat saaneet osakseen ankaraa kynsintää.
Perjantaina vietimme työporukan kanssa Pikkujouluja. Minulla oli iltavuoro, ja olin sopinut Mrs. Willow-B:n kanssa, että tulen linja-autolla heille, toiselle puolelle kaupunkia, ja menen hänen kyydillään töihin, sillä hänelläkin oli iltavuoro. Näin minun ei tarvinnut jättää työmaan parkkipaikalle Wanhaa Rouwaa palelemaan yön yli eikä järjestellä kyytiä työpaikalle hakemaan autoa jossain vaiheessa lauantaita. Ja Mrs. Willow-B lähti Pikkujouluihin autolla, joten pääsin kivuttomasti juhlapaikallekin hänen kyydillään, kuten muutama muukin kollega.
Mutta palatakseni siihen linja-autolla matkaamiseen. Minulla kävi hyvä tsägä: rahastuslaite oli mennyt epäkuntoon, siihen ei saanut virtoja ollenkaan. Joten kuski sanoi, ettei tarvitse maksaa... Ja julkisilla kulkeminenko muka on tyyristä?! ;) No, totta puhuen meillä 6 km:n matkan pääsee normaalisti "edulliseen" 2,90 euron hintaan, kyyti Mrs. Willow-B:lle olisi maksanut sievoisesti enemmän, en ole aivan varma, mutta epäilisin kuitenkin, että likemmäs 5 euroa (muistelen kerran menneeni Myylle linja-autolla, ja tuolloin kyyti maksoi 5,20 euroa ja sinne on 13 km matkaa)...
Pikkujoulut sujuivat varsin mallikkaasti. Työpaikalle tilatut kampaaja-opiskelijat saivat todella näyttävän lookin minulle: pitkät hiukseni käherrettiin kiharoille ja laitettiin pinneillä kiinni, ei kuitenkaan oikealle nutturalle, vaan hiukset olivat osin valtoimenaan. Niinpä työvuoron päätteeksi minun täytyi enää vain hiukan meikata ja pujahtaa juhlatamineisiini, niin olimme lähtövalmiit.
Juhlapaikalla muu väki oli hienotunteisesti odottanut meidän iltavuorolaisten saapumista, ja tervetuliaispuheet ym. pidettiin vasta, kun mekin olimme päässeet paikoillemme. Tervetuliaisiksi oli kuumaa glögiä ja päivällismenu oli jouluinen, eli tarjolla oli kinkkua, rosollia, laatikoita ym. perinteisiä jouluruokia ja jälkiruuaksi puolukkamoussea sekä kahvia. Pääsin pariin otteeseen pyörähtämään tanssilattiallakin, ihan "perinteisten" tanssien merkeissä.
Täytyy sanoa, että yllätyin todella uusista korkkareistani, joissa oli yllättäin kuminen pohja (en huomannut sitä ostaessa, vasta kotona): niillä pystyi vallan mainiosti tanssimaan, ne luistivat riittävästi, mutta eivät liikaa! Kengät toimivat muutoinkin hiukan odotusteni vastaisesti: vaikka ne olivat hullukorkeat, ne eivät lainkaan ahdistaneet jalkoja päkiän kohdalta (tosin olinkin sujauttanut Compeedin Style SOS -geelityynyt kenkiin) eivätkä nilkatkaan ihmeemmin rasittuneet. Toisaalta taas, olinhan koko viikon "ajanut sisään" noita uusia kenkiäni, jotta välttyisin esim. rakkuloilta...
Tarkoitukseni ei ollut tanssia aamuun asti, mutta kummasti kollegat saivat minut ylipuhuttua lähtemään juhlapaikalta jatkoille kaupunkiin. Ja niin minä sitten löysin itseni Wiltsusta tanssimassa alati kasvavan kollegoiden joukon kanssa... ja pikkutunneille asti! Toisaalta ei kaduta yhtään, että tuli hipattua pidemmän kaavan kautta, sillä olen käynyt niin harvoin ulkona, että sen kerran kun sitä lähtee, niin täytyy ottaa ilo irti koko rahan edestä...! Ja Pikkujouluthan ovat vain kerran vuodessa! :)
Loppuviikonloppu onkin sitten sujunut raukeissa merkeissä. Eilinen päivä tuli lähinnä lepäiltyä tölön äärellä, katselin boxille tallennettuja ohjelmia pois, ja tänään olen hiukan siivoillut. Lenkille tosiaan tekisi hiukan mieli, jos ulkona olisi yhtään leppoisampi keli! Vaan myräkän vuoksi on tyytyminen siihen, että pakkaan tavarani huomiseksi, sillä lähden yhden päivän koulutukseen Helsinkiin. Ja loppuillaksi kääriydyn muhkeaan vilttiin sohvan nurkkaan, villasukat jalassa luonnollisesti!! :)
Se täytyy kyllä sanoa, että kun nuo ensimmäiset lumet tulivat ja jäivät maahan, odotin laajempaa uutisointia siitä, kuinka talvi taas kerran yllätti autoilijat. Tietysti aina vähän rytisee, mutta nyt vaikuttaa siltä, että kerrankin talvikumit on saatu ajoissa alle... ja ajotapaa sorvattua kelin mukaan. Mutta tämänkertaisen epistolan tarkoitus ei ollut yksinomaa paasata autolla ajamisesta talvella tai sen paremmin lumimyrskystäkään...
Minun viikkoni on sujunut vauhdikkaissa merkeissä, tulihan Pirpana taloon, ja nuori herra on pitänyt huolen siitä, etten pääse kovin joutilaaksi. :) Neiti Söpö leppyi yllättävän nopeasti, vielä tiistai-iltana murahteli ja sähähteli satunnaisesti Pirpanalle, vaikka selvästi Neitiä itseään kiinnosti tehdä tuttavuutta pikkumiehen kanssa, mutta hiukan kuitenkin vielä Neitiä pelotti/jännitti.
Keskiviikko-aamuna kattimukset jo puskivat toisiaan, kun laitoin heille aamiaisruokia kuppeihin (mitä ihmettä oli yön aikana tapahtunut?!), ja yrittipä Neiti Söpö pestäkin hiukan Pirpanaa! Niinpä uskalsin jättää kisuliinit vapaasti keskenään työpäiväni ajaksi - ainoastaan olohuone oli kattimuksilta suljettua aluetta Miehen painavasta pyynnöstä, hän kun pelkäsi sohvansa ja kajareidensa puolesta (joita ei ole vielä voinut viedä asuntoonsa remontin vuoksi), että Pirpana raapii ne piloille. No, täytyy sanoa, että minun valvovan silmäni alla kumpikaan kissoista ei ole ollut kiinnostunut raapimaan sen paremmin Miehen sohvaa kuin kallisarvoisia kajareitakaan, vaan oikea kohde eli kiipeilytolpan narulla päällystetyt tolpat ovat saaneet osakseen ankaraa kynsintää.
Perjantaina vietimme työporukan kanssa Pikkujouluja. Minulla oli iltavuoro, ja olin sopinut Mrs. Willow-B:n kanssa, että tulen linja-autolla heille, toiselle puolelle kaupunkia, ja menen hänen kyydillään töihin, sillä hänelläkin oli iltavuoro. Näin minun ei tarvinnut jättää työmaan parkkipaikalle Wanhaa Rouwaa palelemaan yön yli eikä järjestellä kyytiä työpaikalle hakemaan autoa jossain vaiheessa lauantaita. Ja Mrs. Willow-B lähti Pikkujouluihin autolla, joten pääsin kivuttomasti juhlapaikallekin hänen kyydillään, kuten muutama muukin kollega.
Mutta palatakseni siihen linja-autolla matkaamiseen. Minulla kävi hyvä tsägä: rahastuslaite oli mennyt epäkuntoon, siihen ei saanut virtoja ollenkaan. Joten kuski sanoi, ettei tarvitse maksaa... Ja julkisilla kulkeminenko muka on tyyristä?! ;) No, totta puhuen meillä 6 km:n matkan pääsee normaalisti "edulliseen" 2,90 euron hintaan, kyyti Mrs. Willow-B:lle olisi maksanut sievoisesti enemmän, en ole aivan varma, mutta epäilisin kuitenkin, että likemmäs 5 euroa (muistelen kerran menneeni Myylle linja-autolla, ja tuolloin kyyti maksoi 5,20 euroa ja sinne on 13 km matkaa)...
Pikkujoulut sujuivat varsin mallikkaasti. Työpaikalle tilatut kampaaja-opiskelijat saivat todella näyttävän lookin minulle: pitkät hiukseni käherrettiin kiharoille ja laitettiin pinneillä kiinni, ei kuitenkaan oikealle nutturalle, vaan hiukset olivat osin valtoimenaan. Niinpä työvuoron päätteeksi minun täytyi enää vain hiukan meikata ja pujahtaa juhlatamineisiini, niin olimme lähtövalmiit.
Juhlapaikalla muu väki oli hienotunteisesti odottanut meidän iltavuorolaisten saapumista, ja tervetuliaispuheet ym. pidettiin vasta, kun mekin olimme päässeet paikoillemme. Tervetuliaisiksi oli kuumaa glögiä ja päivällismenu oli jouluinen, eli tarjolla oli kinkkua, rosollia, laatikoita ym. perinteisiä jouluruokia ja jälkiruuaksi puolukkamoussea sekä kahvia. Pääsin pariin otteeseen pyörähtämään tanssilattiallakin, ihan "perinteisten" tanssien merkeissä.
Täytyy sanoa, että yllätyin todella uusista korkkareistani, joissa oli yllättäin kuminen pohja (en huomannut sitä ostaessa, vasta kotona): niillä pystyi vallan mainiosti tanssimaan, ne luistivat riittävästi, mutta eivät liikaa! Kengät toimivat muutoinkin hiukan odotusteni vastaisesti: vaikka ne olivat hullukorkeat, ne eivät lainkaan ahdistaneet jalkoja päkiän kohdalta (tosin olinkin sujauttanut Compeedin Style SOS -geelityynyt kenkiin) eivätkä nilkatkaan ihmeemmin rasittuneet. Toisaalta taas, olinhan koko viikon "ajanut sisään" noita uusia kenkiäni, jotta välttyisin esim. rakkuloilta...
Tarkoitukseni ei ollut tanssia aamuun asti, mutta kummasti kollegat saivat minut ylipuhuttua lähtemään juhlapaikalta jatkoille kaupunkiin. Ja niin minä sitten löysin itseni Wiltsusta tanssimassa alati kasvavan kollegoiden joukon kanssa... ja pikkutunneille asti! Toisaalta ei kaduta yhtään, että tuli hipattua pidemmän kaavan kautta, sillä olen käynyt niin harvoin ulkona, että sen kerran kun sitä lähtee, niin täytyy ottaa ilo irti koko rahan edestä...! Ja Pikkujouluthan ovat vain kerran vuodessa! :)
Loppuviikonloppu onkin sitten sujunut raukeissa merkeissä. Eilinen päivä tuli lähinnä lepäiltyä tölön äärellä, katselin boxille tallennettuja ohjelmia pois, ja tänään olen hiukan siivoillut. Lenkille tosiaan tekisi hiukan mieli, jos ulkona olisi yhtään leppoisampi keli! Vaan myräkän vuoksi on tyytyminen siihen, että pakkaan tavarani huomiseksi, sillä lähden yhden päivän koulutukseen Helsinkiin. Ja loppuillaksi kääriydyn muhkeaan vilttiin sohvan nurkkaan, villasukat jalassa luonnollisesti!! :)
maanantai 17. marraskuuta 2008
Sydämenvaltaaja
Noniin. Taannoin kirjoittelin päivän hyvistä töistä enkä tuolloin suostunut sen tarkemmin valottamaan salaisuuden verhoa kuin että "kevennän kollegan taakkaa ja vaikutan samalla Neiti Söpön elämän laatuun". Nyt on aika raottaa tuota verhoa, itse asiassa avata se kokonaan.
Minun ja Neiti Söpön elämään astui tänään uusi tulokas, Pirpana. Kollegani asuu "maaseudulla" ja heidän perheensä kissa teki syyskuun alulla yllättäin pennut. Ja tietenkin pennuille täytyi löytää parhaat mahdolliset kodit. Minun piti nukkua muutaman yön yli ja haudutella asiaa, ennen kuin lupauduin tarjoamaan kodin yhdelle pienelle Pirpanalle. Näin siis kevensin kollegani taakkaa hyvien kotien etsinnässä.
Miehen ja Sambakoneen poistuttua elämästämme, Neiti Söpö on selvästi ollut kaveria vajaa... Siitäkin huolimatta, että toisinaan Neiti Söpö ja Sambakone näyttivät vain sietävän toisiaan, sillä aina eivät ihan kissojen ja koirien sanattomat viestit kohdanneet. Tosin, enhän voi mennä takuuseen, kuinka kylki-kyljessä kotona nukuttiin meidän poissaollessamme tai kuinka reihakasta, eläimellistä elämää ;) Neiti Söpö vietti Sambakoneen kera työpäiviemme mittaan. Niinpä Neiti Söpön yksinäisyyskin edesauttoi minua myöntymään uuden kissakaverin kannalle, arvelin... siis tiesin sen parantavan Neiti Söpön elämän laatua loppupelissä.
Tänään viimein koitti sitten se päivä, jolloin lähdin töiden jälkeen Pirpanaa noutamaan. Hieman minua jännitti, kuinka ikävissään Pirpana laulaa lähtiessään ensi kertaa matkaan pois sisarustensa ja emonsa luota. Vaan huoleni oli turha, sillä Pirpana oli oikein mallikkaasti koko automatkan ajan.
Kotiintulo sen sijaan ei sujunut aivan niin iloisesti kuin olin toivonut. Neiti Söpö tuli kyllä eteiseen vastaan, mutta heittäytyi heti varaukselliseksi, kun näki minut kuljetusboxin kanssa. Laskin boxin maahan ja annoin luukun olla vielä kiinni. Neiti Söpö nuuhki kummissaan ilmaa ja alkoi ottaa epävarmoja askelia kohti koppaa, päästeli matalaa kurkkumurinaa mennessään. Murahtelustaan huolimatta Neiti ei kuitenkaan ollut hyökkäämässä laatikon kimppuun, vaan pikemminkin tuntui aristelevan boxissa olevaa Pirpanaa.
Päätin antaa tilanteen rauhoittua ja houkuttelin Neidin syömään. Ja tokihan ruoka maittoi, kun aamiastarjoilustakin oli jo kulunut se tavanomainen, työpäivän mittainen aika! ;) Kun Neiti Söpö keskittyi päivälliseensä, tarjoilin kahdessa pikkukipossa Pirpanalle hiukan ruokaa ja vettä boxiin, mutta annoin oven olla vielä vain rakosillaan, että kakara saisi rauhassa syötyä. Ja kylläpä ruoka maittoi Pirpanallekin!
Päivällisensä päätteeksi Neiti Söpö vetäytyi murjottamaan kiipeilytolpassa olevaan pesään. Ravasin eteisen ja keittiön väliä silittämässä vuoroin Neiti Söpöä, vuoroin Pirpanaa... Näin kissat tottuvat pikkuhiljaa toistensa tuoksuun (vinkki taisi olla Helena Telkänrannan kirjassa Matka kissan mieleen). Kumpikaan ei sähissyt, murissut tai käyttäytynyt uhkaavasti, kun tulin silittämään toisen kissan hajut käsissäni. Hienoa!
Siirsin Pirpanan boxeineen makuuhuoneen puolelle, sillä olin päättänyt, että Pirpana saa aloittaa tutustumisen uuteen kotiinsa sieltä. Laitoin varmuuden vuoksi sängyn päälle muovisuojan, jos sattuu vahinko, vaikka Pirpana onkin jo oppinut sisäsiistiksi. Vein yöpöydälle kipolliset ruokaa ja vettä, sekä huoneen nurkkaan hiekkalaatikon. Ja sitten odotin, odotin ja odotin, että Pirpana uskaltautuu boxista ulos. En siis istunut koko ajan sängyllä vieressä vahtimassa, vaan jatkoin omia touhujani kaikessa rauhassa. Välillä kävin antamassa extra-paijauksia Neiti Söpölle, sillä jossakin kissakirjassa neuvottiin antamaan enemmän huomiota vanhalle kissalle, joka saattaa tuntea itsensä hylätyksi, kun talouteen tulee uusi tulokas. Harvemmin kuulemma uusi tulokas mitään traumoja saa siitä, että jää hiukan vähemmälle huomiolle.
Eniten minua huoletti hiekkalaatikko, kelpaako Pirpanalle paakkuuntuva mikrohiekka, sillä synnyinkodissaan kissojen laatikoissa oli kuivikkeena pellettejä. Ne sitovat hajut melkoisen hyvin, jopa paremmin kuin jotkut paakkuuntuvat hiekat, mutta niiden varjopuolena on joka paikkaan kantautuva sahanpuru, jollaiseksi pelletti purkautuu saadessaan kosteutta. Joillakin foorumeilla on esitetty myös sitä, että jotkut kissojen virtsavaivat tai ongelmallinen pissaaminen vääriin paikkoihin saattaa johtua pelleteistä. Mutta huoleni hiekkalaatikon kelpaamisesta oli jokseenkin turha, sillä jossain vaiheessa olinkin kuulevinani hiekan kaapimista ja kun kävin tarkistamassa asian jonkin ajan päästä, niin Pirpana oli pyöräyttänyt nätisti pienet pisut ja pienet kakat laatikkoon! Jess!! :)
Pirpana saa nyt alkuun siis olla makuuhuoneessa, suljetun oven takana, varsinkin työpäivieni ajan tai muulloin, kun kissat eivät ole valvovan silmäni alla. Kattimukset pääsevät rauhassa tutustumaan toisiinsa vain minun läsnäollessani, jotta vältytään ikäviltä yhteenotoilta. Uskon myös vakaasti, että Neiti Söpö tästä vielä leppyy, muutamien päivien, viikon tai parin mittaan, ja oivaltaa kissakaverin ihanuuden. Siihen asti edetään pienin askelin ja pikkuhiljaa...
Minun ja Neiti Söpön elämään astui tänään uusi tulokas, Pirpana. Kollegani asuu "maaseudulla" ja heidän perheensä kissa teki syyskuun alulla yllättäin pennut. Ja tietenkin pennuille täytyi löytää parhaat mahdolliset kodit. Minun piti nukkua muutaman yön yli ja haudutella asiaa, ennen kuin lupauduin tarjoamaan kodin yhdelle pienelle Pirpanalle. Näin siis kevensin kollegani taakkaa hyvien kotien etsinnässä.
Miehen ja Sambakoneen poistuttua elämästämme, Neiti Söpö on selvästi ollut kaveria vajaa... Siitäkin huolimatta, että toisinaan Neiti Söpö ja Sambakone näyttivät vain sietävän toisiaan, sillä aina eivät ihan kissojen ja koirien sanattomat viestit kohdanneet. Tosin, enhän voi mennä takuuseen, kuinka kylki-kyljessä kotona nukuttiin meidän poissaollessamme tai kuinka reihakasta, eläimellistä elämää ;) Neiti Söpö vietti Sambakoneen kera työpäiviemme mittaan. Niinpä Neiti Söpön yksinäisyyskin edesauttoi minua myöntymään uuden kissakaverin kannalle, arvelin... siis tiesin sen parantavan Neiti Söpön elämän laatua loppupelissä.
Tänään viimein koitti sitten se päivä, jolloin lähdin töiden jälkeen Pirpanaa noutamaan. Hieman minua jännitti, kuinka ikävissään Pirpana laulaa lähtiessään ensi kertaa matkaan pois sisarustensa ja emonsa luota. Vaan huoleni oli turha, sillä Pirpana oli oikein mallikkaasti koko automatkan ajan.
Kotiintulo sen sijaan ei sujunut aivan niin iloisesti kuin olin toivonut. Neiti Söpö tuli kyllä eteiseen vastaan, mutta heittäytyi heti varaukselliseksi, kun näki minut kuljetusboxin kanssa. Laskin boxin maahan ja annoin luukun olla vielä kiinni. Neiti Söpö nuuhki kummissaan ilmaa ja alkoi ottaa epävarmoja askelia kohti koppaa, päästeli matalaa kurkkumurinaa mennessään. Murahtelustaan huolimatta Neiti ei kuitenkaan ollut hyökkäämässä laatikon kimppuun, vaan pikemminkin tuntui aristelevan boxissa olevaa Pirpanaa.
Päätin antaa tilanteen rauhoittua ja houkuttelin Neidin syömään. Ja tokihan ruoka maittoi, kun aamiastarjoilustakin oli jo kulunut se tavanomainen, työpäivän mittainen aika! ;) Kun Neiti Söpö keskittyi päivälliseensä, tarjoilin kahdessa pikkukipossa Pirpanalle hiukan ruokaa ja vettä boxiin, mutta annoin oven olla vielä vain rakosillaan, että kakara saisi rauhassa syötyä. Ja kylläpä ruoka maittoi Pirpanallekin!
Päivällisensä päätteeksi Neiti Söpö vetäytyi murjottamaan kiipeilytolpassa olevaan pesään. Ravasin eteisen ja keittiön väliä silittämässä vuoroin Neiti Söpöä, vuoroin Pirpanaa... Näin kissat tottuvat pikkuhiljaa toistensa tuoksuun (vinkki taisi olla Helena Telkänrannan kirjassa Matka kissan mieleen). Kumpikaan ei sähissyt, murissut tai käyttäytynyt uhkaavasti, kun tulin silittämään toisen kissan hajut käsissäni. Hienoa!
Siirsin Pirpanan boxeineen makuuhuoneen puolelle, sillä olin päättänyt, että Pirpana saa aloittaa tutustumisen uuteen kotiinsa sieltä. Laitoin varmuuden vuoksi sängyn päälle muovisuojan, jos sattuu vahinko, vaikka Pirpana onkin jo oppinut sisäsiistiksi. Vein yöpöydälle kipolliset ruokaa ja vettä, sekä huoneen nurkkaan hiekkalaatikon. Ja sitten odotin, odotin ja odotin, että Pirpana uskaltautuu boxista ulos. En siis istunut koko ajan sängyllä vieressä vahtimassa, vaan jatkoin omia touhujani kaikessa rauhassa. Välillä kävin antamassa extra-paijauksia Neiti Söpölle, sillä jossakin kissakirjassa neuvottiin antamaan enemmän huomiota vanhalle kissalle, joka saattaa tuntea itsensä hylätyksi, kun talouteen tulee uusi tulokas. Harvemmin kuulemma uusi tulokas mitään traumoja saa siitä, että jää hiukan vähemmälle huomiolle.
Eniten minua huoletti hiekkalaatikko, kelpaako Pirpanalle paakkuuntuva mikrohiekka, sillä synnyinkodissaan kissojen laatikoissa oli kuivikkeena pellettejä. Ne sitovat hajut melkoisen hyvin, jopa paremmin kuin jotkut paakkuuntuvat hiekat, mutta niiden varjopuolena on joka paikkaan kantautuva sahanpuru, jollaiseksi pelletti purkautuu saadessaan kosteutta. Joillakin foorumeilla on esitetty myös sitä, että jotkut kissojen virtsavaivat tai ongelmallinen pissaaminen vääriin paikkoihin saattaa johtua pelleteistä. Mutta huoleni hiekkalaatikon kelpaamisesta oli jokseenkin turha, sillä jossain vaiheessa olinkin kuulevinani hiekan kaapimista ja kun kävin tarkistamassa asian jonkin ajan päästä, niin Pirpana oli pyöräyttänyt nätisti pienet pisut ja pienet kakat laatikkoon! Jess!! :)
Pirpana saa nyt alkuun siis olla makuuhuoneessa, suljetun oven takana, varsinkin työpäivieni ajan tai muulloin, kun kissat eivät ole valvovan silmäni alla. Kattimukset pääsevät rauhassa tutustumaan toisiinsa vain minun läsnäollessani, jotta vältytään ikäviltä yhteenotoilta. Uskon myös vakaasti, että Neiti Söpö tästä vielä leppyy, muutamien päivien, viikon tai parin mittaan, ja oivaltaa kissakaverin ihanuuden. Siihen asti edetään pienin askelin ja pikkuhiljaa...
5 omituisinta tapaani -haaste
Kiitos, Ziriliini, jälleen kerran haasteesta!
Tässä minun omituisimmat tapani, jotka eivät ole paremmuuden tahi omituisuuden mukaan listattu. Minulla on valtava valikoima outoja tapoja, nämä ovat vain viisi ensiksi mieleen tullutta. :)
1. Pussikahvi. Minun on aivan pakko saada kupillinen pussikahvia = Nescafén Cafe au Chocolatea työpaikalla työvuoron ensimmäisten minuuttien aikana. Paino sanoilla työpaikalla ja Cafe au Chocolate. Ei suodatinkahvia. Ei myöskään normaalia pikakahvia (siis murukahvia). Ei varsinkaan kotona, vaan nimenomaan työpaikalla. Okei, hätätilassa myös mökillä ja/tai retkeillessä, sillä alkeellisemmissa olosuhteissa pussikahvi on nopeampi valmistaa kuin perinteinen pannukahvi. Ja vie sitä paitsi vähemmän tilaa esim. rinkassa kuin tavan kahvi.
2. Viikatut muovipussit. Kun olen saanut kotona ostokseni tyhjennettyä muovipussista, taitan pussin pituussuunnassa kahtia ja sen jälkeen taittelen sen muutaman sentin levyisin taitoksin littanaksi "pötkyläksi". Näin ne vievät huomattavasti vähemmän tilaa, ja viikatun "pötkylän" pituudesta voin saada jo hiukan osviittaa, kuinka suuresta pussista on kyse.
3. Vaatteet värin mukaan. Viikkaan vaatteeni tai ripustan ne henkareihin värin mukaan. Jos viikattavat vaatteet ovat tummia, ne tulevat pinon alimmaiseksi, ja vaaleat vaatteet puolestaan päällimmäiseksi. Ja henkariin laittaessani kaapin sivuseinää vasten tulee tumma vaate, ja vasta sen jälkeen vaaleammat.
4. Astiat koon mukaan. Jos tiskaan käsin tiskit (kaikkeahan ei voi työntää tiskariin), laitan astiat kuivumaan kuivauskaappiin koon mukaan: isot lautaset lähtevät aivan seinän vierestä (kaikki samankokoiset isot peräkkäin), sitten tulevat syvät lautaset, sitten leipälautaset ja viimeiseksi kahvikupin aluslautaset. Lasit laitan ritilälle niin, että samaa sarjaa olevat ladotaan ritilälle yhteen nurkkaan, isoimmat tietenkin ensin. Sitten tulevat toiset hiukan pienemmät jne. jne. Tätä järjestelyä käytän myös tiskarin lataamisessa.
Tällä konstilla saan tilan maksimoitua, esim. sievän ja siistin lautasrivin päälle on vielä helpompi laittaa jotain kuivumaan. Ja tokihan on kätevämpää laittaa vaikka jälkiruokakippoja kuivumaan lasien päälle, jos ne lasit ovat samankorkuiset, eikä kippo siis jää länälleen.
5. Kultakurkku auton ratissa. Laulan ajaessani autoa yksin. Laulan niitä biisejä, mitä radiossa soi. En aina, mutta hyvin usein, ja erityisesti jos tilanne vaatii tiukkaa keskittymistä tai minua jännittää ajaa (esim. liukkaalla tai auton kyntäessä kaameassa sohjossa, kun ei tiedä, mihin suuntaan auto lähtee liirtämään vai lähteekö). Paino sanoilla autossa ja yksin. Ei muualla kuin autossa, ei edes suihkussa. Ei julkisesti, ei edes silloin, jos kyydissä on hyviä ystäviä. Lauluääneni on nimittäin sitä tasoa, että jos laulan, pikkulinnut tippuu puusta (a.k.a outoja lintukuolemia tapahtuu), sillä olen lähestulkoon absoluuttisen nuottikorvaton yksilö. Joten lahjakkaammat hoitakoot laulamisen!
Heitän haasteen edelleen Tuulenpesälle!
Tässä minun omituisimmat tapani, jotka eivät ole paremmuuden tahi omituisuuden mukaan listattu. Minulla on valtava valikoima outoja tapoja, nämä ovat vain viisi ensiksi mieleen tullutta. :)
1. Pussikahvi. Minun on aivan pakko saada kupillinen pussikahvia = Nescafén Cafe au Chocolatea työpaikalla työvuoron ensimmäisten minuuttien aikana. Paino sanoilla työpaikalla ja Cafe au Chocolate. Ei suodatinkahvia. Ei myöskään normaalia pikakahvia (siis murukahvia). Ei varsinkaan kotona, vaan nimenomaan työpaikalla. Okei, hätätilassa myös mökillä ja/tai retkeillessä, sillä alkeellisemmissa olosuhteissa pussikahvi on nopeampi valmistaa kuin perinteinen pannukahvi. Ja vie sitä paitsi vähemmän tilaa esim. rinkassa kuin tavan kahvi.
2. Viikatut muovipussit. Kun olen saanut kotona ostokseni tyhjennettyä muovipussista, taitan pussin pituussuunnassa kahtia ja sen jälkeen taittelen sen muutaman sentin levyisin taitoksin littanaksi "pötkyläksi". Näin ne vievät huomattavasti vähemmän tilaa, ja viikatun "pötkylän" pituudesta voin saada jo hiukan osviittaa, kuinka suuresta pussista on kyse.
3. Vaatteet värin mukaan. Viikkaan vaatteeni tai ripustan ne henkareihin värin mukaan. Jos viikattavat vaatteet ovat tummia, ne tulevat pinon alimmaiseksi, ja vaaleat vaatteet puolestaan päällimmäiseksi. Ja henkariin laittaessani kaapin sivuseinää vasten tulee tumma vaate, ja vasta sen jälkeen vaaleammat.
4. Astiat koon mukaan. Jos tiskaan käsin tiskit (kaikkeahan ei voi työntää tiskariin), laitan astiat kuivumaan kuivauskaappiin koon mukaan: isot lautaset lähtevät aivan seinän vierestä (kaikki samankokoiset isot peräkkäin), sitten tulevat syvät lautaset, sitten leipälautaset ja viimeiseksi kahvikupin aluslautaset. Lasit laitan ritilälle niin, että samaa sarjaa olevat ladotaan ritilälle yhteen nurkkaan, isoimmat tietenkin ensin. Sitten tulevat toiset hiukan pienemmät jne. jne. Tätä järjestelyä käytän myös tiskarin lataamisessa.
Tällä konstilla saan tilan maksimoitua, esim. sievän ja siistin lautasrivin päälle on vielä helpompi laittaa jotain kuivumaan. Ja tokihan on kätevämpää laittaa vaikka jälkiruokakippoja kuivumaan lasien päälle, jos ne lasit ovat samankorkuiset, eikä kippo siis jää länälleen.
5. Kultakurkku auton ratissa. Laulan ajaessani autoa yksin. Laulan niitä biisejä, mitä radiossa soi. En aina, mutta hyvin usein, ja erityisesti jos tilanne vaatii tiukkaa keskittymistä tai minua jännittää ajaa (esim. liukkaalla tai auton kyntäessä kaameassa sohjossa, kun ei tiedä, mihin suuntaan auto lähtee liirtämään vai lähteekö). Paino sanoilla autossa ja yksin. Ei muualla kuin autossa, ei edes suihkussa. Ei julkisesti, ei edes silloin, jos kyydissä on hyviä ystäviä. Lauluääneni on nimittäin sitä tasoa, että jos laulan, pikkulinnut tippuu puusta (a.k.a outoja lintukuolemia tapahtuu), sillä olen lähestulkoon absoluuttisen nuottikorvaton yksilö. Joten lahjakkaammat hoitakoot laulamisen!
Heitän haasteen edelleen Tuulenpesälle!
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Flamingon saldo
Huh, tulin noin puolisen tuntia sitten kotiin viikonlopun virkistysreissulta, Vantaan Flamingosta. Ihan ensimmäiseksi elvytin jokseenkin rasittuneet jalkani, pesin ja kuivasin varpaat huolella, ja sujautin puhtaisiin jalkoihin villasukat. Ah, tätä onnea ja autuutta, kun viimein pääsin tassuttelemaan tasajaloin ilman korkokantakenkiä!! Purin trollikan tavaroista ja mätin matkagarderoobini pesukoneeseen, ja nyt pesukone on jo laulaunut hyvän tovin.
Täytyy kyllä sanoa, että tämän päivän perusteella näytti siltä, että reissu ei suinkaan virkistänyt, vaan päinvastoin, sikäli väsyneitä reissareita koko seurueemme oli! Varmastikin eilisellä ankaralla shoppailulla Jumbossa ja vielä ankarammalla hippaamisella Flamingo Clubilla oli osuutensa asiaan... :)
Lauantaina lähdimme puoli yhdeksän aikoihin junalla kohti Tikkurilaa, jonne saavuimme jotakuinkin yhdentoista maissa. Nappasimme asemalta tilataksin, johon koko 7 hengen seurueemme mahtui mainiosti, ja hurautimme Flamingoon. Minun ja Myyn huone ei ollut vielä tuolloin valmiina luovutettaviksi, mutta seurueemme herrojen huoneet yllättäin olivatkin, joten jätimme matkapakaasit herrojen haltuun, menimme Amarilloon nauttimaan varhaisen lounaan ja sen jälkeen kipitimme Jumboon shoppailemaan.
Minun oli tarkoitus silmäillä kauppoja sillä silmällä, että sattuisin löytämään jotain joululahjaideoita sekä mahdollisesti näpsäkät pikkujouluvaatteet, ovathan kinkerit jo ensi viikolla! Täytyy sanoa, että ihmeellisen aikavaa palvelua monessa liikkeessä oli! Minä ja Myy aloimme jo hiukan tuskastua toimintaan, kun niinkin yksinkertainen ja mitätön asia kuten rannekorun paketoiminen lahjapakettiin alkoi kestää reippaan varttitunnin kultasepän liikkeessä... Grrr... No, eihän meillä varsinaisesti kiire ollut, mutta silti. Joissakin paikoissa palvelu oli jopa töykeähköä, en sitten tiedä, olemmeko Myyn kanssa jotenkin vaativampia asiakkaita vai onko se "maan tapa" pääkaupunkiseudulla.
Parin tunnin jälkeen hipsimme takaisin Flamingon puolelle lepuuttamaan Sir Einoon jalkaparkojamme, jotka jo alkoivat hiukan kiljahdella hoosiannaa, kun meistä kumpikaan ei normaalisti käytä korkkareita... siis töissä tai muutoin noin pitkään ja yhtäjaksoisesti kuin lauantaina. Niinpä kun siemailimme siideriä Sir Einossa, päätimme että sitten kun jatkamme shoppailua kotvan kuluttua, marsimme apteekkiin ostamaan geelityynyt, jotka laitetaan kenkiin päkiöiden kohdalle keventämään askelta. Aivan lyömätön keksintö, suosittelen ehdottomasti muillekin korkkaristeille!!
Ennen kuin jatkoimme takaisin Jumboon, kävimme kyselemässä myös huoneitamme, jotka olivat kuin olivatkin valmiit. Parin tunnin taukomme aikana tilanne oli muuttunut Jumbossa täysin, sillä kuulemamme mukaan siellä oli juuri lauantaina Joulun avajaiset... ja väkeäkin sitten sen mukaisesti! Huh-huh...
Keskityimme poikkeamaan sellaisiin liikkeisiin, joita ei kotipaikkakunnaltamme löydy, kuten Biancoon, Zaraan ja Vilaan. Toki kävimme vilkaisemassa myös kotikonnuilta tuttuja ketjujakin, mm. Vero Modaa ja Lindexiä, sillä isommissa kaupungeissa tuppaa olemaan hiukan veikeämpi valikoima kuin kotona.
Stockman Beautystä löysin viimein Kanebon 38 astetta eye linerin, jota olen jo tovin etsinyt (jossain vaiheessa se oli loppunut koti-Emotionistamme).
Vilasta löysin viimein sopivan mekon pikkujouluihin, Myyn suosiollisella avustuksella, eikä se ollut edes kallis (55 e)!! Mekkoa oli myös sinisenä, maitokahvinvärisenä ja punaisena, mutta tämä musta-valkoinen oli mielestäni paras.
Menin hiukan epävarmana sovituskoppiin, sillä epäilin vahvasti, kuinka tämän tyyppinen mekko istuisi minulle rinnan kohdalta (se tuntuu olevan ongelmallisin alue minulle, jos pitää tuollaista tyköistuvaa löytää). Huoleni oli kuitenkin turha, sillä mekko istui kuin valettu!! Mekkoa voi käyttää olkaimettomanakin, se istui sikäli napakasti, ettei tarvitse miettiä, pysyykö miehusta paikoillaan pelkän tahdonvoiman avulla ;) Mutta mukaan tulivat myös olkaimet, jotka voi tarvittaessa mekkoon kiinnittää. Toki helma pituus edellyyttää erityisen korkeita korkoja, joten minun oli siis alettava metsästää sopivia kenkiä! :)
Vilasta löytyi myös tämä musta toppi (30 e), joka on kuvassa mallia olkaimeton, mutta tähänkin tuli irto-olkaimet mukana. Tämäkin toppi istui kuin hanska käteen, ei valunut rinnukselta eikä saanut lantion seutuani näyttämään tuplasti leveämmältä, vaikka helma hiukan leveneekin. Rinnan alla on musta satiinikaistale, ja nuo nyt edessä roikkuvat sifonkinauhat voi solmia eteen, taakse tai sivulle rusetille. Tätä toppia oli myös beigenä (joka oli toinen vaihtoehtoni) ja voimakkaan violetin värisenä. Beige olisi toki mennyt eräiden vaaleiden "liituraita"-kuvioisten juhlahousujeni kanssa, mutta sittenkin musta tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta.
Shoppailupäivämme alkoi olla jo loppupuolellaan, ja olimme taivaltaneet varmasti jo kilometritolkut normaalia korkeammissa koroissa Jumbon käytäviä, joten ajankohta ei ollut lainkaan sopiva kenkien sovittamiseen. Niinpä vaikka löysin über-ihanat korkkarit Biancosta, en ollut aivan varma pitäisikö minun ostaa kengät numeroa 37 (ne tuntuivat hiukan piukoilta) vai numeroa 38 (ne tuntuivat taas väljemmiltä, ehkä liiankin). Niinpä sanoin palaavani asiaan sunnuntaina tuoreemmilla jaloilla, jotka eivät olisi niin rasittuneet ja turvoksissa. Sunnuntaina kävin sitten lunastamassa nämä kiiltopintaiset korkkarit, mielestäni varsin siedettävään 59 e:n hintaan. :)
Aika sujahti shoppaillessa ihan huomaamattamme, ja lopulta meille tulikin jo hiukan kiiru pyrähtää huoneeseemme suihkuun ja laittautumaan iltaa varten. Tarkoitus oli käydä syömässä jossakin Flamingon ravintoloista, eikä lähteä merta edemmäs kalaan. Ikäväksemme respan neiti tiesi kertoa, että ravintolat ovat melkoisen buukattuja, kun koko hotelli on aivan täysi näin pikkujoulusesongin alettua. Mutta sanoi, että Amarillossa kyllä on varattu joitakin pöytiä erityisesti hotelliasukkaille, joten ruokailu tuskin muodostuisi ongelmaksi.
Päädyimme siis Amarilloon syömään, joka totta tosiaan oli täpö-täynnä. Pitkän odottelun jälkeen saimme pöydän, ja ruuatkin tilattua, mutta kyllä siinä odotellessa alkoi olla yhden jos toisenkin matkalaisen kärsivällisyys koetuksella. Osaltaan varmaan vaikutti sekin, että olimme edellisen kerran syöneet silloin klo 11-12 aikoihin.
Flamingo Clubiin oli ehtinyt jo hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista kehkeytyä varsin näyttävän näköinen jono. Eikä jono suinkaan näyttänyt olevan lyhenemään päin. Tosin se veti oikein sujuvasti, joten kovin kauan ei kestänyt, kun pääsimme viimein yläkertaan ja pulittamaan kassalle 10 e:n sisäänpääsymaksun (melko kallista mielestäni).
Päivän sana ravintolapuolella tuntuu olevan monipuolisuus. Flamingo Clubissakin oli useita eri puolia, löytyi mm. vanhempia, mutta myös uudehkoja hittejä soittava ravintolan osa, teknopuoli, karaokebaari... Kiertelimme ja kaartelimme paikan läpikotaisin ja kävimme tanssahtelemassa. Ihan aamuun asti ei kukaan meistä jaksanut bilettää, mutta venyihän se ilta joka tapauksessa reilusti puolen yön toiselle puolelle.
Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut reissu ja ihan tervetullutta vaihtelua välillä nähdä jotain muitakin maisemia kuin vain näitä kotikontuja! Kylpyläpalveluja emme Flamingossa valitettavasti ehtineet katsastaa... Myyn kanssa pohdimme paluumatkalla, että se olisi kenties edellyttänyt kahden yön reissua, jolloin perjantaina olisi voinut käydä rentoutumassa vesipuistossa ja lauantaina keskittyä sitten shoppailuun & bailaamiseen. No, seuraavalla kerralla sitten! Tai voihan ne pelkät kylpyläpalvelutkin käydä testaamassa, kun muu on jo nähty...
Neiti Söpö ei tälläkään kertaa loukkaantunut sydänjuuriaan myöten, vaikka lähdin reissuun. Ihme juttu sinänsä, sillä olin sopinut jälleen Miehen kanssa, että hän käy tsekkaamassa Neidin voinnin jossain vaiheessa lauantaita, mutta Miespä ei ollutkaan ehtinyt (?!) remonttikiireidensä vuoksi käydä Neiti Söpön luona ollenkaan!! Grrrr... Olinhan minä varmistellut Neiti Söpön hyvinvointia sikäli, että olin laittanut ajastettavan ruokabaarin lisäksi myös toisen kupin raksuja likalle, ison kulhon juomavettä ja varahiekkalaatikonkin WC:hen. Silti minua sieppasi, ettei Mieheltä liiennyt kahdesta päivästä reilua puolta tuntia - tuntia Neiti Söpölle, hän kuitenkin lupasi käydä...! On kai aika keksiä toiset konstit, mikäli joskus vielä joudun reissaamaan jonnekin enkä voi ottaa Neitiä mukaan...
Mutta nyt iltapesulle & -palalle ynnä hetki rentoutumista tölön äärellä ennen maata menoa, että jaksaa aloittaa uuden työviikon reippaana ja virkistäytyneenä! ;)
Täytyy kyllä sanoa, että tämän päivän perusteella näytti siltä, että reissu ei suinkaan virkistänyt, vaan päinvastoin, sikäli väsyneitä reissareita koko seurueemme oli! Varmastikin eilisellä ankaralla shoppailulla Jumbossa ja vielä ankarammalla hippaamisella Flamingo Clubilla oli osuutensa asiaan... :)
Lauantaina lähdimme puoli yhdeksän aikoihin junalla kohti Tikkurilaa, jonne saavuimme jotakuinkin yhdentoista maissa. Nappasimme asemalta tilataksin, johon koko 7 hengen seurueemme mahtui mainiosti, ja hurautimme Flamingoon. Minun ja Myyn huone ei ollut vielä tuolloin valmiina luovutettaviksi, mutta seurueemme herrojen huoneet yllättäin olivatkin, joten jätimme matkapakaasit herrojen haltuun, menimme Amarilloon nauttimaan varhaisen lounaan ja sen jälkeen kipitimme Jumboon shoppailemaan.
Minun oli tarkoitus silmäillä kauppoja sillä silmällä, että sattuisin löytämään jotain joululahjaideoita sekä mahdollisesti näpsäkät pikkujouluvaatteet, ovathan kinkerit jo ensi viikolla! Täytyy sanoa, että ihmeellisen aikavaa palvelua monessa liikkeessä oli! Minä ja Myy aloimme jo hiukan tuskastua toimintaan, kun niinkin yksinkertainen ja mitätön asia kuten rannekorun paketoiminen lahjapakettiin alkoi kestää reippaan varttitunnin kultasepän liikkeessä... Grrr... No, eihän meillä varsinaisesti kiire ollut, mutta silti. Joissakin paikoissa palvelu oli jopa töykeähköä, en sitten tiedä, olemmeko Myyn kanssa jotenkin vaativampia asiakkaita vai onko se "maan tapa" pääkaupunkiseudulla.
Parin tunnin jälkeen hipsimme takaisin Flamingon puolelle lepuuttamaan Sir Einoon jalkaparkojamme, jotka jo alkoivat hiukan kiljahdella hoosiannaa, kun meistä kumpikaan ei normaalisti käytä korkkareita... siis töissä tai muutoin noin pitkään ja yhtäjaksoisesti kuin lauantaina. Niinpä kun siemailimme siideriä Sir Einossa, päätimme että sitten kun jatkamme shoppailua kotvan kuluttua, marsimme apteekkiin ostamaan geelityynyt, jotka laitetaan kenkiin päkiöiden kohdalle keventämään askelta. Aivan lyömätön keksintö, suosittelen ehdottomasti muillekin korkkaristeille!!
Ennen kuin jatkoimme takaisin Jumboon, kävimme kyselemässä myös huoneitamme, jotka olivat kuin olivatkin valmiit. Parin tunnin taukomme aikana tilanne oli muuttunut Jumbossa täysin, sillä kuulemamme mukaan siellä oli juuri lauantaina Joulun avajaiset... ja väkeäkin sitten sen mukaisesti! Huh-huh...
Keskityimme poikkeamaan sellaisiin liikkeisiin, joita ei kotipaikkakunnaltamme löydy, kuten Biancoon, Zaraan ja Vilaan. Toki kävimme vilkaisemassa myös kotikonnuilta tuttuja ketjujakin, mm. Vero Modaa ja Lindexiä, sillä isommissa kaupungeissa tuppaa olemaan hiukan veikeämpi valikoima kuin kotona.
Stockman Beautystä löysin viimein Kanebon 38 astetta eye linerin, jota olen jo tovin etsinyt (jossain vaiheessa se oli loppunut koti-Emotionistamme).
Vilasta löysin viimein sopivan mekon pikkujouluihin, Myyn suosiollisella avustuksella, eikä se ollut edes kallis (55 e)!! Mekkoa oli myös sinisenä, maitokahvinvärisenä ja punaisena, mutta tämä musta-valkoinen oli mielestäni paras.Menin hiukan epävarmana sovituskoppiin, sillä epäilin vahvasti, kuinka tämän tyyppinen mekko istuisi minulle rinnan kohdalta (se tuntuu olevan ongelmallisin alue minulle, jos pitää tuollaista tyköistuvaa löytää). Huoleni oli kuitenkin turha, sillä mekko istui kuin valettu!! Mekkoa voi käyttää olkaimettomanakin, se istui sikäli napakasti, ettei tarvitse miettiä, pysyykö miehusta paikoillaan pelkän tahdonvoiman avulla ;) Mutta mukaan tulivat myös olkaimet, jotka voi tarvittaessa mekkoon kiinnittää. Toki helma pituus edellyyttää erityisen korkeita korkoja, joten minun oli siis alettava metsästää sopivia kenkiä! :)
Vilasta löytyi myös tämä musta toppi (30 e), joka on kuvassa mallia olkaimeton, mutta tähänkin tuli irto-olkaimet mukana. Tämäkin toppi istui kuin hanska käteen, ei valunut rinnukselta eikä saanut lantion seutuani näyttämään tuplasti leveämmältä, vaikka helma hiukan leveneekin. Rinnan alla on musta satiinikaistale, ja nuo nyt edessä roikkuvat sifonkinauhat voi solmia eteen, taakse tai sivulle rusetille. Tätä toppia oli myös beigenä (joka oli toinen vaihtoehtoni) ja voimakkaan violetin värisenä. Beige olisi toki mennyt eräiden vaaleiden "liituraita"-kuvioisten juhlahousujeni kanssa, mutta sittenkin musta tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta.
Shoppailupäivämme alkoi olla jo loppupuolellaan, ja olimme taivaltaneet varmasti jo kilometritolkut normaalia korkeammissa koroissa Jumbon käytäviä, joten ajankohta ei ollut lainkaan sopiva kenkien sovittamiseen. Niinpä vaikka löysin über-ihanat korkkarit Biancosta, en ollut aivan varma pitäisikö minun ostaa kengät numeroa 37 (ne tuntuivat hiukan piukoilta) vai numeroa 38 (ne tuntuivat taas väljemmiltä, ehkä liiankin). Niinpä sanoin palaavani asiaan sunnuntaina tuoreemmilla jaloilla, jotka eivät olisi niin rasittuneet ja turvoksissa. Sunnuntaina kävin sitten lunastamassa nämä kiiltopintaiset korkkarit, mielestäni varsin siedettävään 59 e:n hintaan. :)Aika sujahti shoppaillessa ihan huomaamattamme, ja lopulta meille tulikin jo hiukan kiiru pyrähtää huoneeseemme suihkuun ja laittautumaan iltaa varten. Tarkoitus oli käydä syömässä jossakin Flamingon ravintoloista, eikä lähteä merta edemmäs kalaan. Ikäväksemme respan neiti tiesi kertoa, että ravintolat ovat melkoisen buukattuja, kun koko hotelli on aivan täysi näin pikkujoulusesongin alettua. Mutta sanoi, että Amarillossa kyllä on varattu joitakin pöytiä erityisesti hotelliasukkaille, joten ruokailu tuskin muodostuisi ongelmaksi.
Päädyimme siis Amarilloon syömään, joka totta tosiaan oli täpö-täynnä. Pitkän odottelun jälkeen saimme pöydän, ja ruuatkin tilattua, mutta kyllä siinä odotellessa alkoi olla yhden jos toisenkin matkalaisen kärsivällisyys koetuksella. Osaltaan varmaan vaikutti sekin, että olimme edellisen kerran syöneet silloin klo 11-12 aikoihin.
Flamingo Clubiin oli ehtinyt jo hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista kehkeytyä varsin näyttävän näköinen jono. Eikä jono suinkaan näyttänyt olevan lyhenemään päin. Tosin se veti oikein sujuvasti, joten kovin kauan ei kestänyt, kun pääsimme viimein yläkertaan ja pulittamaan kassalle 10 e:n sisäänpääsymaksun (melko kallista mielestäni).
Päivän sana ravintolapuolella tuntuu olevan monipuolisuus. Flamingo Clubissakin oli useita eri puolia, löytyi mm. vanhempia, mutta myös uudehkoja hittejä soittava ravintolan osa, teknopuoli, karaokebaari... Kiertelimme ja kaartelimme paikan läpikotaisin ja kävimme tanssahtelemassa. Ihan aamuun asti ei kukaan meistä jaksanut bilettää, mutta venyihän se ilta joka tapauksessa reilusti puolen yön toiselle puolelle.
Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut reissu ja ihan tervetullutta vaihtelua välillä nähdä jotain muitakin maisemia kuin vain näitä kotikontuja! Kylpyläpalveluja emme Flamingossa valitettavasti ehtineet katsastaa... Myyn kanssa pohdimme paluumatkalla, että se olisi kenties edellyttänyt kahden yön reissua, jolloin perjantaina olisi voinut käydä rentoutumassa vesipuistossa ja lauantaina keskittyä sitten shoppailuun & bailaamiseen. No, seuraavalla kerralla sitten! Tai voihan ne pelkät kylpyläpalvelutkin käydä testaamassa, kun muu on jo nähty...
Neiti Söpö ei tälläkään kertaa loukkaantunut sydänjuuriaan myöten, vaikka lähdin reissuun. Ihme juttu sinänsä, sillä olin sopinut jälleen Miehen kanssa, että hän käy tsekkaamassa Neidin voinnin jossain vaiheessa lauantaita, mutta Miespä ei ollutkaan ehtinyt (?!) remonttikiireidensä vuoksi käydä Neiti Söpön luona ollenkaan!! Grrrr... Olinhan minä varmistellut Neiti Söpön hyvinvointia sikäli, että olin laittanut ajastettavan ruokabaarin lisäksi myös toisen kupin raksuja likalle, ison kulhon juomavettä ja varahiekkalaatikonkin WC:hen. Silti minua sieppasi, ettei Mieheltä liiennyt kahdesta päivästä reilua puolta tuntia - tuntia Neiti Söpölle, hän kuitenkin lupasi käydä...! On kai aika keksiä toiset konstit, mikäli joskus vielä joudun reissaamaan jonnekin enkä voi ottaa Neitiä mukaan...
Mutta nyt iltapesulle & -palalle ynnä hetki rentoutumista tölön äärellä ennen maata menoa, että jaksaa aloittaa uuden työviikon reippaana ja virkistäytyneenä! ;)
perjantai 14. marraskuuta 2008
Uusi pää & Flamingo calling
Se on sitten työviikko kunniakkaasti takana päin! Aika rauhaisa viikko noin asiakasvirtojen suhteen, ainakin nämä loppuviikon kaksi päivää, jotka olin työpaikalla.
Tänään aamusta minulla oli aika kampaajalle, sillä ehdottomasti minun oli saatava jokin apu alati kasvavaan valkohiuksisuuteeni. Ajanvaraus HS-salonkiin onnistui kätevästi netistä (onnistuu 24/7), mikä käsittääkseni on ainutlaatuista palvelua ainakin meidän paikkakunnallamme, sillä en ole ainakaan ystäviltä / tuttavilta / kylänmiehiltä kuullut toisesta frisööri-salongista, jonne ajan voisi varata muutoin kuin soittamalla tai käymällä paikan päällä. Viisaammat oikaiskoot, mikäli tietoni eivät ole ajantasalla! :)
Olin jo hiukan hahmotellut ajatusta, kuinka pääni korjattaisiin edustuskelpoisempaan kuntoon. Pohjaväri voisi toki olla tummahko kuten ennenkin, mieluusti sittenkin ruskea kastanjan / mahongin / kuparin sävyissä, mutta ei ehkä mikään leiskuva porkkananväri kuitenkaan (vielä). Kyseisten sävyjen ainoa varjopuoli on se, että ne harmaat / valkoiset karvat erottuvat entistä selkeämmin muun kasvuston joukosta. Joten päällispuoli voisi sitten olla raidoitettu jollain vaaleammalla sävyllä.
Ja tähän visiooni kampaajanikin yhtyi. Hän sanoi, ettei päällimmäisten hiusten värjääminen vaaleaksi laajemmalti onnistuisi ilman värinpoisto-operaatiota, ja se taas kuulosti minun korviini hiukka liian rankalta käsittelyltä hiuksille (ja hintavakin sellainen epäilemättä olisi). Joten silmäilin värikarttoja ja annoin kampaajalleni suuntaa, kuinka tumma tai kuinka punertava sävy voisikaan olla.
Hän päätyi tekemään cocktailin, johon tuli puolet mahonkia ja puolet kuparia. Lisäksi päälle laitettiin vaaleita raitoja, ei mitään säännöllisiä raitoja jakauksen molemmin puolin, vaan niitä vaaleita "palkkeja" roiskaistiin sinne-tänne erilevyisinä. Kuulostaa aika hurjalta, mutta lopputulos on todella hyvä! Ja tietenkin otsatukka sekä huonot latvat siistittiin samalla kertaa, vielä en ollut valmis radikaaliin mallin vaihtoon, pitkästä lyhyeksi, vaikka sitä olenkin hautonut jo jonkin aikaa...En valitettavasti ainakaan vielä saa laitetuksi kuvaa uudesta tukastani, katsotaan josko saisin sitä jossain myöhemmässä vaiheessa esiteltyä.
Töissä herätin joltisenkin ihmetystä ja kummastusta, kun ilmeistyinkin uusine väreineni ja tukka valtoimenaan (ilman kireää virkanutturaa) työmaalle. Hyvä etteivät uudeksi työntekijäksi luulleet! Eräskin miespuoleinen kollega luuli minun käyneen hiusten pidennyksessä (kuten yksi neiti taannoin kävi), eikä meinannut niin millään ottaa uskoakseen, että hiusten pidennystä en ole nähnytkään, vaan kaikki tuo noin puoli metriä tukkaa (jos mitataan ihan päänahasta latvaan saakka) on tosiaankin luojan luomaa ja ihan ikiomaa... :)
Rauhaisan iltavuoron jälkeen piti hurutella kotiin ja aloittaa ETYK-kassin = En Tule Yöksi Kotiin -kassin ;) pakkaaminen taas. Tosin tällä kertaa tehtävä oli huomattavasti helpompi kuin viimeksi, sillä ensinnäkin tarvitsen yhden yön reissuun Flamingoon huomattavasti pienemmän vaate- ja tarvikearsenaalin mukaani. Ja toisekseen, olin jo ehtinyt alustavasti suunnitella matkagarderoobini valmiiksi - siis lähinnä huomista iltaa silmällä pitäen. Itse matkavaatteet junaan huomiseksi/sunnuntaiksi saavat luvan olla hiukan arkisempaa linjaa kuin tuo iltavarustus.
Kuvassa ei valitettavasti taida olla värit ihan kohdallaan (ainakin laukun väri on liian oranssi, kun pitäisi olla viininpunainen), mutta en jaksanut alkaa niitä tähän hätään ronklata sen syvällisemmin. Toppi on H&M:n viininpunainen pikkutoppi, jossa on aavistuksen pussimaiset pikkuruiset hihat. Hihat ovat kiinni vain hihansuista muutamalla tikillä ja olalta rinnuksen kautta toiselle olalle ja selkäpuolelle kulkee nauha, joka hiukan rypyttää kaula-aukkoa, ja hihaan jää siis eräänlainen halkio (ei näy kuvassa).
Mustat housut ovat jälleen muutaman vuoden takainen löytö Pietarista (nyt alkaa jo pahasti vaikuttaa siltä, että se on Himoshoppaajan luvattu maa), erittäin edulliseen hintaan. Vyötäröllä kulkee "lakerimainen", kaksirivinen koriste, joten topin helman voi pitää yhtä hyvin housun kauluksen sisä- tai ulkopuolella, riippuen tietenkin siitä, haluaako tuon vyötärökoristeen näkyvän. Mainittakoon vielä sen verran, että housut ovat jotain taikakangasta, sillä ne eivät rypisty juuri lainkaan ja sietävät matkustamista (laukussa siis) ja istumista käsittämättömän hyvin.
Laukkuun ihastuin jossakin Seppälän alennusmyynnissä, ja se oli aivan pakko ostaa. Tuollaiset kainalokassit ovat mielestäni erinomaisen käteviä iltalaukkuja. Sinne mahtuu juurikin kaikki tarpeellinen, ja kassi on ikään kuin suojassa/turvassa kainalossa.
Kaulakoru on myöskin Seppälän alennusmyynnistä, en edes muista, milloin olen sen hommannut. Minulla on kaulakäätyyn sopiva ranneketjukin...
Ja tietenkin pisteenä iin päällä: punaiset korkokengät, joita esittelinkin jo kenkäpostaushaasteessa...
Tänään aamusta minulla oli aika kampaajalle, sillä ehdottomasti minun oli saatava jokin apu alati kasvavaan valkohiuksisuuteeni. Ajanvaraus HS-salonkiin onnistui kätevästi netistä (onnistuu 24/7), mikä käsittääkseni on ainutlaatuista palvelua ainakin meidän paikkakunnallamme, sillä en ole ainakaan ystäviltä / tuttavilta / kylänmiehiltä kuullut toisesta frisööri-salongista, jonne ajan voisi varata muutoin kuin soittamalla tai käymällä paikan päällä. Viisaammat oikaiskoot, mikäli tietoni eivät ole ajantasalla! :)
Olin jo hiukan hahmotellut ajatusta, kuinka pääni korjattaisiin edustuskelpoisempaan kuntoon. Pohjaväri voisi toki olla tummahko kuten ennenkin, mieluusti sittenkin ruskea kastanjan / mahongin / kuparin sävyissä, mutta ei ehkä mikään leiskuva porkkananväri kuitenkaan (vielä). Kyseisten sävyjen ainoa varjopuoli on se, että ne harmaat / valkoiset karvat erottuvat entistä selkeämmin muun kasvuston joukosta. Joten päällispuoli voisi sitten olla raidoitettu jollain vaaleammalla sävyllä.
Ja tähän visiooni kampaajanikin yhtyi. Hän sanoi, ettei päällimmäisten hiusten värjääminen vaaleaksi laajemmalti onnistuisi ilman värinpoisto-operaatiota, ja se taas kuulosti minun korviini hiukka liian rankalta käsittelyltä hiuksille (ja hintavakin sellainen epäilemättä olisi). Joten silmäilin värikarttoja ja annoin kampaajalleni suuntaa, kuinka tumma tai kuinka punertava sävy voisikaan olla.
Hän päätyi tekemään cocktailin, johon tuli puolet mahonkia ja puolet kuparia. Lisäksi päälle laitettiin vaaleita raitoja, ei mitään säännöllisiä raitoja jakauksen molemmin puolin, vaan niitä vaaleita "palkkeja" roiskaistiin sinne-tänne erilevyisinä. Kuulostaa aika hurjalta, mutta lopputulos on todella hyvä! Ja tietenkin otsatukka sekä huonot latvat siistittiin samalla kertaa, vielä en ollut valmis radikaaliin mallin vaihtoon, pitkästä lyhyeksi, vaikka sitä olenkin hautonut jo jonkin aikaa...En valitettavasti ainakaan vielä saa laitetuksi kuvaa uudesta tukastani, katsotaan josko saisin sitä jossain myöhemmässä vaiheessa esiteltyä.
Töissä herätin joltisenkin ihmetystä ja kummastusta, kun ilmeistyinkin uusine väreineni ja tukka valtoimenaan (ilman kireää virkanutturaa) työmaalle. Hyvä etteivät uudeksi työntekijäksi luulleet! Eräskin miespuoleinen kollega luuli minun käyneen hiusten pidennyksessä (kuten yksi neiti taannoin kävi), eikä meinannut niin millään ottaa uskoakseen, että hiusten pidennystä en ole nähnytkään, vaan kaikki tuo noin puoli metriä tukkaa (jos mitataan ihan päänahasta latvaan saakka) on tosiaankin luojan luomaa ja ihan ikiomaa... :)
Rauhaisan iltavuoron jälkeen piti hurutella kotiin ja aloittaa ETYK-kassin = En Tule Yöksi Kotiin -kassin ;) pakkaaminen taas. Tosin tällä kertaa tehtävä oli huomattavasti helpompi kuin viimeksi, sillä ensinnäkin tarvitsen yhden yön reissuun Flamingoon huomattavasti pienemmän vaate- ja tarvikearsenaalin mukaani. Ja toisekseen, olin jo ehtinyt alustavasti suunnitella matkagarderoobini valmiiksi - siis lähinnä huomista iltaa silmällä pitäen. Itse matkavaatteet junaan huomiseksi/sunnuntaiksi saavat luvan olla hiukan arkisempaa linjaa kuin tuo iltavarustus.
Kuvassa ei valitettavasti taida olla värit ihan kohdallaan (ainakin laukun väri on liian oranssi, kun pitäisi olla viininpunainen), mutta en jaksanut alkaa niitä tähän hätään ronklata sen syvällisemmin. Toppi on H&M:n viininpunainen pikkutoppi, jossa on aavistuksen pussimaiset pikkuruiset hihat. Hihat ovat kiinni vain hihansuista muutamalla tikillä ja olalta rinnuksen kautta toiselle olalle ja selkäpuolelle kulkee nauha, joka hiukan rypyttää kaula-aukkoa, ja hihaan jää siis eräänlainen halkio (ei näy kuvassa).
Mustat housut ovat jälleen muutaman vuoden takainen löytö Pietarista (nyt alkaa jo pahasti vaikuttaa siltä, että se on Himoshoppaajan luvattu maa), erittäin edulliseen hintaan. Vyötäröllä kulkee "lakerimainen", kaksirivinen koriste, joten topin helman voi pitää yhtä hyvin housun kauluksen sisä- tai ulkopuolella, riippuen tietenkin siitä, haluaako tuon vyötärökoristeen näkyvän. Mainittakoon vielä sen verran, että housut ovat jotain taikakangasta, sillä ne eivät rypisty juuri lainkaan ja sietävät matkustamista (laukussa siis) ja istumista käsittämättömän hyvin.
Laukkuun ihastuin jossakin Seppälän alennusmyynnissä, ja se oli aivan pakko ostaa. Tuollaiset kainalokassit ovat mielestäni erinomaisen käteviä iltalaukkuja. Sinne mahtuu juurikin kaikki tarpeellinen, ja kassi on ikään kuin suojassa/turvassa kainalossa.
Kaulakoru on myöskin Seppälän alennusmyynnistä, en edes muista, milloin olen sen hommannut. Minulla on kaulakäätyyn sopiva ranneketjukin...
Ja tietenkin pisteenä iin päällä: punaiset korkokengät, joita esittelinkin jo kenkäpostaushaasteessa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)