Mitä Missä Milloin 2008

Näin vuoden 2008 loppumetreillä ja uuden vuoden kynnyksellä lienee syytä hiukan kertailla menneen vuoden merkittävimpiä asioita, tapahtumia, ilmiöitä ym. Ja tämän idean saa ihan vapaasti varastaa tahi kopioida, jos siltä tuntuu!! :)

Nämä eivät nyt sitten ole paremmuus- tai oudoimmuusjärjestyksessä, eivätkä liioin aikajärjestyksessäkään, kirjoittelen sitä mukaa, kun niitä päähän pälähtää...

KISS

Siskoni on armoitettu KISS-yhtyeen fani. En minäkään heidän musiikkiaan kammoksu, en vain fanita yhtyettä ihan niin kovaa kuin Siskoni. KISS herättää ihania nuoruusmuistoja ja ainakin muutamat legendaarisimmat biisit saavat tanssijalkani vipattamaan, yhä vieläkin ja missä tahansa :)

Kun uutiset KISSin Suomen keikasta saavuttivat Siskoni korvat, hän päätti saada liput käsiinsä. Siis päätti. Ja vieläpä onnistui siinä! Ja koska Siskon avokki ei ollut innokas keikalle lähtemään, Siskoni ehdotti keikkareissua minulle.

Niinpä me sitten suuntasimme kohti Helsinkiä ja Hartwall Areenaa 28.5.2008 into pinnassa kuulemaan KISSiä. Kylläpä se olikin ratkiriemukas reissu! Käteen jäi mainiot muistot ja paita, johon KISS on kirjoitettu strassein! :) Ja sivumennen sanoen, tämä oli minun ensimmäinen maailmanluokan bändin keikkani, jos nyt ei oteta lukuun sitä 16-vuotiaana heitettyä Ruisrockia, missä myöskin oli kyllä ulkomaisia esiintyjiä, mutta ei likikään niin Suuria Nimiä kuin KISS.

Työ ja loma

Olin pitkästä aikaa ihan kokonaisen vuoden töissä, vieläpä samassa paikassa, missä aloitin tammikuun 2007 alkumetreillä - teknisesti ottaen en siis ollut ihan koko vuotta 2007 töissä, vaan vasta tänä vuonna. Se on pätkätyöläiselle harvinaista herkkua, tuollainen pitkä suhde! ;)

Työn jatkuvuus tarkoitti myös sitä, että ensimmäistä kertaa 4 vuoteen sain vähintään 3 viikon kesäloman. Siis neljään vuoteen! Ja muutenkin harvinaisen paljon lomaa... keväällä viikon siivu, kesällä 3 viikkoa, syksyllä viikon loma ja vielä joulun alus- ja välyspäivätkin. Ja kaikki rehellisellä työllä ansaittuja, ja kaikki oikea-aikaisesti pidettyjä - ei siis mitään pakkoa pitää kaikkia mahdollisia työsuhteen mittaan kertyneitä lomia, viimevuotisia ja tämänvuotisia, kuten aiemmin on ollut tilanne. Se, jos mikä on harvinaista herkkua pätkätyöläiselle!

Toki olen muissakin työpaikoissani saanut lomailla, se on ollut jopa suotavaa ennen työsuhteen päättymistä. Paino sanalla suotavaa, ettei työnantajan ole tarvinnut raotella rahakirstuaan maksaakseen lomat rahana. Tosin nuo lomat ovat poikenneet tämänvuotisesta lomailusta siten, että ne yleensä ottaen ovat ajoittuneet työsuhteen loppupuolelle, eikä loman jälkeen ole määräaikaisuudesta johtuen ollut enää työtä, johon palata. Edessä on ollut ainoastaan työttömyys. Tai pitäisi kai sanoa enemminkin työnhaku, joka ankarimmillaan on kyllä käynyt täydestä työstä!

Mutta tänä vuonna olen saanut nauttia työhön paluun riemusta loman jälkeen. Ja todella tarkoitan, että se on ollut riemukasta, sillä pidän työstäni ja työyhteisöstäni suunnattomasti.

Ero

Syyskuussa Miehen ja minun polut erkanivat lopullisesti. Ainakin romanttisessa mielessä, toki olemme pitäneet yhteyttä eron jälkeenkin. Tiedä häntä, onko se sitten ollut "olosuhteiden pakosta" (Miehen tavaroiden vieminen omaan kämppäänsä on viivästynyt remontin vuoksi), vai jotain ihan muuta... Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole ollut parisuhteen uudelleen virittelemistä!

Olimme yli 2 vuotta kumppaneita, mutta emme valitettavasti sielunkumppaneita. Minä pidin meitä perheenä, vaikkei meillä lapsia ollutkaan, ja asuntoamme Kotina. Miehen ajatusmaailma oli ihan jotain muuta.

Vaikka päätös olikin minun ja tiesin sen oikeaksi, tuntui se silti raskaalta. Ja tuntuu vieläkin toisinaan... En siltikään kadu päätöstäni. En liioin kaipaa alituista vääntöä "perheen" pelisäännöistä tahi arkisista asioista enkä varsinkaan sitä välinpitämättömyyttä, johon suhteemme lopulta kaatuikin. Se mitä kaipaan, on toisen ihmisen läheisyys ja kosketus, mutta niiden aika tuskin on ihan vielä, sillä haavat ovat vasta vaivoin arpeutuneet... Mutta ehkä ensi vuonna onni potkaisee! :)

Pirpana

Se oli hyinen marraskuinen päivä, kun Pirpana tuli sulostuttamaan Neiti Söpön ja minun elämää. Ja valloitti ainakin minun sydämeni totaalisesti ja kerta laakista! Neiti Söpön sydämen sulattelu kesti hiukan pidempään, mutta viimein likkakin heltyi. Ja kieltämättä Neiti Söpön elämänlaatu on kohentunut huomattavasti pikkujätkän myötä, sillä Pirpanan tultua taloon Neiti ei ole ollut likikään niin seurankipeä kuin aiemmin. Ja onpa Pirpana huolehtinut minunkin mieleni pitämisestä virkeänä, kun olen väliin silmä kovana joutunut seuraamaan pikkuherran toilailuja! :)


Ystävät & Facebook

Olen onnellinen siitä, että ystävyyteni erityisesti kahteen kollegaani, Myyhyn ja Mrs. Willow-B:hen, on syventynyt kuluneen vuoden mittaan. Kumpainenkin heistä on omalta osaltaan auttanut pitämään mieleni virkeänä ikävästä elämänmuutoksestani huolimatta. Kumpainenkin heistä edustaa myös luotettavuutta, siis ihmistä, jolle voin kertoa mitä tahansa, mikä mieltäni painaakin ja joka varmasti säilyttää "salaisuuteni" omana tietonaan, jos en jotakin asiaa halua saattaa kaiken kansan tietoisuuteen.

Olin toki kuullut, nähnyt ja lukenut juttuja ihanan kamalasta & kamalan ihanasta Facebookista, mutta en ollut vielä tohtinut sinne virtuaalijalallani astua... Se oli nimenomaan Mrs. Willow-B, joka minut kutsui Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Ja hyvä olikin, että sain Mrs. Willow-B:ltä tarvittavan potkun ensimmäisen askeleen ottamiseen, sillä Facebookin kautta löysin pari kauan "kadoksissa" ollutta ystävääni!

Erityisen onnellinen ja iloinen olin löydettyäni jälleen Tanssijattaren, jonka kanssa olimme nuorena (yläasteella, lukiossa) kuin paita ja peppu... mutta sitten tuli maailma väliin - ihan kirjaimellisesti: ensin Euroopan manner ja nyttemmin (mikä selvisi Naamakirjassa) Australian manner. Toivon hartaasti - ja aion myös itse toimia aktiivisesti sen eteen - että tällä kertaa yhteydenpitomme ei katkea.

Toinen "löytö" oli Luumäen Leidi, johon tutustuin opiskeluaikoina kämppikseni kaverin, Foxien, myötä. Yhteydenpito on vain vuosien saatossa unohtunut niin minulta Luumäen Leidiin kuin Foxieenkin. Mutta Naamakirjassa päätimme yhdessä Luumäen Leidin kanssa ottaa itseämme niskasta kiinni, korjata tilanteen ja yhyttää yhteen triomme eli minut, Luumäen Leidin ja Foxien. Ja ennen kaikkea pitää paremmin yhteyttä toisiimme jatkossa!

Blogi

Ennen tätä syksyä olin jo pidemmän aikaa seuraillut muutamia blogeja ja erittäinkin vakavasti harkinnut oman aloittamista, sillä sisälläni virisi alati kasvava tarve kirjoittaa. Mietin myös perinteisen päiväkirjan kirjoittamista... Siis päiväkirjan, jota ei ole tarkoitettu kuin for my eyes only, mutta päädyin kuin päädyinkin tähän ratkaisuun, omaan blogiin.

Osin siksi, että halusin jakaa kokemuksiani, tuntemuksiani ym. ystäville, tuttaville, kylänmiehille, miksei tuntemattomillekin. Osin puolestaan siksi, että olen liian laisk... korjaan: mukavuudenhaluinen kirjoittaakseni käsin päiväkirjaa - osaankohan edes enää kirjoittaa käsin kaunoa?! ...tai jos osaisinkin, niin jopa minun täytyisi käyttää oma tekstini apteekissa luettavana, sen verran kamalaa oli käsialani jo aikanaan! ;) No niin, mutta se onkin sitten taas jo ihan eri tarina! Tokihan se varsinainen päiväkirjailu olisi onnistunut tietsikalla yhtä hyvin kuin tämä bloggaaminenkin, mutta jotenkin "oikeaa" päiväkirjaa kuuluu kirjoittaa ilman teknisiä kapineita...

Blogin otsikointi muotoutui miettiessäni erästä nuoruusmuistoa ja nykyistä elämäntilannettani verrattuna muihin ystäviini, jotka kaikki elävät vähintäänkin parisuhteessa, mutta useimmilla on jo lapsiakin, kellä aikuisikään ehtineitä, kellä teinejä, toisilla taas kouluikäisiä, joillakin vasta maha-asukki tuloillaan... He toteuttavat sitä, mikä on ollut minulle erittäin pitkäaikainen ja yhä saavuttamattomammaksi käyvä haave: pykäävät pystyyn omaa perhettä ja onnellista, toimivaa parisuhdetta...

Vaan palataanpas siihen muistoon tai muistikuvaan! Yläasteella meitä oli kolme tyttöä, emme suinkaan sieltä koulun suosituimmasta päästä. Tiedä häntä, johtuiko tuo lievä epäsuosio siitä, että olimme kilttejä, tunnollisia ja kunnollisia, vai jostain ihan muusta. Joka tapauksessa siinä teini-iän hormonimyllerryksessä löimme keskenämme vetoa 1 markasta, että jäämme hukkapätkiksi, parittomiksi, vanhoiksipiioiksi. No, tätä nykyä tilanne on se, että nämä muut kaksi ovat kumpainenkin luovineet avioliiton onnelliseen satamaan ja toisella on jälkikasvuakin (kävi ilmi tiedon valtatiellä erinäisistä lähteistä), ainoastaan minä olen suhteeton... Joten minä olen tuon vedon "onnellinen" voittaja ;)

Lisäksi kuulen säännöllisen epäsäännöllisesti puolivitsikkäitä kommentteja siviilisäädystäni/elämäntilanteestani, joten päätin tunnustaa tosiasiat ...ja olla ylväästi & arvokkaasti vakaumuksellinen vanhapiika - ainakin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ja ainakin siihen asti, kunnes joku urhea urho saa minut käännytettyä! ;)