Tänään se alkoi. Nimittäin Uusi ja Uljas elämä! Otin eron kiinteästä suhteestani internetin ihmeelliseen maailmaan, ja nyt huristelen tiedon valtatietä ilman johtoa, ilman lankaa, täysin mobiilisti! Ja voin tehdä sitä ihan missä vain, milloin vain :) ...mutta mikä parasta: tämä mobiilielämä ei kevennä kukkaroani likikään niin raskaasti kuin kiinteä (jostain kumman syystä)!
Mutta aloitetaanpas aivan alusta. Köröttelin tänään uteliain mielin töistä asioimaan Internet-Operaattorini toimipisteeseen, missä sain osakseni miesmyyjän jakamattoman huomion. Poika-polo jaksoi vastailla, ah, niin kärsivällisesti typerimpiinkin kysymyksiini koskien tuota valkoista, pitkulaista, pötkyläistä mobiilisauvaa, joka pian olisi vapauttava minut kaikista "kahleista"...
Ennen kaikkea minua askarrutti, kuinka kinkkinen tuo patukka olisi saattaa täyteen toimintakuntoon, minä kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi. Myyjä vakuutti laitteen asentavan itse itsensä, mikään Mobiilimodeemi for Dummies -opas ei olisi tarpeen, kuten ei myöskään ammattiasentaja! ;)
Mutta tätäkin suurempaa huolta ehkä aiheutti pelko Operaattorin tarjoaman, kiinteään laajakaistaani kuuluvan sähköpostitilin menettämisestä, sillä enhän minä suinkaan kykenisi hahmottamaan puoliakaan niistä tahoista, joille mahdollisesta osoitteen muutoksesta olisi älyttävä tiedottaa! Sitä minun olisi kuulemma turha murehtia, sillä Operaattori antaisi mobiilisauvalle 2 viikon koeajan... Jona aikana voisin kaikessa rauhassa testailla sen ominaisuuksia ja toimintavarmuutta, katsella ja kuulosella, miltä se yhteiselo alkaa maistua. Vaikka tänä aikana huomaisin olevani enempi tyytyväinen kuin tyytymätön, minun olisi muistettava ilmoittaa siitä Operaattorilleni, sillä tuon seikan unohtaminen koituisi kohtalokkaaksi: sähköpostitilini viesteineen päivineen katoaisi bittiavaruuteen ja minun olisi luotava uusi tilalle. No, se olisi ainakin ajoittain turvoksissa olevan sähköpostin varsin tehokas kevätsiivous ;) Pyrin silti välttämään tuollaisen katastrofin syntymisen!
Viekoittelipa urho minut vielä hoitamaan puhelinasiatkin kuntoon. Kas kun heiltäkin saisi puhetta ynnä tekstiä, yhtä kätevästi käärittynä pakettiin kuin Kilpailijalla, jonka kirstuun roposeni tällä haavaa kilahtavat. Erona on ainoastaan huomattavasti huokeampi hinta... JA Uuden Elämän alkutaivalta helpottamaan vielä tuntuvat huojennukset ensimmäisiin kuukausimaksuihin, niin puhumisen kuin surffaamisenkin osalta.
Kerronpa nyt, että tähän mennessä olen sinnikkäästi vakuutellut itselleni puhelinkustannuksieni olevan sikäli olemattomat kuukaudessa, että tuskin kostun kilpailuttamisesta mitään muuta kuin ylimääräisen vaivan siitä, että vähän perästä ja uudestaan juoksen operaattorilta toiselle jahtaamassa tarjousta, josta en voi kieltäytyä, ja hyppään ties minkä operaattorin kelkkaan.
Mutta nyt. Nyt kiusaus kävi yksinkertaisesti liian suureksi! Kohtalokseni koitui säästö - sana, joka saa uskollisimmankin asiakkaan hullaantumaan, hurmaantumaan, ihastumaan... niin, että sentit ja eurot vain vilistävät silmissä vienosti kilisten... niin, että sitä vain lankeaa, silmää räpäyttämättä, hetkeäkään epäröimättä. Niin kävi minullekin. Hylkäsin pitkän, siis todella pitkän suhteeni Kilpailijaan, jolle olen ollut uskollinen asiakas siitä asti, kun hankin ensimmäisen (ja ainoan) matkapuhelinliittymäni... vuonna 1998! Mutta aika aikaansa kutakin...
Nämä eroamiset eivät ole raastaneet sydäntäni karrelle, eivät liioin ruhjoneet kolhuja sieluuni - kuten ero Miehestä teki. Mutta toivon totisesti, että sittenkin, kun alkuhuuma on haihtunut ja arki normaaleine kiemuroineen ynnä kustannuksineen on astunut esiin, vielä sittenkin lompakkoni jatkaa pulskistumista! :)
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
tiistai 6. tammikuuta 2009
Kolmas sunnuntai
Loppiainen on käynnistynyt rennon raukeissa merkeissä, ainakin minun osaltani. Pihalta kuuluu ankaraa matontamppauksen läiskettä... Mitä ihmettä?! Siivoaako joku jo tähän aikaan aamusta (kello hätinä 10) joulun jälkiä noin tarmokkaasti pois?! Ja pyhäpäivänä! No, minun ei ainakaan tarvitse joulua siivota kaappiin, kun en sitä ihmeemmin laittanutkaan; ei joulukoristeita, ei kuusta, ei joulumattoja, ei jouluverhoja...
Kuusen & koristeet hylkäsin ihan eläimellisistä syistä: kattimukset olisivat varmasti keksineet kuusen koristeille ja muillekin paljon paremmat ja enempi heidän silmäänsä miellyttävät paikat, joten EI. En myöskään ole koskaan ollut sitä rotua, joka vaihtaa Kotiin joulumatot, jouluverhot jne. - olen aivan liian mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni moiseen puljaamiseen vain parin viikon ajanjakson vuoksi! No, en kyllä vaihda kesä-/talviverhojakaan, vaan verhot vaihtuvat vasta siinä vaiheessa, kun Koti kaipaa oikeasti uutta ilmettä - pysyvästi... tai ainakin siihen asti kunnes sisustuskärpänen puraisee jälleen! ;)
Ajantajuni on viety rajusti hämäränrajamaille - kiitos näiden monituisten pyhien ja vapaapäivien! Uudenvuoden aattona minusta tuntui perjantailta, ja uudenvuodenpäivä puolestaan... ei lauantailta, vaan sunnuntailta, koska seuraavana päivänä piti mennä töihin... Viikonloppu sentään meni ihan normaalin tuntuisesti, mutta tänäänkin tuntuu ihan sunnuntailta, jo kolmatta päivää peräkkäin... ;)
Uuden uutukaiset sarjat eilen tölössä eivät oikein innostaneet. Kotimainen Helppo elämä jäi jotenkin pliisuksi, vaikka alkuasetelma ainakin mainoksen perusteella oli mielenkiintoinen. Life puolestaan yritti olla nokkela, Dr.House-maisella tavalla omalaatuinen ja ties mitä muuta, mutta olen nähnyt monta monituista (poliisi)sarjaa, jotka peittoavat Lifen mennen-tullen. Ja Fringe oli kaikessa scifiydessään vain liian kummallinen, sekä toi liian vahvasti mieleen Minority Report -leffan.
Jokaisessa em. sarjassa oli yksi ja sama puute. Ensimmäisen jakson pitää olla yhtä aikaa paljastava ja salamyhkäinen... Juuri sopivassa suhteessa, niin että katsoja pääsee kartalle keskeisistä hahmoista ja tapahtumista, mutta niitä paljastetaan vain sen verran, että katsojan on pakko vaivautua toisenkin kerran ruudun ääreen. Missään eilisistä sarjoista ei ollut tuollaista koukkua, joten eipä ole vieläkään löytynyt Täydellisten naisten voittanutta, tai edes sellaista, joka pääsisi samaan kastiin eli pakko katsoa -kategoriaan.
Mutta sentään tölön ei-niin-nautittavien sarjojen lomassa sain Miehen villapaidan hihan etenemään vajaat 10 cm, kokonaispituus hihalla on nyt hiukan alle 30 cm. Silmämääräisesti arvioituna hihan pituus ehkä nippa-nappa peittää Miehen hauiksen, kas kun pitkällä miehellä on pitkät kädetkin... Eli vielä on hyvän matkaa silmukoitavaa jäljellä, ennen kuin vasta toinen hiha on valmis!
Kuten kuvasta näkyy, teen hihan hiukan poikkeuksellisesti, Miehen nimenomaisesta pyynnöstä: en aloittanut hihaa ranteesta lähtien, vaan neulon hihan kiinni muuten jo valmiiseen työhön, kun Mies halusi mahdollisimman saumatonta jälkeä... Ei sen hihan neulominen noin päin ole varsinaisesti konstikkaampaa, mutta raskaampaa ainakin, onhan käsissäni koko villapaidan massa, kun neulon hihoja.
Minun piti vaihtaa ainakin toistaiseksi pyöröpuikko sukkapuikkoihin, sillä hihan kavennusten vuoksi pyöröpuikko alkoi käydä liian pitkäksi. Eikä minulla tietenkään ole sopivan mittaista pyöröpuikkoa tähän hommaan, kaikki ovat siimapituudeltaan joko liian pitkiä tai sitten pätkiä.
Tänään varmaankin tämä neulesavotta jatkuu, pitäähän Kahlekunikaan / Köysimiehen paita saada valmiiksi, että pöytä puhdistuu tältäkin osin!
Kuusen & koristeet hylkäsin ihan eläimellisistä syistä: kattimukset olisivat varmasti keksineet kuusen koristeille ja muillekin paljon paremmat ja enempi heidän silmäänsä miellyttävät paikat, joten EI. En myöskään ole koskaan ollut sitä rotua, joka vaihtaa Kotiin joulumatot, jouluverhot jne. - olen aivan liian mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni moiseen puljaamiseen vain parin viikon ajanjakson vuoksi! No, en kyllä vaihda kesä-/talviverhojakaan, vaan verhot vaihtuvat vasta siinä vaiheessa, kun Koti kaipaa oikeasti uutta ilmettä - pysyvästi... tai ainakin siihen asti kunnes sisustuskärpänen puraisee jälleen! ;)
Ajantajuni on viety rajusti hämäränrajamaille - kiitos näiden monituisten pyhien ja vapaapäivien! Uudenvuoden aattona minusta tuntui perjantailta, ja uudenvuodenpäivä puolestaan... ei lauantailta, vaan sunnuntailta, koska seuraavana päivänä piti mennä töihin... Viikonloppu sentään meni ihan normaalin tuntuisesti, mutta tänäänkin tuntuu ihan sunnuntailta, jo kolmatta päivää peräkkäin... ;)
Uuden uutukaiset sarjat eilen tölössä eivät oikein innostaneet. Kotimainen Helppo elämä jäi jotenkin pliisuksi, vaikka alkuasetelma ainakin mainoksen perusteella oli mielenkiintoinen. Life puolestaan yritti olla nokkela, Dr.House-maisella tavalla omalaatuinen ja ties mitä muuta, mutta olen nähnyt monta monituista (poliisi)sarjaa, jotka peittoavat Lifen mennen-tullen. Ja Fringe oli kaikessa scifiydessään vain liian kummallinen, sekä toi liian vahvasti mieleen Minority Report -leffan.
Jokaisessa em. sarjassa oli yksi ja sama puute. Ensimmäisen jakson pitää olla yhtä aikaa paljastava ja salamyhkäinen... Juuri sopivassa suhteessa, niin että katsoja pääsee kartalle keskeisistä hahmoista ja tapahtumista, mutta niitä paljastetaan vain sen verran, että katsojan on pakko vaivautua toisenkin kerran ruudun ääreen. Missään eilisistä sarjoista ei ollut tuollaista koukkua, joten eipä ole vieläkään löytynyt Täydellisten naisten voittanutta, tai edes sellaista, joka pääsisi samaan kastiin eli pakko katsoa -kategoriaan.
Mutta sentään tölön ei-niin-nautittavien sarjojen lomassa sain Miehen villapaidan hihan etenemään vajaat 10 cm, kokonaispituus hihalla on nyt hiukan alle 30 cm. Silmämääräisesti arvioituna hihan pituus ehkä nippa-nappa peittää Miehen hauiksen, kas kun pitkällä miehellä on pitkät kädetkin... Eli vielä on hyvän matkaa silmukoitavaa jäljellä, ennen kuin vasta toinen hiha on valmis!Kuten kuvasta näkyy, teen hihan hiukan poikkeuksellisesti, Miehen nimenomaisesta pyynnöstä: en aloittanut hihaa ranteesta lähtien, vaan neulon hihan kiinni muuten jo valmiiseen työhön, kun Mies halusi mahdollisimman saumatonta jälkeä... Ei sen hihan neulominen noin päin ole varsinaisesti konstikkaampaa, mutta raskaampaa ainakin, onhan käsissäni koko villapaidan massa, kun neulon hihoja.
Minun piti vaihtaa ainakin toistaiseksi pyöröpuikko sukkapuikkoihin, sillä hihan kavennusten vuoksi pyöröpuikko alkoi käydä liian pitkäksi. Eikä minulla tietenkään ole sopivan mittaista pyöröpuikkoa tähän hommaan, kaikki ovat siimapituudeltaan joko liian pitkiä tai sitten pätkiä.
Tänään varmaankin tämä neulesavotta jatkuu, pitäähän Kahlekunikaan / Köysimiehen paita saada valmiiksi, että pöytä puhdistuu tältäkin osin!
maanantai 5. tammikuuta 2009
Vapaapäivän viettelyä
Tänään minulla on ollut saldovapaa leipätyöstä. Voi tätä joutilaisuuden sietämätöntä raukeutta! ;) Totta puhuen on tämä kyllä melkoista luksusta. Siis laiskottelu, joutenolo. Joku tunnollisempi ja ahkerampi ihminen varmaan moittisi minua suorastaan vetelehtimisestä, mutta en koe niin minkään valtakunnan tunnontuskia tai pistoksia sielussa, vaikka en ahkeroikaan ylenaikaa tai juokse harrasteista ym. riennoista toiseen pää kolmantena jalkana.
Olen nimittäin kokeillut sitäkin, siis aktiviteetista toiseen ravaamista, muutamia vuosia sitten. Ei minulla ollut kuin kolme Kodin ulkopuolista harrastetta... Ykkösharrasteena oli työpäivän päälle venäjän tunnit kahtena iltana viikossa (klo 17 - 20.30 molempina iltoina) läksyineen. Lisäksi kävin shindossa kerran viikossa ja kehonhallinta-jumpassa (perustuu mm. Pilatekseen) kerran viikossa. Ja suihkimiseen Kodin - työn - harrasteiden - kaiken muun välillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa: apostolin kyyti tai astetta joutuisampi Helkaman vauhti, kun olin ajotaidoton ja autoton leidi vielä tuolloin. Väliin tuntui, etten ehtinyt kuin käydä kääntymässä Kotona, ja taas mentiin - töihin, kauppaan, jumppaan, kylään, ties minne! Siksi nykyään otankin huomattavasti lunkimmin.
Niinpä en sitten tänäänkään, vapaapäivänäni, ole mitään kovin järisyttävää saanut aikaiseksi. Mitä nyt käytin viimeinkin Wanhan Rouwan kylvyssä lähimmällä huoltoasemalla... eikä tarvinnut jonottaa! :) Auton pesettämiseenkin nämä pakkaskelit ovat mitä mainioimmat, kun kerran saan koslan kaikessa rauhassa kuivumaan autotalliin. Täytyy nyt vain toivoa, että ilmojen isäntä jaksaa pitää näitä pakkasia, että pesusta olisi vähän pitkällisempi ilo!
Illan tullen taidan vilkaista tölöstä paria uutta ohjelmaa... Ja puikotella samalla. Todennäköisesti käteeni tarttuu Miehen villapaita, joka on nauttinut UFOn (UnFinishedObject) jo liiankin kanssa! Hmm... vanha kansa sanoo kuulemmati, että miehelle ei saa neuloa paitaa ennen kuin pappi on sanonut aamen, sillä ilman aamenta suhde kestää tasan niin kauan kunnes paita on valmis. Jasså... Mitä lie taikauskoa! Nimittäin tuohon nähden minun ja Miehen suhde päättyi näemmä ennenaikaisesti... ;D
Olen nimittäin kokeillut sitäkin, siis aktiviteetista toiseen ravaamista, muutamia vuosia sitten. Ei minulla ollut kuin kolme Kodin ulkopuolista harrastetta... Ykkösharrasteena oli työpäivän päälle venäjän tunnit kahtena iltana viikossa (klo 17 - 20.30 molempina iltoina) läksyineen. Lisäksi kävin shindossa kerran viikossa ja kehonhallinta-jumpassa (perustuu mm. Pilatekseen) kerran viikossa. Ja suihkimiseen Kodin - työn - harrasteiden - kaiken muun välillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa: apostolin kyyti tai astetta joutuisampi Helkaman vauhti, kun olin ajotaidoton ja autoton leidi vielä tuolloin. Väliin tuntui, etten ehtinyt kuin käydä kääntymässä Kotona, ja taas mentiin - töihin, kauppaan, jumppaan, kylään, ties minne! Siksi nykyään otankin huomattavasti lunkimmin.
Niinpä en sitten tänäänkään, vapaapäivänäni, ole mitään kovin järisyttävää saanut aikaiseksi. Mitä nyt käytin viimeinkin Wanhan Rouwan kylvyssä lähimmällä huoltoasemalla... eikä tarvinnut jonottaa! :) Auton pesettämiseenkin nämä pakkaskelit ovat mitä mainioimmat, kun kerran saan koslan kaikessa rauhassa kuivumaan autotalliin. Täytyy nyt vain toivoa, että ilmojen isäntä jaksaa pitää näitä pakkasia, että pesusta olisi vähän pitkällisempi ilo!
Illan tullen taidan vilkaista tölöstä paria uutta ohjelmaa... Ja puikotella samalla. Todennäköisesti käteeni tarttuu Miehen villapaita, joka on nauttinut UFOn (UnFinishedObject) jo liiankin kanssa! Hmm... vanha kansa sanoo kuulemmati, että miehelle ei saa neuloa paitaa ennen kuin pappi on sanonut aamen, sillä ilman aamenta suhde kestää tasan niin kauan kunnes paita on valmis. Jasså... Mitä lie taikauskoa! Nimittäin tuohon nähden minun ja Miehen suhde päättyi näemmä ennenaikaisesti... ;D
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Pastaa & kylmäsavulohta
Tänään ruokalistallani oli pastaa & kylmäsavulohta. Tämä on todella nopeatekoinen ja maukas ruoka, väittäisinpä tämän olevan jopa 2 veen ruoka = vartissa valmista ;) - ainakin siinä tapauksessa, että aloittaa pastan keittelyn ja kastikkeen tekemisen samaan aikaan! Ja kelläpä meistä nyt olisikaan aikaa tai edes intressiä seistä nököttää tuntitolkut hellan ääressä... Ei ainakaan minulla!
Ohjeeni saattaa kuulostaa mielipuolen keittokirjasta reväistyltä, mutta minun on oikeasti todella, todella vaikeata antaa paisto-/keittoaikoja, puhumattakaan tarkoista raaka-ainemääristä. Nimittäin yleensäottaen olen erittäin suurpiirteinen kokki, ja noudatan tunnollisesti melkeinpä yhtä ja ainoaa ohjetta, nimittäin Siskoni nyrkkisääntöä: "Jos ruoka palaa pohjaan, sitä ei toista kertaa tehdä samalla tavalla!" :D
Näillä eväillä se siis syntyy - noin pari annosta... riippuen tietenkin siitä, kuinka isoruokainen syöjä on kyseessä:
Ohjeeni saattaa kuulostaa mielipuolen keittokirjasta reväistyltä, mutta minun on oikeasti todella, todella vaikeata antaa paisto-/keittoaikoja, puhumattakaan tarkoista raaka-ainemääristä. Nimittäin yleensäottaen olen erittäin suurpiirteinen kokki, ja noudatan tunnollisesti melkeinpä yhtä ja ainoaa ohjetta, nimittäin Siskoni nyrkkisääntöä: "Jos ruoka palaa pohjaan, sitä ei toista kertaa tehdä samalla tavalla!" :D
Näillä eväillä se siis syntyy - noin pari annosta... riippuen tietenkin siitä, kuinka isoruokainen syöjä on kyseessä:
- min. 150 g kylmäsavulohta
- min. 100 g mustapippuri-tillituorejuustoa
TAI: vähintään sama määrä maustamatonta tuorejuustoa + sopiva määrä kokonaisia mustapippureita JA pippurimylly + muutamia oksia tilliä - tilkka - tölkki ruokakermaa tai aitoa kermaa
- 1 sipuli
- kalaliemikuutioita tai suolaa tai ei mitään
- voita tai öljyä tai ei mitään
- täysjyväpastaa tai vitivalkoista makaronia, kuviolla/muodolla ei väliä
- Ota sopivan kokoinen sipuli ja silppua se silpuksi.
- Silppua myös kylmäsavulohi(file) suikaleiksi.
- Sikäli kun "elämänkatsomus" antaa myöten, laita pannulle nyrkillinen voita tai loraus öljyä; jos tiukasti terveellisessä "elämänkatsomuksessa" ei ole jouston varaa, älä laita mitään ;) -Minä en laittanut mitään, kun lohi on aika rasvainen kala muutenkin.
- Lisää pannulle sipulisilppu ja lohisuikaleet, kääntele ynnä kuullottele hetki... (kunnes sipuli alkaa näyttää "läpinäkyvältä" ja/tai lohi on hiukan vaalentunut väriltään)
- Lisää 100 g mustapippuri-tillituorejuustoa (kyllä, ihan koko rasia!) pieninä nokareina, sekoittele välillä, anna juuston sulaa... TAI jos valitsit kastikkeen tekemisen pitkän kaavan kautta, lue kohta 6! Muussa tapauksessa etene kohtaan 7...
- Lisää naturelli tuorejuusto, pieninä nokareina, sekoittele... jne. jne.
Lataa pippurimyllyyn sopiva määrä kokonaisia mustapippureita, jauha rouheeksi kattilaan.
Silppua muutamia tillinoksia puntista kattilaan. - Lisää tilkkasesta tölkilliseen (max 2 dl) aitoa kermaa tai ruokakermaa - kerman laatu "elämänkatsomuksesta" riippuen... sorvaa määrä sopivaksi sen mukaa, kuinka norjaa lopputuloksen pitää oleman. Eli: aloita varovasti, kermaa on helpompi tarvittaessa lisätä kuin ottaa pois (ts. keitellä kokoon, ettei kastike jää ihan löröksi).
- Maista kastiketta ennen kuin etenet seuraavaan kohtaan!
- Lisää kalaliemikuutio kokonaan tai osittain, tai lisää suolaa tai älä lisää mitään, jos maku on sopiva.
Keitä täysjyväpasta tai vitivalkoinen vehnämakaroni väljässä vedessä, johon on lisätty kalaliemikuutio tai suolaa, tai ei ole lisätty mitään - edelleenkin sen "elämänkatsomuksen mukaan"!
Valuta pasta...
Tarjoile pasta kastikkeineen & nauti!
Helppoa, nopeaa, taivaallista!! :-p
HUOM. Kastikkeesta tulee aika väritöntä, joten ehkä sille tosiaan voisi näyttää hiukan tillipunttia tai hömpsäyttää rippusen kuivattua tilliä piristämään. Tai sitten voi harkita värillisen pastan käyttämistä (onhan sitä vihreänä ja punertavana ainakin)... ;)
Automaattinen tupakoinnin rajoitin ja meritähti-asento
En ole polttanut tänään kuin kolme tupakkaa! Ei, en ole sairas, en itseaiheutetusti (lue: krapulainen) enkä edes ole onnistunut saamaan mitään kiertävää lentsuakaan. En myöskään ole lopettanut tupakanpolttoa, ehei! Näiden pakkasten yhä jatkuessa mukavuudenhaluisuuteni on vain voittanut tupakan"himon", en siis ole "jaksanut" kovin taajaan lähteä parvekkeelle palelemaan sätkä hampaissa. En nimittäin mitään vihaa niin kuin kylmää - ihan totta, tämä ei todellakaan ole enää millään söpöllä inhoan kylmää -tasolla! - joten pakkanen on automaattisesti rajoittanut tupakointiani, tupruttelu on vähentynyt olennaisesti normaalista... Varmaan ihan positiivinen asia? ;) No, mutta sepä siitä! Tarkoitukseni ei suinkaan ollut alkaa sen syvällisemmin pohtia tupakoinnin haittoja tai mahdollisia "etuja"...
Olen mennyt noin muutenkin tämän päivän ihan fiiliksillä, ei mitään velvoitetta ahkeroida, mutta ei mitään tarvetta pakkolepoonkaan... Olen vuoroin laiskotellut Mary Higgins Clarkin Yö kuuluu minulle -kirjan parissa tai surffanut netissä, vuoroin vähän askaroinut kotihommia: siivosin veskin, tiskailin käsin pestävät potit pois ajelehtimasta tiskialtaasta ja pyöräytin koneellisen pyykkiä.
Pirpana on ollut jälleen kerran huomattavan oma-aloitteinen pyykkien kanssa. Hätinä sain pari paitaa ripustettua pyykkitelineen narulle kuivamaan, kun jätkä jo loikkasi paitaan roikkumaan meritähti-asennossa! :D Tottahan toki vastaripustettu paita tuli alas alta aikayksikön... Näemmä pikkumies on niin haltioissaan noista pyykeistä, että vielä märät pyykitkin voisi samoin tein "viikata" lattialle kasaan... :) No, parin tähtiesityksen jälkeen se ei enää ollut kovin hauskaa, kun pyykkien ripustamisesta ei kertakaikkisesti meinannut tulla mitään.
Tästä muuten tuli mieleen, että nyt kun oikein muistelen, niin ehkäpä se Mies ei sitten saanutkaan sitä inspiraatiota tavaroidensa nopeutettuun pois kantamiseen siellä Lapissa... Meinaan taisin eilen tulla maininneeksi hänelle, että Pirpana väliin hartaasti esittelee tätä meritähti-temppuaan - joko pyykeissä tai naulakossa roikkumalla. Ja nyt kun vielä enemmän pinnistän muistiani, niin hörppiessämme iltateetä ja Miehen esitellessä Lapin kuviaan taisipa hän siinä samalla liki "kouristuksenomaisesti" ;) varjella tuolin selkämyksellä roikkunutta fleecetakkiaan ...ettei Pirpana nääs saisi mitään inspiraatiota valtoimenaan roikkuvista hihoista tai takin liepeistä. No, ihan sama, mistä Mies on tuon äkillisen intonsa tavaroiden kantamiseen saanut, kunhan se into ei lopahda ennen kuin ehtii alkaakaan! ;)
Ja tuosta "ihan samasta" tulikin sitten vielä kätevä aasinsilta tähän loppuun: jostain kumman syystä nimittäin Apocalyptican uusin biisi, I Don't Care soi vähän väliä päässäni... Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin - toistaiseksi - sillä minä lähden nyt laittamaan ruokaa! :)
Olen mennyt noin muutenkin tämän päivän ihan fiiliksillä, ei mitään velvoitetta ahkeroida, mutta ei mitään tarvetta pakkolepoonkaan... Olen vuoroin laiskotellut Mary Higgins Clarkin Yö kuuluu minulle -kirjan parissa tai surffanut netissä, vuoroin vähän askaroinut kotihommia: siivosin veskin, tiskailin käsin pestävät potit pois ajelehtimasta tiskialtaasta ja pyöräytin koneellisen pyykkiä.
Pirpana on ollut jälleen kerran huomattavan oma-aloitteinen pyykkien kanssa. Hätinä sain pari paitaa ripustettua pyykkitelineen narulle kuivamaan, kun jätkä jo loikkasi paitaan roikkumaan meritähti-asennossa! :D Tottahan toki vastaripustettu paita tuli alas alta aikayksikön... Näemmä pikkumies on niin haltioissaan noista pyykeistä, että vielä märät pyykitkin voisi samoin tein "viikata" lattialle kasaan... :) No, parin tähtiesityksen jälkeen se ei enää ollut kovin hauskaa, kun pyykkien ripustamisesta ei kertakaikkisesti meinannut tulla mitään.
Tästä muuten tuli mieleen, että nyt kun oikein muistelen, niin ehkäpä se Mies ei sitten saanutkaan sitä inspiraatiota tavaroidensa nopeutettuun pois kantamiseen siellä Lapissa... Meinaan taisin eilen tulla maininneeksi hänelle, että Pirpana väliin hartaasti esittelee tätä meritähti-temppuaan - joko pyykeissä tai naulakossa roikkumalla. Ja nyt kun vielä enemmän pinnistän muistiani, niin hörppiessämme iltateetä ja Miehen esitellessä Lapin kuviaan taisipa hän siinä samalla liki "kouristuksenomaisesti" ;) varjella tuolin selkämyksellä roikkunutta fleecetakkiaan ...ettei Pirpana nääs saisi mitään inspiraatiota valtoimenaan roikkuvista hihoista tai takin liepeistä. No, ihan sama, mistä Mies on tuon äkillisen intonsa tavaroiden kantamiseen saanut, kunhan se into ei lopahda ennen kuin ehtii alkaakaan! ;)
Ja tuosta "ihan samasta" tulikin sitten vielä kätevä aasinsilta tähän loppuun: jostain kumman syystä nimittäin Apocalyptican uusin biisi, I Don't Care soi vähän väliä päässäni... Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin - toistaiseksi - sillä minä lähden nyt laittamaan ruokaa! :)
lauantai 3. tammikuuta 2009
Samba has left the building
No niin, nyt on sitten velvollisuus dog-sitterinä hoidettu ja täytetty kunniakkaasti loppuun! Mies palasi tänään Lapin turneeltaan, ja tuli tuossa hiukan klo 22 jälkeen perimään koiraansa takaisin... Sambakone on ihan jees hurtaksi - pieni ...ei mikään räksytin - jos kyseessä ei ole posteljooni/lehdenjakaja ;) ...kiltti - joskin perso kaikelle, minkä ihminen väittää tai Samba luulee olevan ruokaa ;) Vaan kyllä minä luovutin Samban ilomielin takaisin Miehelle, vaikka koirassa itsessään ei varsinaisesti vikaa olekaan. Minusta vain ei taida olla koiraihmiseksi...
Ensinnäkin, minun oli muistettava nostaa kaikki vähänkään ruuaksi luultava tai ruokaa etäisesti muistuttava Samban ulottumattomiin: naulakkoon Marimekon olkakassini, jossa hyvin usein on jotain herkkua, lähinnä karkkia tai suklaata... kaappiin kissojen ruokabaari joka aterian jälkeen, siis ihan koko ruokabaari, sillä jokin olematon hajujälki ruuasta ruokabaarissa vielä oli, vaikka olin jo nostanut ruokabaarin irrotettavat kupit tiskattavaksi. Edes ruokapöydälle en voinut jättää pipareita tai suklaata tarjoilukulhoon, sillä Samba osaa käydä tyhjentämässä pöydän, vaikka tuolit olisivat pöydän ääressä omilla paikoillaan, ikään kuin "esteenä" (tuli koettua pari kertaa, kun vielä asuin Sambakoneen kanssa saman katon alla) - kun taas armaat kissani eivät ole niin millään muotoa kiinnostuneita ihmisten ruuista, vaikka niitä olisi tarjolla missä.
Toisekseen, koira on vietävä ulos tarpeilleen pari-kolme kertaa päivässä, säässä kuin säässä - toisin kuin useimmat kissat... tai kissojen kohdalla on jopa suotavaa, etteivät ne tekisi ulos tarpeitaan! Se on vähän kaksipiippuinen juttu, siis tuo ulkoilu: toisaalta minun olisi ulkoilutettava Sambaa, vaikka taivas työntäisi alas ämmiä äkeet selässä... yhtäältä taas minun olisi Samban vierailun ajan aivan välttämätöntä hinata takalistoni ylös sohvalta tai petistä, hellittää otteeni läppäristä taikka mehukkaasta kirjasta ja lähteä virkistävälle, reippaalle kävelylenkille/happihyppelylle, mikä ei olisi ollenkaan huono juttu!
Vaikka tunnen ja tiedän Sambakoneen tapoineen karvoineen, niin silti olin jotenkin ajatellut saavani käyttööni viikoksi pienoisen personal trainerin, jonka kanssa tulisi liikuttua edes hiukkasen. Enpä saanut personal traineria, en. Sain anti-personal-trainerin: koiran, joka on talvisin kenties jopa kissojakin haluttomampi ulkoilemaan ylipäänsä, saati sitten reippaasti...
Tai ei, ei sittenkään! Haluton kyllä, mutta reippauden puutteesta Sambakonetta ei sentään voi moittia: hurtta kipitti mahdollisimman nopeasti omalta pihalta lähimmän keltaisella kirjotun lumikinoksen luokse, jossa kertakyykyllä suoriutui molemmista tarpeistaan, sitten täyskäännös ja takaisin kotiin. Joten valitettavasti kovin kummoiseksi eivät lenkit sen paremmin Sambakoneen kuin minunkaan liikunnan tarpeen suhteen päässeet muodostumaan, sillä kesto lenkkiä kohden oli max 15 minuuttia ja teho jotakuinkin olematon ;)
No, ei sillä. Kyllä Sambakone on jatkossakin tervetullut väliaikaishoitoon luokseni, kun kerran yhteiselo kissojen kanssakin sujui suuremmitta pulmitta. Voinpahan sitten tulevaisuudessa karhuta Mieheltä vastapalvelusta, jos tarvitsen kissoille hoitajaa! :)
Onpa muuten tainnut Mies tehdä jonnin sortin ajatustyötä siellä pohjoisessa ollessaan. Nimittäin nyt hakiessaan Sambaa hän otti oma-aloitteisesti puheeksi sen, että hänen pitäisi kantaa pois tavaransa, jotka vielä viereksivät autotallissani sekä Kotonani. No, eiväthän nuo romppeet nyt vallan leipää pyydä tuolla autotallin nurkassa tai vintissäkään... Mutta toisaalta taas olin kyllä ajatellut pääseväni aloittamaan tämän vuoden siltä osin puhtaalta pöydältä, että Miehen maallista omaisuutta nurkissani ei enää olisi. No, ajatukseksihan se vain jäi... toivottavasti samoin ei käy Miehen pikaiselle tavaroiden siirto-operaatiolle!
Mutta nyt minulla on kuumat treffit Nukkumatin kanssa! ;) Öitä!!
Ensinnäkin, minun oli muistettava nostaa kaikki vähänkään ruuaksi luultava tai ruokaa etäisesti muistuttava Samban ulottumattomiin: naulakkoon Marimekon olkakassini, jossa hyvin usein on jotain herkkua, lähinnä karkkia tai suklaata... kaappiin kissojen ruokabaari joka aterian jälkeen, siis ihan koko ruokabaari, sillä jokin olematon hajujälki ruuasta ruokabaarissa vielä oli, vaikka olin jo nostanut ruokabaarin irrotettavat kupit tiskattavaksi. Edes ruokapöydälle en voinut jättää pipareita tai suklaata tarjoilukulhoon, sillä Samba osaa käydä tyhjentämässä pöydän, vaikka tuolit olisivat pöydän ääressä omilla paikoillaan, ikään kuin "esteenä" (tuli koettua pari kertaa, kun vielä asuin Sambakoneen kanssa saman katon alla) - kun taas armaat kissani eivät ole niin millään muotoa kiinnostuneita ihmisten ruuista, vaikka niitä olisi tarjolla missä.
Toisekseen, koira on vietävä ulos tarpeilleen pari-kolme kertaa päivässä, säässä kuin säässä - toisin kuin useimmat kissat... tai kissojen kohdalla on jopa suotavaa, etteivät ne tekisi ulos tarpeitaan! Se on vähän kaksipiippuinen juttu, siis tuo ulkoilu: toisaalta minun olisi ulkoilutettava Sambaa, vaikka taivas työntäisi alas ämmiä äkeet selässä... yhtäältä taas minun olisi Samban vierailun ajan aivan välttämätöntä hinata takalistoni ylös sohvalta tai petistä, hellittää otteeni läppäristä taikka mehukkaasta kirjasta ja lähteä virkistävälle, reippaalle kävelylenkille/happihyppelylle, mikä ei olisi ollenkaan huono juttu!
Vaikka tunnen ja tiedän Sambakoneen tapoineen karvoineen, niin silti olin jotenkin ajatellut saavani käyttööni viikoksi pienoisen personal trainerin, jonka kanssa tulisi liikuttua edes hiukkasen. Enpä saanut personal traineria, en. Sain anti-personal-trainerin: koiran, joka on talvisin kenties jopa kissojakin haluttomampi ulkoilemaan ylipäänsä, saati sitten reippaasti...
Tai ei, ei sittenkään! Haluton kyllä, mutta reippauden puutteesta Sambakonetta ei sentään voi moittia: hurtta kipitti mahdollisimman nopeasti omalta pihalta lähimmän keltaisella kirjotun lumikinoksen luokse, jossa kertakyykyllä suoriutui molemmista tarpeistaan, sitten täyskäännös ja takaisin kotiin. Joten valitettavasti kovin kummoiseksi eivät lenkit sen paremmin Sambakoneen kuin minunkaan liikunnan tarpeen suhteen päässeet muodostumaan, sillä kesto lenkkiä kohden oli max 15 minuuttia ja teho jotakuinkin olematon ;)
No, ei sillä. Kyllä Sambakone on jatkossakin tervetullut väliaikaishoitoon luokseni, kun kerran yhteiselo kissojen kanssakin sujui suuremmitta pulmitta. Voinpahan sitten tulevaisuudessa karhuta Mieheltä vastapalvelusta, jos tarvitsen kissoille hoitajaa! :)
Onpa muuten tainnut Mies tehdä jonnin sortin ajatustyötä siellä pohjoisessa ollessaan. Nimittäin nyt hakiessaan Sambaa hän otti oma-aloitteisesti puheeksi sen, että hänen pitäisi kantaa pois tavaransa, jotka vielä viereksivät autotallissani sekä Kotonani. No, eiväthän nuo romppeet nyt vallan leipää pyydä tuolla autotallin nurkassa tai vintissäkään... Mutta toisaalta taas olin kyllä ajatellut pääseväni aloittamaan tämän vuoden siltä osin puhtaalta pöydältä, että Miehen maallista omaisuutta nurkissani ei enää olisi. No, ajatukseksihan se vain jäi... toivottavasti samoin ei käy Miehen pikaiselle tavaroiden siirto-operaatiolle!
Mutta nyt minulla on kuumat treffit Nukkumatin kanssa! ;) Öitä!!
perjantai 2. tammikuuta 2009
Kuinka wanna-be-blondi sulattaa pakkasen?
Huh, olipa "raskas työviikko", ohi peräti yhdessä päivässä!! ;) No, okei, korkeintaan typerryttävän pitkäpiimäinen, sillä asiakasvirrat pysyivät erittäin loivina ja muutoinkin oli aika kitsaasti äksöniä. Mutta sellaisiahan nämä välyspäivät tuppaavat monella työpaikalla olemaan, kait. Ihan oikeasti koin vilpitöntä työhön paluun riemua, sillä oli mukava kohdata jälleen kollegat ja oli mukava palata mieluisaan työhön - vaikka päivä ei kovin tapahtumarikas ollutkaan.
Kun tulin iltavuorosta kotiin, Sambakone kirjaimellisesti sambasi eteisessä: vinkui, heilutti häntää, hyppi ilmaan ja heilutti lanteitaan - kaikkea tätä yhtä aikaa. On se kiva, kun joku edes ilahtuu kotiin paluustani! :) Kissat puolestaan katsoivat halveksuen moista riekkumista, ikään kuin sanoen:"Phyi, mitä energian tuhlausta!" ...vaikka kyllähän sekä Neiti Söpö että Pirpana tulivat nyt (kuten ennenkin) eteiseen kiehnäämään.
Tänään on ollut kirpsakka pakkaspäivä. Varmuudella en voi sanoa asteista, kun ei sitä lämpömittaria ole (kiitos jomman kumman kissa-peijoonin, joka söi digitaalisesta mittarista johdon poikki!), mutta nettitietojen mukaan lukemat ovat kaiketi pyörineet jossain -11... -12 celsiuksen hujakoilla. Ja yöksi kuulemmati hiukan kiristymään päin. Jess!! Vihdoinkin oikea talvi!! Tällaisia pakkaspäiviä kun riittäisi, niin kevätkin tuntuisi oikeasti keväältä, eikä kävisi niin kuin vuosi sitten, että syksy, talvi ja kevät sekoittuivat epämääräiseksi puuroksi ainaisen vesisateen ja kuran ja loskan vuoksi...
Olin huomattavan reipas töiden jälkeen. Otin imurin käteen ja imureerasin kaikki ziljaardi kissan karvaa (ja pari koiran karvaa) pois nurkista ja lattioilta. Vaikka keli olisi ollut mitä suotuisin esim. mattojen pöllyttämiseen ulkona, niin sentään siihen en viitsinyt ryhtyä enää ilta-kahdeksan aikaan. Jääkööt johonkin toiseen kertaan, samoin kuin petivaatteiden tamppauskin!
Sen sijaan sain kuningasidean. Sulatan pakkasen! Siis ihan vain kaapista, muuhun eivät valitettavasti ja onneksi kykyni taida riittää... ;) Keli on siihenkin mitä passelein, sillä saanhan kätevästi pakasteet parvekkeelle sulattelun ajaksi ilman, että ne kovasti paljon ottavat siitä itseensä. Joten ei kun tuumasta toimeen!
Kerrottakoon, että pakastimeni on sitä mallia, jossa on kolme eri tasoa ja jokaisella tasolla on oma laatikko, jossa pakasteita säilytetään. No, avasin pakastimen oven ja vedin ensimmäisen lootan auki. Sain puolet sisällöstä mätettyä muovikassiin, jossa pakasteet olisi niin kätevä siirtää parvekkeelle odottamaan pakkaskaapin sulamista ja... Siis hetkinen, haloo! Miksi ihmeessä järkevä - ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen - ihminen tekisi turhaa työtä siirtämällä pakasteet napakasta laatikosta heppoiseen muovikassiin ja sitten vielä takaisin laatikkoon, kun savotta olisi valmis?! Varsinkin kun ne lootat pitäisi joka tapauksessa nostaa pois, että pakkanen sulaa paremmin ja että sen saa myös pestyä & kuivattua paremmin!
No juu, ei niitä älykkäimpiä hetkiäni, myönnetään... Näemmä jälleen kerran pääsi wanna-be-blondius yllättämään minut! Joten lopetin mättämisen... tai siis mätin jo kassiin mätetyt pakasteet takaisin laatikkoon, kannoin laatikon parvekkeelle ja kannoin sitten loputkin laatikot sisältöineen parvekkeelle. Täpärällä oli, mutta onneksi järki leikkasi ajoissa kuitenkin! :D
Jaa, että mikäkö sitten on wanna-be-blondi?? Se on minun ja Myyn keksimä nimitys ihmiselle, joka ei ole synnäinen blondi (kuten meistä ei kumpainenkaan ole edes keinotekoiselta väriltään), mutta joka ehkä haluaisi olla (meissä kaikissahan asuu pikkuinen sisäinen blondi, eikös juu!?)... ja jolle kuitenkin sattuu ja tapahtuu blondimaisia asioita - täysin yllättäen, ja juuri silloin kuin sitä vähiten odottaisi. No, lähinnä tämä wanna-be-blondius ilmenee kummallisten, suusta pääsevien sammakoiden muodossa, mistä varmaan muutama esimerkki lienee paikallaan:
Juttelin muutaman kollegan kanssa tässä männä-syksynä siitä, mistä päin armasta Suomen maata kukakin on kotoisin, siis syntyjään... Totesin sitten eräälle miespuoleiselle kollegalleni, että en tosiaan olisi uskonut hänen olevan puhdasjalkainen stadilainen. :D Koko pöytäseurue repesi! Tarkoitukseni oli siis sanoa paljasjalkainen, mutta jotenkin ne sanat taas kiepsahtivat ihan vinksin-vonksin kielen päällä!
No, eipä aikaakaan, kun Myy yllätti itsensä ja kaikki muut kertomalla, että oli lukenut tietokoneeltaan jotakin infoboxia... että oli sellaista tekstiä, ettei siitä lukitautinen olisi ottanut tolkkua! Jaaha, että ihan tautinen... :D Myyn tarkoittama termi oli luonnollisesti lukihäiriöinen, eikä tarkoituksena ollut loukata ketään siinä mielessä, että tuo lukihäiriö nyt vallan sairaus olisi.
Ja hännän huipuksi vielä tämä: Joulun alla puhuin Siskoni kanssa puhelimessa ja tein lähtöä kauppaan. Samalla kun läyrysin Siskoni kanssa, etsin itselleni varsin tyypillisesti avaimiani, rahapussiani, hansikkaitani... ja tokaisin sitten yhtäkkiä:"Hemmetti, missähän minun puhelin on?" Sisko luurin toisessa päässä vain ilmoitti:"No... missäköhän sä olisit viimeksi voinut sitä käyttää...?" Jep-jep. Niin, missäköhän?!
Mutta nyt keittiön suunnalta kuuluu lupavaa kolinaa - toivottavasti se lähtee tipahtelevista huurrekokkareista eikä esim. siitä, että kaikki elukat ovat ängenneet itsenä syynäämään avoinna olevaa pakastinta... Joten täytyypä kipaista tarkistamaan, joko ne sitkeimmätkin huurtumat ovat sulaneet ja pääsen pyyhkäisemään pakastimen puhtaaksi ja kuivaksi... että sitten voin hyvällä omatunnolla sohvaperunoitua loppuillaksi, kun olen ollut niin reipas!
Kun tulin iltavuorosta kotiin, Sambakone kirjaimellisesti sambasi eteisessä: vinkui, heilutti häntää, hyppi ilmaan ja heilutti lanteitaan - kaikkea tätä yhtä aikaa. On se kiva, kun joku edes ilahtuu kotiin paluustani! :) Kissat puolestaan katsoivat halveksuen moista riekkumista, ikään kuin sanoen:"Phyi, mitä energian tuhlausta!" ...vaikka kyllähän sekä Neiti Söpö että Pirpana tulivat nyt (kuten ennenkin) eteiseen kiehnäämään.
Tänään on ollut kirpsakka pakkaspäivä. Varmuudella en voi sanoa asteista, kun ei sitä lämpömittaria ole (kiitos jomman kumman kissa-peijoonin, joka söi digitaalisesta mittarista johdon poikki!), mutta nettitietojen mukaan lukemat ovat kaiketi pyörineet jossain -11... -12 celsiuksen hujakoilla. Ja yöksi kuulemmati hiukan kiristymään päin. Jess!! Vihdoinkin oikea talvi!! Tällaisia pakkaspäiviä kun riittäisi, niin kevätkin tuntuisi oikeasti keväältä, eikä kävisi niin kuin vuosi sitten, että syksy, talvi ja kevät sekoittuivat epämääräiseksi puuroksi ainaisen vesisateen ja kuran ja loskan vuoksi...
Olin huomattavan reipas töiden jälkeen. Otin imurin käteen ja imureerasin kaikki ziljaardi kissan karvaa (ja pari koiran karvaa) pois nurkista ja lattioilta. Vaikka keli olisi ollut mitä suotuisin esim. mattojen pöllyttämiseen ulkona, niin sentään siihen en viitsinyt ryhtyä enää ilta-kahdeksan aikaan. Jääkööt johonkin toiseen kertaan, samoin kuin petivaatteiden tamppauskin!
Sen sijaan sain kuningasidean. Sulatan pakkasen! Siis ihan vain kaapista, muuhun eivät valitettavasti ja onneksi kykyni taida riittää... ;) Keli on siihenkin mitä passelein, sillä saanhan kätevästi pakasteet parvekkeelle sulattelun ajaksi ilman, että ne kovasti paljon ottavat siitä itseensä. Joten ei kun tuumasta toimeen!
Kerrottakoon, että pakastimeni on sitä mallia, jossa on kolme eri tasoa ja jokaisella tasolla on oma laatikko, jossa pakasteita säilytetään. No, avasin pakastimen oven ja vedin ensimmäisen lootan auki. Sain puolet sisällöstä mätettyä muovikassiin, jossa pakasteet olisi niin kätevä siirtää parvekkeelle odottamaan pakkaskaapin sulamista ja... Siis hetkinen, haloo! Miksi ihmeessä järkevä - ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen - ihminen tekisi turhaa työtä siirtämällä pakasteet napakasta laatikosta heppoiseen muovikassiin ja sitten vielä takaisin laatikkoon, kun savotta olisi valmis?! Varsinkin kun ne lootat pitäisi joka tapauksessa nostaa pois, että pakkanen sulaa paremmin ja että sen saa myös pestyä & kuivattua paremmin!
No juu, ei niitä älykkäimpiä hetkiäni, myönnetään... Näemmä jälleen kerran pääsi wanna-be-blondius yllättämään minut! Joten lopetin mättämisen... tai siis mätin jo kassiin mätetyt pakasteet takaisin laatikkoon, kannoin laatikon parvekkeelle ja kannoin sitten loputkin laatikot sisältöineen parvekkeelle. Täpärällä oli, mutta onneksi järki leikkasi ajoissa kuitenkin! :D
Jaa, että mikäkö sitten on wanna-be-blondi?? Se on minun ja Myyn keksimä nimitys ihmiselle, joka ei ole synnäinen blondi (kuten meistä ei kumpainenkaan ole edes keinotekoiselta väriltään), mutta joka ehkä haluaisi olla (meissä kaikissahan asuu pikkuinen sisäinen blondi, eikös juu!?)... ja jolle kuitenkin sattuu ja tapahtuu blondimaisia asioita - täysin yllättäen, ja juuri silloin kuin sitä vähiten odottaisi. No, lähinnä tämä wanna-be-blondius ilmenee kummallisten, suusta pääsevien sammakoiden muodossa, mistä varmaan muutama esimerkki lienee paikallaan:
Juttelin muutaman kollegan kanssa tässä männä-syksynä siitä, mistä päin armasta Suomen maata kukakin on kotoisin, siis syntyjään... Totesin sitten eräälle miespuoleiselle kollegalleni, että en tosiaan olisi uskonut hänen olevan puhdasjalkainen stadilainen. :D Koko pöytäseurue repesi! Tarkoitukseni oli siis sanoa paljasjalkainen, mutta jotenkin ne sanat taas kiepsahtivat ihan vinksin-vonksin kielen päällä!
No, eipä aikaakaan, kun Myy yllätti itsensä ja kaikki muut kertomalla, että oli lukenut tietokoneeltaan jotakin infoboxia... että oli sellaista tekstiä, ettei siitä lukitautinen olisi ottanut tolkkua! Jaaha, että ihan tautinen... :D Myyn tarkoittama termi oli luonnollisesti lukihäiriöinen, eikä tarkoituksena ollut loukata ketään siinä mielessä, että tuo lukihäiriö nyt vallan sairaus olisi.
Ja hännän huipuksi vielä tämä: Joulun alla puhuin Siskoni kanssa puhelimessa ja tein lähtöä kauppaan. Samalla kun läyrysin Siskoni kanssa, etsin itselleni varsin tyypillisesti avaimiani, rahapussiani, hansikkaitani... ja tokaisin sitten yhtäkkiä:"Hemmetti, missähän minun puhelin on?" Sisko luurin toisessa päässä vain ilmoitti:"No... missäköhän sä olisit viimeksi voinut sitä käyttää...?" Jep-jep. Niin, missäköhän?!
Mutta nyt keittiön suunnalta kuuluu lupavaa kolinaa - toivottavasti se lähtee tipahtelevista huurrekokkareista eikä esim. siitä, että kaikki elukat ovat ängenneet itsenä syynäämään avoinna olevaa pakastinta... Joten täytyypä kipaista tarkistamaan, joko ne sitkeimmätkin huurtumat ovat sulaneet ja pääsen pyyhkäisemään pakastimen puhtaaksi ja kuivaksi... että sitten voin hyvällä omatunnolla sohvaperunoitua loppuillaksi, kun olen ollut niin reipas!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)