Olin tänään reipas töiden jälkeen: siivoilin hiukan keittiötä, tiskailin ja laitoin alulle makaronilaatikon. Siinä makaronilootassa onkin minulle loppuviikoksi apetta - lukuunottamatta perjantaita, sillä silloin työpaikkamme lähikuppilassa tarjoillaan joululounas. Odotan jo innolla tuota perjantain juhla-ateriaa, sillä kyseisessä lounaspaikassa on ollut oikein makoisat lounaat, joten tokkopa nämä jouluruuatkaan tuottavat pettymystä!
Täytyy sanoa, että menoillaan on harvinaisen pitkäpiimäinen viikko!! Mutta niinhän viimeinen työviikko ennen lomaa aina on. Tällä viikolla vaan on ollut asiakkaidenkin puoleen niin verkkainen tahti, että ei mitään tolkkua...
Mutta onneksi on enää kaksi aamua ennen lomaa!! :) Siis ihan oikeasti vain kaksi, sillä huomenna minulla on iltavuoro, joten ei sitä oikein aamuksi voi laskea, kun voin vetäistä hiukan normaalia pidemmät yöunetkin... Ja voi pojat, että olenkin onnistunut taas kasvattamaan univelkasaldoani! Nimittäin kahtena viimeisenä yönä on unet jääneet luvattoman lyhykäisiksi, hiukan vajaaseen kuuteen tuntiin, kun en vain ole malttanut käydä nukkumaan, vaikka tiedän, että pitäisi.
Odotan tulevaa lomaa ehkä jopa enemmän kuin joulua. En tiedä, mistä moinen. Varmaankin osaltaan siitä, että kourallisella lomapäiviä saan ihan kunnon siivun lomaa: liki kaksi viikkohan siitä taitaapi tulla pyhineen kaikkineen. Nimittäin heti vuoden vaihduttua, ensimmäisenä arkipäivänä, minun on palattava sorvin ääreen, joten hiukan jää se kaksiviikkoinen vajaaksi. Saan kuitenkin pehmeän laskun takaisin työhön, sillä olen loman jälkeen vain tuon yhden vaivaisen perjantain töissä, ja sitten on 4 päivän vapaa = normi viikonloppu + saldovapaa maanantaina (meillä on ns. liukuva työaika) + loppiainen tiistaina.
Tänään töissä suunnittelimme alkuvuoteen pientä piristystä työporukallemme: päätimme järjestää saunaillan ja vuokrata tähän tarkoitukseen mökin yhdeksi yöksi. Kyseessä on silkka hupireissu; saunomista, hyvää ruokaa & juomaa ja maanmainioiden kollegoiden seuraa... :)
Päädyimme vuokramökkiin siksi, että saamme kyseisen paikan hyvinkin edulliseen hintaan, eikä tuo mökki ole edes mahdottoman taipaleen takana, vaikka korvessa onkin. Mutta noita syitäkin enemmän vaakakupissa painoi se, että jos olisimme vuokranneet saunatilat jostain kaupungista, olisi loppuillan suhteen käynyt kuitenkin niin, että porukka olisi hajaantunut yöhön kuka minnekin; yksi kun tykkää humpasta eikä niin millään muotoa lähde paikkaan, jossa soitetaan "matontamppausmusiikkia" (lue: diskoa/teknoa), toinen tykkäisi kyllä tanssia, mutta ei missään tapauksessa "lavatansseja", kolmatta taas mielyttäisi eniten istua hämyisessä pubissa jne. jne. Nyt kun vietämme saunailtaa keskellä ei mitään, niin kenelläkään ei ole pakotietä - ennen aamunkoittoa! ;)
Laitoin tänään myös tilaukseen uuden digiboxin. En tiedä, onko hankintani nyt sitten hifistelyä, sillä valitsin 2 virittimen & tallentavan mallin, vaiko peräti "syntiä" ekotehoilun kannalta, kun ei pitäisi ostaa mitään, mitä ei tarvitse... Mutta minä oikeasti tarvitsen sen digiboxin, sillä on vain ajan kysymys, milloinka Mies hakee omansa pois Kodistani viereksimästä. Tallennusominaisuuskin on sangen tarpeellinen, sillä vaikka luokittelenkin vain aniharvan tv-ohjelman kategoriaan "pakko katsoa", niin kyllä niitä tilanteita kuitenkin tulee, että jonkin ohjelman haluaisi säilöön odottamaan sopivampaa katseluajankohtaa. Hinnan kiroa ei sentään aparaatilla ollut, siksi ajattelinkin, että tilaisuuteen pitää tarttua nyt... Joten nyt sitten odottelen tuon ihmeellisen boxin saapumistakin (toivottavasti se ehtii ennen joulua)!
Mutta kuten sanotaan: odottavan aika on pitkä... Joten yritän lievittää sitä "tuskaa" rentoutumalla tänään tölön ääressä ja näpertelemällä samalla Myyn joululahjaa, jotta saisin sen valmiiksikin ennen joulua!
3 kommenttia:
Tuo mökkireissu kuulostaa kuin kauhuleffalta... "ei pakotietä ennen aamunkoittoa" :D Jotenkin tuli mieleen Agatha Christien "10 pientä neekeripoikaa". No, mutta hauska reissu siitä varmasti tulee.
Onhan tuo digiboxisi varsinkin ekoilua... olethan ostanut vain yhden laitteen joka hoitaa tallentamiset, katsomiset ja kaikki. Perinteisempi vaihtoehtohan olisi ollut ostaa digiboxi JA tallentava dvd-soitin... ja sittne olisit tarvinnut vielä levyjäkin laatikollisen, että voit tallentaa. Ja kun nekään ei ikuisia ole, niin kyllä tuo minusta on varsin järkevä ja ekologinen ratkaisu.
Huomenta Ziri!
En ihan loppuun asti tainnut ajatella, kun kirjoitin tuon "ei pakotietä ennen aamunkoittoa"... Tai sitten nimenomaan ajattelin. Sillä toisaalta taas se sopii työporukkamme tyyliin paremmin kuin nenä päähän ;) - muutoinkin viljelemme jokseenkin ronskia huumoria työmaalla.
Ja vähän samaan suuntaisia ajatuksia minulla tuosta boxistakin oli jossain aivojeni perukoilla, kuin mitä sinä kirjoitit. Tulevassa boxissa on yhden naisen tarpeisiin runsaasti tallennustilaa, joten ehkä sinne voisi säilöä vaikka joitain harvinaisen hyviä leffoja - niitähän ei sitten tarvitse ostaa dvd:nä, kun ne ovat boxilla (taas säästyn turhalta ylimääräiseltä roinalta)...
Enkä ole edes harkinnut ostavani dvd-soitinta, vaikka Myyn mukaan eräässä liikkeessä niitä kaupataankin poskettoman halvalla. Nimittäin läppärini hoitaa vallankin mainiosti dvd-elokuvien pyörittämisen, saahan tämän tarvittaessa kytkettyä tölöönkin, niin ei tarvitse pikkuruudulta tuijottaa leffaa.
Loma lähenee! oikein mukavia lomapäiviä sinulle. Minulla vielä 2 päivää töitä ja sitten vapaata.
Lähetä kommentti